Roots ›

On ruvennu tässä ottamaan aivoon, kun tiettyjä, jo edesmenneitä, bluesartisteja hehkutetaan. Esimerkiksi minä en ole koskaan nähnyt mitään erikoista Stevie Ray Vaughanissa. Onhan se toki taitava ja noin, mutta biisit toistaa itseään aivan liikaa. Toinen gategoria on nämä vanhat bluesäijät vuodelta suo ja kuokka. Toki he loivat bluesin eikä heitä kuulu aliarvostaa sen takia, mutta ottaako se niin koville myöntää, että esim. kitaristit ja bändit ovat kehittynyt.
Toinen asia jota hehkutetaan on vanhat kunnon 30-luvun soundit äänityksissä. Mun mielestä nykyään tai sanotaan 60 - 70-luvulla äänitetään tai äänitettiin paremmilla soundeilla studiossa. Onko se sitten ainut ja oikea tapa äänittää siten että ei kuulu kuin epävireinen kitara ja laulusta milloin mitäkin. En todellakaan halua haukkua mitään Robert Johnsonin tai T-Bone Walkerin tasoisia muusikoita, mutta ei nykyäänkään kaikki välttämättä paskoja ole.

On ruvennu tässä ottamaan aivoon, kun tiettyjä, jo edesmenneitä, bluesartisteja hehkutetaan. Esimerkiksi minä en ole koskaan nähnyt mitään erikoista Stevie Ray Vaughanissa. Onhan se toki taitava ja noin, mutta biisit toistaa itseään aivan liikaa. Toinen gategoria on nämä vanhat bluesäijät vuodelta suo ja kuokka. Toki he loivat bluesin eikä heitä kuulu aliarvostaa sen takia, mutta ottaako se niin koville myöntää, että esim. kitaristit ja bändit ovat kehittynyt.
 
Mun mielestä taas bluesissa ei käytännössä ole tapahtunut minkäänlaista merkittävää kehitystä minkään asian suhteen sitten... sanotaanko nyt 60-luvun loppupuolen.
 
Toki mainioita bluesartisteja tahi musikantteja löytyy myös tänä päivänä ja välillä tuntuu että heitä ei todellakaan arvosteta tarpeeksi mutta mä en lähtisi purkamaan asiaa siitä päästä että "vanhoja gubbeja arvostetaan liikaa".
 
Toinen asia jota hehkutetaan on vanhat kunnon 30-luvun soundit äänityksissä.
 
Kuka tätä saundia hehkuttaa? 20-30-luvun saundista meille välittyvä kuulokuva muodostuu joskus sietämättömästi rahisevien 78 rpm. savikakkujen kautta (jotka on tietysti sittemmin siirretty CD:lle). Mä en ainakaan ole kuullut kenestäkään, joka tätä rahinaa ihannoisi. Eli tässä mun mielestä ei ole kyse suoranaisesti äänitystekniikasta, vaan siitä, että ne monissa tapauksissa ne muutamat kulahtaneet savikakut on ainoat tallenteet mitä on käytettävissä. Toki 20-30-luvuilta on säilynyt hirvittävä määrä tallenteita erinomaisen kuunneltavassa muodossa.

Nyt olisi todella mielenkiintoista kuulla mitä bluesartisteja topicin aloittaja "hehkuttaa", vai onko kyseessä pelkkä trolli ?

Mistä näitä ihmetopikkeja oikeen sikiää? Tää muistuttaa kohta metallipalstaa. PRKL.

1920-30-luvun saundista en tiedä. Ehkä jotkut 50-60-luvun saundit enemmänkin? No tiedä häntä.
 
Bluesissa ei juu minunkaan mielestäni ole tapahtunut juuri mitään pitkään aikaan. Mutta onko sillä niin väliä, sillä genrerajathan on keinotekoisia ja jälkikäteen keksittyjä, ja toisaalta retro on hauskaa sekin. On toki "moderneja" artisteja joista todella pidän (vaikka Jimmie Vaughan tai joku Robert Cray, kun en nyt parempia keksi). Toisaalta on sitä iänikuista baarirokkia jota bluesiksi kutsutaan... yhtä inspiroivaa kuin yön yli keittiön pöydällä seissyt keppanapullo sunnuntaiaamuna...
 
SRV on mulle kuin Frank Zappa, arvostan toki mutten en kuuntele (...enää). Eric Claptonkin, suuri valkoisen bluesin monumentti, ei mielestäni ole mitenkään ylivertainen, vaikka joihinkin hänen levyihinsä olenkin tykästynyt, niin eipä nekään enää levylautasellani pyöri. Jos pitäisi valita näkeekö Claptonin vai Ville Leppäsen keikalla, niin ehkä Ville Leppäsen sitten mieluummin, mutta jos miehet olisivat samalla kertaa lavalla, niin se varmaan olisikin jo oikea kokemus! :D BB Kingiä monet pitävät viihdebluesistina, mutta oli miten oli hän on niitä harvoja jotka saavat minut itkemään ja hymyilemään (...ja jalan polkemaan, bluesin pitää svengata nääs!) samanaikaisesti, niin vain laulamalla kuin vain soittamallakin.
 
Ei aina tarvitse heti trolliksi haukkua. Ainakin oli yhdys sanat ja kieli asu suht oikein. ;) Vaikka näitä "Onko SRV vai eikö"-juttuja nyt on jo jauhettu ehkä jo pari plus kahdeksikkokyljellään kertaa.
 
EDIT:
Muistan Custom-Soundsin seinällä nähneeni kaikki SRV:n bootlegnauhoitukset kasetteina. Kuinka monta kertaa joku jaksaa kuunnella samat tusina biisiä suunnilleen samoin tavoin soitettuna mutta eri paikassa nauhotettuna kävi mielessäni kysäistä.... kunnes muistin kuin innostunut olin kun tilasin pari JJ Cale bootlegiä Floridasta. :D

Ei aina tarvitse heti trolliksi haukkua. Ainakin oli yhdys sanat ja kieli asu suht oikein. ;)
 
Tarkoitus oli hieman kalastella onko ketjun aloittaja tosissaan mikä on edelleen hieman epäselvää. Näiden JimiRay Clapton-Moore "keskusteluiden" johdosta en todellakaan ihmettele kun valtaosa kommunikaatiokykyisistä ihmisistä pakenee paikalta. Hatunnosto ainakin sinulle Davelle ja BM:lle kun vielä jaksatte...
 
Yhdys sanoista on huomauteltu lähemmäs pari kymmentä vuotta koulussa ja viimeiset muutama vuosi duunissa, antakaa nyt edes täällä armoa ;-)

On ruvennu tässä ottamaan aivoon, kun tiettyjä, jo edesmenneitä, bluesartisteja hehkutetaan. Esimerkiksi minä en ole koskaan nähnyt mitään erikoista Stevie Ray Vaughanissa.
 
Ihmisillä nyt vaan on omat juttunsa joista pidetään kiinni viimeiseen asti...
 
Ja "Kitara-rock n roll, -pop on kuin kansanmusiikkia, samat asiat kiertää vuodesta toiseen..." (Ihan vähän vaan Laineen Pekkaa...)
 
Ja on erilaisia lähestymiskeinoja musiikkiin, esim. minä tarkastelen uutta musiikkia vanhassa valossa. Olen alunperin aloittanut musiikki-harrastuksen 90-luvun musiikiin keskittymällä, ja siitä lähtenyt taaksepäin...
 
Ymmärtääköhän kukaan taas mitä tässä haetaan?
Prkl...

Kitara-elviksellä taitaa olla joku Roots-alas! -kamppania kun koko ajan puhuu paskaa bluesista ym. täällä
 
E: Ja jos suoraan sanon niin bannit tän threadin alottajalle..

Kitara-elviksellä taitaa olla joku Roots-alas! -kamppania kun koko ajan puhuu paskaa bluesista ym. täällä
 
E: Ja jos suoraan sanon niin bannit tän threadin alottajalle..
 
Pelkkää egonsa pönkitys yritystä....

Heh, jos näistä threadeista ei muuta iloa ole, niin saadaan ainakin keskustelua tänne.
 
Noin ylimalkaan olen kitara-elvarin kanssa samaa mieltä, varsinkin tällä meidän rakastamallamme bluesin saralla tuntuu olevan semmoinen 'vanhassa vara parempi' -asenne, ja sit kun pitää sitä 'munaakin' olla, jne. Kovin vaikeeta on tyydyttää kaikkien tarpeita. :).
 
Otollisempaa kuitenkin olisi jos suhtauduttaisiin aiheeseen noin niinkuin kokonaisuutena. Kuten Bluemoon sanoi, niin en mäkään lähtisi tätä asiaa purkamaan dissaamalla noita vanhoja tekijöitä; ja tietyssä mielessä on hyväkin että uutta verrataan suhteessa vanhaa, se pitää hereillä ja homma kehittyy.
 
Ja osittain mielestäni osasyynä on se, että jotkut uudet bluesartistit ovat yksinkertaisesti tylsiä ja mitäänsanomattomia baariviihdyttäjiä, joilla ei sitten musiikillisesti ole niin kovaa messagea... Toisaalta tätä löytyy kaikkialta musiikista, ja jengi halua kuitenkin loppukädessä viihtyä siinä musan parissa :-). Mun ehdoton mielipide on se, että bluesin (loppukädessä musan ylipäätään) pitää kehittyä ja muuttua, ei tänä päivänä soittajalla voi olla samaa tarinaa kun 50-luvulla vastaavalla. Homma elää.
 
Tälläiset foorumit olis omiaan tuomaan esille sitten näitä uusia tekijöitä, kyllä se rupee kiinnostamaan jos jostain kuulee pelkkää positiivista palautetta. Täälläkin ainakin 80% keskustelusta keskitty jo vanhaan kamaan, totta tosiaan ei vaikuta harrastaminen mitenkään viriililtä. IMO aika resurssien tuhlaamista kun väitellään täällä vaan oliko SRV oikeesti hyvä vai olikse vaan hyvä? Pointti on se, että löytyy tolkuttomasti muutakin hyvää :).
 
Ja mitä tulee noihin ns.'kopiosoittajiin' niin täytyy muistaa, että tälläisiä ilmiöitä pitää tarkastella pitkällä aikavälillä, aloittihan B.B:kin T-bone-kopiona. Piipparista kuitenkin kehittyi vähintääkin yhtä merkittävä artisti, jolla oli oma ääni ja soundi. Et mikä tänään voi olla kopiosoittaja, voi olla joskus aika kova hemmo, täytyy ne asiat kuitenkin jotain kautta oppia ja omaksua. Et jos tänään ei löydy SRV:lle seuraajaa, niin semmoisia on varmasti jossain pinnan alla kuplimassa... olihan, ainakin mun mielestä, tossa 70-luvulla ihan 80-luvun alkuun aika hiljaista tolla blues-rintamalla. Sitten ne jotka kyti siellä pinnan alla tuli esiin, ja tulikin sitten ryminällä ja jäi historiaan... mm. eräs SRV :).
 
Katellaan tossa sitten 2010, oisko silloin vieläkään tapahtunut mitään ja tullut joku uus bluesin haara... ;-).

Katellaan tossa sitten 2010, oisko silloin vieläkään tapahtunut mitään ja tullut joku uus bluesin haara... ;-).
 
Kallio Delta...

Kallio Delta...
 
Mutta eihän toi oo mitään uutta :-). tuolla on ollut deltaa ihan alusta lähtien :).

On ruvennu tässä ottamaan aivoon, kun tiettyjä, jo edesmenneitä, bluesartisteja hehkutetaan. Esimerkiksi minä en ole koskaan nähnyt mitään erikoista Stevie Ray Vaughanissa. Onhan se toki taitava ja noin, mutta biisit toistaa itseään aivan liikaa. Toinen gategoria on nämä vanhat bluesäijät vuodelta suo ja kuokka. Toki he loivat bluesin eikä heitä kuulu aliarvostaa sen takia, mutta ottaako se niin koville myöntää, että esim. kitaristit ja bändit ovat kehittynyt.
Toinen asia jota hehkutetaan on vanhat kunnon 30-luvun soundit äänityksissä. Mun mielestä nykyään tai sanotaan 60 - 70-luvulla äänitetään tai äänitettiin paremmilla soundeilla studiossa. Onko se sitten ainut ja oikea tapa äänittää siten että ei kuulu kuin epävireinen kitara ja laulusta milloin mitäkin. En todellakaan halua haukkua mitään Robert Johnsonin tai T-Bone Walkerin tasoisia muusikoita, mutta ei nykyäänkään kaikki välttämättä paskoja ole.
 
Niin...erään tuttuni mielestä blues-musiikki on ihan turhaa. Kehitys on mennyt niin paljon eteenpäin! Toinen tykkää isosedästä, toinen naskalista.
 
Ja faktahan on se, että bluesäijät soittivat vielä -50-luvulla omille porukoilleen. Sen jälkeen mustat ryhtyivät harrastamaan soulia ja funkkia ja sitten hiphoppia. Kyllä siinä väkisinkin muutoksia tapahtuu...leipä on tienattava ja kyllähän kaikki Kingit sun muut varsin mieluusti pyrkivät sekoittamaan tavaransa kysynnän mukaan - niin ennen kuin nytkin.
 
Ja kyllä bluesissakin tapahtuu....kuunnelkaa vaan R. L. Burnsiden blues-soul-garage-hiphop-sekoitusta!

Uutta tai vanhaa. Ei väliä mulle. Hyvä biisi on hyvä biisi paskoillakin soundeilla samoin kuin huono on huono vaikka mitä tekis. Mun mielestä toi blues on vaan semmonen alue, että sitä on kynnetty jo niin kauan, että siinä on vaikea erottua pelkillä pikku nyansseilla. Monesti itestäkin tuntuu nuo uudemmat vaan jotenkin pliisuilta, ehkä niissä vedetään vähän varman päälle ja se latistaa sen ruotsinlaiva tunnelmaksi ja tylsäksi. Poikkeuksiakin löytyy vaikka kuinka paljon. Esim. Garageband.com alta löytyy piristävää kamaa ja kyllä mulle on kolissut Kenny Wayne S. ynnä moni muu "uusi". Jep uusia ovat, jos vertaa niihin "vanhoihin" joihin topicin alussa viittailtiin.

Kitara-elviksellä taitaa olla joku Roots-alas! -kamppania kun koko ajan puhuu paskaa bluesista ym. täällä
 
E: Ja jos suoraan sanon niin bannit tän threadin alottajalle..
 
Täällä Roots osastolla on muutama tällainen kaveri joka ei suvaitse minkäänlaista vastakkaista mielipidettä tiettyjä artisteja tai itse roots-kamaa kohtaan. Mitä helvetin keskustelemista tässä sitten kannattaa kenenkään viritellä jos joku pikkusielu ottaa heti itteensä? Joskus aikoinaan esitin samankaltaisen kysymyksen kuin tämän threadin aloittaja, koskien J.L. Hookerin arvostuksen perusteita niin sain samanlaisia kiukun purkauksia niskaani.
Bannia näille jätkille!!!

Täällä Roots osastolla on muutama tällainen kaveri joka ei suvaitse minkäänlaista vastakkaista mielipidettä tiettyjä artisteja tai itse roots-kamaa kohtaan. Mitä helvetin keskustelemista tässä sitten kannattaa kenenkään viritellä jos joku pikkusielu ottaa heti itteensä? Joskus aikoinaan esitin samankaltaisen kysymyksen kuin tämän threadin aloittaja, koskien J.L. Hookerin arvostuksen perusteita niin sain samanlaisia kiukun purkauksia niskaani.
Bannia näille jätkille!!!
 
Ehkä osa keskustelijoista on vaan kyllästynyt jauhamaan jatkuvasti samoista nimistä ja aiheista- varsinkaan jos mukana ei ole mitään uutta näkökulma. Ketjun aloittaja ei myöskään perustellut väitteitään oikeastaan millään tavalla.
 
Ehkä olisi järkevämpää keskittyä nostamaan ylös aliarvostettuja ja tuntemattomia artisteja. Näistä "yliarvostetut artistit"- threadeista syntyy harvemmin mitään kiinnostavia keskusteluja.

Ehkä osa keskustelijoista on vaan kyllästynyt jauhamaan jatkuvasti samoista nimistä ja aiheista- varsinkaan jos mukana ei ole mitään uutta näkökulma.
 
Tässä on nyt etusivulla kaksin kappalein SRV on yliarvostettu paska -threadia...

Ja osittain mielestäni osasyynä on se, että jotkut uudet bluesartistit ovat yksinkertaisesti tylsiä ja mitäänsanomattomia baariviihdyttäjiä, joilla ei sitten musiikillisesti ole niin kovaa messagea... Toisaalta tätä löytyy kaikkialta musiikista, ja jengi halua kuitenkin loppukädessä viihtyä siinä musan parissa
 
Aiheeseen etäisesti liittyen...
 
Terry Zwigoffin ohjaamassa elokuvassa "Ghost World" on mainio kohtaus, jossa Steve Buscemin esittämä roots-diggari yrittää keskustella musiikista nuorehkon naisen kanssa paikallisessa kapakassa. Buscemin roolihahmo on tullut kuuntelemaan lämmittelijänä toimivaa bluesveteraania, nainen puolestaan suosittua bluesrock-yhtyettä... Suosittelen!
 
(PS: Lukekaa myös Daniel Clowesin sarjakuva, johon elokuva perustuu. Suomenkielinen laitos on Bad Vugumin kustantama!)

Pelkkää egonsa pönkitys yritystä....
Minä olen ihan sammoo mieltä..
Taitaa olla sellaista nuoren miehen uhoa koko juttu.