Aihe: Jääkiekon MM-kisat 2005
1 2 3 4 546 47 48 49 50 51 52 53 54 55
spacemonkeyevolution
13.05.2005 01:03:58
mm-vitutus, varma kevään merkki
Don't worry, be heavy
riimu
13.05.2005 01:15:14
Hienon pelin Suomi pelasi. Parempi voitti. Rispektiä jätkille o/.
Let us go in; The fog is rising.
Tempura
13.05.2005 03:17:38
Ei voi perkele mitään. Ainakin sai muutaman ottelun taas seurata paska housussa, varsinkin tämän. Kyllä se on kuitenkin viihdyttävien kisojen merkki, jos housuunsa paskoo useasti, oli sijoitus sitten mikä tahansa.
Venäjällä oli sen verran taitavia kavereita, että ihmettelen miten Suomi pysyi rankkareissa mukana viidenteen ampujaan asti. Siellä oli pari aivan maailman eliittiin kuuluvaa kynämiestä. Paperilla aivan eri maailmasta, hyvin pysyttiin mukana, vaikka ryssittiinkin (heh) monta asiaa.
 
Ei Bäckström parhaimmillaan ollut, mutta en laita tappiota hänen piikkiinsä. Otti monta hyvääkin. Paska säkä se räpellysmaali, mutta meni naapurillekin. Ensimmäinen iso kunnon turnaus miehelle, taisi vähän olla jännäkakkaa housussa ehkä. Hyvä vahti silti, vaikka kisat olivatkin vähän pettymys.
Ainahan sitä maalivahtia on haukuttu siitä lähtien kun joku sanoi että Suomella on maalivahtiongelma. Ja samaa jauhettu sitten joka kisoissa melkein.
 
Tammen Jukan saisi kyllä kaivaa! Vitutti Tammen puolesta Lillehammerin kisoissa, kun se Kanada tykitti viisi maalia aika nopeasti. Kaikki vihasivat Tammea silloin paitsi minä. Ilveksen miestä ei vihata.
 
Jos pitää nipottaa, niin en vaan tykkää siitä kuoreen vetäytymisestä ja varmistelusta, mitä nähtiin esim. Ukrainaa vastaan kokoajan. Ja kun hyökättiin, niin mielikuvituksetonta päätä seinään juoksemista. Kunnon karvausta ja pari äijää syvälle, tulee kunnon hokia.
Rakkikoira
13.05.2005 07:01:36 (muokattu 13.05.2005 07:58:48)
Tiesin kyllä miten käy kun jatkoaika alkoi, rankkarikisasta puhumattakaan. Ei Suomi osaa voittaa tuollaisia pelejä, näissä kisoissa ei mitään pelejä. Rankkarikisassa ei mitään mahdollisuuksia, Venäjällä on niin helvetin taitavia jätkiä että siinä on jokainen maa vaikeuksissa. Ja miks se Olli Jokinen ampuu ratkaisevan rankkarin, mitä se on tähän mennessä saanut aikaan?
 
Ei hyvä joukkue, turhia jäähyjä ja sopivasti löysää pelaamista, oikea sijoitus.
Veikko
13.05.2005 07:56:32
Se on vaan hyväksyttävä, että Suomi on luisumassa takasin keskinkertaisten kiekkomaiden joukkoon. Tolla kokoonpanolla ei ton paremmin olisi voinun pärjätäkään.
Tampereen dadaveikot
MV
13.05.2005 08:06:23
No eipä tarvitse jännittää enää...
mitä tähän pitäis laittaa perkele?
T.S. S L A Y E R
13.05.2005 08:09:51
 
 
Kaikki meni Bäckströmin oikealta puolelta.
Tais ryssät huomata heikon kohdan.
Ja mikä ihmeen yritys toi Jokisen muka oli?
Ei mitään harhautusta, läpi vaan yritetään.
Saa olla aika reippaasti ruista ranteessa että se molekin menee siitä voimasta maaliin.
Rakkikoira
13.05.2005 08:15:29
Kaikissa tappiopeleissä (4) Suomi teki avausmaalin. Ei pysy johtoasema sitten millään.
Piti sitten Venäjän voittaa vasta rankkareilla, että meni pitkävetokin väärin.
Loppuisi jo kisat, jotenkin tylsimmät pitkään aikaan, pitäisi saada se tunnelma takaisin mitä oli esimerkiksi 99-01 vuosina.
aikavaikea
13.05.2005 08:17:21
Ei mitään harhautusta, läpi vaan yritetään.
Saa olla aika reippaasti ruista ranteessa että se molekin menee siitä voimasta maaliin.

 
Jokinen: Tiesin mitä yritän. :)
 
http://www.iltalehti.fi/osastot/kisaextra/200505133063289_ki.shtml
I like to raise my glass. I like to praise the past. Some things go on forever. Some things never last. (Darrell Sweet, 1947-1999)
Rakkikoira
13.05.2005 08:22:14
Saa olla aika reippaasti ruista ranteessa että se molekin menee siitä voimasta maaliin.
 
Ehkä se yritti sellaista mitä Sami Kapanen teki NHL:ssä joskus vuosia vuosia sitten, lämärillä Skudran räpylän läpi. Pikkasen voimakkaampi olisi pitänyt tuo "laukaus" olla.
Varaani
13.05.2005 08:28:09
Se oli hieno peli se Suomi-Ryssä.
Eka erä oli varsin hupaisaa katsottavaa. Sitten ihmetellään miksei pärjätä...
 
Harmi että Slovakia putosi.
Hargon
13.05.2005 08:33:35
Meikäläisen ennustus ennen kisoja. Julkaistu tässä threadissä 14.4.2005 ko 14.35,13:
 
Suomen mahikset taitaa kaatua maalivahtipeliin...ilman Kipperiä ei ole mitään jakoa.

Taitaa käydä samalla tavalla kuin futiksessa, eli Suomi kyllä koviakin maita vastaan rakentelee peliä ja näennäisesti välillä jopa hallitsee sitä. Sitten kun tulee se "kuolemanpaikka", eli pitäisi joko tehdä maali tai estää vastustajaa tekemästä, niin hirvittävä kokovartalopaniikki iskee päälle ja tuloksena on neitilaukaus hyökkäyspäässä tai joku ihme kikkailu oman maalin edessä.

Mitalimaat:
1. Tsekki
2. Kanada
3. Venäjä

Suomi taival katkeaa puolivälieräottelussa.

 
Olen oraakkeli.
Wickerman
13.05.2005 09:27:11
turpihin tuli taas ja ansaitusti. Uskoin silti pelitapahtumien vastaisesti vielä että Suomi hoitaa pelin kolmannessa erässä mutta en enää jatkoajalle mentäessä. Pelitapahtumiin nähden täysin oikea lopputulos. Olisihan tää voinu mennä jo peliajallakin vaikka 6-3 Venäjälle. Bäckström oli lyöty mies rankkareissa, joka kerta tuli liikaa vastaan. Ei ollut silti tappio Bäckströmin syy, sillä vaikka helppokin meni niin otti peliajalla aika paljon pahojakin. Eli kyllä tuo peli menetettiin jo peliajalla minun mielestä, silloin se oli voitettavissa vielä. Suurin syy tehottomuuteen Venäjä pelissä ja ylipäänsä koko kisojen aikana oli aivan luokattoman huono ykköskenttä. O.J, Peltonen, Kallio, hameet korville!!! . O.J:n rankkari oli kyllä surkeuden huippu, silmät kiinni ja keskelle. Miksiköhän joukkueen huonoimman itseluottamuksen omaava mies ampui viimeisenä? Peltonenkin oli hyvin kyseenalainen vetäjä. Pärssisen olisin ainakin laittanu vetämään jossain vaiheessa. Tosin ei se ois varmaan asioita muuttanu olisi siellä ollut kuka tahansa vetämässä, Kovaltshukki ois laittanu viimesen kuitenkin sisään. Kova veto ois ollu laittaa Nupe maaliin rankkareissa; sen kaljamaha ois saattanu osoittautua yllättävän pahaksi kierrettäviksi venakoille.
 
Pelifilosofia oli näemmä taas semmoinen että ollaan jo lähtötilanteessa huonompia ja pelataan hyvää puolustuspeliä ja katotaan mihin se riittää. No eihän se ikinä riitä mihinkään. Pakko sanoa että kyllä suomi kiekko menee alaspäin ja vauhdilla, on mennyt jo aika pitkäänkin. Taitoero on itse asiassa aika mieletön noihin välieräjoukkueisiin nähden. Toivottavasti myös Kale on tyytyväinen tekemisiinsä. Vääriä miehiä on väärillä paikoilla edelleen ja paljon, toisaalta kyllähän tuo junnutyökin on aika retuperällä joten ei kai tässä muuta kuin welcome 70-luku, noin kiekkomenestyksen suhteen. Saapi nähdä oisko Kurrissa miestä tulla julkisesti sanomaan, että missä mättää ja mitä pitää muuttaa. No, kunnon joojoo miehenä näin tuskin tapahtuu.
 
P.S. Toivoisin Venäjän vaikka voittavan koko paskan ja sitten toisaalta jos Kanada ei menesty niin hyvä niin. Oli miten oli niin viikonloppuna otan kaljjoo. Ja paljon
Mikaelo
13.05.2005 09:49:29
 
 
Suomi voitti kisoissa kaksi peliä, Tanskan ja Ukrainan.
Ei silloin pidäkään olla neljän joukossa.
 
Eilinen pelihän oli sinällään kaikin puolin aivan loistava.
 
Peltosen jääräpäistä peluutusta ykkösessä on pakko ihmetellä.
Kapteeni tai ei, niin paikka ykkösketjussa on ansaittava teoilla, ei pukukoppipuheilla.
Hagman sen teki, mutta tiputettiin takaisin kolmoseen, ja haastattelussakin näki että mies oli tilanteeseen selvästi pettynyt.
 
Aravirta oli selvästi käynyt erkalle sanomassa miten johtoasemassa pitää pelata.
Voi vittu, jos ekassa erässä aletaan peruuttelemaan niin eihän siitä voi MITENKÄÄN seurata mitään hyvää.
Suomella olisi ollut täysin realistiset mahkut paukuttaa Sokolov reikäjuustoksi ensimmäisessä erässä ja alkaa jäädyttää peliä (ei sama asia kuin peruuttelu) sitten vasta toisessa.
 
Erkka on erittäin ammattitaitoinen koutsi, ja varmasti ihan maailman huippu strategiapuolella. Yksi heikkous hänellä kuitenkin on, pelinluku ja tilanteeseen reagoiminen. Jatkoajallakin mies näytti olevan vaihtoaitioss aivan muissa maailmoissa.
Toivottavasti tämä oli Erkan osalta nyt tässä.
punk s blood
13.05.2005 10:44:44
 
 
Kaikissa tappiopeleissä (4) Suomi teki avausmaalin.
 
Jep, Suomi taisi kyllä hävitä varsinaisella peliajalla vain yhden pelin (ja sekin merkityksetön alkusarjapeli) :)
jussiohman
13.05.2005 11:48:52
Vitutti.
Alan miehet #1
Fadead
13.05.2005 11:56:58
Aravirta oli selvästi käynyt erkalle sanomassa miten johtoasemassa pitää pelata.
Voi vittu, jos ekassa erässä aletaan peruuttelemaan niin eihän siitä voi MITENKÄÄN seurata mitään hyvää.
Suomella olisi ollut täysin realistiset mahkut paukuttaa Sokolov reikäjuustoksi ensimmäisessä erässä ja alkaa jäädyttää peliä (ei sama asia kuin peruuttelu) sitten vasta toisessa.

 
Kyllähän Erkka varmasti tietää että peruutteluun ei ole varaa. Näitä matseja ei vaihtoaitiosta käännetä. Kyllä se oli pelaajilla se tutina taas päällä, kun johtoasemassa taas kerran oltiin.
Tyhmät teot johtuvat siitä, että jokainen on oman itsensä orja.
rc
13.05.2005 12:03:32 (muokattu 13.05.2005 16:07:10)
Tää on tämmöinen hauska muoti-ilmiö, että Leijonia haukutaan meni pelit miten hyvänsä. Luuliko joku ihan oikeasti että tuolla joukkueella voitetaan nämä kisat? Suomen materiaali on sen verran kapea, ettei se kestä kahden parhaan kentän poissaoloa. Herrat Kiprusoff, Lehtonen, Salo, Berg, Lydman, Koivu, Lehtinen, Nieminen, T.Ruutu ja S.Kapanen ovat sellaista kalustoa, että eivät voi olla poissa jos voittaa halutaan. Pikkaisen positiivisuutta peliin - tasapelit eivät ole tappioita ja niukat voitot eivät sitä myöskään ole. Näistä tapahtumista voisi joskus nauttiakin, eikä vain vittuuntua. Eilen nähtiin upeita pelejä.
 
Taktiikka oli se osa-alue, joka oli päin helevettiä. Kiekkoa ei saa antaa vastustajalle ilmaiseksi, niin kuin tehtiin Venäjää vastaan toisessa erässä. Lisäksi joukkueen pitää kehittää henki: "mehän ollaan prkl parhaita ja voitetaan kaikki!" kuten esim. 1995 keväällä ja 2004 syksyllä. Silloin aisti sen, että nyt voitetaan. Jos lähdetään selittämään ennen kisoja, että "yksi yhtä vastaan hävitään muille" ja "ollaan altavastaajia" niin eihän se luo tuollaista mielialaa. Johtoasemaan, vaikka se olisi 5-1, ei saa tyytyä, vaan täytyy survoa lisää niin että homma varmasti hoituu. Vastustajaa ei saa päästää myllyttämään. Peliä ei voiteta niin että tehdään kolme maalia ensimmäiseen erään ja sitten katsotaan tuleeko kaveri tasoihin.
 
EDIT: Jos sanotaan Suomen olevan luisumassa takaisin keskinkertaisten maiden joukkoon, mennään aivan täydellisesti metsään. Ero esim. Suomen ja Sveitsin välillä on huikea, jos katsotaan "isoa kuvaa" Sama pätee Latviaan. Jos pistettäisiin yhdistelmä "pienten maiden Dream Team" pelaamaan jokaisen suuren maan parasta mahdollista joukkuetta vastaan, olisin yllättynyt jos yksikin suurmaa ottaisi turpaansa.
 
Ja kisojen ylivoimaisesti suurimmasta pettymyksestähän vastaa nahkahousukansa. Auf Wiedersehen!
"Älä sitten koske tuohon silitysrautaan." Tsshh! "ÄÄÄäääää!!!" -85423321-
Wickerman
13.05.2005 12:15:13 (muokattu 13.05.2005 12:15:23)
rc puhuu kyllä täyttä asiaa. Saat plussan
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)