Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Tuli tuosta eräästä edesmenneestä Teräsbetoni-ketjusta mieleen, että saako/voiko hevi olla hauskaa? Siellähän Teräsbetonia kritisoitiin mm. siitä, että se tekisi ikäänkuin pilkkaa hevimusiikista. Mutta pitääkö hevin ja metallin olla sitten haudanvakavaa (kirjaimellisesti), vai saako sinne sitä duuriakin heittää välillä?
 
Henkilökohtaisesti pidän kovasti itseironisesta tavarasta. Ihan loistavaa, jos hevibändi pystyy repimään huumoria edustamastaan genrestä! Muttei nyt takerruta Teräsbetoniin, sillä TB-ketjut ovat poikkeuksetta menneet lukkoon. Osataan sitä ulkomaillakin: Rainbow:n Do You Close Your Eyes on ratkiriemukas veisu, samoin kuin Helloweenin Dr. Stein. Huvittavana lyriikoidensa puolesta pidän myös Iron Maidenin The Loneliness of the Long Distance Runneria, ja Judas Priestin koko Turbo-levy nostaa hymyn huulille.
 
Ei kai sitä aina tarvitse laulaa saatanoista ja kuolemasta (tai imeliä rakkausballadeja), voihan hevimieskin välillä vähän hymyillä. Gootit ovat sitten erikseen, hehän eivät hymyile koskaan, paitsi roikkuessaan ylösalaisin.
 
Joten, mitäs mieltä olette? Ja tuleeko teille mieleen jotain erityisen hupaisia kappaleita? Teräsbetonista ei sitten muuten tapella tässä ketjussa yhtään.

Tuli tuosta eräästä edesmenneestä Teräsbetoni-ketjusta mieleen, että saako/voiko hevi olla hauskaa?
 
No, kyllä minun puolestani saa olla hauskaa, en vain tiedä juurikaan sellaisia hevipuolen esittäjiä, joilla tuotanto olisi selvästi "hauskaa" ja samalla minun mielestäni hyvää. Iron maiden tosin edustaa minulle tällaista sopivaa hauskuutta, mikä ilmenee parhaiten kun näkee kyseisen orkesterin livenä. Esimerrkiksi Manowar ja Teräsbetoni eivät herätä tunteita suuntaan eivätkä toiseen; jälkimmäisen menestystä hieman ihmettelen. Mutta pakkohan siinä sitä jotain on olla, kun siitä noin kohistaan vaikka itse en siitä mitään irti saakaan. Ehkä olen vaan tylsä.
 
Mutta noin yleisesti, mikäs siinä. Kyllä hevi saa olla hauskaa siinä missä synkkää ja vakavaakin.

Ei vakavasti, mutta tosissaan.

Koko Helloweenin Pink Bubbles Go Ape on sellaista hilpeyden sanansaattoa ettei ole tosikaan: Heavy Metal Hamsters? Samoin myös Gamma Rayn Somewhere Out In Space -levy on diipadaapamelodioiden juhlaa.
 
Hauskimmat lyriikat (tahallisesti tai tahattomasti) olen kuitenkin löytänyt Warmenin Beyond Abilities -levyltä, jossa Timo Kotipelto laulaa Spark-kappaleessa mm.
 
"Should I run away from the city?
Or go to the bar and have some fun"
 
ja
 
"The day is over the paper's empty
I have to ask advice from Mr. Beer
He shows me some of his visions
And suddenly everything is so clear"
 
Powermetalpiireistähän se huvi vielä löytyy. Ai niin, Helloweenin Rabbit Don't Come Easy -levyllä on kappale Just A Little Sign, joka käytännössä käsittelee naisen baari-iskemisen problematiikkaa:
 
"Something's growing in my pants
As she looks into my eyes
Now I smile the whole damn night
But my dream acts cold as ice"
 
Hyvä, poijjaat!

Kyllähän heviosastolla saa olla huumoria. Voitteko väittää että Judas Priestin Hot rocking video ei toisi hymyä huulille? Priesthän on mielestäni yksi niistä kovimmista genrensä edustajista. Ei huumori tosin ihan kaikille bändeille sovi.

Strapping Young Ladilla on mukavan itseironista se meininki. Tämä ei tarkoita, että musa olis jotain pelleilyä, vaan että tiedostetaan se että se on hassua kun aikuiset miehet pitkissä tukissa menee "GrRGRGRGHHUUUUHRGG"

Noh. Tänään on tullut koko päivä luukutettua Turmion Kätilöiden uutta Niuva 20 -ep:tä. TK:ta monet skenepoliisit pitävät ihan amisosaston huumoribändinä, mutta kyllä tuo ihan kunnollista musaa on kun vähän perehtyy. Tuntuu vähän siltä, että TK ei toimisi ollenkaan niin hyvin ilman sitä pientä huumorivirettä siinä sivussa. Ja kun miettii ulkomaan ihmeitä, niin sama meisinkihän sielläkin on tuon tyylin musassa. Ministry, Rammstein jne.
 
Sitten jos hommassa on ihan pääosassa huumori, niin se pitää vetää aika tappiin asti että mulle tipahtaisi. Esim. Zimmer's Hole (yhteyksiä esim. SYL:iin) on kerrassaan loistava yhtye. Teräsbetoni taasen ei oikein tipahda. Se on liian humoristista ollakseen tuota Turmion Kätilöt -tyyppistä pilke silmäkulmassa -meisinkiä ja toisaalta liian "oikeaa" musiikkia ollakseen ZH-tyyppistä täyshuumoria.
 
Ja lopuksi. Tutustukaa Enokkioon. Se on hauskaa. On.
http://popmusic.at/enokkio

Get stoned!
 
Ei mulla muuta ;)

Gootit ovat sitten erikseen, hehän eivät hymyile koskaan, paitsi roikkuessaan ylösalaisin.
 
Ei helv.. Melkein jokaisen kirjoituksesi kohdalla repeän kahtia. Saat taas plussan, Perkele!
 
Pitäähän hevissä hauskoja pätkiä olla. Kuten meidenillä. Tai no.. Niin..

Samoin myös Gamma Rayn Somewhere Out In Space -levy on diipadaapamelodioiden juhlaa.
 
Aah, pilipalimusan kultakaivos. Saksalaisissa on se hyvä puoli ettei ne edes yritä ottaa itteään tosissaan. Sais suomi-poikakin enemmän laulaa siivekkäistä hevosista.
 
Hevi on parasta ja metalli ihan huonoa ;)

Minusta yksi huumorin ja hyvän hengen ilmentymä on Annihilator. Koko porukasta kuulee että soitetaan suu virneessä koko ajan. Homma perustuu sille, että soitetaan hauskasti ja hyvin. Sitä on vaikea selittää, mutta minusta musiikillinen huumori ei saa perustua siihen että musiikki on jotenkin huonosti tehtyä. Se on ns. helppo tapa.
 
Toisaalta oikeanlainen huumori musiikissa täytyy aina olla. Soitetaan niitä oikeita juttuja oikealla tavalla, siitä se lähtee.

Mikä ettei hevi saisi olla hauskaa? Valitettavasti (itse)ironia on sellainen juttu, ettei sitä ole ikinä artisteilla tarpeeksi. Ollaan niin vakavia ja tosissaan. Tuntuu, että pelätään, ettei kansa sitten ota sitä enää vakavasti, jos tekee vähän pilaa itsestään. Type O Negative on hyvä esimerkki bändistä, jolla on ironiantaju kohdallaan, niin imagossa kuin osaltaan musiikissaanikn. Toinen asiallinen bändi on Stortroopers of Death, joka teki kunnon vääntöä mutta silti se kuuluisa pilke silmäkulmassa.

Hevihän on niin naurettavaa että oksat pois. Huumoribändejä kaikki minusta.
 
Eihän kukaan nyt tosissaan örise möröistä ja menninkäisistä. Maskeista nyt puhumattakaan...
 
Tahaton komiikka on metallimusiikissa monesti läsnä.
Viime kesänä tuskafestareilla katselin erään black metal bändin keikkaa, vaikka en tämän tyylisestä metallista juuri välitäkkään. Mutta todella truet välispiikit olivat kaikessa pahuudessaan hieman hupaisia.

Strapping Young Ladilla on mukavan itseironista se meininki. Tämä ei tarkoita, että musa olis jotain pelleilyä, vaan että tiedostetaan se että se on hassua kun aikuiset miehet pitkissä tukissa menee "GrRGRGRGHHUUUUHRGG"
 
Mikään ei voi olla kuitenkaan turhan hilpeää, jos siinä on mukana Devin Townsend, tietäen miehen taustoja. Hyvä esimerkki siitä, kuinka voi olla kuollakseen (kirjaimellisesti) tosissaan luomistyön suhteen, mutta turhaa vakavamielisyyttä ei mukaan eksy. Mies jolla on puhelin rektumissa, ja joka lähes tappoi itsensä hevin ilosanoman nimissä, ei voi olla väärässä.
 
Toinen hyvä esimerkki on Meshuggah. Etenkin live-tilanteissa tuntuu olevan se kieli reilusti poskessa, kun Jensinkin toimintaa katselee.
 
Hevi määrää.

Ei vakavasti, mutta tosissaan.
 
Jep, musiikin treenaaminen otetaan tosissaan ja se ulosanti mutta sellainen pieni, aistittavissa oleva huumorinpilke asenteessa tekee hommasta paljon vapautuneempaa.

Jep, musiikin treenaaminen otetaan tosissaan ja se ulosanti mutta sellainen pieni, aistittavissa oleva huumorinpilke asenteessa tekee hommasta paljon vapautuneempaa.
 
Minusta hevimiehen asenteeseen kuuluukin juuri sellainen vittumainen pilke silmäkulmassa. Kyllä siinä vaiheessa kun tempo kasvaa nopeammaksi ja runttaustempo huikeammaksi alkaa väkisinkin hymy nousta korviin, vähän kuin kiihdyttäisi autolla.

Mä olen suht nuori ja vielä melkoisen myöhään alkanut raskaampaa musiikkia kuuntelemaan. Aluksihan tietty brutaalimpi matsku toimi agressioiden poistoon. Sitten löysin vähemmän brutaalin Type O Negativen, jonka viljelemä täyskaheli hjuumör sai minut riemastumaan aivan täysin.
 
Tämähän johti pidemmän päälle siihen, että aloin havaita huumoria -tahallista ja tahatonta- myös esim. thrash- ja deathosastolta. Nykyään minun onkin vaikeaa kuunnella mitään sellaista musiikkia, josta ei välity edes pientä pilkettä silmäkulmasta.

Nykyään minun onkin vaikeaa kuunnella mitään sellaista musiikkia, josta ei välity edes pientä pilkettä silmäkulmasta.
 
Sanottakoon, että yhtyeet, jotka ottavat äärimmäisen vakavasti metallimusiikkinsa ovat pidemmän päälle niitä eniten hupia tuottavia. Väkisinkin alkaa hymistellä kun kuuntelee jotain norjalaista kirkonpolttoheviä, joka kuulemma on oikein vakavissaan tehty.

Se on pointti, mihin voi hyvin vedota, tuo hauskuus:
 
- Teidän musa on ihan paskaa!
- Älä nyt, ei kai me tätä tosissaan tehä. Hoho!
- Niin. Hoho...