Akiman 04.05.2005 15:09:53 | |
---|
Kyllä yksittäisissä Opeth kappaleissa on mm. hammondeja käytetty ja Damnationilla varsinkin, sekä tietenkin introissa ja muissa. Ei se sentään niin vieras soitin ole. Aivan naurettavaa lähteä sille linjalle, että luulee koskettimien käytön oleva tilukirisooloilua. Opethissa koskettimia on käytetty äärimmäisen hyvällä maulla ja luottamukseni on jatkonkin kannalta suuri. Tällä tavoin tulevasta albumista voi hyvinkin tulla täysin uusia tunnelmia sisältävä ja erilainen kokonaisuus. :: LEVYARVIOT, HAASTATTELUT YM. -> SONOS METALLICOS :: #SONOSMETALLICOS @ IRCNET :: |
Opethiin koskettimia? Hyvältä kuulostaa. Turha sitä on sitä samaa vanhaa uudestaan tehdä. Hieno juttu, jos tulee uusia sävyjä Opeth-soundiin. Äärimmäisellä mielenkiinnolla odottelen uutta materiaalia. Ja ai että kuinka se sitten taas ärsyttää uuden levyn ilmestymisen lähestyessä, kun jotkut on kuullut levyn jo mp3:sina kaksi kuukautta ennen ilmestymistä. Hyi! HYI! |
la m quina 04.05.2005 15:54:54 | |
---|
Ja ai että kuinka se sitten taas ärsyttää uuden levyn ilmestymisen lähestyessä, kun jotkut on kuullut levyn jo mp3:sina kaksi kuukautta ennen ilmestymistä. Haha. Muistan tulla mainitsemaan jos olen vielä elävien kirjoissa. |
SDMF 04.05.2005 16:41:37 | |
---|
Ööh, tuskin on sitä kannattaa pelätä. Onhan Roadrunnerilla taas tarjonta monipuolistunut. Kataloogista löytyy mm. Cradle of Filth, 3 Inches of Blood, Illdisposed ja sellasta kamaa. Cradle of filth , siinäpä se... poppia prkle ! R.I.P Dimebag darrell |
Turmis 04.05.2005 17:28:31 | |
---|
Latest news: ...We will soon confirm a handful of Scandinavian and European dates... (Tähän liuta riemunhuudahduksia ja muuta samaa sälää sekä järkyttävä määrä huutomerkkejä.) Miten sitä malttaa enää nukkua yönsä? Onko laulu miksattu mielestäsi liian hiljaiselle? Jos on, älä pelästy. Olet vain tyhmä. |
Torniojaws 04.05.2005 17:52:44 | |
---|
(Tähän liuta riemunhuudahduksia ja muuta samaa sälää sekä järkyttävä määrä huutomerkkejä.) Miten sitä malttaa enää nukkua yönsä? Skandinavia on niille Ruotsi, Norja ja Tanska :S So sweet the hour, so calm the time,
I feel it more than half a crime,
When Nature sleeps and stars are mute,
To mar the silence ev'n with lute. |
la m quina 04.05.2005 18:08:47 (muokattu 04.05.2005 18:10:16) | |
---|
e: hevonen |
Mufasa 04.05.2005 18:59:45 | |
---|
Ihan sama mikä levy-yhtiö tai mitä soittimia levyllä on. Hyvää settiä sieltä tulee kuitenkin. Kevyt on askel kuoleman, sillä elämä on raskas taakka kantaa. |
Spike 05.05.2005 08:42:59 | |
---|
Meikäläistä on vaan alkanut kyrsimään kaikki nää jutut missä yritetään emuloida seiskytluvun saundia. Vois olla paskempiaki mitä yrittää emuloida. Kai se on ihan luonnollista jatkumoa, mitä on luvassa. Onhan ne ennenkin tehny kokeiluja erilaisilla instrumenteilla. Melindassa esim käytettiin pelkästään akustisia instrumentteja, nauhatonta bassoa jne ainakin jonkun haastiksen mukaan. Tai ainaki kunnes tulee se surprisemotherfucker-kohta. So you did but did nothing. Sama meni mänät. |
Ali 06.05.2005 12:22:24 | |
---|
Ihan sama mikä levy-yhtiö tai mitä soittimia levyllä on. Hyvää settiä sieltä tulee kuitenkin. Komppaan. |
PomppoK 06.05.2005 14:55:10 | |
---|
Ihan sama mikä levy-yhtiö tai mitä soittimia levyllä on. Hyvää settiä sieltä tulee kuitenkin. Eipä pidä väheksyä ulkopuolisten tekijöiden vaikutusta. Mitähän Deliverancesta/Damnationista olis tullut, jos ne olis jouduttu työstämään niissä alkuperäisissä puitteissa? Ok, ehkä hieman yksinkertaistettu ja kaukaakin haettu tapaus, mutta joka tapauksessa perus idea on sama : paskat puitteet, olkootkin sitten ihmisten tai laitteiden luomat, vaikuttavat pahimmillaan aika helvetisti, myös siihen musiikkiin, jota levyllä kuullaan... bändiin, joka lavalla nähdään... Mutta juu, ehkäpä Opeth-leirissä tietävät, mihin suostuvat allekirjoituksillaan. Toivottavasti. Take me don't leave me. |
marke- 06.05.2005 16:03:29 (muokattu 06.05.2005 16:04:48) | |
---|
bändi nauttii jo nyt vallan hurjasta "underground-suosiosta". Opethin musiikki on kuulemma "älykästä". Amerikkalaiset vastavirtateinit "haluaa" kuunnella "älykästä" musiikkia. Ne kuuntelee Toolia. Ne ei "vielä" tiedä Opethista. heheh on muuten hauska ilmiö tämä missä aitouden ja omaperäisyyden tietoinen tavoittelu kääntyy lopulta itseään vastaan, niinkuin kaiken muunkin ääri-ilmaisun kohdalla menee. Ei paljoa liittynyt Opethiin, mutta Koch-records ei oikein vakuuta. ED: Pakko muuten mainita, että tää bändi on aina yhtä hyvä. Yhdessä vaiheessa en ollut enää varma, mutta nyt taas kuuntelen ja ei tästä voi jumaliste olla kun yhtä mieltä. Haen bändiä. Soitan kitaraa. Voin myös huutaa. |