Aihe: Tuhoaako rock muun kulttuurin ja yleisen moraalin?
1 2
Mika Antero
07.04.2003 21:16:31
70-80-lukujen taitteessa, kun rokkia alkoi kuulua radiostakin jonkin verran -kiitos Rockradion- Anneli Tempakka ynnä muut olivat kauhian huolestuneita siitä, että esim. nuorten kuorolauluharrastus kärsii, koska rappiota ihannoiva rokinrenkutus pilaa kasvavat kakarat. Kaiken lisäksi nämä nuorisoidoli Alangot ja muut ihannoivat huumeita ja lauloivat paskasta ja muusta kauheasta, ja Holle Holopainen taisi olla peräti kommunisti jne.
 
Saarnaaja Leo Melleri kirjoitti ”Rock” nimisen paljastuskirjan, joka kannattaa kyllä lukea ihan huumorimielellä (Iron Maiden, AC/DC ja muut luokiteltiin saatananpalvojiksi… Melleri itse taisi myöhemmin kärähtää jostain verovilpistä tai vastaavasta. Lienee altistunut rokille levyjä polttaessaan.).
 
80-luvulla yleinen mielipide oli vielä hyvinkin paljon rokin vastainen, kuten se oli ollut aina 50-luvulta alkaen. Olisiko vasta Dingo tehnyt rokista ”yhteiskuntakelpoista” Suomessa? Ainakin bändi pääsi uutisiin ja eduskuntaan.
 
Nyt 2000 –luvulla rokkia tulee joka tuutista jatkuvasti, on jopa pelkästään rokin renkutukseen perustuvia radiokanavia. Uutisissa ja mainoksissa kuuluu rokkia. Rokista on tullut kulttuuria, joka jyrää alleen lähes kaiken muun (musiikki)tarjonnan. Samaan aikaan kaikenlainen rikollisuus rehottaa ja esim. huumeiden käytöstä on tullut aivan arkipäivää monelle ja taitaa niitä Saatanoihin seonneita hevirokkareitakin olla enemmän kuin kultaisella 80-luvulla.. Laulaako kukaan enää kuorossa? Soittaako kukaan enää klassista musiikkia? Olivatko Tempakat ja vastaavat sittenkin oikeassa? Altistaako rokki rikollisuuteen ja muuhun häiriökäyttäytymiseen? Onko rokki sittenkin vaarallista?
 
Ai miksikö tämmöinen provosointi? No siksi, että kävin pitkästä aikaa rokkikonsertissa, join sen innoittamana ämpäreittäin viinaa ja kärsin nyt sen seurauksena usean päivän morkkiksesta. Ei o kivaa olla näin vanha…
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
NORTON
07.04.2003 22:23:20
 
Saarnaaja Leo Melleri kirjoitti "Rock" nimisen paljastuskirjan, joka kannattaa kyllä lukea ihan huumorimielellä (Iron Maiden, AC/DC ja muut luokiteltiin saatananpalvojiksi… Melleri itse taisi myöhemmin kärähtää jostain verovilpistä tai vastaavasta. Lienee altistunut rokille levyjä polttaessaan.).
 
80-luvulla yleinen mielipide oli vielä hyvinkin paljon rokin vastainen, kuten se oli ollut aina 50-luvulta alkaen. Olisiko vasta Dingo tehnyt rokista "yhteiskuntakelpoista" Suomessa? Ainakin bändi pääsi uutisiin ja eduskuntaan.
 
Nyt 2000 -luvulla rokkia tulee joka tuutista jatkuvasti, on jopa pelkästään rokin renkutukseen perustuvia radiokanavia. Uutisissa ja mainoksissa kuuluu rokkia. Rokista on tullut kulttuuria, joka jyrää alleen lähes kaiken muun (musiikki)tarjonnan. Samaan aikaan kaikenlainen rikollisuus rehottaa ja esim. huumeiden käytöstä on tullut aivan arkipäivää monelle ja taitaa niitä Saatanoihin seonneita hevirokkareitakin olla enemmän kuin kultaisella 80-luvulla.. Laulaako kukaan enää kuorossa? Soittaako kukaan enää klassista musiikkia? Olivatko Tempakat ja vastaavat sittenkin oikeassa? Altistaako rokki rikollisuuteen ja muuhun häiriökäyttäytymiseen? Onko rokki sittenkin vaarallista?
 
Ai miksikö tämmöinen provosointi? No siksi, että kävin pitkästä aikaa rokkikonsertissa, join sen innoittamana ämpäreittäin viinaa ja kärsin nyt sen seurauksena usean päivän morkkiksesta. Ei o kivaa olla näin vanha…

Mä en oikein usko että suurimmalla osalla ihmisistä on edes mitään moraalia. He vain ovat niin riippuvaisia toisten mielipiteistä, että ovat siksi porukkaan kuuluakseen jeesustelemassa milloin mistäkin moraalia rappeuttavasta asiasta.
 
Moraali ja kulttuuri ovat henkisiä asioita. Rock sotii teennäismoraalia vastaan ja rokin soittaminen on siksi mielestäni kulttuuriteko ja korkeatasoista henkistä toimintaa. Enkä nyt viittaa mihinkään nykyajan tuotteistettuun populaarimusiikkiin, vaan aitoon rokkiin ja sen henkeen.
Mika Antero
07.04.2003 22:34:24
Enkä nyt viittaa mihinkään nykyajan tuotteistettuun populaarimusiikkiin, vaan aitoon rokkiin ja sen henkeen.
 
Minun olisi pitänyt käyttää sanan "rokki" tilalla sanaa "nuorisomusiikki" tai tuota "populaarimusiikkia". Käytin kuitenkin rokkia, koska vielä 80-luvulla sanaa "rokki" käytettiin kuvaamaan kaikkea nuorisomusiikkia 50-luvun rock'n'rollista uusromantiikkaan asti.
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
KooAa
07.04.2003 22:52:51
Sukupolvi toisensa jälkeen tekee samat virheet mutta sovitettuna ajan henkeen. Eli jos nykyteinirokkarit olis eläneet esim. fiftiis luvulla niin vois uskoa että se ei muuttais historiaa yhtään. Ja vice versa.
Koo(Aa)lla ei ole väliä !
Ad libitum
07.04.2003 23:29:43
70-80-lukujen taitteessa, kun rokkia alkoi kuulua radiostakin jonkin verran -kiitos Rockradion- Anneli Tempakka ynnä muut olivat kauhian huolestuneita siitä, että esim. nuorten kuorolauluharrastus kärsii, koska rappiota ihannoiva rokinrenkutus pilaa kasvavat kakarat. Kaiken lisäksi nämä nuorisoidoli Alangot ja muut ihannoivat huumeita ja lauloivat paskasta ja muusta kauheasta, ja Holle Holopainen taisi olla peräti kommunisti jne.
 
Saarnaaja Leo Melleri kirjoitti ”Rock” nimisen paljastuskirjan, joka kannattaa kyllä lukea ihan huumorimielellä (Iron Maiden, AC/DC ja muut luokiteltiin saatananpalvojiksi… Melleri itse taisi myöhemmin kärähtää jostain verovilpistä tai vastaavasta. Lienee altistunut rokille levyjä polttaessaan.).
 
80-luvulla yleinen mielipide oli vielä hyvinkin paljon rokin vastainen, kuten se oli ollut aina 50-luvulta alkaen. Olisiko vasta Dingo tehnyt rokista ”yhteiskuntakelpoista” Suomessa? Ainakin bändi pääsi uutisiin ja eduskuntaan.
 
Nyt 2000 –luvulla rokkia tulee joka tuutista jatkuvasti, on jopa pelkästään rokin renkutukseen perustuvia radiokanavia. Uutisissa ja mainoksissa kuuluu rokkia. Rokista on tullut kulttuuria, joka jyrää alleen lähes kaiken muun (musiikki)tarjonnan. Samaan aikaan kaikenlainen rikollisuus rehottaa ja esim. huumeiden käytöstä on tullut aivan arkipäivää monelle ja taitaa niitä Saatanoihin seonneita hevirokkareitakin olla enemmän kuin kultaisella 80-luvulla.. Laulaako kukaan enää kuorossa? Soittaako kukaan enää klassista musiikkia? Olivatko Tempakat ja vastaavat sittenkin oikeassa? Altistaako rokki rikollisuuteen ja muuhun häiriökäyttäytymiseen? Onko rokki sittenkin vaarallista?
 
Ai miksikö tämmöinen provosointi? No siksi, että kävin pitkästä aikaa rokkikonsertissa, join sen innoittamana ämpäreittäin viinaa ja kärsin nyt sen seurauksena usean päivän morkkiksesta. Ei o kivaa olla näin vanha…

Niin, morkkista korjaa hyvin tioktaani-niminen reseptivapaa b-vitamiini tiiviste veden kera. Jos myös tupakoit, on huvä huomata tarjota elimistölle runsaasti C-vitamiinia. Niin, vitamiinit balanssiin ja rokki/humppa soi vailla huolen häivää :)
noir
07.04.2003 23:41:47
Kyllähän se. Tytöt ja rock-musiikki, ne ovat Saatanasta ne. Ja voi kuinka syvälle olenkaan vajonnut. Myin tosin sieluni, vastalahjaksi sain krapulattomat aamut. Suosittelen.
 
Ja mitä moraaliini tulee, niin lähinnä harmittaa yleensä se, että EI tullut tehtyä mitään...
Friend of the devil is a friend of mine.
lxi
08.04.2003 02:41:20 (muokattu 08.04.2003 02:41:46)
Lukekaa tuo Mellerin kirja jos suinkin jostain saatte käsiinne! Se on todellakin totaalisen hillitön järkijättöisyyden ylistys.
 
"Voin kuvitella miten yhtyeen (AC/DC) laulaja konsertissa nostaa kätensä kohti yleisöä ja kysyy: "Haluatteko te olla Saatanan lapsia?" ja yleisö vastaa "KYLLÄ!""
 
(lainaus ulkomuistista)
Vastaus kysymykseesi löytyy osoitteesta http://www.google.com.
BaariMikko
08.04.2003 02:52:01
 
Ikuinen ilmiöhän on se, että aina löytyy joku joka haluaa kieltää kaiken kivan, todennäköisesti "jos minulla ei ole hauskaa niin ei perkele muillakaan saa olla"-periaatteella.
 
"Niilo Yli-Vainio tervasi potkukelkkani jalakset", ja niin edelleen...
I'll follow the sun...
Mika Antero
08.04.2003 08:02:34 (muokattu 08.04.2003 08:04:29)
"Voin kuvitella miten yhtyeen (AC/DC) laulaja konsertissa nostaa kätensä kohti yleisöä ja kysyy: "Haluatteko te olla Saatanan lapsia?" ja yleisö vastaa "KYLLÄ!""
 
(lainaus ulkomuistista)

Jos muistan oikein, niin AC/DC:n laulaja ei suinkaan kysynyt tuota yleisöltä, vaan Melleri oli sitä mieltä, että JOS hän kysyisi, niin yleisö vastaisi "KYLLÄ". Oikeassahan Melleri kyllä siinä oli, ei siinä mitään; jos rocktähti kysyisi lapsilta, että "oletteko idiootteja", niin hyväksyvä mölinä täyttäisi salin...
 
Se Melleri-juttu on kyllä senkin takia hurjan hauska, että ko. heppu on väkisinkin joutunut lukemaan paljon rokkareiden haastatteluja ja mahdollisesti kuuntelemaan niiden levyjäkin. Ei ihme, että tuli myöhemmin viranomaisten kanssa ongelmia...
 
Mutta jyrääkö rock (siis nuorisomusiikki) muun kulttuurin ja vaikuttaako rock haitallisesti nuoren (tai vanhuksenkin) kehitykseen? Olisiko huumeiden käytöstä tullut niin yleistä 60-luvulla ilman rockmusiikkia? Olisiko pilven pössyttely jäänyt paheellisten jazzareiden harrastukseksi ilman rockia? Kärsiikö esim. kuva-/tanssitaide tai kirjallisuus siitä, että joka paikassa altistuu nuorisomusiikille?
 
EDIT: Nahkiksen lainauksessa olikin, että "voin kuvitella". Eli turhaan kirjoitin tuon ensimmäisen lauseen.
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
Vilhelmus
08.04.2003 08:19:11
 
Lukekaa tuo Mellerin kirja jos suinkin jostain saatte käsiinne! Se on todellakin totaalisen hillitön järkijättöisyyden ylistys.
 
Olen täysin samaa mieltä. Siinä kyllä vedetään lokaan kaikki mahdollinen.
Born of black wind, fire and steel
Iso-Jaakko
08.04.2003 12:31:57
 
Nykyäänhän rok-sukupolvi on jo keski-ikäistynyt ja se mitä vastaan nuorten kuuluu kapinoida.
 
Varmaankin näinä päivinä se on rap jonka sanotaan houkuttelevan nuoret huumeiden, väkivallan ja sukupuolisten hillittömyyksien pariin ja konemusiikki on se joka turmelee ihmisten soittotaidot kun voi "kuka tahansa vaan nappia painamalla tehdä niitä biisejä eikä siihen tarvita mitään taitoa".
Ronskisti ranttaliks vaan!
noir
08.04.2003 12:33:03

Ja vyön alle...
Friend of the devil is a friend of mine.
Hermanni
08.04.2003 17:45:05
kyllä. rokin kuuntelu on syntistä ja rappeuttaa aivot.
Punasilmä
08.04.2003 18:53:33
Eipä sitten ihme kun kuuntelin kokeita edeltävänä iltana Led Zeppeliniä ja sainkin englannin kokeesta 10-miinuksen täyden kympin sijasta... Onhan tuo rock tosiaankin niin kauheeta. Maapallo räjähtää ja ihmisiset vajoavat apinoiden tasolle, joo... ja sitten ufot tulee ja ihmisistä tulee orjarotu, ufojen avuruusalustehtaisiin... Yhtä todennäköistä
Eiköhän se ole jokaisen oma valinta mitä kuuntelee. Kukaan ei ole käskenyt vetämään perseet rock-keikoilla. Rockia voi kuunnella ihan selvinpäinkin, ei se nyt niin kauhean kuulloista voi olla kyseissä tilassa. Paitsi itse en kyllä kuuntelisi Britney Spearsia kännissäkään... Sama kai tuo...
Punasilmä
08.04.2003 19:18:53
Lisäystä...
 
Anteeksi, mutta tajuaako tuo Kenkku-Erkki edes mistä puhuu?
 
Konemusiikkia ei todellakaan tehdä noin vaan nappia painamalla ja se vaatii vähintään samoja musiikaalisia lahjoja että todella pystyy tekemään hyvän kappaleen. Voihan sitä konemusaa tietty tehdä painetaan summassa jotain nappia-tyylillä, mutta lopputulos ei juurikaan ole sen parempi kuin nakkoisi sointuviivastolle summassa jotain nuotteja ja alkaisi siitä soittamaan.
 
Kuinkahan tyhminä tämä Kankkunen oikein pitää nykynuorisoa? Itse taidan iältäni olla tätä "nykynuorisoa", mutta tunnustan nyt jotain todella järkyttävää:
 
Olen diggaillut rockia, hip hoppia, metallia, mitä vaan jostain vaippaikäisestä taapertajasta ja en ole koskaan, koskaan juonut, polttanut, käyttänyt huumeita etc. Ja edelleen olen neitsyt.
 
Ehkä sitten olen joku kummajainen, mutta sen ainakin tiedän, että tämän jälkeen taidan vaihtaa nimimerkkiä...
Aerodactev
08.04.2003 19:26:54

Anteeksi, mutta tajuaako tuo Kenkku-Erkki edes mistä puhuu?
 
Konemusiikkia ei todellakaan tehdä noin vaan nappia painamalla ja se vaatii vähintään samoja musiikaalisia lahjoja että todella pystyy tekemään hyvän kappaleen.

Hmm.. lainaanpas ISO-JAAKON kirjoitusta (ei siis kenkkunen).
 
Varmaankin näinä päivinä se on rap jonka sanotaan houkuttelevan nuoret huumeiden, väkivallan ja sukupuolisten hillittömyyksien pariin ja konemusiikki on se joka turmelee ihmisten soittotaidot kun voi "kuka tahansa vaan nappia painamalla tehdä niitä biisejä eikä siihen tarvita mitään taitoa".
 
Lue tuo uudestaan. Lue toisen. Lue kolmannenkin. Minä en edes ensimmäisellä kerralla löytänyt tuosta mitään, mikä viittaisi siihen, että kyseessä on hänen oma mielipiteensä.
 
Hyvää sisälukutaitoa odotetaan jo ala-asteikäisiltä.
Veres! Ajaa sinun etsiä edelleen. Ajaa Google Kierrellä.
Ei eläinkokeille!
Mika Antero
08.04.2003 19:51:10 (muokattu 08.04.2003 19:54:59)
Onhan tuo rock tosiaankin niin kauheeta. Maapallo räjähtää ja ihmisiset vajoavat apinoiden tasolle, joo... ja sitten ufot tulee ja ihmisistä tulee orjarotu, ufojen avuruusalustehtaisiin...
 
Luitkohan sinä nyt tuon minun vuodatukseni ihan kokonaan? En minä hyökkää rokkia vastaan, olenhan itsekin kuunnellut ja seurannut sitä jo neljännesvuosisadan ajan (noin 9-vuotiaasta asti, en sentään ihan vaippaikäisestä...) erittäin aktiivisesti. Minä vain epäilen, että monet muut kulttuurin lajit jäävät nuorisomusiikin jalkoihin, koska sitä tyrkytetään nykyisin aivan joka paikassa. Juuri niinkuin esim. 80-luvun alun moraalinvartijat pelkäsivät. Silloin minä pidin heidän juttujaan aivan huuhaana, mutta kyllä niissä ehkä jotain asiaakin oli. Ei ehkä silloin, mutta nyt.
 
Ja kuten sanoin, niin rokkiahan on aina syytetty milloin mistäkin. En enää usko, että ihan turhaan. Vaikka eihän hulluja kylvää tarvitse, kyllä niitä syntyy ilman pahojen nuorisoidoleiden vaikutustakin...
 
Ja todellakin sekoitit nyt tuossa minut ja Iso-Jaakon, kuten edellä kirjoittanut jo sanoi. Ja valistunut lukija saattaa huomata Iso-Jaakonkin äänenpainoissa lievää ironiaa.
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
Iso-Jaakko
08.04.2003 20:30:47
 
Joh. En tarkoittanut panetella konemusiikkia vaan pikemminkin konemusiikin panettelijoita!
Ronskisti ranttaliks vaan!
Tapani L
08.04.2003 20:44:53
Ja todellakin sekoitit nyt tuossa minut ja Iso-Jaakon, kuten edellä kirjoittanut jo sanoi. Ja valistunut lukija saattaa huomata Iso-Jaakonkin äänenpainoissa lievää ironiaa.
 
Äänenpainoja on kyllä harvinaisen vaikea lukea...
 
Sori.
 
Jatkakaa mielenkiintoista keskustelua, mä nyt en tälläkertaa parempaa sanottavaa keksinyt...
Anteeksi häiriö...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)