Aihe: Ich möchte wohl der Kaiser sein 1 | |
---|---|
![]() 14.04.2005 21:27:11 | |
Moni meistä näkisi itsensä varmuudella mielellään keisarina kultaisin killuttimin koristellussa komeassa univormussaan ja sotisovassaan kuin joulukuusi ikään, kuin oman aikansa väärinymmärtämänänä, hylkäämänä ja aliarvostamana hengen jättiläisenä, nerona. "Haluaisinpa olla keisari", lauloi se tunnettu wieniläinen näytelijäkin, Friedrich Baumann nuorempi, jonka rajoitetuille laulajankyvyille Mozart sitten sävelsi edellä mainitun saksalaisen sotalaulun Turkin vastaisen sodan kynnyksellä, KV 539, ja jonka soitinnuksessa turkkilaisuutta ilmentävät piccolohuilu, symbaalit ja bassorumpu. Haluaisinpa olla Mannerheim, olisi varmaan Sibelius ja moni muu sanonut "suomen suurin-äänestyksessäkin". Niinpä niin, kukas meillä sitten täällä onkaan! Beethoven ei vain tyytynyt haaveilemaan ja ottamaan liehakoivaa asentoa hovimiesten tapaan, kuten Goethe, kun keisarinnan vaunut lähestyivät. Ehkäpä Beethoven muisti juuri tuolloin sen mitä oli kauan sitten sanonut: "Minäkin olen kuningas", kun häntä pyydettin osooittamaan virallista kunnioitusta korkeassa asemassa olevaa henkilöä kohtaan, vaan sanoi Goethelle:" Heidän on annettava tietä meille, eikä meidän heille". Myöskään Mozart ei tuntenut minkäänlaista kunnioitusta oppiarvoa tai korkeaa virka-asemaa kohtaan, vaan lakkasi käyttämästä paavin hänelle hänen musiikillisista ihmeteoistaan, fenomenaalisen muistin ansiosta, myöntämää korkeinta muusikolle milloinkaan annettua paavillista kunniamrkkiä; kultaisen kannuksen ritarikunnan ritarimerkkiä kultaristein, kun pari augsburgilaisen patriisiperheen pojantomppelia oli pilkannut häntä sen tähden. Hengen aateluus onkin kaikkia maallisia kunnianosoituksia jalompaa lajia, vai mitä mieltä olette? Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
![]() 15.04.2005 15:50:34 | |
Hengen aateluus onkin kaikkia maallisia kunnianosoituksia jalompaa lajia, vai mitä mieltä olette? Totta. Mutta olipas taas megatheriumainen kirjoitus. :D "Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Einon urkukoulu | |
![]() 17.04.2005 16:25:53 | |
Totta. Mutta olipas taas megatheriumainen kirjoitus. :D Eikä ole.. Eihän siinä mainittu Schubertia kertaakaan. Megan pitäis nyt kyllä skarpata vähän.. "Olen onnellisin tuntemani ihminen"
-Artur Rubinstein- | |
![]() 20.04.2005 21:51:30 | |
Eikä ole.. Eihän siinä mainittu Schubertia kertaakaan. Megan pitäis nyt kyllä skarpata vähän.. He ovat Pariisissa. Sankarit! Grahan Johnsonia siteeratakseni: Schubertilta tunnetaan ainoastaan 2 teosta, jotka on kytketty suoraan maailman polittisiin tapahtumiin ja tämä yllä mainittu pikku mahtaileva laulelma, Euroopan vapauttajat Pariisissa, D 105, on niistä yksi. Toinen on Saksan armeijoitten voitto, D 81, sävelletty syksyllä 1813 lauluäänelle jousitrion säestyksellä. Johann Christian Mikan tekstissä ei ole mitään kirjallisesti kiinnostavaa tai arvokasta, mutta runooon sisältyy useimpien eurooppalaiisten aikalaisten helpotus siitä, että napoleooninen painajainen on ohi. Liittoutuneiden armeijat, itävaltalaiset Franz I alaisuudessa, venäläiset yhtä hyvin kuin preussilaiset olivat saapuneet parisin 15. huhtikuuta, ja Napleon, pakotettuna luopumaan vallasta ja kruunusta oli karkotettu maanpakoon Elban saarelle. Kuten kaikissa parhaissa kauhutarinoissa, paholainen tekee paluun, juuri silloin kun kaikki kuvittelevat että vaara on ohi. Napleon oli pakeneva Ebalta ja uhkaava euroopan turvallisuutta vielä kertaalleen ennen lopullista tappiotaan Waterloossa 1815, ksäkuussa 1815. Ehkäpä Mikan pelasi varman päälle julkaistessaan juhlitun pienen runonsa anonyyminä. Schubert sävelsi laulunsa populaariin tyyliin baritonille ja pianolle. pompöösit fanfaarit ja piano-osan koristelu ovat sovitettu ylevien ja mahtavien yhteiskunnallispoliittisten kysymysten kanssa yhteen harmonisella tavalla, sotilaallisten pisteellisten rytmien pönkittäessä ja tukiessaliittoutuneiden rykmentien paraatia arkipäiväisellä ja kuluneella tavalla. Sanojen "sie sind in Paris", toistot fortessa saman fraasin hiljaisten kaikujen seuraamana säestyksessä heijastavat kertojan hämmästystä. Hän on ymmällään uutisesta; laulaessaan Pariisin valtauksesta se ylittää samalla kaikki liittoutuneiden unelmat, ja Ranskan pääkaupungin eksoottinen sointi painottaa hänen epäuskoisuuttaan tähän suureen sotilaalliseen saavutukseen. Minuun tuo laulu kyllä vaikutti koskettavasti; se on sitä uutta estetiikkaa. Me voisimme pitää tätä laulua korkeintaan tunnin työnä, ellei siitä olisi olemassa kolme versiota samalle käsikirjoituisliuskalle kirjoitettuna. Tämä melko simppeli pieni projekti näyttää antaneen säveltäjälle paljon vaivaa, ja hän näyttää olleen tyytymätön kaikkiin tuloksiin. John Reed väittää, että 8 tahdin mittainen pianopostludi on Schubertin ilontanssi Napoleonin häviön johdosta. Kaikki olivatkin Euroopasa jo väsyneetkiin sotimiseen, jonka ohessa moni menetti läheisensä ja ystävänsä. Mm. Schubertin ihailema runolija Theodor Körner kaatui taistelussa. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)