Aihe: Circusfolk : Strange Rhythms
1
solesurvivor
07.04.2005 17:56:31
Ohoh, tämä olikin jo kuin ihan eri bändi, kun vertaa Horizons-biisiin. Meni jo hieman enemmän oman musamakuni yli, eli sellainen rokimpi ote tästä puuttui, instrumenttikikkailu ei niin paljon säväyttänyt. Myös laulaja tässä vetää ihan eri tyylillä, puuttu se surullinen, kiva sävy tästä biisistä, oikeastaan aika sävytön oli kokonaan laulu. Mutta varmaisti puree tämän genren kuuntelijoihin, omaperäisyyttä ainakin on. Suurin miinus omasta mielestäni on tasapaksut laulumelodiat, jos niissä olisi vaihtelevuutta myös, tarttuvampaa melodiaa jne. jotain jäisi päähänkin.
 
Kaiken kaikkiaan soittajilta ja myös laulajalta löytyy taitoa, vähän kun ilmekkyyttä tulee biiseihin ja tulkintoihin, niin mikäs siinä, kelpo kamaa.
"If you shake my hand, better count your fingers.."
Progressor
07.04.2005 20:08:37
Toimiva sävellys mielestäni. Sellaista tyylikkään maalailevaa tunnelmointia. Kappale pysyy hyvin kasassa alusta loppuun, ja yhteissoitto on tiukkaa, kuten saatteessa luvattiinkin.
 
Soundeista antaisin sen verran kritiikkiä, että matalat taajuudet ovat jotenkin ylikorostuneita, eli äänitys hieman kumisee. Laulu kuuluu aika heikosti (siksi en pysty sanomaan lyriikasta mitään), ja kaipaisin loppupuolen kitarasooloonkin vähän lisää voimakkuutta. En tosin tiedä, millaisia rajoituksia äänitystilanteessa on ollut, joten arvostelu voi olla aiheetonta.
Se, joka ei tiedä mitään ja tietää, ettei tiedä mitään, on viisaampi kuin se, joka ei tiedä mitään eikä tiedä, ettei tiedä mitään.
Diablero
07.04.2005 20:26:41 (muokattu 07.04.2005 20:30:23)

 
Soundeista antaisin sen verran kritiikkiä, että matalat taajuudet ovat jotenkin ylikorostuneita, eli äänitys hieman kumisee...

 
Itseänikin lähinnä kiinnostais että miten on kitarat mikitetty ja millä. Lähinnä noita clean kohtia ajatellen. Muutenhan tässä tuntuisi olevan ihan kivasti kaikki paketissa.
Progeilun puolellehan tässä tosiaan mennään ja kovaa. Mutta sehän ei ole ollenkaan paha juttu :D
Plussaa basistille siitä ettei ole "vain basisti" vaan ihan rohkeasti kokeilee asioita.
Tämä on toki taas niitä biisejä jotka vaatisivat hiukan enemmän kuin yhden kuuntelukerran ja tietysti pitäisi kuulla lisääkin biisejä. Toi delaylla(?) leikittely kitaran kanssa on todella hyvän kuuloinen yksityiskohta. Huolimatta siitä kuminasta
 
EDIT:
Vielä lisäisin että jäi semmonen maku suuhun laulusta että laulajan ääni kuulostaa ehkä luonnollisemmalta hieman korkeammalta, ainakin kun vertaa muihin biiseihin
Omat ruumiintoimintoni hämmästyttävät minua joka päivä
stbeluga
07.04.2005 21:50:06
 
 
No niin! Suunnaton kiitos palautteesta! Näin alkuun pakko korjata, että tässä kappaleessa loistaa basisti myös mikrofonin äärellä, eli siksi äänet todella kuulostavat erilaisilta näissä kappaleissa, joskin aivan yhtä hyviltä. Muissa 3 kipaleessa kakkoskitarasti lauleskelee.
 
Kitaran mikitykset...siis? Eli vahvari oli Flextone II tai III ja siinä sellainen iso mikki, jonka nimen vain nauhoittajamme tietää...Voin toki tiedustella, jos todella tahdot. JA kitara oli vanha PRS, e nyt muista kun ei ole minun soittama kohta.
 
Tämä on vähän haasteellisempi kipale, ja väliosa oli kieltämättä vaikea pitää kasassa.
 
Käykää kuuntelemassa vielä toi To the blackening sea, jos piditte kuulemastanne.
 
Niin, ja sitten tärkeä konkluusio. Olisitteko halukkaita näkemään tätä poppoota suorana?
Arnold Pinely
dakota
08.04.2005 21:07:54
Suomessa on ihan tarpeeksi suomirokkia ja jööttiheviä jyystäviä bändejä, mutta tällaisia ei ole yhtään liikaa. Tervetuloa Circusfolk. Pienet horjahdukset soitossa eivät merkitse mitään kun on visioita ja kykyä toteuttaa ne. Right on!
Dr.Groove
09.04.2005 08:38:02
 
 
Jämäkkä biisi. Melodisesta ja rauhallisesta alusta rakennetaan jykevä biisi. Biisissä on myös vaihtelevia rakenteita ja koukkuja ja ne on saatu sidottua toisiinsa hyvin. Oikeastaan harvinaisen hyvin, ottaen huomioon, että biisissä on teemoja jazzista rockiin.
 
Alussa oleva kitara on miksattu melko vahvasti esiin, peittää laulua ehkä liian paljon. Lopussa vastaavassa kohdassa kitara ei korostunut niin paljon, ilmeisesti sen takia, että muita instrumentteja oli pelissä mukana. Joka tapauksessa, laulu saisi olla enemmän esillä noissa kohdissa.
 
Kitaroiden soundit ovat todella hyvät kaikissa kohdissa.
 
Basisti vetää myös tässä biisissä siistit ja mielenkiintoiset kuviot.
 
BTW, Kohdan 4:00 tienoilla sinänsä hienon riffikohdan toistossa oli pari pientä rytmistä takkurointikohtaa, ikään kuin jonkun sormet juuri siinä kohdassa hieman hidastelivat.
 
Hitaassa ja melodisessa kappaleessa laulu nousee aina esiin, samalla pienetkin virheet ovat helpommin havaittavissa. Tässä biisissä laulaja hoitaa hommansa hyvin ja hänen soundinsa on sopivan pehmeä biisiin. However, pienet horjumiset joissain sisääntuloissa ja nuottien hännissä hieman häiritsivät. Suoritus on siis hyvä, ellei peräti erinomainen, mutta uskon että uusilla otoilla nuo huojunnat saisi pois. Ja jos näin on, se kannattaa tehdä.
 
Lauluun voisi ehkä lisätä hieman kaikua, sitä tuntuu olevan "pienemmästä huoneesta" kuin muiden instrumenttien kaiut. Samalla kaiku hieman peittää pikkuvirheitä...
 
Biisin lopetus on toki makuasia, minusta käytetty lopetus ei ollut paras mahdollinen: uusi lopetusteema tuotiin toisen loptusteeman päälle ja toistettiin vain kerran ja sitten heti piuhat irti ;-)
 
Tämä biisi ja bändi ovat soundeiltaan ja teemoiltaan omaperäisiä ja taitavia. Tätä voisi tulla kuuntelemaan livenä ja levynkin ostaa.
Shine In Her Eyes #23 Mikseri.netin Pop/Rock listalla :-) http://www.mikseri.net/musiikki/?genre=6&x=1&y=5
Uforomeo
10.04.2005 18:35:44
Itseänikin lähinnä kiinnostais että miten on kitarat mikitetty ja millä. Lähinnä noita clean kohtia ajatellen.
 
SM58:lla mentiin (yllätys yllätys!). Ja Line-6 flextone II vahvarina.
 
Kitaroiden soundit ovat todella hyvät kaikissa kohdissa.
 
Kiitos!
 
Lauluun voisi ehkä lisätä hieman kaikua, sitä tuntuu olevan "pienemmästä huoneesta" kuin muiden instrumenttien kaiut. Samalla kaiku hieman peittää pikkuvirheitä...
 
Jäi tällaiset hiomiset tiukan tuotantoaikataulun takia tekemättä. Jälkeen päin kuunneltuna ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat.
 
Mukavia kommentteja kuitenkin kaikilta. Laitetaan korvan taakse.
 
- Nick o'Flare / levyn äänittäjä & miksaaja
Candyass hairboy out to get me it’s the year of payin’ back
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)
Keskustelualueet
Haku
Säännöt