Yleistä keskustelua musiikista ›

Yksi Kitaramusiikin Legendoista Hank Marvin ja The Sadows aloittaa Final tourin Huomenna Vuokatista ja jatkaa maanantaina Helsingistä
On vissiin ''viimeinen'' tilaisuus nähdä nuo kaverit Livenä.
Mitä mieltä ko. nakkisormesta .
 
loistavaa musiikkia ja kitarointia. harmi etten pääse final tourille katsastamaan.

loistavaa musiikkia ja kitarointia. harmi etten pääse final tourille katsastamaan.
Ostin viikolla liput ,täytyy huomenna mennä Katinkullanhalliin asemiin. Siinä mielessä kiva '' vanhabändi'' että on vissiin vielä kolme ''alkuperäisjäsentä''. toisin kuin monessa muussa lämmityksessä.

Helsinkiin menen niitä kahtommaan :)

Hesan keikalle oon menossa.

Kuulin ensimmäisen kerran Shadowsia noin 5-vuotiaana, kun radiosta pelmahti korviini Apache. Olin myyty.
 
Sen jälkeen on musavillityksiä tullut ja mennyt, mutta rautalanka on aina soinut selkäytimessä.
 
Pienenä, kun en kaikulaitteista mitään tiennyt, kuvittelin, että äijät soittaa jossain isossa kaikuvassa hallissa. No, tänään ne soittaa isossa kaikuvassa hallissa ja meikä istuu eturivissä. 35 vuoden odotus päättyy tänään.
 
Hank Marvin ja kumppanit ovat pitkin vuosikymmeniä soitelleet aika paljon aika lällyä hissimuzakkiakin, joka ei poikkea jostain Francis Goyasta muuten kuin kitarasoundin puolesta.
 
Hank Marvin ei välttämättä ole edes teknisesti maailman huippukitaristeja, nopeampiakin tiluttelijoita löytyy.
 
Mutta The Shadows on silti yksi rock-musiikin suuria edelläkävijöitä:
 
- Se soundi oli silloin vuonna 1960 jotain aivan uutta, se oli sen ajan teknofutumeininkiä, se oli kapinaa, sen innoittamana syntyi myös suomi-rock, sen innoittamana moni myöhempi (=suunnilleen jokainen brittiläinen) maailmanluokan kitarasankari valitsi lajinsa.
 
- The Shadows vakiinnutti klassisen rock-yhtyeen peruskokoonpanon, kaksi kitaraa, basso ja rummut. Sitä ennen bändeissä oli kaikenlaista puhaltajaa ja pianonpimputtajaa.
 
- Bändi teki myös oman osuutensa luodessaan uskottavuutta eurooppalaiselle nuorisomuksiikille raivaten täten tietä mm. Beatleseille. Tälläkin puolella lätäkköä osattiin.
 
- Vox AC-30 on vahvistimien legendaarinen klassikko muidenkin kuin rautalankaväen käytössä. Kyseinen vahvistin kehitettiin alunperin nimenomaan The Shadowsin tarpeisiin.
 
- Ja eräänlainen kulttuuriteko oli sekin, kun Cliff Richard tuotti Amerikasta Hankille Euroopan ensimmäisen Fender Stratocasterin.
 
Ja millään näistä ei oikeasti ole mitään merkitystä, kun sedät alkaa heilua. Vain sillä on väliä, mitä fiiliksiä se musiikki herätää kuulijassaan. Niitä metallin totuuksia kun on monenlaisia, tämä on niistä yksi.
 
Jollekin vanhemmalle fanille se saattaa olla nuoruusajan tanssimuistoja. Meikäläiselle se on sellaista pikkupojan jännää, joka sulautuu mielessä muiden aikoinaan tärkeiden juttujen kanssa: Myrskylinnut, Veijareita ja Pyhimykjsiä, Korkeajännitys-sarjikset, Matchbox-autot, Airfix-koottavat, jne. Brittiläisen kulttuurin tuotteita kaikki, jostain syystä.

Kuulin ensimmäisen kerran Shadowsia noin 5-vuotiaana, kun radiosta pelmahti korviini Apache. Olin myyty.
 
Sen jälkeen on musavillityksiä tullut ja mennyt, mutta rautalanka on aina soinut selkäytimessä.
 
Pienenä, kun en kaikulaitteista mitään tiennyt, kuvittelin, että äijät soittaa jossain isossa kaikuvassa hallissa. No, tänään ne soittaa isossa kaikuvassa hallissa ja meikä istuu eturivissä. 35 vuoden odotus päättyy tänään.
 
Hank Marvin ja kumppanit ovat pitkin vuosikymmeniä soitelleet aika paljon aika lällyä hissimuzakkiakin, joka ei poikkea jostain Francis Goyasta muuten kuin kitarasoundin puolesta.
 
Hank Marvin ei välttämättä ole edes teknisesti maailman huippukitaristeja, nopeampiakin tiluttelijoita löytyy.
 
Mutta The Shadows on silti yksi rock-musiikin suuria edelläkävijöitä:
 
- Se soundi oli silloin vuonna 1960 jotain aivan uutta, se oli sen ajan teknofutumeininkiä, se oli kapinaa, sen innoittamana syntyi myös suomi-rock, sen innoittamana moni myöhempi (=suunnilleen jokainen brittiläinen) maailmanluokan kitarasankari valitsi lajinsa.
 
Ja millään näistä ei oikeasti ole mitään merkitystä, kun sedät alkaa heilua. Vain sillä on väliä, mitä fiiliksiä se musiikki herätää kuulijassaan. Niitä metallin totuuksia kun on monenlaisia, tämä on niistä yksi.
.
 
Kyllä odotas vaan iltaa. Eilen oli ainakin minulla hienoilta Vuokatissa Soudit oli kohdallaan ja voi sitä kammen käyttöä se on ainutlaatuista oltiin sitten Marvinin taidoista muuten mitä mieltä tahannsa. Myös legendaarisia
Burns kitaroita käytettii jokusessa biisissa ja paljon tuli biisejä myös yhteiseltä taipaleelta Glifin kanssa. Bennet rummuissa oli kovassa vedossa Welsh komppasi kuten ennenkin ja Hank oli elementissään .Tuota hissimusaa ei onneksi paljon tullut mutta
klassikot kyllä kaikki. NAUTINNOLLISTA ILTAA.

Kyllä odotas vaan iltaa. Eilen oli ainakin minulla hienoilta Vuokatissa Soudit oli kohdallaan ja voi sitä kammen käyttöä se on ainutlaatuista oltiin sitten Marvinin taidoista muuten mitä mieltä tahannsa. Myös legendaarisia
Burns kitaroita käytettii jokusessa biisissa ja paljon tuli biisejä myös yhteiseltä taipaleelta Glifin kanssa. Bennet rummuissa oli kovassa vedossa Welsh komppasi kuten ennenkin ja Hank oli elementissään .Tuota hissimusaa ei onneksi paljon tullut mutta
klassikot kyllä kaikki. NAUTINNOLLISTA ILTAA.
 
Itsekin olin eilen Vuokatissa ja ei voi kyllä valittaa. Shadows on aina ollut soitannollisesti kova bändi, mutta minulle tuli yllätyksenä se, kuinka hyvin kaverit lauloivat! Kolmiääniset stemmat putosivat laulubiiseissä paikalleen todella hyvin. Erityisesti tykkäsin Welchin soololaulannasta. Marvin soitti tottakai hienosti, ja Bennettin rumpusoolo keikan loppupuolella tiputti leuan lattiaan. Basisti lauloi nätisti korkeita stemmoja ja soitti todella maukkaasti: Nivramin jazzahtava bassosoolo oli minusta yksi keikan kohokohtia. Jos jotain negatiivista halutaan hakea, niin kosketinsoundit olivat paikoin aika muovisen kuuloisia. Mutta kokonaisuutena keikka oli upea. Eli terveisiä vaan Helsingin keikalle menijöille, rahalle on varmasti tulossa vastinetta!

Kuunnelkaapas muuten Fatboy Slimin versio Apachesta, jos jostain saatte käsiinne. On meinaan loistava!

Joo, samat fiilikset, ku muillakin paikalla olleilla. Käsittämättömän upea keikka. Nostalgialukemathan olivat todella korkealla. Äijät ovat olleet alalla käsittämättömät 47 vuotta ja nyt viimeiset keikat ennen eläkkeelle jääntiä. Juu, ei ollu mitään hissimuzakia vaan autenttista brittiläistä kitararokin juhlaa. Itse olin aivan lavan likellä ja mahtava oli seurata Hankin soittoa. Kyllä esimerkiksi joku Pulliainenkin on vielä oppipoika mestarin rinnalla. Herrat veti noin 40 biisiä (kaksi settiä) ja jotakuinkin kaikki klassikot kuultiin. Melkoisessa ekstaasissa olen vieläkin. Taidan lähteä ostamaan sen Final Tour-dvd:n ja palata sen myötä vielä eilisiin tunnelmiin.
 
ps. Muutoinkin oli hyvin järjestelty tapahtuma. Tarjoilu pelas jouhevasti useasta pisteestä. Lämppäriakti oli siedettävä, eikä lavanedessäkään mitään järjetöntä ahtautta. Ainoa miinus, että sinapit loppuivat makkarateltasta ennenkuin pääsin itse syömään. No, menihän nuo paljaatkin makkarat pahimpaan hiukaan..

Kuka lämppää?

Olipa huikea keikka eilen jäähallissa. Marvinin soundi on livenä jotain täysin käsittämätöntä. Puhdas ja kuulas, ja silti tappavan jämäkkä.
Ilmapiiri keikalla oli todella hauska ja näki, että ukoilla oli oikeasti hauskaa lavalla.
 
Kyllä siinä raavallakin miehellä meinasi liikutuksesta ja fiiliksestä kyynel kohota silmäkulmaan kun viimeisenä kappaleena jysähti Apache soimaan...

Juuri kotiuduttu Helsingin reissulta ja niin onnellisena kuin vain täydellisestä konsertista voi olla!Itse olen odottanut näkeväni Shadowsit noin 30 vuotta,eli noin 3/4 iästäni ja kun se vihdoin tapahtui,niin syytä on olla onnellinen.Kaikki odottamani kalssikot kuultiin ja jos olis pakko valita se kaikkein kovin veto,niin olisiko se ollu sitten todella komeasti soinut Man of Mystery,se kappale kun lähti suurinpiirtein lentoon!
 
Merkille pantavaa oli myös se,kuinka hienosti yleisö otti bändin ja päin vastoin,oli hienoa kun loppupuolella Brian Bennet kietoi yleisön sanotaanko..rumpukapulansa ympärille ja tahditti ihmiset taputtamaan antamansa mallin mukaan,kuinka huikeaa!
 
Ja kun oli kappaleita,joissa hiljaisia kohtia,kuten esimerkiksi Cavatina,niin yleisö oli hiiren hiljaa,eikä paljon sipsit rapissu!
Kuka näki muuten millä vahvistimella Hank soitti,kun mun paikalle näky vaan että joku iso Fender combo olis ollu kyseessä,mutta toisaalta sinne oikean puolen pa-kaapin taakse en nähny,olisko ollu siellä Voxi jemmassa,ilmeisesti kaiku otettiin mallintavasta laitteesta,joka tapauksessa hienot kai'ut ja soundit kaiken kaikkiaan.
 
Ja sitte ne kitarat,oliko niissä sisään rakennetut lähettimet vai kuinka se vaihto saattoi sujua niin vauhdikkaasti,kun en ainakaan nähnyt,että olisi piuhan kanssa touhuttu?
 
Kaiken kaikkiaan varmasti elämäni kohokohta,mitä ainakin musiikkiin tulee,voisihan tässä kirjoitella ylisanoja aamuun asti,mutta ketkä oli paikalla tietää kyllä!

Kuka näki muuten millä vahvistimella Hank soitti,kun mun paikalle näky vaan että joku iso Fender combo olis ollu kyseessä,mutta toisaalta sinne oikean puolen pa-kaapin taakse en nähny,olisko ollu siellä Voxi jemmassa,ilmeisesti kaiku otettiin mallintavasta laitteesta,joka tapauksessa hienot kai'ut ja soundit kaiken kaikkiaan.
 
Fenderillähän tuo Marvini taisi tosiaan vedellä. Joku oli tietävinään, että Marvinilla on aikoinaan mennyt sukset ristiin Voxin tehtaan kanssa, ja että hän ei enää Voxin vahvistimilla soittelisi. Welch kyllä soitteli Voxin läpi. Hankin kaiuista en tiedä, mutta Welchillä oli näemmä Rolandin Space Echo.
 
Ja sitte ne kitarat,oliko niissä sisään rakennetut lähettimet vai kuinka se vaihto saattoi sujua niin vauhdikkaasti,kun en ainakaan nähnyt,että olisi piuhan kanssa touhuttu?
 
Ei ollut piuhoja, langattomilla vetivät. Oli varmaan helpompi tehdä koreografioita. Olivathan nuo askellukset pikkuisen korneja, mutta toisaalta niissä oli asennetta. Useimmille suomalaisille bändeille olisi ihan turha ehdottaa tuommoista lavaliikehdintää: "Ei helvetti, emmä kehtaa, kaikki kahtoo..."
 
Hienointa keikassa minusta oli se (hyvän musiikin ohella tietysti), että sedillä näytti olevan ihan oikeasti hauskaa lavalla, vaikka ei varmaan ollut ihan ensimmäinen kerta, kun Apassia vedettiin. Hatunnoston arvoista meininkiä ainakin minusta.

Fenderillähän tuo Marvini taisi tosiaan vedellä. Joku oli tietävinään, että Marvinilla on aikoinaan mennyt sukset ristiin Voxin tehtaan kanssa, ja että hän ei enää Voxin vahvistimilla soittelisi. Welch kyllä soitteli Voxin läpi. Hankin kaiuista en tiedä, mutta Welchillä oli näemmä Rolandin Space Echo.
 

 
Ei ollut piuhoja, langattomilla vetivät. Oli varmaan helpompi tehdä koreografioita. Olivathan nuo askellukset pikkuisen korneja, mutta toisaalta niissä oli asennetta. Useimmille suomalaisille bändeille olisi ihan turha ehdottaa tuommoista lavaliikehdintää: "Ei helvetti, emmä kehtaa, kaikki kahtoo..."
 
Hienointa keikassa minusta oli se (hyvän musiikin ohella tietysti), että sedillä näytti olevan ihan oikeasti hauskaa lavalla, vaikka ei varmaan ollut ihan ensimmäinen kerta, kun Apassia vedettiin. Hatunnoston arvoista meininkiä ainakin minusta.
 
Tuo ''steppailuhan '' oli aikanaan ihan ollennainen osa tuota ''rautalanka genree'' eli joka bändi sitä aikanaan teki.,eli siinä mielessä kaverit vaan olivat kuten ennenkin .
Kyllä ne suomalaisetkin kitarabändit aikanaan askelsivat
meinaan The Sounds jne..

Tuo ''steppailuhan '' oli aikanaan ihan ollennainen osa tuota ''rautalanka genree'' eli joka bändi sitä aikanaan teki.,eli siinä mielessä kaverit vaan olivat kuten ennenkin .
Kyllä ne suomalaisetkin kitarabändit aikanaan askelsivat
meinaan The Sounds jne..
 
Juu, tottakai nuo askellukset kuuluvat asiaan, ja kuuluivat suomibändeilläkin 60-luvulla. Minusta vain oli hauska nähdä, että vanhat patut viitsivät edelleen ketkuttaa ilman nolouden häivääkään. Tarkoitinkin sitä, että nykyään on useimmille soittajille aivan turha ehdottaa mitään yhtenäistä liikkumista. Korkeintaan saattavat jossain biisissä kitarankaulat heilua arasti samaan tahtiin puolen säkeistön ajan; sitten alkaakin ketkunta hiipua, kun rupeaa ujostuttamaan (tyyliin että "eihän sitä nyt aikuinen mies kehtaa ja kun tuolla on tuo naapurin äijäkin").

oon nähnyt livenä, oli kyllä viimosen päälle hiottu skebasoundi.

Kyllä siinä raavallakin miehellä meinasi liikutuksesta ja fiiliksestä kyynel kohota silmäkulmaan kun viimeisenä kappaleena jysähti Apache soimaan...
 
Samma fel här på Rahikainen. Sumeeksi veti, muttei ihan tirahtanut.
 
On se kumma, että niin simppeli biisi, jota on itsekin tullut tahkottua kyllästymisen partaalle, sillälailla kolahtaa, kun sen soittaa ne oikeet alkuperäiset soittajat. Huh huh.
 
Kyllä se keikka oli vähän sama kuin olisi ollut fyssan luento Einsteinin pitämänä tai kuvistunti Leonardo da Vincin kanssa.

Kuka näki muuten millä vahvistimella Hank soitti,kun mun paikalle näky vaan että joku iso Fender combo olis ollu kyseessä
 
Joku Fenderin Twini se oli mun mielestä.

Isipappa oli keikalla ja kertoi erään välispiikin menneen suunnilleen näin:
 
"You are probably wondering why we change guitars so much between songs. Well, the answer is... because we can!"
 
Jotenkin erittäin mukavaa ja liikuttavaakin kuulla, jos lähes koko ikänsä soittaneet vanhemman polven muusikotkin jaksavat vielä innostua soittimista samalla tavalla kuin me nuoret jannut!