Lyriikka ›

Olen tuossa katsellut, kuinka kritiikkipyyntöihin tulee perään se kiroilu siitä, millaista lyriikkaa pitää vääntää, vaikka tarkoitus onkin analysoida juuri sitä tiettyä tekstiä.
 
Siksi siis tämä. Ajattelin jatkaa Rengin kommentista tuolta toisaalta, joten kopioin sen tähän. Tarkoitukseni ei suinkaan ole moittia kirjoitusten versoilua, vaan lisätä ihan puhdas ketju. Lebensraum für mich!
 
thorn_of_blood:
 
Miksi pitäisi olla muodollisuuksien renki? Eikö olisi tylsää jos kaikki sanoitukset menee saman kaavan mukaan.
 
Renki:
 
Eihän se ole tarkoitus että kaikki menee saman kaavan mukaan.
Enempikin niin että jokainen teksti määrää sääntönsä itse.
Mutta kyllä sieltä tekstistä pitää löytyä selkeät kaavat ja säkeistöjen kerrannallisuus jos meinaa päästä ihan alalle asti.
 
noir:
 
Itse yritän saada jonkun toistuvan kaavan aikaiseksi, mieluiten tosin sillä tavalla, ettei ihan joka säkeistö tule samalla tavalla. Kenties pari/kolme eri kaavaa tekstille.
 
Tietysti on välillä mukava kuunnella/lukea täysin vapaita tekstejä, mutta toisto kuitenkin luo sellaisen yhtymäkohdan tekstiin. Kaikelle on kuitenkin paikkansa.
 
EDIT: pakara...

Juh. Vähän tyhmäähän se on alkaa riepoittelemaan sanoittamisen filosofiaa sekä tekniikka vs. fiilis-ikuisuuskeskustelua jos joku haluaa kommenttia nimenomaan omasta hengentuotteestaan.
 
ISO EDIT: Että hyvä että oma threadi näille asioille.
 
Minulle ainakin tuon tekniikan opettelusta on ollut suunnaton hyöty. Nykyään kun katson jotain vanhoja onnistuneita sanoituksia niin huomaan että niissäkin on se tavutus ja tavujen paino kohdallaan. Se on vain helpompaa kun tietää mistä se johtuu ja näkee heti eikä tarvi hulluna pähkäillä ja ihmetellä että mikä tässä sanassa on kun se ei tuohon sovi. Sitten kun sen sanojen rytmiikan salaisuuden tuntee niin sen voi valjastaa avuksi eikä se ole enää rajoite.
 
Tuossa minun mietteitä asiaan.

Näinhän se on.
Minä arvostelen laulujen lyriikoita sisällön ja tekniikan mukaan.
Valitettavasti jotkut ihmiset ei pidä tästä tekniikka puolesta .Mutta arvostelen sitä silti koska se on perinteisen lyriikan elinehto.
Tiedän että kirjoittajasta tuntuu monesti negatiivinen palaute pahalta. Itsekin olen tämän asian kokenut monesti, mutta toisaalta mitä se auttaa jos kaikki vain kehuvat tekstejä ja virheet jää sitten unholaan. Kuka sillä tavoin kehittyy?
 
Itse kirjoittajana olen varmasti alle keskiverron kun verrataan esim. tämän palstan tekstejä.

Itselleni riittää jo tämä. Katsotaan paremmalla ajalla mitä täällä silloin on tapahtunut, poistun ainakin viikoksi takavasemmalle, vaikka sitten junkkaamaan.
 
Öitä.

Minusta sen tekniikan oppimisen takaa-ajatus on osittain siinä että kaikilla nyt varmasti on sanottavaa mutta se on kovin äijä joka sanoo sen komeiten. Niinkuin kaikilla taiteen aloilla taidokkuudella ja osaamisella muljautetaan se mielen sopukoissa syntynyt inspiraatio lopputulokseksi ja taideteokseksi. 99% laulunsanoituksista kuitenkin on semmoisia missä eri säkeistöissä on samat melodiat ja tavujen laskeminen siksi oikeutettua.
 
Tietty jos joku on selkeästi yrittämässä tehdä jotain erilaista niin siinä ei kannata alkaa tavuista valittamaan mutta jos joku on selkeästi pyrkinyt perinteiseen ilmaisuun ja selkeästi juuri puuttellisen teknillisen osaamisen takia epäonnistunut (säkeistöt ei täsmää, loppusointuja yritetty mutta menty metsään) niin silloin on hyvä näyttää minkä seikkojen vuoksi on menty pieleen. Ja moni aloittelija ei tosiaankaan tiedä/tajua että minkä vuoksi hänen tekemänsä sanoitukset eivät sovikaan joka säkeistöihin.
 
Tulipa pitkiä ja kompuraisia lauseita..

Minusta sen tekniikan oppimisen takaa-ajatus on osittain siinä että kaikilla nyt varmasti on sanottavaa mutta se on kovin äijä joka sanoo sen komeiten. Niinkuin kaikilla taiteen aloilla taidokkuudella ja osaamisella muljautetaan se mielen sopukoissa syntynyt inspiraatio lopputulokseksi ja taideteokseksi. 99% laulunsanoituksista kuitenkin on semmoisia missä eri säkeistöissä on samat melodiat ja tavujen laskeminen siksi oikeutettua.
 
Tietty jos joku on selkeästi yrittämässä tehdä jotain erilaista niin siinä ei kannata alkaa tavuista valittamaan mutta jos joku on selkeästi pyrkinyt perinteiseen ilmaisuun ja selkeästi juuri puuttellisen teknillisen osaamisen takia epäonnistunut (säkeistöt ei täsmää, loppusointuja yritetty mutta menty metsään) niin silloin on hyvä näyttää minkä seikkojen vuoksi on menty pieleen. Ja moni aloittelija ei tosiaankaan tiedä/tajua että minkä vuoksi hänen tekemänsä sanoitukset eivät sovikaan joka säkeistöihin.
 
Tulipa pitkiä ja kompuraisia lauseita..
 
Joo, toi on aivan totta. Mun ajattelu vain lähtee siitä, että silloin tämän henkilön pitää itse hoksata nämä tekstinsä heikkoudet ja haluta lähteä niitä korjailemaan. Jos informaatio tulee ulkoa päin niin siinä syntyy vain sellainen torjuntareaktio. Se on tottakai aivan eri juttu lähteä rikkomaan näitä sääntöjä niistä tieroisena kuin niitä tuntematta.
 
Mutta sitä mä en kyllä usko, että kaikilla olisi oikeasti sanottavaa ainakaan siinä mielessä että se kiinnostaisi toisiakin. Sellaisen sanottavan omaaminen vaatii kirjoittajalta jo jonkinlaista henkistä kypsyyttä joka ei missään mielessä rinnastu mihinkään sovinnaisuuteen tai selkeään arvomaailmaan. Mutta ne joilla tämä sanottavan tarve on tarpeeksi suuri, yleensä löytävät tarvittavat foorumit ja tekniikat sen esiintuomiseksi.

Mä en yleensä jaksa ruveta valittamaan tekniikasta. Jos kirjoittaja ei itse näe sitä tärkeäksi niin hänellä on siihen silloin luultavasti omat syynsä. Jos se taas häntä kiinnostaa, ne se on helppo opetella.
 
Samat sanat, osapuilleen. Korjaan työkseni toisten tekstejä, joten täällä en jaksa sitä tehdä. 1+1-tason simppeleissä teknisissä kysymyksissä jokainen saa mielestäni nähdä vaivan itse, ja jos ei näe, mitä se minulle kuuluu. Samoin ajattelen omista teksteistäni: tiedän kyllä milloin jokin juttu ei teknisesti toimi, ja teen parhaani sen korjaamiseksi jos on aikaa ja energiaa ja motivaatiota.
 
Jos taas joku nimenomaan haluaa teknistä oppia ja apua, hän varmaan sitä pyytää, ja hieno homma jos joku jaksaa ja ehtii neuvoa.

kaikilla nyt varmasti on sanottavaa mutta se on kovin äijä joka sanoo sen komeiten.
 
Samat sanat tuohonkin, varsinkin loppuosaan. Totta on (Norton) että on siinä sanottavassakin eroja - sekin tekee vaikutuksen, jos on jotain UUTTA sanottavaa. Suuret linjathan on varmaan kaikille yhteisiä, mutta yksityiskohdissa on eroja, ja niillä sen eron voi myös tehdä. Tietysti myös arvomaailma vaikuttaa siihen, millaiset asiat näkee käsittelemisen arvoisina. Joku näkee jotain ihmeellistä ja erityistä ja merkityksellistä asiassa, jota joku toinen ei edes noteeraa. Sellainen tekee usein vaikutuksen minuun. Usein pienet, konkreettiset asiat on tehokkaimpia suurten asioiden ja tunteiden kuvia. Niin kuin kuva lapsen kumisaappaasta tienpenkalla kertoo tehokkaammin sodasta kuin yleisellä tasolla liikkuva poliittinen paasaus.

Niin kuin kuva lapsen kumisaappaasta tienpenkalla kertoo tehokkaammin sodasta kuin yleisellä tasolla liikkuva poliittinen paasaus.
 
Jeps. Yksityiskohta on runon lähikuva, zoomi ja stilli.
 
Musta homma menee vähän niin että se MITÄ TEKSI KERTOO antaa syyn tekstin kirjoittamiselle.
 
Kun taas se MITEN TEKSTI KERTOO antaa syyn tekstin lukemiselle / kuuntelemiselle.
 
-ainakin näin sen minusta pitäisi mennä.

Minulle ainakin tuon tekniikan opettelusta on ollut suunnaton hyöty. Nykyään kun katson jotain vanhoja onnistuneita sanoituksia niin huomaan että niissäkin on se tavutus ja tavujen paino kohdallaan. Se on vain helpompaa kun tietää mistä se johtuu ja näkee heti eikä tarvi hulluna pähkäillä ja ihmetellä että mikä tässä sanassa on kun se ei tuohon sovi. Sitten kun sen sanojen rytmiikan salaisuuden tuntee niin sen voi valjastaa avuksi eikä se ole enää rajoite.
 
Mistäs sinä harjoittelit tekniikkaa? Kuuntelemalla muita biisejä?

Mistäs sinä harjoittelit tekniikkaa? Kuuntelemalla muita biisejä?
 
Mä oon ainaki oppinu tavuja kattomaan paremmin ihan siinä omia tekstejä väsätessä pikkuhiljaa. Nykyisin katon aina ensin laulumelodian pituuksista semmosen "pohjan" missä on sen sopivan tavumäärän verran aukkoja. Kirjotan siihen myös missä kohti on mahdollisuus lipsua siitä tavumäärästä. Sitten vaan kun teen niitä sanoja niin katson että ne sopii siihen muottiin. Tykkään siitä että sanat sopii täydellisesti siihen laulumelodian etenemiseen. Inhoon sitä ku joskus biiseissä on joku tavu venytetty kahden tavun pituudelle! Lisätavujen änkeminen sit taas kyl joskus kuulostaa tosi hyvältäkin.
 
Ylläoleva siis koskee lähinnä tämmöstä perus pop, rock, jazz meininkiä. Tai yleensäkin mun mielestäni semmosta musiikkia jossa lauletaan perinteisellä tyylillä, eli ei puhetta tai semmosta puolittaista. On ihan eri asia sitten ku aletaan puhua jostai enempi "art"-jutuista missä esim lausutaan sanoja, sehän on enemmän niinku sitten runoilua enkä katsois siihen liittyvän tavujen välttämättä mitenkään. Esimerkiksi yks tutun bändi tekee semmosta musaa missä usein säkeistöissä puoliksi lausutaan, ja sitten ehkä kertseissä lauletaan, ja kuulostaa tosi hyvältä vaikka ne lausuntapätkät on semmosta tiivistä pötköä ilman mitään tavumääriä. Kans rappijutuissa sitten varmasti omat kuviot.
 
Yhteenvetona siis, että mielestäni jos biisissä lauletaan soinnillisesti ja se menee jossain tempossa => suosittelen miettimään ne tavumäärät kuntoon.
 
Poikkeuksena ellei sitten nimenomaan halua rikkoa sitä muottia.

Edelliseen sen verran että kyllä tavumäärillä ja etenkin niiden painotuksilla on varsin suuri merkitys myös runopuolella, myös nykyrunon. Laululyriikan ja runon (tekisi mieli sanoa lyriikan ja runon, mutta kun dramaturgit ovat hämärtäneet rajan) suurin eroavaisuus on siinä, että laululyriikka noudattaa musiikin rytmiä ja painottuu melodian mukaan, kun taas runon rytmiikka on rakennettu itse tekstiin, joka taas noudattaa normaalin puheen säännönmukaisuuksia.
 
Tämän vuoksi runossa on merkitystä myös sillä miten se on rivitetty ja kuinka sanat on sijoitettu. Nämä asiat kun vaikuttavat lukurytmiin. Koska runon rytmi on rakennettu tekstin sisään, sitä ei voi lukea väärin (ellei ole muuten lukuvaikeuksia) kun taas laulutekstin voi laulaa väärin jos ei osaa melodiaa.
 
---
 
Itse käytän valmiin melodian sanoittamiseen sellaista tekniikkaa että kuuntelen biisiä kunnes muistan melodian ulkoa ja sitten visualisoin tarinan päässäni ja lopuksi loruilen sen ulos. Uloskirjoitusvaiheessa en siis enää kuuntele biisiä vaan vasta sitten lopuksi kun tarkastan että kaikki tavut meni oikeille paikoilleen. Tämä työtapa on minusta sellainen jolla tekstistä saa varsin vapautunutta, verrattuna tuohon Salonkin kirjassaan esittelemään "sanaristikkotekniikkaan". Tietysti eri ihmisillä toimii eri työkalut.