toxic 07.05.2005 16:37:28 | |
---|
Kattokaas nelosen tekstiTV:tä, siellä mainitaan megadethin tekevän jonkun typerän kokoelman. Siellä oli muuten thrash metal -termi kirjoitettu väärin. Täytyy ottaa puhelu palautepuhelimeen. Megadeth julkaisee kokoelman Julkaistu 6.5.2005 09:00 Amerikkalainen speed- ja trashmetallin legenda Megadeth-yhtye julkaisee 28. kesäkuuta kokoelma-albumin Greatest Hits: Back To The Start. Kokoelmalta löytyvät muun muassa kappaleet Symphony Of Destruction, Peace Sells ja A Tout Le Monde. Metallicassakin soittaneen Dave Mustainen johtama Megadeth palasi viime vuonna kuvioihin parin vuoden tauon jälkeen ja julkaisi albumin The System Has Failed. Tämä vuonna yhtyeeltä on kokoelmalevyn lisäksi luvassa dvd. Megadethin levyjä on myyty runsaasti lukuisissa maissa. Suomessa yhtye on parhaimmillaan yltänyt virallisella albumilistalla sijalle kaksi. Yhtye nähdään kesäkuussa Suomessa Sauna Open Air -metallifestivaalilla Tampereen Ratinanniemessä 10.–11. kesäkuuta. Aikaisemmin festivaalin esiintyjälistalle ovat vahvistuneet Slayer, Dio, Mastodon, Sentenced, Sonata Arctica, Mokoma, Dreamtale ja Teräsbetoni. Ns. kakkoslavalle on tulossa vielä lukuisia kotimaisia yhtyeitä. Hmm... |
Pelsi 07.05.2005 17:34:23 | |
---|
Megadeth.comista: MEGADETH: GREATEST HITS (CD) 1. Holy Wars...The Punishment Due 2. In My Darkest Hour 3. Peace Sells 4. Sweating Bullets 5. Angry Again 6. A Tout Le Monde 7. Trust 8. Kill The King 9. Symphony Of Destruction 10. Mechanix (2002 Remix) 11. Train Of Consequences 12. Wake Up Dead 13. Hangar 18 14. Dread And The Fugitive Mind 15. Skin O' My Teeth 16. She-Wolf 17. Prince Of Darkness (TRT: 78:15) Limited Edition Greatest Hits CD/DVD: DVD tracklist 1. "Kill The King" Mega-Mix video (New video, compiled from clips from Megadeth's top music videos) 2. 'Megadeth Live' intro screen / Prince Of Darkness 3. Holy Wars...The Punishment Due 4. In My Darkest Hour 5. Hangar 18 6. Sweating Bullets 7. Symphony Of Destruction 8. Peace Sells 9. Preview for Arsenal Of Megadeth (forthcoming 2-DVD Megadeth release) Joo-o... Eroahan ei tuolla cd:llä juurikaan ole Capitol Punishmentiin verrattuna. Rupeaa noita kokoelmia olemaan Megadethilläkin ihan kiitettävästi. Sitävastoin hieno teko bändiltä oli vanhojen levyjen remasterointi. Kalamies #3 >-)))> |
overtake 07.05.2005 18:50:47 | |
---|
Joo-o... Eroahan ei tuolla cd:llä juurikaan ole Capitol Punishmentiin verrattuna. Rupeaa noita kokoelmia olemaan Megadethilläkin ihan kiitettävästi. Ai? Mitäs niitä on? En ollut tietoinen kuin Capitol Punishmentista?
www.stonetabs.tk |
FatSam 07.05.2005 19:16:00 | |
---|
Ai? Mitäs niitä on? En ollut tietoinen kuin Capitol Punishmentista? Ainakin vähän aika sitten tuli myös joku Still Alive... And Well?, joka vaikuttaisi suht turhalta julkaisulta. Joskus ilmestyy vuosisadan thrash-levy. |
Black Star 07.05.2005 19:30:42 (muokattu 07.05.2005 19:31:51) | |
---|
Ainakin vähän aika sitten tuli myös joku Still Alive... And Well?, joka vaikuttaisi suht turhalta julkaisulta. Eikös siinä ollut melko paljon noita live-vetoja jos oikein muistan? "I like jazz, but I could never play it. You just sit there with a guitar the size of a Chevy on your chest, wearing a stupid hat, playing the same solo for an hour." From an interview where Dave discusses meeting Steve Tyler DM: When he introduced me to his wife, he said: "This is Dave Mustaine, he is Megadeth." "No, I'm not, there's four of us." "Bullshit", replied Tyler, "You're Megadeth, and I'm Aerosmith." That's when I knew it for sure. Steven Tyler is an asshole. Dimebag Darrell in memoriam.
"I shake my fists at skies above! Pastilli? |
FatSam 07.05.2005 19:38:32 | |
---|
Eikös siinä ollut melko paljon noita live-vetoja jos oikein muistan? Juu, mutta eikös ne ollut suurin osa tuolta Rude Awakening:lta? Pari poistiputettua oli myös. Joskus ilmestyy vuosisadan thrash-levy. |
Pelsi 08.05.2005 01:50:10 | |
---|
Juu, mutta eikös ne ollut suurin osa tuolta Rude Awakening:lta? Pari poistiputettua oli myös. No, puolet biiseistä oli The World Needs A Herolta ja puolet Rude Awakeningilta. Perin turha julkaisu. Oho, ei niitä kokoelmia olekaan vasta kuin tuo Greatest Hits ja Capitol Punishment. My bad. Silti mielestäni toinen noista on liikaa. Kalamies #3 >-)))> |
la m quina 08.05.2005 03:11:00 | |
---|
Onneksi tulee uusi kokoelma! En jaksanut sitä edellistäkään ostaa! Tulis vielä uus livelevy! Hyvä megadeth! |
overthewall 08.05.2005 03:22:40 | |
---|
No nyt kun Dave on tulossa Suomeen meillä on hyvät mahdollisuudet saada uutta matskua. Eikun nauhurien kanssa hyppimään aitojen taakse. Jospa siltä Dave sedältä irtois jotain hyvää kommenttia. |
Noista repliikseistä vois päätellä että Dave Mustonen on keskivertorokkaria huomattavasti viksumpi vaikka onkin vetänyt kamaa päänsä täyteen - sanan säilä tosiaan viuhuu näpskäkästi. |
overtake 08.05.2005 14:28:45 | |
---|
www.stonetabs.tk |
sirdickyj 09.05.2005 14:50:47 | |
---|
From an interview where Dave discusses meeting Steve Tyler DM: When he introduced me to his wife, he said: "This is Dave Mustaine, he is Megadeth." "No, I'm not, there's four of us." "Bullshit", replied Tyler, "You're Megadeth, and I'm Aerosmith." That's when I knew it for sure. Steven Tyler is an asshole. No, 100% oikeassahan tuo oli. Steven on Aerosmith ja Dave on Megadeth, halusivat sitä tai eivät. Ja tuossa Hammett-kommentissa on ukko ihan myös ihan oikeassa, Kirk varmaan yrittää parhaansa, mutta kun se ei ole kovin paljon. Miten muuten voi olla mahdollista, että soittaa Metallicassa 20 vuotta, eikä koko aikana vahingossakaan opi soittamaan yhtään? Täytyy olla umpikuuro tai sitten TODELLA hyvä äijä tuon Kirkin. WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED |
jussiohman 09.05.2005 15:07:48 | |
---|
Miten muuten voi olla mahdollista, että soittaa Metallicassa 20 vuotta, eikä koko aikana vahingossakaan opi soittamaan yhtään? Täytyy olla umpikuuro tai sitten TODELLA hyvä äijä tuon Kirkin. Noniin.. Smile, your life is monitored |
Flow 09.05.2005 15:08:27 | |
---|
and here we go again... I'll take the emergency bat-tunnel. It comes out on Highway One and I can catch a bus to Gotham City - Robin |
sirdickyj 09.05.2005 15:11:22 | |
---|
Noniin.. Täh? Onko tää joku aihe josta ei saa puhua? En tienny, sorry. WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED |
päänahka 09.05.2005 15:39:52 | |
---|
Noista repliikseistä vois päätellä että Dave Mustonen on keskivertorokkaria huomattavasti viksumpi vaikka onkin vetänyt kamaa päänsä täyteen - sanan säilä tosiaan viuhuu näpskäkästi. Totta, hyvää läppää lentää lainauksista päätellen. Soolot on perseestä. |
Lord of the strings 09.05.2005 17:03:19 | |
---|
Kirk Hammett on muuten ihan paska kitaristi. B.B King on parempi. En tiedä mitään parempaa kuin uudet kielet... Paitsi ehkä Sacher-leivokset IHKK #14| Pastilli? |
aku.miettinen 09.05.2005 17:15:29 | |
---|
lukkoa ja bannia |
Pelsi 09.05.2005 18:35:41 (muokattu 09.05.2005 18:36:07) | |
---|
Täh? Onko tää joku aihe josta ei saa puhua? En tienny, sorry. Päinvastoin, siitä on jauhettu jo vuosia. Siksi olisikin suotavaa jättää Metallica-ketjut sikseen, koska tappeluksi ne aina menee. Vaietaan nyt siitä Hammetista, ettei tämäkin mene lukkoon. Kalamies #3 >-)))> |
jussiohman 10.05.2005 09:08:36 | |
---|
Kirk Hammett on muuten ihan paska kitaristi. B.B King on parempi. Niin just, liikaa wahia ja kyynelistä muodostuu puro. Smile, your life is monitored |