Aihe: Orange sai leikkikaverin
1 2 3
Jucciz
05.04.2005 01:40:37
Jos kerran nahkis niin kai sitten minäkin..
 
Ei auttanut mikään, Uraltone piti saada kun kerran semmoista torilla kaupiteltiin vain muutama päivä sen jälkeen kun olin jo päättänyt, että voisin sellaisesta maksaa jollekulle elektroniikkanikkarille osien hinnan ja kunnolla vaivanpalkkaakin. Nyt säästyin odottelulta ja ostin täysin sokkona nupin, johon sitten tietenkin ihastuin ensisilmäyksellä. Kaikki varmasti tietävätkin pääpiirteittäin, millaisesta vehkeestä on kyse, joten sen kummemmin speksejä ei kannattane tähän alkaa listaamaan. Parin päivän ruuvailun jälkeen olen onnistunut saamaan irti jo melkoisen määrän erilaisia mielenkiintoisia ääniä ja luulen, että jahka Celestion-tilaus on saatu hoidettua loppuun ja parin Greenbackin kaappi teetettyä, on luvassa vielä huolellisempaa tutustumista ja leveää hymyä.
 
Kiitän vielä sitä henkilöä, joka tämän rakensi. Nimeä tai nimimerkkiä en tiedä, sillä laitteen minulle myynyt henkilö ei itsekään tunnustautunut vehkeen alkuperäiseksi nikkaroitsijaksi. Mikäli sinä, herra rakentaja, tunnistat itsesi (ja nuo Uraltone-kuvat nähtyäsi varmasti tunnistat, sillä luulen ettei toista samanlaista nuppia ole), tule ihmeessä morjenstamaan tähän ketjuun.
 
Tähän asti olen testannut vehjettä kahden omistamani combotyyppisen vahvistimen kaiuttimilla (Traynorin ei-niin-tunnettu Celestion Rocket 50 sekä Orange AD30TC:n kaksi Vintage30-äymyriä). Toivottavasti kesään mennessä kuitenkin Urpo saa ihan ikioman kaapin.
 
Kiitokset vielä myös Mikko Kankaanpäälle loistavasta tuoteideasta ja myös esimerkillisestä (ja käsittämättömän nopeasta!) asiakaspalvelusta. Olen erittäin tyytyväinen.
 
http://jucciz.com/?section=amps&page=uraltonejr
kalamies#11 >-)))>
« kalusto · räpellystä »
Kimmo72
05.04.2005 01:44:29
On niillä nyt kivaa kahdestaan leikkiä :)
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
askomiko
05.04.2005 01:46:29
Elä vaan erehdy soittamaan yhtä aikaa molemmilla, et nimittäin pääse niistä irti sit.
"Helevetin nopia kairata kun on näin ohut jiä!"
Kitarakamakaavio -inspired by AFIL :)
Dr. Muff
05.04.2005 09:29:29
Eläs kehu sitä niin paljon. Rupeaa harmittamaan sen myyminen ;)
Tuumasta toiseen.
Vainhaalee
05.04.2005 10:28:34 (muokattu 05.04.2005 10:31:16)
Asiallinen peli...
 
Mistä noita saa?
 
Mutta toisaalta:
Ei näillä päivärahoilla... :)
 
EDIT: Huomasin että sulla on myös tollanen Traynor... Olin itse kahden vaiheilla että ostanko Englin vai Traynorin ja Enkeliin päädyin...
 
Piru kun pääsis testaamaan mokomia johonkin lähemmäs...
HOHo! Kuules tätä: Jouhisorsa luuli implanttia koruompeleeksi!
Kimmo72
05.04.2005 10:40:45
Ja mä lähen kohta ostamaan Legacyn.
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
Juzzu
05.04.2005 10:47:31
Ulkonäkö on aika karuhko väljine puusovitteineen ja väreineen, mutta jos soundi on hunajaa niin mikäs siinä! Ja äkkiähän tuon ulkonäönkin päivittää jos siltä tuntuu :o)
I love the smell of napalm in the morning
madu
05.04.2005 10:50:25 (muokattu 05.04.2005 10:50:38)
Ulkonäkö on aika karuhko väljine puusovitteineen ja väreineen, mutta jos soundi on hunajaa niin mikäs siinä! Ja äkkiähän tuon ulkonäönkin päivittää jos siltä tuntuu :o)
 
Heh, tuo ulkonäkö on juuri parasta tuossa =)
Klippejä odotellessa!
rakula
05.04.2005 13:02:02
Kai se on aina kerrottava jos ostaa uusia leluja.
Se on Viidakon laki
McNulty
05.04.2005 13:10:00
Itse ajattelin pistää Peaveyn Classicin vaihtoon... Line6 Flextone III tilalle ihan vain "kokeiluksi" ja hommata sitten uraltone jr. putkikoneeksi korvaamaan peaveytä (+ cab mukaan tietysti).
 
Jucciz... pistäppäs sampleja sellasesta blues/bluesrock-menosta tuon Uraltonen läpi (ja jos mahdollista niin eri putkilla)... pientä rosoo josta OD:stä ja sitten cleaneja. Olisin erittäin kiitollinen sellaisesta.
"I have tried so fuckin' many tubeamps and they all sound like some fuckin' AC/DC... except Krank" - Darrell Lance Abbott
Jucciz
05.04.2005 13:16:17
äkkiähän tuon ulkonäönkin päivittää jos siltä tuntuu :o)
 
Eihän omasta lapsestaankaan saa noin sanoa. Tuo vehje on minulle rakas juuri tuollaisena. :)
 
Tänään tulee äänipätkiä, jos samic palauttaa mulle lainaamansa mikit.
kalamies#11 >-)))>
« kalusto · räpellystä »
Juzzu
05.04.2005 13:20:48
Eihän omasta lapsestaankaan saa noin sanoa.
 
No tuo nyt on vain vahvistin, eikä edes itse tehty.
I love the smell of napalm in the morning
Ben_D
05.04.2005 13:27:45
 
 
No tuo nyt on vain vahvistin, eikä edes itse tehty.
 
Joo ei tulis ihan ensimmäiseksi mieleen verrata vahvistinta omaan lapseensa..
Jucciz
05.04.2005 14:24:40
Joo ei tulis ihan ensimmäiseksi mieleen verrata vahvistinta omaan lapseensa..
 
Ei toki, mutta siihen asti kun oikeita lapsia ei siunaannu (harjoittelu käynnissä kyllä), niin nämä rojut voivat hyvinkin suorittaa niiden virkaa. Tietty, nämä eivät pasko joka paikkaan ja eivät pidä meteliä keskellä yötä jos vaan virta on pois päältä... :)
kalamies#11 >-)))>
« kalusto · räpellystä »
Kimmo72
05.04.2005 14:47:24
Ja mä lähen kohta ostamaan Legacyn.
 
Hö. Ei saanutkaan Warppi T leikkikaveria tänään kun oli myyjä vapaalla. No huamen.
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
Fortune
05.04.2005 19:33:19
Joo ei tulis ihan ensimmäiseksi mieleen verrata vahvistinta omaan lapseensa..
 
Niin, vahvistin ei haise eikä huuda, jollei sitä käske niin tekemään. Eikä se vie kaikkia rahoja tai kaipaa aktiviteetteja. Ihan tyytyväisenä on silloin, kun sille ei jaksaa antaa huomiota.
 
Toisin on sinappikoneiden kanssa, hyj.
"Look behind you, a three-necked guitar!"
wuchi
05.04.2005 20:19:24
Mikäli sinä, herra rakentaja, tunnistat itsesi (ja nuo Uraltone-kuvat nähtyäsi varmasti tunnistat, sillä luulen ettei toista samanlaista nuppia ole), tule ihmeessä morjenstamaan tähän ketjuun.
 
Morjens!
 
Nupin ulkonäöstä voin sanoa että VARMASTIKAAN ei ole toista samanlaista, on siinä niin merkilliset piierteet. Mutta persoonalliselle vahvistimelle persoonallinen kotelo :)
Nyt on todella hyvä fiilis.
efunkelist
05.04.2005 21:20:05
 
 
Voihan tuosta sanoa että "oma lapsi" sillä omiahan ne adoptoidutkin lopulta on!
 
Onnittelut perheenlisäyksestä, meillekkin on toivottu haikaran tuovan uraltonejr:ää mutta mieluummin itse PANEN sen kasaan :D
dazed
05.04.2005 22:28:12
Uraltone on tilattu 16.3. Toimitusajaksi ilmoitettiin 1-3 viikkoa..Sormet syhyää jo..jos vaikka huomenna posti tois..
I`m not a great player, but I can make it howl.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)