Klassinen ›

Kuinka kumassa Carl Maria von Weber voidaankin yleisen mielipiteen taholta luokitella suurten oopperaraapustajien kunnianarvoisaan joukkoon kuuluvaksi ja röyhentelemään pyrstösulkiaan, vaikka kukaan tuskin muistaa saati tuntee ainuttakaan hänen säveltämäänsä aariaa saati pitää sitä suuressa arvossa yhtä mieliinpainuvana kuin lankonsa(?) Mozartin?
 
Mihin perustuu seuraava väite?:
 
Saksalainen soololaulu ei ollut kehittynyt vielä 1830-luvulla italialaisen tasolle. Ei voi pitää paikkaansa. Joseph weigl oli 1800-luvun alussa Wienissä paljon suositumpi oopperasäveltäjä kuin konsanaan Mozart oli milloinkaan siellä ollut: Schweizerfamilie.
 
Eikö puolestaan Schubert ollut kehittänyt ja luonut saksalaisen taidelaulun huippuunsa jo ennen tätä jo silloin kaikkialla laulettuine Erlkönigeineen jne. ja Wagnerekin köyhänä miehenä varasti ja sai vahvoja vaikutteita hänen Ossian balladeistaan, joita kuuntelen kernaammin kuin Wagneria konsanaan
 
Tunnetteko yhtään Weberin tai Otto Nicolain ooppera-aariaa tai sellaista, jota sydämestänne rakastaisitte? Entäs Lortzingin?
 
-En

Tunnetteko yhtään Weberin tai Otto Nicolain ooppera-aariaa tai sellaista, jota sydämestänne rakastaisitte? Entäs Lortzingin? -En
 
Kaikilta kolmelta löytyy ainakin bassolaulajille erittäin herkullista matskua, kysy vaikka Matti Salmiselta tai Johann Tilliltä. (Ja jos sinä et ko. teoksia tunne, sitä en voi auttaa.)
 
Mutta kaikkihan me tiedämme, että jos sinulta kysytään, näitä ei saa mainita edes samana päivänä kuin Schubertia ja kaikki keskustelu on turhaa. Tai oikeastaan kaikki aloittamasi keskusteluthan ovat kuitenkin vain ohuesti verhottuja Schubertinpalvontasäikeitä.
 
Tuo on muuten mielenkiintoinen ilmiö, nimittäin klassisessa musiikissa johonkin tiettyyn säveltäjään fiksautunut sankarinpalvonta. Omassa tuttavapiirissäni on yksi vastaavalla tavalla erääseen venäläiseen säveltäjään fiksautunut henkilö, kun taas Wagnerin palvojilla on oma kerhonsakin. Yhteisenä nimittäjänä näyttäisi olevan, että oman "sankarin" kynästä tipahtaneet mustetahratkin näyttävät opetuslapsen mielestä suuremmilta mestariteoksilta kuin muiden säveltäjien teokset yhteensä, ja sankarin tuotanto on niin täydellistä, ettei mitään voisi korjata tai tehdä paremmin, ei edes nuoruuden harjoitusteoksissa.
 
Toki tunnistan itsessänikin joskus nuorempana (1980-luvun lopulla/1990-luvun alussa) olleen hieman vastaavia taipumuksia, vaikka en koskaan kehenkään yksittäiseen säveltäjään fiksautunutkaan. Kas, kun - näin esimerkkinä - yksi saattoi vaikkapa säveltää mielestäni täydellisimmät ja virheettömimmät sinfoniat, mitä saatoin kuvitella, kun taas hänen muu tuotantonsa oli sitten ns. "hohhoijaa"-osastoa.
 
Subjektiivistahan musiikin kokeminen tietysti aina on, ja voihan jonkun mielestä vaikka Leif Segerstam olla niin täydellinen säveltäjä, että hänen jäämisensä joidenkin monta sataa vuotta sitten eläneiden säveltäjien varjoon on törkeä rikos musiikkia kohtaan (no, ainakin Leif itse saattaisi olla tätä mieltä:). Ongelmia syntyy siinä vaiheessa, kun tällä tavoin ajatteleva ihminen pitää kaikkia niitä, jotka eivät koe samoin, jotenkin ymmärtämättöminä tai tietämättömämpinä.
 
Kyllä Schubertia saa minun puolestani suitsuttaa, samoin Wagneria, Segerstamia ja ihan ketä tahansa muutakin. Kunhan minulle jätetään oikeus kokea eri tavalla.

Hetkinen, juuri siksi varoin mainitsemasta Schubertia, ettei keskustelu johdattautuisi aina häneen. Toki on itsestään selvää, kun en voi välttää kiusausta provosoituna todeta, että Schubertin ooppera-aariat, hämmästyttävän suurelta osaltaan, hyvin laajaa tyylillistä spektriä kartoittaen, koskettavat syvempiä sielullisia tuntojani enemmän kuin mikään muu 1800-luvun alkupuolen oopperamusiikki. Sanon näin ilman taka-ajatuksia rehellisenä ja vaatimattomana miehenä. Merkityksettömimpiä ovat kenties hänen pari Lucindelle säveltämäänsä ariettaa ja esim. Möroksen II-aaria, mutta muutoin tuotanto on ilahduttavan tasainen pyöreästi 100 aarian aarteistossa, värikäs ja minun mielestäni tasokas. Minusta hänen aarioidensakin kohdalla ehkä pätee se kuuluisa klishee taivaallisesta pituudesta; ei niinkään virsi lyhyestä kaunis.
 
Weberiltä muistuu mieleen vain pari Taika-ampujan sopraanoaariaa, jotka eivät ole erityisen hohdokkaita, ja toisesa mennään jo miltei poloneesirytmeissä; Euryanthea Classic-radiossa olen kuullut kerran erään baritoniaarian verran (alkusoitto on melko kaamea), ja olisi mukava kuulla se uudelleen, jotta kuva musiikista selkiintyisi.Mutta joka tapauksessa on todettava, että jos he olivat niin helkkarin kuuluisia ja erinomaisia, että heistä puhutaan joka käänteessä, niin ihmettelen missä ne aariat ovat; tavaraa eli tässä tapauksessa puhetta on kyllä paljon, mutta missä on teos? Mozartin suuri maine oopperasäveltäjänä on ansaittu, Weberin ei, niin Mozartin vaimon sedän poika kuin olikin. (Sulho Ranta väittää kirjassaan Konstanzen setää samaisen naisen serkuksi ?!)

Kaivoin levyhyllystäni esille Dietrich Fischer-Dieskaun esittämiä ooppera-aarioita, joihin sisältyi Nicolain Windsorin Iloisista rouvista duetto; saksalaista ehtaa kapakka-ja kabareeehuumoria ja iloittelua parhaimmillaan juurikaan ilman minkäänlaista syväällistä musiikillista ajatusta.