Aihe: Radio Helsinki Hesarille
1 2 3
Feggy
29.04.2005 19:09:35
 
 
Tässä Radio Helsingin vastaus heitin foorumilta:
 
Hyvät ystävät
 
Osasimme toki odottaa hämmästystä ja tyrmistystä Radio Helsingin siirtyessä osaksi Helsingin Sanomia.
 
Tässä on kuitenkin syytä rauhoitella teitä ja hälventää pahimpia pelkoja muutamalla tosiasialla.
 
Radio Helsinkiin ei tule soittolistoja, eikä toimittajien musiikkivalintoja tulla tulevaisuudessakaan ohjamaan ylhäältä päin.
 
Kaikki Radio Helsingin ohjelmantekijät jatkavat, kaikki ohjelmat jatkavat kuten ennenkin. Musiikki- ja puheohjelmien suhde säilyy entisellään. Monien huoli on sekin turha: Paskalistaa ei tulla lopettamaan. Ainoastaan Ari Peltosen matkailu ajaa ohjelman silloin tällöin tauolle.
 
Toimituksen johto jatkaa sekin, vanhoissa tehtävissään ja vanhoilla titteleillään. Kanavan päätoimittaja on edelleen Paula Salovaara ja minä jatkan ohjelmapäällikkönä. Työsopimuksemme velvoittavat molempia osapuolia seuraavat kolme ja puoli vuotta. Myös Kaisu Moilanen ja Njassa jatkavat nykyisiä tuottajan toimiaan.
 
Näissä keskusteluissa on noussut esiin perusteltu huoli siitä, mitä käy Radio Helsingin kaupunkiohjelmille ja kunnallispolittisten asioiden käsittelylle. Jatkossakin käsittelemme niitä, nyt entistä suuremmin resurssein. Toimituksemme on edelleen itsenäinen ja entiset tekijät vastaavat sisällöstämme myös jatkossa.
 
Useampi henkilö, mm. nimimerkit karza ja ode, katsovat, että tavoite kanavan suosion kasvattamisesta ei ole mahdollinen ilman sisällön voimakasta muuttamista ja soittolistoja. En tiedä mihin nimimerkkien radio- ja mediaosaaminen pohjaa, mutta perusteltu käsityksemme on, että kuulijamäärämme kasvattaminen ei tarvitse mainittuja keinoja. Kun Radio Helsinki on parhaimmillaan tavoittanut 60.000 kuulijaa viikossa ilman käytännössä minkäänlaista markkinointia ja olemattomilla resursseila siinä missä suuremmat kilpailjamme ovat parhaimmillaan yltäneet noin kaksinkertaisiin kuulijamääriin, on perusteltua olettaa, että jo näkyvyyttä kasvattamalla päästään lähelle tavoitteita. Radio Helsingin tunnettuus on kuitenkin kilpailjoihin verrattuna hyvin pieni tällä hetkellä. Nyt asia korjaantuu.
 
Ja pahimpien änkyröiden kannattaa katsoa asiaa myös realistisesta vinkkelistä. Vuosien varrella kanavasta on toki tehty useita muita tarjouksia. Niiden kaikkien ydin on ollut se, että taajudelle tuodaan kokonaan uusi sisältö. Vakavia neuvotteluja ei ole sen vuoksi näiden tahojen kanssa käyty.
 
Myöskään itsenäisenä jatkaminen nykyistä sisältöä jatkaen ei olisi ollut enää todellinen vaihtoehto. Nyt toteutunut ratkaisu turvaa kaikista mahdollisuuksista ylivoimaisella tavalla Radio Helsingin nykyisen toiminnan ja antaa suuret mahdollisuudet sen kehittämiseen. Tästä tulevaisuuden työstä vastaavat nykyiset tekijämme.
 
Eikä Radio Helsinki ole koskaan ollut yhden soinnun punkbändi, vaan alusta asti olemme tehneet mahdollisimman monipuuolista radiota toivottavasti mahdollisimman monille kuulijoille. Vahva kumppani antaa meille paremmat mahdollisuudet tehdä työtämme ja levittää viestiämme laajemmalle. Sex Pistolskin levytti Emille ja Virginille, eikä pikkulabeleille. Eikä se ollut siitä huolimatta yhtään huonompi -ei tosin parempikaan- bändi.
 
Joten otetaan rauhallisesti ja antakaa meille tilaisuus lunastaa lupauksemme. Radiokanavasta voi muodostaa mielipiteen vain kuuntelemalla sitä, ei omien ennakkoaavistusten varassa.
 
Olette edelleen ystävien seurassa.
 
Axa Sorjanen
Radio Helsinki
Less is more.
kattila
29.04.2005 19:11:28
 
 
Että voi ei, hyvä radio, jolla on osaava henkilökunta saakin resursseja ja rahaa esim. mainostamiseen, kyllä nyt ovat asiat huonosti!
 
Lähinnä tuota kaupallistumista pelkäsin, mutta eipä näköjään huolta.
Dust to dust
Johnny Buzz
29.04.2005 19:16:36
 
 
Mä näkisin ainakin vain positiivisena ton tiivistyvän yhteistyön Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kanssa. Kyllähän nuo tietyllä tavalla edustavat minun mielestä aika samanlaisia asioita. Molemmat on suunnattu kaupunkilaisille nuorille ja nuorille aikuisille. Varmasti tässä Radio Helsinki on se, joka hyötyy enemmän oston tuomista synergia eduista.
 
Radio Helsinkihän ei missään tilanteessa tuottanut voittoa, vaan jokainen vuosi oli tappiollinen. Tällä tavalla kanavan tulevaisuus on ainakin turvattu. On se Sanoma Osakeyhtiö sen verran iso lafka, että aikamoisen turvan se tuo.
www.soulstab.com
Soulstab live @ On the Rocks, Helsinki 26.4. w/ Lovestone (vapaa pääsy)
Fortune
29.04.2005 19:27:43
Lähinnä tuota kaupallistumista pelkäsin, mutta eipä näköjään huolta.
 
No, ei se kaupallisuus ole niin iso peikko, koska sitä on pakko olla, jotta pätäkkää olisi (kaikki eivät voi olla Yleisradioita :) toimintaan.
 
Ja kun ne mainostajat yms. voi myös valita linjan mukaan, onhan se mainostajankin etu mainostaa kohderyhmän mukaisessa paikassa.
"Look behind you, a three-necked guitar!"
FlatOutFucked
29.04.2005 21:57:51
Hmm. Onhan tuo ihan ok kanava; sitä tulee töissä kuunneltua aika paljon, mutta samat blocpartyt ym. siellä soi päivästä toiseen. Levylaukussa tosin joku soitatti kerran Cop Shoot Copia. Se on jo kulttuuriteko.
 
Radio Helsingin ainoa ongelma on se että he soittavat kuulijaystävällistä musiikkia. Tavaraa jota jotkut pirun itsetietoiset hipsterit diggaa "mageena".
It´s making me sick, I want no part of it.
Stop waving that flag.
mr_b
29.04.2005 22:25:15 (muokattu 29.04.2005 22:25:48)
 
 
Radio Helsinki on nosti aloittaessaan PAAAALJON elämänlaatuani. Pidän edelleen elämänlaadustani, enkä mielelläni näkisi sen laskevan. Vähän huolestuttaa. Aika paljonkin huolestuttaa. Kysymyshän on että kuinka paljon "nuoria aikuisia" tällä kertaa aliarvioidaan...
Marlon Brando, Pocahontas and me
Fortune
30.04.2005 11:09:32

Radio Helsingin ainoa ongelma on se että he soittavat kuulijaystävällistä musiikkia. Tavaraa jota jotkut pirun itsetietoiset hipsterit diggaa "mageena".

 
No, ei kai sellaista radiota voi ollakaan, joka soittaa absoluuttisesti hyvää musiikkia.
 
Ja eikös radion tehtävä ole soittaakin sitä kuulijaystävällistä musiikkia :)
 
Vai meinaatko, että radiossa pitäisi soittaa dissonoivaa äänisaastaa, joka saa heti vaihtamaan kanavaa?
"Look behind you, a three-necked guitar!"
Fortune
30.04.2005 13:24:11

Enuff crap. Aavistelin oikestaan hyvinkin samanlaista linjausta, mitä Sorjanen tekstissään antoi ymmärtää. Eikä minulla ole mitään syytä olla skeptinen Radio Helsingin tulevaisuuden kannaltan. Sen jätän niille flegmaattisille hipstereille.

 
Näin. Kauheaa on elämä, jos kaikesta uudesta pitää heti säikkyä ja vaipua murheen alhoon.
 
Koko ajan saisi olla suremassa.
 
Hyvältä ne Valion tuutit maistuvat vaikka Nestle onkin emokonserninaan :)
"Look behind you, a three-necked guitar!"
FlatOutFucked
30.04.2005 15:33:36
Niin, hipstereitä on moneen lähtöön. Onhan se aika mageeta disauttaa 90% yhtyeistä niiden tunnettavuuden perusteella samalla tuoden esiin oman itsensä ug-puolijumaluutta. Vai mitä?.
 
On toki, mutta se ei ollutkaan pointtini. RH yleisasu on jo tällaisenaan hyvin "nyt-liitteen oloinen" ja varmaan sille kohdeyleisölle sopiva. Veikkaan, että suuria muutoksia ei tule. Minua ei vain kiinnosta kuulla jotain groovejytkettä ja håkanhellströmiä koko päivä putkeen.
 
No, onneksi on http://www.kdvs.org/.
It´s making me sick, I want no part of it.
Stop waving that flag.
Deep Shadow
01.05.2005 13:01:52
Toivompa vain, ettei tuo tosiaan isompia muutoksia toisi mukanaan. Varsin rakastettava kanava on tuo Radio Helsinki...
"Televisio on kulttuurin vappunenä" -A.W. Yrjänä
Jani The Rock
01.05.2005 13:06:16
 
 
Hyvältä ne Valion tuutit maistuvat vaikka Nestle onkin emokonserninaan :)
 
En oo ton omistajanvaihdoksen jälkeen Valion jätskiä syönyt enkä syö.
 
Ja onneks en asu Hesassa enkä kuuntele radiota.
The road never ends for me, kid. Bella Italia #1
Conrad Lant
01.05.2005 16:09:34
 
 
En oo ton omistajanvaihdoksen jälkeen Valion jätskiä syönyt enkä syö.
 
Ja onneks en asu Hesassa enkä kuuntele radiota.

 
Samanlainen jäätelöpolitiikka muuten täälläkin.
 
Kuuntelen erittäin satunnaisesti radiota duunimatkoilla autossa, ja ainakin erittäin pienen satunnaisotoksen perusteella Radio Helsinki on ollut ihan kanava paikallaan. Viimeksi taisi tulla peräjälkeen Melvinsiä, Dead Kennedysiä ja Dischargedia ja vielä suunnilleen ihmisten kuunteluaikaan. Toivottavasti ihan heti ei kurssi muutu Radio Cityn (vanhan tai uuden - samaa korporaatiorokkiapaskaa :-) linjoille.
No one prayed for Sodom
Jari Nikkola
01.05.2005 20:42:28 (muokattu 01.05.2005 20:43:47)
 
 
Axan vastine:
http://www.radiohelsinki.fi/phorum/read.php?f=38&i=497&t=497
..hyvä jos näin.

 
Rohkaisevaa tekstiä Axalta, joskin samat linjaukset tehtiin myös silloin kun Moon TV:tä alettiin määrätietoisesti ajaa mainostajien arvostamaan suuntaan. Ja kuinkas kävikään, identiteettinsä menettänyt kanava oli konkkakypsä alta aikayksikön.
 
Aika näyttää kuinka tässä ajolähtötilanteessa käy. Pahaa pelkään, että Radio Cityn ja Moon TV:n prosessit toistuvat. Omasta kokemuksesta tiedän, että alternative-rokkisetin ja mainosmaailman välillä on ammottava aukko, varsinkin ääritapauksissa.
 
Toisaalta taas toiveita luo, jos projektia pyöritetään entiseltä pohjalta mutta entistä korkeimmin resurssein. Nimeä vaihtamalla kanavasta voisi jopa rakentaa ensimmäisen kunnollisen vaihtoehtokanavan Suomeen, ehkä mallia hiukan jostain collegeradio-skenestä ottaen?
 
Toivottavasti Axa ja porukat onnistuvat uudessa tilanteessa uusien omistajien kanssa. Tsemiä jatkoon, Mustanaamio suojelee!
Ostinaatio
01.05.2005 21:02:41
On toki, mutta se ei ollutkaan pointtini. RH yleisasu on jo tällaisenaan hyvin "nyt-liitteen oloinen" ja varmaan sille kohdeyleisölle sopiva. Veikkaan, että suuria muutoksia ei tule. Minua ei vain kiinnosta kuulla jotain groovejytkettä ja håkanhellströmiä koko päivä putkeen.
 
No, päiväohjelmissa on ehkä samaa linjaa, mutta löytyyhän sieltä muutakin ohjelmaa, paskalista tietysti, mutta heviurpoissa kuultiin parasta 80-luvun hevisettiä mitä radiossa on nähty, myöskin toisissa ohjelmissa on selvempi retro-ote ollut jne. eli ei nuo kaikki ohjelmat mitään samaa linjaa läheskään ole.
 
Parasta tarjottavaa on silti tukevasti ilmassa.
"Die Grenzen meiner Sprache sind die Grenzen meiner Welt." -- Ludwig Wittgenstein
Dull Finn
02.05.2005 14:19:05
 
 
tukevasti ilmassa tulee klo 15 alkaen, luuletteko että suosituimmaksi pk-seudun kanavaksi pyrkiessä sitä ohjelmaa ei siirretä jonnekin iltayöhön?
Mitä Axan kirjoitukseen tulee, niin onkohan ne enää sen 3 ja puolen vuoden jälkeen siellä töissä?
Bardi
02.05.2005 14:48:18
Radio Helsingin musiikkivalinnat ovat piristäviä, mutta en usko linjan säilyvän koskemattomana. Aseman on pakko mennä valtavirran mukana, jos haluavat kuulijoita ja sitä kautta mainostuloja. Marginaalimusiikki ei sovi siihen saumaan. Veikkaan, että pääosa ohjelmistosta tulee musiikiltaan menemään Nova-linjalle, mutta ohjelmistoon jää kohtalainen määrä ohjelmia, joissa soi nykyisen oloinen musiikki. Nämä ohjelmat tulevat myöhään illalla, jotta ne eivät häiritse prime-time mainosaikaa.
 
Jos joku haluaa idealistisesti kuvitella jotain muuta niin siitä vaan, mutta realisimi on valitettavasti toinen.
Tuomas
02.05.2005 14:49:58
 
 
tukevasti ilmassa tulee klo 15 alkaen, luuletteko että suosituimmaksi pk-seudun kanavaksi pyrkiessä sitä ohjelmaa ei siirretä jonnekin iltayöhön?
 
Eääh. Nevanlinnahan kirjoittaa Nyt-liitteeseenkin. Hyvää mainosta lehdelle. "Fiksuus kuuluu nyt myös radiosta!"
"Olet kuin delfiini." -Dutteri
~ Ajatusten Tenava ja lyriikoiden Mätäjoki ~ Ärlä #019
Järvihirviö
02.05.2005 15:51:23
Eääh. Nevanlinnahan kirjoittaa Nyt-liitteeseenkin. Hyvää mainosta lehdelle. "Fiksuus kuuluu nyt myös radiosta!"
 
Muistaakseni lopetti 'mitä ajattelin tänään' -juttujen kirjoittamisen.
Fortune
02.05.2005 16:28:51
Radio Helsingin musiikkivalinnat ovat piristäviä, mutta en usko linjan säilyvän koskemattomana. Aseman on pakko mennä valtavirran mukana, jos haluavat kuulijoita ja sitä kautta mainostuloja. Marginaalimusiikki ei sovi siihen saumaan. Veikkaan, että pääosa ohjelmistosta tulee musiikiltaan menemään Nova-linjalle, mutta ohjelmistoon jää kohtalainen määrä ohjelmia, joissa soi nykyisen oloinen musiikki. Nämä ohjelmat tulevat myöhään illalla, jotta ne eivät häiritse prime-time mainosaikaa.
 
Jos joku haluaa idealistisesti kuvitella jotain muuta niin siitä vaan, mutta realisimi on valitettavasti toinen.

 
Kerropa miksi HS haluaisi lähteä umpeen turvonneille markkinoille samoin asein kun muutkin, kun nyt on mahdollista tukea omaa nuoret aikuiset -brändiä ja -liiketoimintaa ottamalla oikeanhenkinen radioasema suoraan siipien suojaan?
 
Fiksumpaa on taloudellisestikin pitää Radio Helsinki ennallaan, niin se tukee Nyt-brändiä.
"Look behind you, a three-necked guitar!"
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)