Yleistä keskustelua musiikista ›

Olen noin viiteen kertaan yrittänyt sanoa tuon saman, kuin edellisessä. Ja epävire ei raavi korvia. Sen vain huomaa.
 
Suurin osa teistä pystyy luultavasti tunnistamaan värejä, kuten sininen, punainen, jne. Väri on sähkömangeettisen säteilyn taajuus. Kun erotatte sinisen punaisesta, näette värin, ettekä muista säteilyn taajuuksia. Sävelten tunnistaminen toimii samalla tavalla.
 
Kellertävän oranssi ei ole silmiä raastavaa, mutta se ei ole puhtaan keltainen. Siinä on lipsahtanut mukaan hiukan punaista. Epävireinen sävel käyttäytyy samalla tavalla.
 
Ei kovin ymmärrettävää, mutta menkööt.

Hörhö, sanoit jossain aikaisemmista viesteistäsi että absoluuttinen korva on mahdollista oppia vähällä vaivalla. Oletko itse opetellut tai aloittanut opettelemisen?
 
Itsekin uskon että se on mahdollista oppia, ja olen tehnyt erilaisia korvaharjoituksia vajaan viikon ajan , mutta olen huomannut kehitystä vain relatiivisessa sävelkorvassa. Plussana myös huomasin jostain syystä nauttivani musikin kuuntelusta enemmän kuin aiemmin, ehkä korvan harjaantumisen johdosta
 
Poikkeuksena relatiiviseen olen oppinut MUISTAMAAN e ja d nuotit, jotka ensin sekoitin kitarani oltua aiemmin useita vuosia d-vireessä. Silloin ajattelin aina vapaan 6.kielen d:n e:nä, mikä sekoitti korvani nyt kun vaihdoin vireen standardiviritykseen.
 
Mutta mielestäni nuottien muistaminen ei ole todellakaan sama asia kuin niiden spontaani tunnistaminen "värin" perusteella.
 
Tahtoisin kuulla metodeista joilla uskot tämän taidon olevan opittavissa. Kiinnostava aihe todellakin

............

Hörhö, sanoit jossain aikaisemmista viesteistäsi että absoluuttinen korva on mahdollista oppia vähällä vaivalla. Oletko itse opetellut tai aloittanut opettelemisen?
 
Itsekin uskon että se on mahdollista oppia, ja olen tehnyt erilaisia korvaharjoituksia vajaan viikon ajan , mutta olen huomannut kehitystä vain relatiivisessa sävelkorvassa. Plussana myös huomasin jostain syystä nauttivani musikin kuuntelusta enemmän kuin aiemmin, ehkä korvan harjaantumisen johdosta.
 
Mutta mielestäni nuottien muistaminen ei ole todellakaan sama asia kuin niiden spontaani tunnistaminen "värin" perusteella.
 
Tahtoisin kuulla metodeista joilla uskot tämän taidon olevan opittavissa. Kiinnostava aihe todellakin
 
En ole treenannut ajanpuutteen vuoksi ja osin laiskuuttanikin. Se jenkki kaveri on tehnyt sen kurssin ja se todellakin toimii. Muistetaan, että ei puhuta konkreettisista väreistä, vaan sävelten 'sointiväreistä'. Palaan asiaan selvin päin.

Täälähän on jotain ihan friikkejä. Kyllä mullakin nyt korva on sillai kehittynyt että jos vaihdan kitaraan kielet niin viritän jokasen kielen korvakuulolta melkein kohdalleen. Siis ei nyt kohdalleen mutta melkein.
 
Ja joskus kun kuuntelin kovasti Purple Hazeä, niin tunnistin b:n kilometrin päästä, vaikka joku freakin' vanhus olis narauttanut sen kaasuna ilmoille.
 
Onks jollain muuten hyvä näkökorva? Mulla on kyllä aika hyvä hajusilmä, mutta se tuli kun kaaduin pihalla. Zori.

Jep. Tästä on keskusteltu aiemminkin ja erittäin mielenkiintoinen aihehan tämä on. Tunnen henkilökohtaisestikin täällä kirjoittaneita, joilla on absoluuttinen sävelkorva. Huvittaisi vain tietää, että missä menee se raja. Milloin voi sanoa, että on absoluuttinen sävelkorva? Koska onhan niin, että yleisesti ajatelluilla absoluuttisilla sävelkorvillakin on tarkkuuseroja, vai onko? Eli ei varmaankaan ole jotain pistettä, jonka jälkeen kuulo ei enää tarkemmaksi voi tulla, ei ole sitä absoluuttista pistettä? Absoluuttisessa nollapisteessä ei liiku enää mikään, systeemin energia on nolla.
 
Ja todellakin - täällä tuntuu olevan selkeitä eroja siinä, milloin absoluuttinen sävelkorva syntyy ja voiko sitä tai voiko SEN kehittää myöhemmällä iällä.
 
Itselläni on melko tarkka korva, mutta ei todellakaan absoluuttinen (jo kun vertaa täällä oleviin luonnehdintoihin ja lapsuudenkertomuksiin). En harrastanut intohimoisesti lapsena musiikkia ja pianotunneillekin pistettiin vasta 9-vuotiaana. Muistan kyllä, kuinka melodiat jäivät päähän ja epävireisyys pianossa häiritsi, mutta kun vähäisestä harjoittelusta itse soittotaito jäi olemattomaksi, ei korvaakaan jaksanut kehittää sen pidemmälle. Äiti jaksaa aina muistuttaa, kuinka veljeni kanssa kärsimme hänen hyvänyönlauluistaan.
 
Nyt myöhemmin, kun olen laulanut erinäisissä kokoonpanoissa ja soittanut noita kielisoittimia, olen ikänkuin löytänyt sävelkorvan uudestaan. Usein suunnattomasti häiritsee, jos laulun kontrolli on itseltä poissa. Koska silloin huomaa heti samalla sekunnilla, jos menee muutaman hertzin pieleen. Tunnistan useita kappaleita heti ensimmäisestä iskusta, koska siinä kuulee sen sävelkorkeuden ja todellakin tietyn soittimen äänenvärin. Jos harjoittelen enemmän muistamaan tiettyjä säveliä, pystyn kyllä nimeämään niitä ulkomuistista, mutta tämä ominaisuus katoaa yhtä nopesti kuin sen harjoittelikin.

Joo, minuakin ärsyttää tämä absoluuttinen sävelkorva-termi. Eikös sen nyt vois periaatteessa suomentaa täydelliseksi sävelkorvaksi? Itse tykkään enämpi käyttää vaikka hyvä sävelkorva-ilmaisua, täydellistä ei käytännössä ole olemassakaan. Vain periaatteessa.
 
Tosin olen monasti kehunut erästä tyttöä täydelliseksi, perkele. Kaksinaismoraalinen minä. Toisaalta kyllä suomen kielestä löytyy paljon muitakin epäkohtia.

todella kiinnostava juttu, ehkä sen takia että tolla taidolla tekis niin paljon "käytännöllista hyvää"
taitaa mun korva olla aika palikka ku en tajuu mitää "värejä", värähtelyä, tai mitää muutakaan.
 
menis aika arpomiseks noi värittelyt. pistetäänkö D violetiks=) sori
 
paras mitä pystyn tekee on ku soitan esim. vaikka ABCDEFGA järjestystä siis pari kolme neljä nuottia per kieli ja sitte ylemmäksi ( ja jatkaa siitä mihin jäi), ni huomaan heti jos ei menny oikeeseen kohtaan.(horisontaalisesti tai vertikaalisesti pitkin otelautaa siis) enkä osaa otelauta karttaa hyvin. MUTTa tämänhän nyt osaa kaikki

Ongelmat ovat lähinnä semmoisia että ei pysty esim soittamaan transponoidulla koskettimistolla, koska korva ohjaa heti harhaan..

Transponointi saattaa yleensäkin olla kyseisen korvan omaamilla hankalampaa, juuri siitä syystä että ääniä ei välttämättä kuule ikäänkuin suhteessa toisiinsa vaan aktuaalisina ääninä. "Tavallisen" korvan omaaville on joskus helpompi sanoa että vedetääskin tää nyt Deessä F:n sijaan. Koko äänien ja muusiikin kuulemisen prosessi voi olla jollakin tavalla erilainen. Tosin tuostakin on poikkeuksia.

Toinen hankaluus on se että nämä henkilöt eivät välttämättä ole kitaristien parhaimpia kavereita, jostain syystä :) Tosin onhan noita kitaristeissakin paljon(mm. Eric Johnson)

Transponointi saattaa yleensäkin olla kyseisen korvan omaamilla hankalampaa, juuri siitä syystä että ääniä ei välttämättä kuule ikäänkuin suhteessa toisiinsa vaan aktuaalisina ääninä.
 
"Tavallisen" korvan omaaville on joskus helpompi sanoa että vedetääskin tää nyt Deessä F:n sijaan. Koko äänien ja muusiikin kuulemisen prosessi voi olla jollakin tavalla erilainen. Tosin tuostakin on poikkeuksia.
 
Sävelten välisten suhteiden ja yksittäisten sävelten tunnistaminen on täysin eri ominaisuuksia, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Kaikilta löytyy nuo molemmat ominaisuudet, mutta niiden käyttö vaatii harjaantumista.
 
Se, että kuulet sävelen "värin" ei rajoita mitään sävelten välisten suhteiden kuulemisessa. Eli transponointi ei tuota tuskaa, vaan muuttaa vaan hiukan biisin sointia. Olet Notefix varmaan huomannut itsekkin transponoidessasi biisejä.
 
Se kuulemisprosessi ei siis ole yhtään erilaisempi, vaan siinä on vain se yksi pienen pieni musiikillinen parametri lisää.
 
Pääasia on siinä, ettei sävelten kuuleminen ole mikään erilainen ajattelutapa. Siis solfapäällä ja sävelkorvalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, eikä kumpikaan vaikuta toisiinsa.
 
Ei myöskään voida puhua tavallisesta korvasta, sillä uskoisin, että meillä kaikilla on tuo kyky. Se pitää vaan herätellä ja lämmittää, jotta se saadaan käytöön.

Ei myöskään voida puhua tavallisesta korvasta, sillä uskoisin, että meillä kaikilla on tuo kyky. Se pitää vaan herätellä ja lämmittää, jotta se saadaan käytöön.
 
Noniin, antaa tulla, miten se saadaan käyttöön? En viitsi ostaa Burgen 40000 euron kurssia, joka on lukemani mukaan sisällöltään varsin puutteellinen.

En viitsi ostaa Burgen 40000 euron kurssia, joka on lukemani mukaan sisällöltään varsin puutteellinen.
 
Lainaa paikallisesta kirjastosta. Ainakin Kuopion kaupunginkirjastossa tuo on kaseteilla/vihkona.

Lainaa paikallisesta kirjastosta. Ainakin Kuopion kaupunginkirjastossa tuo on kaseteilla/vihkona.
 
Pistätkö vielä kurssin kokonimen?
Pitää käydä joku päivä tekemässä kaukovaraus, kun meidän kirjastosta sitä ei varmaan muuten saa.
 
LISÄYS : Absoluuttinen sävelkorva todellakin on opitavissa, siitä on paljon todisteita, monet ovat sen jo oppineet. "It's not a special skill, it's a normal human perception" noin sanottiin jossain kyseiseen aiheeseen liityvillä sivuilla

David L. Burge
 
Perfect Pitch: Color Hearing For Expanded Musical Awareness on se hörhön mainitsema paketti. Itse muuten lainasin sen Kuopion kaupunginkirjastosta viikko sitten.

Transponointi saattaa yleensäkin olla kyseisen korvan omaamilla hankalampaa, juuri siitä syystä että ääniä ei välttämättä kuule ikäänkuin suhteessa toisiinsa vaan aktuaalisina ääninä. "Tavallisen" korvan omaaville on joskus helpompi sanoa että vedetääskin tää nyt Deessä F:n sijaan. Koko äänien ja musiikin kuulemisen prosessi voi olla jollakin tavalla erilainen. Tosin tuostakin on poikkeuksia.
 
Osui naulan kantaan, notefix! Tota just tarkoitin..
 
Noista Perfect Bitch-jutuista en tiiä. Kai niistä apua on..

Joo, minuakin ärsyttää tämä absoluuttinen sävelkorva-termi. Eikös sen nyt vois periaatteessa suomentaa täydelliseksi sävelkorvaksi? Itse tykkään enämpi käyttää vaikka hyvä sävelkorva-ilmaisua, täydellistä ei käytännössä ole olemassakaan. Vain periaatteessa.
 
Tosin olen monasti kehunut erästä tyttöä täydelliseksi, perkele. Kaksinaismoraalinen minä. Toisaalta kyllä suomen kielestä löytyy paljon muitakin epäkohtia.
 
Absoluuttinen sävelkorva on suomenkieleen vakiintunut ilmaus juuri tälle kyseiselle asialle. Ts: se ei tarkoita sitä, että sävelkorva on abosoluuttinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Sanat ovat vain symboleita, joilla on jokin merkitys (ei aina niin looginen).

Mulle on kehittynyt nyt lähes pakkomielle tuosta absoluuttisesta korvasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, minkälaisia assosiaatioita teille tulee eri sävelistä? Nämä eri "värit" ja assosiaatiot eri nuoteille ovat käsittääkseni aika yksilöllisiä. En tiedä miksi, mutta g# kuulostaa mielestäni jotenkin kylmältä ja pelottavalta verrattuna muihin, kauhunuotti?

h potkaisee ikävästi kuuloelimeeni muiden nuottien seassa. No sit noi fis ja es, mitkä aikaisemmin sanoin ovat aika ääriesimerkkejä.

h potkaisee ikävästi kuuloelimeeni muiden nuottien seassa. No sit noi fis ja es, mitkä aikaisemmin sanoin ovat aika ääriesimerkkejä.
 
mitä instrumenttia käytät? minulla on tämmöinen midipiano, ja soundit saattaa vaikuttaa aika paljon noihin assosiaatioihin. f# kuulostaa kyllä kitaralla erittäin "twangyltä". b kuulosti mielestäni lämpimältä, värinä tuli mieleen ruskeanpunainen, tumman puun värinen tavallaan.