Aihe: Englantilainen punk vs. jenkkipunk??
1 2 3 4
Dobermann
02.04.2003 16:24:17
Oi oi!!
Kysyisin kaikilta punkkareilta, ja asiasta kiinnostuneilta MIELIPIDETTÄNNE englantilaisen ja jenkkipunkin eroista?!
 
Itse olen ihannoinut/vihannut 70-luvun sekä 80-alun englantilaista punkkia. Punkin yksi osatekijähän on anarkia, ja sehän toteutui parhaalla mahdollisella tavalla englanninkaltaisessa maassa. Olen kyllä katsellut sex pistolssien dokumentit ym, eikä ne ole lähteinä tähän mitä kirjoitan, ainakaan paljoa.
 
Onhan totta että jenkeissä on punkkia ollut varmaan jo hyvissä ajoin ennen sen ilmenemistä Englannissa, mutta mielestäni vain musiikillisesti. Eli se tietty anarkia ja tylsistyneisyys(tärkeitä tekijöitä) puuttui aika paljon.
 
Jos puhutaan bändeistä kuten the Clash, the Damned, Buzzcocks, Vibrators, Chelsea, GBH, ja verrataan niitä vaikka 80 luvun alun jenkkibändeihin, niin erot ovat aika suuret. Siis itsehän kuuntelen molempia tiukasti, kumpakaan väheksimättä, mutta silti vaan brittijutussa on sitä jotain..Mitä olette mieltä?? Sex Pistols on taas jotain jota ei voi verrata mielestäni mihinkään..
 
Sitten sellainen juttu mm. Nofx bändistä, että varmaan oman alansa huippuja, mutta mikä osa siitä on punkkia? Siis nyt kysyn teiltä jotka tiedätte, koska itse en osaa sanoa? Onko siinä punk soundeja vai mikä? Rancidin ymmärrän kyllä, ja varsinkin Blag Flagin(todellakin ennen Henryä), mutta jotenkin toi "skeittipunk" on vähän toisenlaista. Rancidista sen huomaa eri tavalla, siis näistä uusista bändeistä kun puhutaan( Vaikka onhan nofx ollut jo kauankin), varsinkin kun Tim huutaa:" Driver says this ain't enough maaan, I said: Whatta fuck you talkin' 'bout!!?
 
Edelleen tämän tekstin idea on vaan tiedustella TEIDÄN näkemyksiä punkista, ja siitä mihin se on mennyt..Ja painotan että nämä ovat vain minun näkemyksiä.
 
Sitten vielä sellaista että onko kukaan kuullut Beastie Boysin vanhaa tuotantoa?? En tarkoita rap osastoa, vaan sitä kun niillä oli sitä punk juttua?
 
Tossa vielä joitain kuolemattomia..
The Sex Pistols, The Clash, Cockney Rejects, The Ramones, Exploited, 999(ainakin pari hyvää, kuin myös dead kennedysillä), Chelsea(ne pari klassikkoa)..sitten niitä englantilaisia joilta on pari biisiä tullut tunnetuksi..
 
Mitäs muuten pidätte Johnny Thunderssista? Ja olihan se niin että Dee Dee antoi lahjaksi sille Chinese Rocks biisin..? Että se on kuitenkin Ramonesin alkuperäinen..
 
Punk's not dead!!
Blue Moon
02.04.2003 18:53:00 (muokattu 02.04.2003 19:06:03)
 
 
Kysyisin kaikilta punkkareilta, ja asiasta kiinnostuneilta MIELIPIDETTÄNNE englantilaisen ja jenkkipunkin eroista?
 
Nooh, jenkkipunkia pidettiin "taiteellisempana" kuin brittivastinetta mutta ääripäitä löytyi molemmista.
 
Punkin yksi osatekijähän on anarkia, ja sehän toteutui parhaalla mahdollisella tavalla englanninkaltaisessa maassa.
 
Onhan totta että jenkeissä on punkkia ollut varmaan jo hyvissä ajoin ennen sen ilmenemistä Englannissa, mutta mielestäni vain musiikillisesti. Eli se tietty anarkia ja tylsistyneisyys(tärkeitä tekijöitä) puuttui aika paljon.

 
Itseäni kiinnostaa punk lähinnä vain musiikillisena ilmiönä. Siitä kuitenkin oli mielestäni enemmän kyse kuin poliittisesta suuntautumisesta.
 
Vaikka kyllähän räyhäkkäässä rokissa pitää vähän jonkinlaista "anarkiaa" ollakin. Yhteiskunnan epäkohdista suu vaahdossa totisena kiljuminen ei välttämättä ole sitä mitä tällä "anarkialla" tarkoitan. ;-)
 
70/80-luvun taitteen punk oli merkittävä musiikillinen ilmiö, joka tuotti roppakaupalla mielenkiintoista ja tuoretta musiikkia ja aukaisi myös ovia monille 80-luvun musiikillisille vaikuttajille.
 
EDIT: Pitäisköhän kaivaa G.B.H:n videot esille pitkästä aikaa. Räkä lentää olohuoneen sohvalle asti! :-)
C.F.D.T
02.04.2003 22:55:29
kalifornia hc on parasta!!!
poliittisuus on kyl aina plussaa..
Johnny Thunders rokkaa..
Damned on paras britti-punk bändi..
 
lyhyesti ja ytimekkäästi..
"Ain't It Fun" -Stiv Bators
Veke
03.04.2003 08:40:15
Parhaat punk bändit tulee Ruåttista. Refused oli kevyttä maailman tyylikkäin ja omaperäisin HC pumppu ja asenne oli mitä mainioin. Dennis Lyxzen rules!
 
Muita kovia:
 
- Within Reach
- Raised vitun Fist!
 
En jaksa edes alkaa kommentoimaan tohon enkku ja jenkki punkki juttuun. Oottakaahan kun Jenni Rotten tulee kertomaan faktoja elämästä :D
Bored
03.04.2003 08:59:24 (muokattu 03.04.2003 09:00:08)
Vaikka punkkia en ihan kauhean addiktiivisesti ole kuunnellut , vähän kuitenkin, niin kyllä se englantilainen jossain mielessä vaan parempaa on kuin rancid jne.
Jos nyt yleistetään rankasti.
 
Vaikka kyllä amerikassakin kovia on (:
Anarkiapurilainen
03.04.2003 10:45:15
 
 
Mikä NOFX:ssä ei ole punkkia? Minä en oikein ymmärrä. Kronologisessa järjestyksessä kehitys jostain Ramonesista Dead Kennedysiin ja siitä eteenpäin Bad Religionin ja NOFX:n musiikkiin on aika looginen. Jenkkipunkbändeillä on vain ollut keskimäärin enemmän mielikuvitusta ja kyky tehdä parempia biisejä. Kyllä englantilaisella punkillakin oli hetkensä, esimerkiksi Clash ja Buzzcocks, mutta Sex Pistolsista en keksi mitään hyvää sanottavaa.
"Free your mind and your ass will follow"
Blue Moon
03.04.2003 14:38:18 (muokattu 03.04.2003 14:44:40)
 
 
Kuten aina, Sex Pistols näköjään jakaa tiukasti mielipiteet.
 
Sex Pistolseilla oli mielestäni näennäisestä poliittisesta sanomastaan huolimatta mukana tervettä itseironiaa ja jopa huumoria. Myöhemmillä jäljittelijöillä ja anarkian saarnaajillahan tämä huumori oli usein ainoastaan tahatonta.
 
edit: typo
Anarkiapurilainen
03.04.2003 17:51:30
 
 
Kuten aina, Sex Pistols näköjään jakaa tiukasti mielipiteet.
 
Sex Pistolseilla oli mielestäni näennäisestä poliittisesta sanomastaan huolimatta mukana tervettä itseironiaa ja jopa huumoria. Myöhemmillä jäljittelijöillä ja anarkian saarnaajillahan tämä huumori oli usein ainoastaan tahatonta.
 
edit: typo

 
Hyvistä poliittisista biiseistä, sanoituksista ja musiikista yleensäkin on mielestäni löydyttävä se itseironia ja tietty pilke silmäkulmasta, vaikka asiat olisivatkin vakavia. Pistols ei vaan musiikkina miellytä yhtään, eikä yhtyeen tarinan tietäminen lisää kiinnostusta yhtään. Esimerkiksi Dead Kennedysin tai Propagandhin biiseissä on toi aspekti edustettuna hyvin, vihollinen selätetään tekemällä hänet naurunalaiseksi.
"Free your mind and your ass will follow"
Blenderhead
03.04.2003 18:21:42
 
 
Jaahas....että oma mielipide.
 
Noh, ensinnäkin en mielelläni oikein ajattele noita bändejä sillä, että mistä maasta ne on kotosin. Toisekseen en oikein viittis noita skeittipunk ja hc-punk bändejäkään erotella hirveesti. Tosin huomaahan niissä aikamoisia eroja. Varsinkin sanotuspuolella on ne suurimmat erot. Ja sanotukset on oikeastaan mulle melkein se tärkein juttu. Politiikasta ja maailman perseelleen menosta laulaminen maistuu.....ahhhh....
 
Eipä tässä oikein muuta enää keksi sanottavaks.
Punk is the personal expression of uniqueness that comes from the experiences of growing up in touch with our human ability to reason and ask questions." -Greg Graffin
noiseHXC
03.04.2003 18:26:31
Parhaat punk bändit tulee Ruåttista. Refused oli kevyttä maailman tyylikkäin ja omaperäisin HC pumppu ja asenne oli mitä mainioin. Dennis Lyxzen rules!
 
- Raised vitun Fist!

 
puhut totta!kyllä ne vaan siellä ruotsinmaalla osaa hoitaa homman tyylillä.muista hyvistä ruotsalaisbändeistä mainittakoot Section 8(R.I.P),Plastic Pride,Millencolin ja The (international) Noise Conspiracy.
Are you the someone?
Veke
03.04.2003 21:26:39
Jep, Section 8:n Make Ends Meetiä on tullut mullakin kuunneltua aika helvetisti.
jenni.rotten
03.04.2003 22:43:27
Oi oi!!
Kysyisin kaikilta punkkareilta, ja asiasta kiinnostuneilta MIELIPIDETTÄNNE englantilaisen ja jenkkipunkin eroista?!


No mä en ainakaan ajattele ekaks kuunneltuani jotain bändiä ekaa kertaa, et mistä maasta se on. Onhan niillä enkkulaisilla ja jenkkiläisillä tietysti oma eronsa, ei siinä mitään.

Onhan totta että jenkeissä on punkkia ollut varmaan jo hyvissä ajoin ennen sen ilmenemistä Englannissa, mutta mielestäni vain musiikillisesti. Eli se tietty anarkia ja tylsistyneisyys(tärkeitä tekijöitä) puuttui aika paljon.
 
Mun mielestäkin punk on jokseenkin lähtöisin Englannista, vaikka uskonkin sen syntyneen Jenkeissä. Jenkkien punkmeininki kyllä kuulostaa aivan muulta kuin mitä on.
 
Siis itsehän kuuntelen molempia tiukasti, kumpakaan väheksimättä, mutta silti vaan brittijutussa on sitä jotain..Mitä olette mieltä?? Kyllä se englantilainen punk on parempaa kuin jenkkiläinen. Lätäkön toisella puolella se juttu on isompaa ja tuotetumpaa kuin Englannista, näin uskoisin. Vaikka olenkin varma että Englannista löytyy myös näitä suuremman levy-yhtiön suuria tähtiä.
 
Sex Pistols on taas jotain jota ei voi verrata mielestäni mihinkään..

Positiivisessa mielessä?!
 
Pitää kuitenkin vielä tähän loppuun sanoa, että itse kuitenkin kunnioitan enemmän tätä suomalaista punkkia, lähinnä hc:tä...
 
Punk's not dead!!
 
Näin on. Piste. Oi!
Sekunda jo eläessään - kusipää jo syntyessään
waldemarx
04.04.2003 08:26:27
Mun mielestä punk ei ole pelkkää musiikkia, vaan siihen kuuluu myös jollain tavalla poliittiset kannanotot ja anarkia. Itse voisin todeta että suurin osa skeittipunk bändeistä voi kuulostaa hyvältä ja rankalta, mut jos se on sellasta et lyriikat on teinix-mikkihiiri-blinxi182-osastoa, nii sillon se on vaan musiikkia, joka kuulostaa punkilta. Mutta onhan niitäkin skedebändejä, jotka ottaa poliittisesti kantaa esim. Propagandhi.
 
Antiflag lienee myös jenkkibändi, mut se on jokatapauksessa hyvä.
HeavyMetalMachine
Blue Moon
04.04.2003 09:14:11 (muokattu 04.04.2003 09:16:39)
 
 
Mielestäni esm. the Clash oli musiikillisesti riittävän lahjakas tarjoillakseen ajattelemisen arvoisia ajatuksia kiinnostavassa ja monipuolisessa - ja kuitenkin tinkimättömässä - musiikillisessa paketissa. Eikä se, joka huutaa lujimpaa useinkaan ole se, jolla on tärkein sanoma kerrottavana.
 
Katselin eilen vanhoja englantilaisia punk-koosteita videoilta, eikä voi paljon muuta sanoa, kuin että 80-luvun alun oi/hc-meiningin yksitotisuus ja näennäinen rajuus ei herättänyt lievän huvittuneisuuden lisäksi juuri muita tunteita nyt 20 vuotta myöhemmin kuunneltuna.
 
edit: typo
Veke
04.04.2003 10:04:55
Niin ja niille idiooteille jotka väittävät että HC muusikot eivät osaa soittaa niin fukkia offia vaan. Ei ole kukaan vielä väittänyt mutta näin etukäteen sanon. Kuunnelkaa esim. From Ashes Rise, Sin Dios, Section 8 ja Refused. Helvetin teknistä meininkiä.
 
Paskasti soitettua punkkia ei sitten jaksakkaan kuunnella eikä mitään kolmen soinnun paskaa myöskään.
rather be dead
04.04.2003 10:27:39
From Ashes Rise, Sin Dios, Section 8 ja Refused. Helvetin teknistä meininkiä.
 
Siis häh!? Noihan on just tota 3 soinnun runkkausta kaikki?!! Ja muutenki perkeleen yksinkertasta, paitti ehkä "The Shape of Punk To Come" heh.
"I could have died with you"
Blenderhead
04.04.2003 11:36:20
 
 

Siis häh!? Noihan on just tota 3 soinnun runkkausta kaikki?!! Ja muutenki perkeleen yksinkertasta, paitti ehkä "The Shape of Punk To Come" heh.

 
Väärin! Ja kolmella soinnulla saa aikaan oikeasti hienoja sointuklukuja. Ei se sointujen määrä vaan se niiden käyttö.
 
Ja miten niin kaikki olis kolmen soinnun runkkausta?
Punk is the personal expression of uniqueness that comes from the experiences of growing up in touch with our human ability to reason and ask questions." -Greg Graffin
rather be dead
04.04.2003 11:50:02
Noh, en väittänytkään että kolmella soinnulla ei saisi hyviä piisejä tehtyä, kaikki noiki mitä veke mainitsi on perkeleen kovia bändejä, mutta kun siinä samassa väitettiin että ko. pändit on helvetin teknisiä ja ei ole 3 soinnun piisejä.
 
Esim. Mitä teknistä Section 8:ssä on? Älä käsitä väärin, omistan kaikki levyt, mutta en kyllä löydä pändistä mitään teknistä.
"I could have died with you"
waldemarx
04.04.2003 11:52:47
Kuunnelkaa esim. From Ashes Rise, Sin Dios, Section 8 ja Refused. Helvetin teknistä meininkiä.
 
Miten Refused liittyy punkkiin ku mun mielestä the shape of punk to come on aika pirun kaukana punkista, en niistä vanhemmista levyistä tiedä. Raised fist on kanssa sellasta et kyllä kuulee et jätkät osaa soittaa vaikka se onkin aika simppeliä, mut onhan esim. iron maiden ym. poppikin sellasta 3:n soinnun meininkiä eikä kukaan oo väittäny etteivät ne osais soittaa.
 
Refusedin ja raised fistin ystäville voisin suositella bändiä nimeltä abduktio.
www.angelfire.com/punk2/abduktio
Vegan is a dork
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)