Yleistä keskustelua musiikista ›

woc:
Vielä kun waretus vähentää taatusti eniten juuri näiden suurimpien tähtien myyntiä, en pitäisi ollenkaan niin selvänä että tuntemattomattomat bändit olisi ensimmäisenä kärsimässä.
 
Miten niin et pitäisi?
 
Mikä on tosi myyvälle artistille sanktio siitä, että sen levymyynti putoaa? No, se saa ehkä vähän tiukemman tuotantobudjetin seuraavalle levylleen, mutta poishan sitä ei voi heittää koska se kumminkin tuo firmaan ne rahat. No, mistä ne rahat sitten otetaan? Otettiin mistä hyvänsä, ne vähentävät yhtiön mahdollisuutta sainata riskiartisti, ja niinpä ne on usein helpointa napata just siitä - jätetään yksi oikeasti mielenkiintoinen ja siis todennköisesti "yleisölle liian vaikea" levy julkaisematta, ja paikataan tappio panostamalla hiukan enemmän kahteen tuttuun ja turvalliseen "peesausartistiin" jotka tuovat omansa takaisin pienimmän yhteisen nimittäjän ollessa tarpeeksi matala.
 
Woc, sä et varmaankaan ole tyhmä, mutta sä et suoraan sanottuna tiedä p***aakaan siitä, miten levybisnes toimii. Se on onneksi helposti autettu, asiasta on yllin kyllin kirjoja niin meiltä kuin muualtakin. Ja yhdestä sellaisesta, jo mainostamastani (suomalaisen musiikin edistämiskeskuksesta meille monelle tutun) Jari Muikun kirjasta seuraavaa:
 
"Keith Negus huomauttaa aiheellisesti, että riippumattomien levy-yhtiöiden aseman yliromantisoiminen voi olla harhaanjohtavaa. Vaikka poulaarimusiikin historia tunteekin runsaasti indie-yhtiöitä kuten Atlantic, Fania, Sun, Tommy Boy, Factory ja Sub Pop, joilla on ollut kiistattomasti paljon merkitystä musiikin eri alalajien kehitykselle --- niin suurella joukolla näistä yhtiöistä on toiminnan perimmäisenä motiivina --- ollut suuryhtiöiden tavoin taloudellinen menestys idealistisen vaihtoehtokulttuurin tukemisen tai jonkin poliittisen tai ideologisen ohjelman toteuttamisen sijasta. Kaksijakoisen ja vastakohtaisen suuryhtiö - riippumaton yhtiö -asetelman sijasta tilannetta olisi Robert Burnettin tutkimusten tavoin parempi pitää pikemminkin eräänlaisena symbioosina."
ja
"Keith Negus puolestaan ehdottaa ilmausta "suur- ja pienyhtiöiden verkko", jossa suuryhtiöt ovat jakautuneet puoli-itsenäisiksi yksiköiksi ja erityyppisiksi levymerkeiksi. Pienyhtiöt ovat kytkeytyneet puolestaan näihin monimutkaisilla omistus-, investointi-, lisensiointi- ja muilla vastaavilla kiinnekohdilla joko muodollisesti tai epämuodollisesti tai jopa epäselvien suhteiden kautta."
ja
"Stephen Lee on todennut englantilaista Wax Trax! -yhtiötä käsitelleessä tutkimuksessaan, että perustamisvuodestaan 1981 lähtien yhtiön suhdetta suuryhtiöihin leimasi kilpailun sijasta erilaiset vuorovaikutussuhteet."
 
Ja nää ei oo erikoistapauksia, vaan ihan yleisiä esimerkkejä. Alunperin pienyhtiö tarkoitti yhtiötä, jonka toimeentulon edellytys oli yhteistyö isojen yhtiöiden kanssa esim jakelun suhteen, myöhemmin se on alkanut sisältää profiilisia painotuksia. Mutta edelleen pienyhtiön normaali terve kehitys on se, mikä vaikkapa Sub Popin kohdalla nähtiin - aluksi pieni lafka toimii turvallisena kasvualustana aloitteleville bändeille, kun bändit sitten kasvavat niin isoiksi ettei pikkulafkan rahkeet riitä, mydään pikkulafka artisteineen isolle yhtiölle ja palataan itse ruohonjuuritasolle rikkaana ja vailla taloudellista huolta.
 
Ja Woc - unohda toi sun monopoliteoria. Se ei toimi noin. Monopolin vaikutus on ihen toinen ja toisaalla.

Sanottakoon, että likaiselta kuulostaa tämä bisnes kaikkine lonkeroineen. Tässä nyt luettu näitä juttuja puolesta ja vastaan - jopa siltä väliltäkin.
 
Pitää vissiin nauhoitella tästälähtien kasetille. Sit joskus hamassa tulevaisuudessa myydä tuotoksiaan kassuina ihan face2face. Kyllä maailmasta tuliskin parempi paikka.

Sähän olet itse "suurta massaa" ja sä waretat tasan tarkkaan omia suosikkejasi ja semmosia, mistä voisit kuvitella omia suosikkejasi tulevan. Niin tekevät muutkin warettajat.
 
Nimenomaan. Mä myös ostan ne levyt joista diggaan. Näin kuvittelen tekevän myös muiden jotka ovat vähän suurempia musiikkidiggareita.
 
Mikä on tosi myyvälle artistille sanktio siitä, että sen levymyynti putoaa? No, se saa ehkä vähän tiukemman tuotantobudjetin seuraavalle levylleen, mutta poishan sitä ei voi heittää koska se kumminkin tuo firmaan ne rahat. No, mistä ne rahat sitten otetaan? Otettiin mistä hyvänsä, ne vähentävät yhtiön mahdollisuutta sainata riskiartisti, ja niinpä ne on usein helpointa napata just siitä - jätetään yksi oikeasti mielenkiintoinen ja siis todennköisesti "yleisölle liian vaikea" levy julkaisematta, ja paikataan tappio panostamalla hiukan enemmän kahteen tuttuun ja turvalliseen "peesausartistiin" jotka tuovat omansa takaisin pienimmän yhteisen nimittäjän ollessa tarpeeksi matala.
 
Säkö pidät oikeasti mahdottomana sitä että niiden "yleisölle liian vaideiden" yhtyeiden myynti samanaikaisesti kasvaisi kun yleisö pääsisi tutustumaan niiden musiikkiin, joka ennen ei ollut mahdollista?
 
Ja nää ei oo erikoistapauksia, vaan ihan yleisiä esimerkkejä. Alunperin pienyhtiö tarkoitti yhtiötä, jonka toimeentulon edellytys oli yhteistyö isojen yhtiöiden kanssa esim jakelun suhteen, myöhemmin se on alkanut sisältää profiilisia painotuksia. Mutta edelleen pienyhtiön normaali terve kehitys on se, mikä vaikkapa Sub Popin kohdalla nähtiin - aluksi pieni lafka toimii turvallisena kasvualustana aloitteleville bändeille, kun bändit sitten kasvavat niin isoiksi ettei pikkulafkan rahkeet riitä, mydään pikkulafka artisteineen isolle yhtiölle ja palataan itse ruohonjuuritasolle rikkaana ja vailla taloudellista huolta.

Ja Woc - unohda toi sun monopoliteoria. Se ei toimi noin. Monopolin vaikutus on ihen toinen ja toisaalla.
 
Ei mä kuvittelekkaan että pienemmillä yhtiöillä olisi joku hienompi päämäärä toiminnassaan.
 
Ois jännä nähdä jotain lukuja radiossa soitettujen artistien levy-yhtiöistä. Veikkaan että aika lujasti painottuvat noihin suurimpiin. Mutta ok voidaan me puhua monopolin sijasta kartellistakin.

Väitätkö ihan tosissasi ettet ymmärrä sitä, että levy-yhtiön menestyvimpien artistien taloon tuomalla rahalla rahoitetaan uusien ja vielä toistaiseksi tuntemattomien artistien julkaisuja? Ja sitä, että piratismin ja warettamisen aiheuttamat tappiot vaikuttavat ensimmäisenä juuri tähän artistiryhmään?
 
Itse lienet sitä mieltä että suuret levy-yhtiöt näkevät yhdeksi keskeisimmistä perustehtävistään kulttuurin vaalimisen ja hyvin monipuolisen musiikkitarjonnan ylläpitämisen. Ja tämä kulttuurin vaaliminenhan on harmoniassa voiton tavoittelun kanssa? Näet hyvänä asiana että Anssi Kelan levymyynnillä sainataan uusia artisteja jotka edustavat em. artistin kanssa samaa musiikkityylillisesti kapeaa aluetta, joka on kuitenkin taloudellisesti tuottoisa.
 
On kiintoisaa verrata kahta taideteollisuusalaa - kirjakustannus ja musiikkiteollisuus - keskenään. Kun kirjakustannusalalla jokainen suuri kustantamo määrittelee tehtäväkseen kaksi asiaa : voiton tuotto ja kulttuurin vaaliminen, musiikkiteollisuudessa suuret yhtiöt näkevät tehtäväkseen vain ensimmäisen.
 
Ihmettelen miksi suurten levy-yhtiöiden johdossa arvostetaan enemmän talousosaamista kuin yrityksen edustaman taidealan tuntemusta tyyliin Kimmo Valtanen (kauppakorkean paperit, soiteskellut poppia), miksei koskaan toisinpäin (musiikkialan korkeakoulututkinto, kaupallinen kokemus). Entä mitä merkitsee suuren levy-yhtiön musiikilliselle linjalle se että sainausvalinnoista päättää joku Pekka Ruuska? Mielestäni kyseisessä tehtävässä kuuluisi olla henkilö, joka ymmärtäisi laajasti musiikkikenttää klassisesta kansanmusiikkiin ja jazzista heviin.
 
Pointtini on että suurten levy-yhtiöiden toiminta-ajatukseen tulisi kirjata kulttuurin vaaliminen ja musiikin monimuotoisuuden tukeminen. Tällä hetkellä tuntuu että em. asioiden edustaminen on ainoastaan levy-yhtiöiden päättävien henkilöiden varassa. Että kuuluuko tämän lafkan tuottaa vain voittoa vai onko firmallamme muitakin arvoja?
 
En kannata laajamittaista p2p-waretusta, mutta en pidä sitä pelkästään huonona asiana. Olen molemman puolen (kuluttajat-äänitteiden tuottajat) äärimielipiteitä vastaan. P2p ei ole yksisilmäisesti äänitteiden menekin edistäjä. Toisaalta on kuitenkin melkoista ruususen unta lähteä väittämään että p2p-jakelun seurauksena uudet pekkapohjolat jäävät ilman levytyssopimusta BMG:ltä, vaan käytännössä bändi tyyliin "Don Huonot 4" jää nuolemaan näppejään.

Säkö pidät oikeasti mahdottomana sitä että niiden "yleisölle liian vaideiden" yhtyeiden myynti samanaikaisesti kasvaisi kun yleisö pääsisi tutustumaan niiden musiikkiin, joka ennen ei ollut mahdollista?
 
En ...mutta perinteisillä kanavilla se ei toimi noin. Yhtyeellä joka jakelee tuotantonsa uusia kanavia myöten, esimerkiksi keikkamyynnin tai verkkojulkaisun kautta, saattaa tapahtua mitä tahansa (esimerkiksi No Shame myi 2CD:tään Rebound For Glory tappiollisesti 2 eurolla, ja järjesti keikkoja, joissa pääsylipun ostaja sai levyn kaupan päälle - ja myi 2000 levyä, mikä on punkbändille hyvä määrä mitenpäin vain).
 
Käytännössä homma kuitenkin toimii pienimmän yhteisen nimittäjän kautta, eli samalla perusteella kuin tv-ohjelmat valitaan. Esim näin:
 
Meillä on viisi valittavaa tuotetta
1)Helmi, uusi lupaava kyky
2)Toivesarja, pakollinen uusinta
3)Klassikko, pakkotuttavuus kaikille
4)Tusinatuote, ei ärsytä ketään
5)Roskaa, ärsyttää monia
 
Ok. Sitten raati saa laittaa nää järjestykseen. Helmi ja Klassikko kilpailee ykkös- ja kakkossijasta mutta Toivesarja syö molempien pisteet, kolmosena on aina Tusinatuote, Mikä valitaan? Valitaan Tusinatuote, koska se on kaikkien listalla kolmosena (vaikkei kenenkään listalla ykkösenä tai kakkosena), ja sillä siis on prosentuaalisesti paras kannatus pienimmän yhteisen nimittäjän säännön mukaan.
 
Yksinkertaistin ehkä vähän liikaa, mutta näin se menee, jos riskejä halutaan välttää. Onneksi riskien välttäminen on pitkän päälle kannattamatonta, tai onnistuu vain Poptorin kaltaisilta yhtiöiltä, jotka ottavat vain artisteja joiden kotimarkkinakenttä on valmiiksi kyllin suuri ja vakaa - kuorivat kermat päältä.
 
guitarmonkey:
Itse lienet sitä mieltä että suuret levy-yhtiöt näkevät yhdeksi keskeisimmistä perustehtävistään kulttuurin vaalimisen ja hyvin monipuolisen musiikkitarjonnan ylläpitämisen. Ja tämä kulttuurin vaaliminenhan on harmoniassa voiton tavoittelun kanssa?
 
Itse asiassa on, koska vain siltä puolelta löytyy kestohittejä ja todella suuria myyntilukuja. Meidän onnemme, että kukaan ei tunne sitä hitin patenttia, yhtiöiden on pakko sainata myös laatua ja uusia innovatiivisia biisinikkareita.
 
Ja mielenkiintoisiin sainauksiin lasken myös Anssi Kelan. Mutta keitä ovat ne Anssi Kelan kuuloiset perässähiihtäjät? Mä en ole bongannut vielä ainoatakaan, joka olisi onnistunut. Telexit, Discot ja muut on korvissani vähän eri genreä.
 
Entä mitä merkitsee suuren levy-yhtiön musiikilliselle linjalle se että sainausvalinnoista päättää joku Pekka Ruuska?
 
Merkitsee (Ruuskan omien sanojen mukaan) sitä, että Warner on kiinnostunut sainaamaan ainoastaan trendsettereitä, oman lajinsa vetureita ja tyylinluojia, tai sitten muuten takuuvarmoja menestyksiä. Merkitsee sitä, että Warner ei kierrä kyselemässä: "Mistäs saatais uus Maija Vilkkumaa" vaan ottaa Maija Vilkkumaan tai ei ketään. Pekka Ruuskasta itsestään voidaan olla montaa mieltä, mutta mulla ei oo mitään häntä vastaan, ja ahkera kaveri hän on.

Miksi britni tai anssi kela ovat vähemmän oikeutettuja saamaan korvauksen duunistaan kuin joku undergroundhardcorepunk-ryhmä? Missä menee se raja, jossa waretus alkaa olemaan ihan ok?

Miksi britni tai anssi kela ovat vähemmän oikeutettuja saamaan korvauksen duunistaan kuin joku undergroundhardcorepunk-ryhmä? Missä menee se raja, jossa waretus alkaa olemaan ihan ok?
 
Varsinkin kun tuolla .alt - .indie - .punk ym. osastoilla erityisesti levyharvinaisuuksia (ja kaikki pienipainoksiset pikkujulkaisut jotka kiertävät kädetä käteen ovat harvinaisuuksia) poltetaan ja kopioidaan suht surutta, samoin ulkomaiset pikkumerkit julkaisevat koko ajan levyjä joko kopioiden julkaistulta levyltä tai vanhalta demokasetilta ihan kenenkään oikeuksia kyselemättä.
 
Ajatus lienee, että jos hommassa on aatteellinen pohja ja kannatetaan tiettyä kapinamentaliteettia, silloin kaikki ympyröidyllä A-kirjaimella varustetut lätyt ovat vapaata riistaa.
 
Legendaarisen punklevy-yhtiö Propaganda Recordsin pomo, Hate Vilenius, hieman hämäräperäinen bisnesmies itsekin, totesi osuvasti: "Turhaan se Klamydia laulaa, että 'Ryssä mun leipääni syö' - kyllä nää osaa ihan kotimaassakin syödä toisten eväät, jotka olis itsellekin maistunu."
:-)

Varsinkin kun tuolla .alt - .indie - .punk ym. osastoilla erityisesti levyharvinaisuuksia (ja kaikki pienipainoksiset pikkujulkaisut jotka kiertävät kädetä käteen ovat harvinaisuuksia) poltetaan ja kopioidaan suht surutta,
 
Tästä tulikin mieleen että minkä tähden tämä tekijänoikeuslaki nyt sitten on semmonen kun me kaikki tiedetään sen olevan. Minkä tähden ei nyt sitten yksiselitteisesti kielletä, tai peräti varastamisena (jota termiä tällä tästä on käytetty) kriminalisoida kaikenlaista levittämistä *ja* kopiointia? Onhan myymälävarkauskin (kai?) rikos ja yhtä tuhoisia seurauksia sillä voidaan spekuloida olevan omalla alallaan kun tässäkin tapauksessa.
 
No, en usko itsekään että löytyy kovin montaa tahoa jotka tätä ja seurannaisia ihan oikeasti haluaisi.
 
Sen sijaan voisiko ajatella että etsitään jonkinlainen välimalli. Esimerkiksi niin, että muutettaisiin lakia niin, että saatettaisiin voimaan täyskielto tiettyä aikamäärää nuoremmalle materiaalille ja vapautettaisiin *täysin* tätä vanhempi materiaali.
 
Tässä mallissa käsittääkseni olisi jollain tavalla otettu huomioon kaikkien edut. Uransa aktiivivaiheessa olevat artistit saisivat kaipaamansa suojan ja levylafkojenkin edut olisi turvattu.
 
Jos tämä suojamarginaali olisi kohtuullinen (ei siis jotain luokkaa 50 vuotta) niin tämä olisi myös sen suuntainen vastaantulo kuluttajien taholle että ehkä voitaisiin tarkastella esim. hyvitysmaksun suuruutta joka taas (ymmärtääkseni!) olisi plussaa sekä parhaillaan tuottaville artisteille, että väli- tai eläkepäiviä viettäville taiteilioille.
 
Ett joo, jos mä olisin presidentti, niin tämmösen lain minä säätäisin.

Sen sijaan voisiko ajatella että etsitään jonkinlainen välimalli. Esimerkiksi niin, että muutettaisiin lakia niin, että saatettaisiin voimaan täyskielto tiettyä aikamäärää nuoremmalle materiaalille ja vapautettaisiin *täysin* tätä vanhempi materiaali.
 
Merkittävä osa levy-yhtiöiden tuloista tulee back-kataloogista eli vanhojen julkaisujen myynnistä. Ajattele esim. Johanna kustannusta - vanhojen Love-levyjen uudelleenjulkaisujen tuotoilla rahoitetaan uusia julkaisuja. Kun tyyppi ostaa esim. Hurriganesin Roadrunnerin, hän periaatteessa rahoittaa vaikkapa Maj Karman tai Kotiteollisuuden levyn julkaisukustannuksia.
 
Mallisi ei siis todellakaan ota huomioon kaikkien etuja. Jos marginaali pannaan kauhean pitkälle, siitä hyötyvät lähinnä vain klassista musiikkia julkaisevat levy-yhtiöt.

Tästä tulikin mieleen että minkä tähden tämä tekijänoikeuslaki nyt sitten on semmonen kun me kaikki tiedetään sen olevan. Minkä tähden ei nyt sitten yksiselitteisesti kielletä, tai peräti varastamisena (jota termiä tällä tästä on käytetty) kriminalisoida kaikenlaista levittämistä *ja* kopiointia? Onhan myymälävarkauskin (kai?) rikos ja yhtä tuhoisia seurauksia sillä voidaan spekuloida olevan omalla alallaan kun tässäkin tapauksessa.
 
No, en usko itsekään että löytyy kovin montaa tahoa jotka tätä ja seurannaisia ihan oikeasti haluaisi.
 
Sen sijaan voisiko ajatella että etsitään jonkinlainen välimalli. Esimerkiksi niin, että muutettaisiin lakia niin, että saatettaisiin voimaan täyskielto tiettyä aikamäärää nuoremmalle materiaalille ja vapautettaisiin *täysin* tätä vanhempi materiaali.
 
Tässä mallissa käsittääkseni olisi jollain tavalla otettu huomioon kaikkien edut. Uransa aktiivivaiheessa olevat artistit saisivat kaipaamansa suojan ja levylafkojenkin edut olisi turvattu.
 
Jos tämä suojamarginaali olisi kohtuullinen (ei siis jotain luokkaa 50 vuotta) niin tämä olisi myös sen suuntainen vastaantulo kuluttajien taholle että ehkä voitaisiin tarkastella esim. hyvitysmaksun suuruutta joka taas (ymmärtääkseni!) olisi plussaa sekä parhaillaan tuottaville artisteille, että väli- tai eläkepäiviä viettäville taiteilioille.
 
Ett joo, jos mä olisin presidentti, niin tämmösen lain minä säätäisin.
Äänitteen suoja-aika on 75 vuotta,se oli ennen 50. Sitä vanhemalle äänitteelle saa kuka tahansa tehdä aivan mitä tahansa,jopa myydä omanaan.
Tutustu lajiin....

Ett joo, jos mä olisin presidentti, niin tämmösen lain minä säätäisin.
 
Onneksi et ole :-)
 
Feggy tuossa sanoikin asian niinkuin se on.
 
Ja kyllä, se kopiointi josta minä tuossa puhuin, on julistettu laittomaksi ja on myös rikollista toimintaa, ja siinä mielessä tavallista oudompaa, että varkaat olettavat että jos uhri on valmiiksi järjestelmää ja byrokratiaa vastaan, tämä ei myöskään voi kääntyä poliisin puoleen tai edes halua osuuttaan järjestelmän rahoista. Älä käytä sitä esimerkkinä ...ja ole hyvä, ota asioista ihan vähän selvää.
 
Tää keskustelu vois olla niin hyvä ja avata uusia uria sellaisiin oikeasti pöydällä oleviin asioihin, kun kaikki tietäis edes vähän mistä puhuvat.
 
Ja pöydällä olevia asioita esim:
 
-miten järjestää kappaleiden verkkojakelussa kopiosuojaus
-miten määritellä kappaleiden hinta verkkojakelussa
-miten hoitaa laskutus (Levy-yhtiön kännykkämaksu oli aika kätevä, skideillä kun ei oo luottokortteja)
-miten arvioida verkkomyytyjen kappaleiden leviäminen
-miten määritellä tekijänoikeuskorvaukset verkossa leviävästä musiikista
...
 
Hep! Täky! Parhaat ratkaisut lähetetään eteenpäin Teostoon ja musiikin nettijakelua tutkiville logistiikka-ammattilaisille.
:-)

Ja kyllä, se kopiointi josta minä tuossa puhuin, on julistettu laittomaksi ja on myös rikollista toimintaa, ja siinä mielessä
 
Jopas sattuikin, puhuit kopion julkaisemisesta ja myymisestä. Eikös se ole piratismia ihan perinteisessä mielessä? Sattuipa työtapaturma heti näin aamutuimaan.
 
Tämä lapsus ei kuitenkaan tee tyhjäksi tätäkään ehdotukstani.
 
Mutta onko nyt niin että tähän keskusteluun saa osallistua vain ne jotka tuntevat asiat syvällisesti ja jonka seurauksena sitten ei tietenkään voi myöskään olla erimieltä tai tuoda keskusteluun uutta näkövinkkeliä.
 
Jos tietämättömyyttäni minä tai joku muu puhelee omiaan, niin eikö voisi ihan vain ojentaa että ei hyvä jäykkis, ei se ole ollenkaan noin, vaan se on näin (kuten Feggy tuossa tekikin) eikä niin kun monilla näyttää olevan tapana: "turpa kiinni kun et tiedä alasta mitään, ota selvää ja jonka jälkeen et voi olla kanssani eri mieltä". Ääriesimerkkinä tulee mieleen taannoinen tapaus jossa suoranaisesti kiellettiin keskusteluun osallistuminen.
 
Olen ymmärtänyt että Muusikoden.net on kaikkien musiikista kiinnostuneiden kohtaamispaikka, ilman sen suurempia etukäteistietovaamiuksia. Ehkä olen ymmärtänyt väärin.

Äänitteen suoja-aika on 75 vuotta,se oli ennen 50. Sitä vanhemalle äänitteelle saa kuka tahansa tehdä aivan mitä tahansa,jopa myydä omanaan.
Tutustu lajiin....
 
Niin? Mitä tarkoitat?

Jos tietämättömyyttäni minä tai joku muu puhelee omiaan, niin eikö voisi ihan vain ojentaa että ei hyvä jäykkis, ei se ole ollenkaan noin,
 
Niinhän sua ojennetaankin :-D
 
Back-kataloogi on rahanarvoista kamaa
Suoja-aika on 75 vuotta
 
Mut hei, ei se tiedon hankkiminen oo ollenkaan vaikeata. Ja sullakin kun on periaatteessa fiksuja teorioita, niin kuinka käyttökelpoista jälkeä saataisiinkaan, jos sulla olis ehdotuksille todellisuuspohjaa. Sitä mä tässä haen. Mutta älä ihmettele, että väsyttää jos joka ikistä asiaa joutuu oikomaan, samalla kun piraattilapsukaiset tarttuvat kaikkeen mihin keskustelussa voi tarttua - väärään tai oikeaan. Tää on kuin tukkisavottaa apinasateessa
:-)

Niin? Mitä tarkoitat?
 
Tarkoitti kaiketi sitä, että sun ehdottamasi: "Sen sijaan voisiko ajatella että etsitään jonkinlainen välimalli. Esimerkiksi niin, että muutettaisiin lakia niin, että saatettaisiin voimaan täyskielto tiettyä aikamäärää nuoremmalle materiaalille ja vapautettaisiin *täysin* tätä vanhempi materiaali" on jo toteutunut, sitä on kokeiltu 50 vuodella joka oli alkuperäinen ehdotuksesi, ja kokeilun tuloksena suoja-aika on siirretty 75 vuoteen.

Niin? Mitä tarkoitat?
 
Edit:Kivi jo vastaskin.

Woc: Nimenomaan. Mä myös ostan ne levyt joista diggaan. Näin kuvittelen tekevän myös muiden jotka ovat vähän suurempia musiikkidiggareita.
 
Niinhän kaikki tekevät. Vai mistä sä luulet noitten inhoamiesi britnien ja tuiskujen levynostajien tulevan? Kadulta kauppaan koska ne diggaa jotain juttua.
 
Niinhän säkin teet. Sä kuuntelet nyt heviä, koska se on suosittua, ostat "mistä diggaat" eli mis on ihquimmat biisit ja loput sitten waretat välittämättä hevon helvettiä mistään muusta.
 
Niinhän nää britnienkin diggarit tekevät paitsi, että suhteessa aivan varmasti vähemmän, koska ne ovat kuitenkin sen verran tavallisia ihmisiä, etteivät ne edes viitsi käyttää päiviänsä siihen, että saisivat jotain systeemejä toimiin. Ja ennenkaikkea ne eivät viitsi jeesustella millään musiikkidiggariuksilla.
 
Sitten tää toinen ainainen valitus siitä, että radiossa soivat aina nää tuiskut ja ne pitäisi saada sieltä pois. No, mä kuuntelen työurakasta riippuen erittäin paljon radiota. Viimeiset puoli vuotta varmaan kymmenen tuntia päivässä. Mä en oo kuullu ko. Tuiskua kun sen ainoan kerran, kun sen esikoisvideo näytettiin levyraadissa.
 
Sen sijaan joku, en muista nyt kuka, mutta aikaisemmilla sivuilla, pisti pitkän nimilistan jostain mörökölliartisteisa, joista hän ei tietäisi mitään, jos ei olisi warettanut. Perkele, mäkin, vaikka en koko genrestä välitä niin mitn, tiesin jokaisen nimen ja jopa useimpien kohdalla tuli mieleen joku pikku pätkä tai soundimuisto. Miksi, no koska mä kuuntelen radiota ja hevi on suosittua pop-musiikkia.
 
Mä ostan netistä levyjä suht. paljon. On paljon artisteja, joille se on ainoa tapa saada jutut julkisuuteen ja suhteellisen globaaliin levikkiin. Se on erittäinn hyvä tapa levittää musiikkiansa, jos tilanne on semmonen (niinkuin vaikka Marc Almondilla) ettei varsinaista diiliä ole, mutta faneja on ympäri maailmaa muutamasta kymmenestä muutamaan tuhanteen per maa.
 
Uskoisin, että myös mörököllihevin ug-osastolla olisi paljon tällaisia artisteja. Mut eihän nää Wocit, nää warettaa ja selittää olevansa "musadiggareita".

Tästä tulikin mieleen että minkä tähden tämä tekijänoikeuslaki nyt sitten on semmonen kun me kaikki tiedetään sen olevan. Minkä tähden ei nyt sitten yksiselitteisesti kielletä, tai peräti varastamisena (jota termiä tällä tästä on käytetty) kriminalisoida kaikenlaista levittämistä *ja* kopiointia?
 
Koska se olisi katastrofi ilmaisen sisällöntuotannon varaan suunnitellulle bisnekselle niinkuin nyt kännykkäbisnekselle ja muutaman suuren teeveevalmistajan aloittamalle maailman teeveemyynnin piristämiselle muuttamalla koko teeveemeininki tallentaviin kovalevyihin perustuvaan digijärjestelmään ja sen mukaiseen koko kodin viihdekeskukseen.
 
Jos sisällöstä maksettaisiin asianmukaiset korvaukset, laitteiden hinnat nousisivat ja niitä menisi vähemmän kaupaksi. Lisäksi teollisuuden sisällöntuotannon niinkuin nyt vaikkapa Sanoma Oy:n (esmes TV4) tuotantokulut nousisivat.
 
Tästä on kiteytetysti kysymys kun luova osa eli yksittäiset musan- ja kuvantekijät joutuvat kamppailemaan oikeuksista omaan työhönsä.

Ja sullakin kun on periaatteessa fiksuja teorioita, niin kuinka käyttökelpoista jälkeä saataisiinkaan, jos sulla olis ehdotuksille todellisuuspohjaa.
 
Niin, aihe on tunteita nostattava ja välinekin on ehkä vähän hankala tämmöseen tarpeeseen. Saa olla niin pirun tarkkana mitä kirjoittaa ja mitä lukee ja luulee toisen sanoneen. Tyyliin "mitä v***tua se noin vastas vaikka suurin piirtein soudetaan samaa venettä"...
 
Todellisuuspohjan puuttumisesta en osaa olla kovin huolissani. Usein huomaa että kun jää pohtimaan jotain hankalaa probleemia, niin alkaa myös kiertään kehää mistä irtipääseminen voi olla hankalaa. Täytyy tulla jonkunlainen ravistus joistain suunnasta jotta asiat lähtevät taas eteenpäin.
 
Jossain yhteyksissä puhutaan myös kriisien kautta kasvamisesta.
 
Ongelman ratkaisuunkin löytyy monensorttisia välineitä. Yksi joka tässä yhteydessä tulee mieleen on nk. aivoriihi-menetelmä. Ellei se ole entuudestaan tuttu, niin se on menetelmä jossa useampi henkilö istuvat pohtimassa jotain onglemaa ja jokainen osallistuja saa heittää esille aivan minkälaisia ideoita tahansa, siis viisaan kuulosia, mutta myös ihan päättömiä. Toisten ideoita voi tietenkin mielessään jatkojalostaa, mitään kopiraittia ei siis ole.
 
Istunnon tässä vaiheessa kaikenlainen kritiikki on kielletty.
 
Vasta seuraavassa vaiheessa esiin nousseet ideat punnitaan, mieluummin edelleen ilman sen suurempaa suoranaista kritiikkiä, karsitaan pois ne jotka nyt ei missään tapauksessa tule kyseeseen. Näin sitten kierros kierrokselta kritiikki täsmentyy ja kiteytyy ja lopulta jäljelle jää – joko muistilapuista tyhjä seinä tai joitain jatkokehittelyyn kelpaavia oikeita ideoita.

Kuten olen tainnut jo mainita, niin omalta osaltani olen osallistunut tähän keskusteluun ensisijaisesti kahden intressipiirin näkövinkkelistä, kuluttajan ja muusikon.
 
Levyteollisuus liittyy kyllä aiheeseen, mutta itse en todellakaan jaksa kantaa huolta tästä teollisuuden alasta. Syy: esimerkiksi ne luvut joita olen saanut hämmäställä liittyen vaikkapa CD-levyn tuoton jakaantumiseen. Ymmärrän tietenkin että levyn tuotto, painatus, markkinointi, jakelu jne. maksaa, mutta, no näin se nyt vain on.
 
Uskon myös että meillä on kyllä levyteollisuutta vaikkapa viiden tai kahdeksan vuoden kuluttua, mutta missä muodossa ja mikä on sen rooli onkin jo toinen kysymys.
 
Listasit tuolla edellä ansiokkaan agendan jonkin probleemin ratkaisemiseksi. Jätit sen kyllä päättämättä, eli periaatteessa pöytä on jossain suhteessa vielä avoin, mutta tavallaan paalutit mistä saa keskustella ja tietyssä mielessä tuli valittua myös ne välineet joiden avulla lopputulokseen päästään.
 
Minua tässä keskustelussa (ei välttämättä tässä ketjussa, vaan tämän aiheen käsittelyssä ylisummaan) häiritsee tietty peruutuspeili-ongelmanratkaisuperiaate. Haetaan ratkaisumalleja jostain kaukaa menneiltä vuosikymmeniltä (tehdään kuten aina ennen on tehty), vaikka mailma ja välineet ovat aivan jotain muuta kun vaikkapa 80-luvulla jolta suurin piirtein taitaa olla peräisin nykyinen Tekijänoikeuslaki.
 
Itselläni on käsitys että vain ongelma sinällään on sama kun kakskytvuotta sitten: rahan riittävyys ja jakaminen.
 
Nämä idea-aihiot joita olen tässä heitellyt, niin ne on ehkä olleet hiukan totutuista poikkeavia, eikä taatusti valmiita sellaisenaan (siihen tarvitaan alan asiantuntijoiden näkemystä), mutta kuten sanottu – uusi on ympäristökin.
 
Niin, jos olisin presidentti, niin säätäisin lain joka takaa kohtuullisella vaivalla ja -korvauksella kaikille kansalaisille heidän jokapäiväisen musiikki-annoksensa ja artisteille heille kuuluvan asianmuikaisen korvauksen vaivoistaan. Sitä odotellessa meillä on asiat nyt vähän niin ja näin ;-)