Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Kuinka suuri osa säveltämästämme musiikista on aidosti meidän omaa, missä määrin pelkkää sattuman kautta syntynyttä? Olen tuskaillut itseilmaisun kanssa jo liian kauan. Esitän käsitykseni aidon ilmaisun ongelmallisuudesta lyhyesti. Sävellykseni syntyvät liian usein sattumalta. Istun pianon ääressä, soittelen sointuja ja keksin ehkä jonkin mielenkiintoisen harmoniapohjan ja innostun kokeilemalla kokeilemaan erilaisia melodialiikkeitä. "Sävellän" kunnes saan hiottua muodon mielyttäväksi. Kuulostaako tutulta? Ei saisi. Itseilmaisussa ei saa jäädä varaa sattumille tai vahingossa keksitylle hyvänkuuloiselle musiikille, kaiken pitäisi olla aidosti omaa visiota, jotta voisin valehtelematta ylpeänä todeta: Tein tämän itse. Tällaisessa tilanteessahan sitä vain kokeilee miten sävelet käyttäytyvät ja kantapään kautta saa hiottua lopultakin jotain joka mielyttää korvaa ja jonka sitten hyväksyy osaksi sävellystä. missä vaiheessa annoin jotain aidosti itsestäni tuossa kokeiluprosessissa? korkeintaan etäisesti silloin kun _valitsin_ soivasta materiaalista sen mikä eniten korvaani mielytti joten voisin oikeastaan nöyränä todeta: Löysin muutaman hyvänkuuloisen sointukulun ja pakotin siihen päälle melodian. Tästä päästään siihen, että jos haluan ilmaista itseäni aidosti niin säveltämäni musiikin pitäisi tulla vain sisältäni, silloin ei tule mitään sattumanvaraisesti keksittyä onnenkantamoista ja säveltämäni musiikki on juuri niinkuin tarkoitankin.
 
Jokaisella vähänkin luovalla muusikolla ilmaantuu toisinaan veikeitä omia sävellyksiä päähän, todella luovilla niitä suorastaan pursuaa. Tästä luomisvoimasta on hyvä ammentaa aito itseilmaisua. Siispä ensin tulisi muotoilla musiikkia pääni sisällä siihen pisteeseen, että se vastaa soivaa todellisuutta kun alan purkamaan sitä esim. pianon ääressä. Tämä jo sinäänsä on todella vaativaa. Kuvitellaan vaikka tavallinen kohta klassisen musiikin puolelta: jouset antavat harmoonista pohjaa ja vaikka kaksi puupuhallinta matkii soolopianon soittamia teemoja. Tämä voisi olla suoraan esim. Rachmaninovin piano konsertosta. Aletaanpa laskemaan: kontrabasso 1 ääni, cello 1 ääni, alttoviulut 1 ääni, kakkosviulut 1 ääni ja ykkösviulut divisinä eli jaettuna kahteen osaan eli 2 ääntä. Tästä tulee yhteensä 6 äänistä polyfoniaa. Lisätään siihen vielä hetkittäin soivat puhaltimet esim. klarinetti ja huilu sekä tietenkin piano jonka polyfonia voi olla sama kuin kaikkien edellisten yhteensä. Niimpä polyfonia pyörii varmasti n. 10 äänisenä jatkuvasti heitellen reilusti ylös tai hieman alas musiikin mukana. Kuinka äärimmäisen musikaalinen ihminen täytyykään olla, että pystyy kuvittelemaan näin moniäänistä musiikkia ottaen huomioon eri soitinten sointivärien yhteensopivuuden ja vieläpä saa sen sävellettyä ulos niin että kuvitelma vastaa todellisuutta. Ainakin tarvitsee äärimmäisen terävät korvat. Erinomaisella relatiivisella sävelkorvalla pääsee jo vauhtiin. Absoluuttisella korvalla ehkä vielä helpommin. Johtopäätös: Aidosti oman musiikin säveltäminen on epäinhimillisen vaikeaa oman mallini mukaan. Koska todella musiikillisesti lahjakkaita on vain harvassa, mutta musiikkia on sävelletty silti tuhottoman paljon niin suurin osa musiikista ei ole sitä puhtainta itseilmaisua vaan suurelta osin hiottua ja tuottajamaisesti laadittua sekä teoreettisesti oikeaoppista. Aito musiikillinen itseilmaisu jääköön siis vain harvojen etuoikeudeksi. Itse taidan tyytyä säveltämään vain kaksiäänisiä fuugia.
 
PS. Esseen kirjoittamisen taitoni on päässyt vähän ruostumaan joten tämä oli oikeastaan harjoitusteksti. Luen musiikkitieteen pääsykokeisiin.

PS. Esseen kirjoittamisen taitoni on päässyt vähän ruostumaan joten tämä oli oikeastaan harjoitusteksti. Luen musiikkitieteen pääsykokeisiin.
 
En aio lukea tekstiäsi. Yksi esseen kirjoittamisen perusasioista on kappalejaot.

En aio lukea tekstiäsi. Yksi esseen kirjoittamisen perusasioista on kappalejaot.
 
Joo kyllä ne kappalejaot olivat siinä alkuperäisessä wordilla kirjotetussa versiossa mutta näköjään katosivat tämän tekstieditorin myötä. pahoittelen.

Tuota, minun mielestäni olet liian ankaralla linjalla. On totta että kirjoittaessa musiikkia "kirjoita vain se minkä kuulet" on hyvä sääntö, mutta toisaalta hiominen ja editointi on osa musiikin kirjoittamista siinä kuin vaikkapa kirjallisuuden kirjoittamista. Jos kaikki kirjoitettava musa pitäis saada päästä ihan yks-yhteen ja siitä suoraan paperille, se on todellakin varsin vaativaa ja monikaan säveltäjä ei uskoakseni toimi siten, että ne laittaa vaan valmista tavaraa paperille eikä sitten muuta.
 
Kun kuvailit tuota moniäänistä kudosta sinfikselle, sen rakentaminen pelkällä visiolla on miltei mahdotonta ilman tietoutta siitä miten kudos rakennetaan. Tai ainakin siihen menee järjettömästi aikaa ja tupakkia jos sattuu polttamaan. Vaikka olisi kuinka musikaalinen. Ainakin mun näkövinkkelistä. Tieto siitä miten musiikki ja orkesteri toimivat on käsittääkseni osa itse kirjoittamista. Kun säveltäjä kuulee soundin, hänellä on jo enemmän tai vähemmän hyvä käsitys ainakin instrumentaatiosta jolla halutun soundin saa tehtyä, millä rytmi-, asteikko-, intervalli etc. palikoilla soundin voisi rakentaa. Jos ei ole niin sitten etsitään, ja sekin on osa sitä säveltämistä ettei kaikki aina tule jumalan lahjana :) Oisko se sitten sitä "työntekoa" ?
 
Tottahan se on, että todellisen itseilmaisun löytäminen itsestään on pitkä ja työläs prosessi eikä siihen lopputulokseen läheskään aina pääse vaikka kuinka yrittäisikään. Mielestäni tässä on se mutta, että itse yrittäminen on jo sinänsä arvokasta. Ja biisin valmiiksi saattaminen on iso osa kehittymistä, sillä jos ei biisiä tee loppuun saakka (eli siis tee sitä päätöstä että tää biisi on nyt tässä), jättää aina tilanteen auki ja voi aina livistää sillä syyllä "ettei biisi ole vielä valmis". Itseilmaisussa kehittyy samalla tavalla kuin muissakin elämisen osa-alueissa kun on tietoinen päämäärästä ja pyrkii sitä kohti.
 
Minusta itseilmaisussa on sekin puoli, että jokainen ihminen on erilainen ja siitä syystä tekee persoonallista musiikkia, kunhan vaan tekee niinkuin oma sydän sanoo eikä pyri miellyttämään jotain oletettua kuulijaa.
 
Kirjoittamisen tekniikan voisi ajatella joukkona apuvälineitä, joilla yritetään saada ne päässä kuuluvat asiat mahdollisimman puhtaasti ja äkkiä ulos, tai joilla pyritään jalostamaan materiaalia kohti haluttua lopputulosta.

Tässä on minusta lähtökohtaisesti väärä oletus.
 
Ei musiikki ja luominen ole jotain taikapölyä joka ilmestyy jostain tyhjästä päähän "autenttisena" ja "aitona".
 
Säveltämiseen ja musiikkiin kuuluu nimenomaan instrumentilla leikkiminen, sitä kautta erilaisten asioiden havainnointi. Tämä on minusta keskeinen osa musiikkia ja ilman sitä oltaisiin aika löyhällä pohjalla.
 
Kaikki mitä luomme liittyy jotenkin meidän kokemiin asioihin, ja uskon että yksi keskeinen tapa millä ihminen törmää erilaisiin musiikillisiin ideoihin ja ilmaisuihin on nimenomaan "satunnainen" leikkiminen instrumentilla.
 
Myöskin satunnainen kokeilu ja sieltä oman mielteensä valitseminen on tärkeä osa säveltämistä. Jotenkin tässä minusta oudosti oletetaan, että ihminen syntyy jokin valmis autenttinen elämästä kertova tietopankki päässään, ja tähän metafyysiseen ja mystiseen pankkiin käsiksi pääseminen olisi säveltämistä.
 
Asiahan ei todellakaan ole näin. Musiikki on kuitenkin suurelta osin peliä ja leikkiä, sattumaa ja löytämistä. Toki on hienoa jos säveltäjä osaa käyttää hyväksi näitä leikkimisen aikana löydettyjä oivalluksia ja kummastuksia ja luoda niistä suurempaa kudosta joka on kertovinaan jostakin. Näinkään ei kuitenkaan ole pakko toimia.
 
Myöskin instrumenttien ääniksi havaitseminen ja niiden äänien tuleminen päähän liittyy nimenomaan niiden kuuntelemiseen, niillä kokeilemiseen ja leikkimiseen ei mihinkään mystiseen yhteyteen metafyysisiin maailmoihin.
 
Tässä jotenkin on vähän samanlaista vaatimusta, kuin oletetaan että kirjailijan ollakseen todella ilmaisuvoimainen pitäisi keksiä uusi kieli ja uudet sanat, jotka eivät ole missään suhteessa nykyisiin sanoihin.
 
Tämä tarkoittaisi vain sitä, että tätä kirjaa ei oikeasti ymmärtäisi kukaan.

Dr Dominant ja Ostinaatio ovat mielestäni oikeassa.

Dr Dominant ja Ostinaatio ovat mielestäni oikeassa.
 
Olen samaa mieltä kaikkien kolmen edellisen kanssa. :)
 
Ensimmäisessä tekstissä näin kielellisestä näkövinkkelistä: lyhennä kappaleiden pituutta (katso vaikka Tohtori Dominantilta mallia about sopivaan pituuteen). Pitkiä kappaleita on raskasta lukea, tiedän tämän vaikka harrastin monenlaista ylisanailua joskus itsekin.
 
Kappalejaot siis rytmittävät tekstiä.
 
Ja joo en ole mikään ehdoton äikänmaikka -auktoriteetti, mutta ällän äikästä kumminkin aikoinani kirjotin, joten jotain väitän aiheesta tietäväni :)

Tästä tulikin mieleeni että oliko se nyt Beethoven joka sävelti aikoinaan suurimmalta osin juuri kokeilemalla että mikä kuulostaa hyvälle kun taas Mozard vaan kirjoitti nuotteja paperille suoraan päästään. Kuumpaakin silti pidetään mahtavina säveltäjinä.
 
Edit. typo

Joo tosian totta puhutte. Liian ankara asennehan tuo on enkä itse käyttäisi sitä säveltäessä. tarkotus oli hieman provosoida keskustelua esittämällä jyrkkiä väitteitä. Mielestäni on silti totta, että aito itseilmaisu on kaukainen ihanne. Täytyy vain tyytyä sen tavoitteluun.
 
Tästä tulikin mieleeni että oliko se nyt Beethoven joka sävelti aikoinaan suurimmalta osin juuri kokeilemalla että mikä kuulostaa hyvälle kun taas Mozard vaan kirjoitti nuotteja paperille suoraan päästään. Kuumpaakin silti pidetään mahtavina säveltäjinä.
 
Noin se taisi mennä. Beethoven kuuroutui elämänsä loppupuolella ja jatkoi silti säveltämistä. Ehkä juuri hän olisi erinomainen esimerkki tuosta ankaran itseilmaisun kriteerin täyttävästä säveltäjästä. Joutui luottamaan vain sisäiseen musiikkiinsa.
 
Mozartin terävästä kuulosta ja uskomattomasta muistista on legendaarisia tarinoita. Tiedä sitten kuinka totuuden mukaisia.

Kuinka suuri osa säveltämästämme musiikista on aidosti meidän omaa, missä määrin pelkkää sattuman kautta syntynyttä?
 
Minulla ainakin 100 % leikkimisen kautta löydettyä, ihan tekstejä myöten. Omat laulut on silti omia, minä ne keksin eikä kukaan muu.
 
Jalo Walamies

Toisaalta taas - vaikka jonkin sävelkulun tms. löytäisikin "sattumalta", päätös siitä käyttääkö sitä vai ei on kuitenkin jonkun tehtävä. Siinä mielessä se, joka valitsee osaset ja järjestelee ne biisiksi tekee valintoja, ja siten voi kutsua tekelettä omakseen.

IMHO niinhän se on että ei se "valmiina" päästä tuleva musiikkikaan sen alkuperäisempää ole. Se voi itsestä tuntua siltä kun se prosessi on itselle näkymättömämpi. Jos tekee kokeilemalla ja jammailemalla jne, niin sen prosessin kokee tietoisesti. Jos "vaan saa ideoita" niin kyllä nekin aikamoisesta myllystä nousee, sieltä alitajunnasta. Sitä on mahdoton tietää mimmonen se prosessi on, mutta itse luulen että se on miljoonakertaisesti "hakevampaa" kuin tuo tietoisesti hakeminen.
 
Jos kokeilemalla teet musaa, niin se on tietoisesti oma valintasi että tämä on nyt se hyvä ja tämän pidän sävellyksessäni. Jos sen musiikin vaan kuulee "alitajunnastaan" niin senhän voisi yhtä hyvin kuulla vaikka radiosta. Siinä vasta-argumentti ;)
 
Toinen pointti joka tuli mieleen: Jos joku on niin fakiiri että voi päässään säveltää vaikka sitten sitä 6-polyfonista orkesteri-musiikkia, niin kyllä ne soitinten äänivärit jne. on sinne päähän jostain sisäänkin mennyt. Sanoisin siis että jos haettaisiin tuon alkuperäisen vistin mukaisesti "aitoa" itseilmaisua, niin silloinhan kaikkien musiikissa mukana olevien äänien pitäisi olla täysin kuvitteellisia, ja yhtäläisyydet olemassaolevien soitinten äänien kanssa täysin sattumanvaraisia, samoin skaalat jne...

Niin oikeastaan tuo alitajunnasta nouseva musiikki ei sinäänsä ole mitenkään aitoa ja omaa. Keräämme jatkuvasti tietoa siitä mitä musiikki on ja miten se toimii. Mielikuvituksemme pelaa näillä käsityksillä ja muodostaa niiden pohjalta musiikillisia ideoita. Tarvitaan siis musiikillisten käsitysten kenttä jonka kanssa omat alitajuiset ideat ovat vuorovaikutuksessa. Toisinsanoen olet mitä syöt.
 
Periaatteessa jo se että pakottaa oman itseilmaisun jonkun muun keksimän järjestelmän alaisuuteen (esim. länsimainen viritysjärjestelmä) tekee ilmaisusta epäaitoa.

EDIT: Juu mitä sontaa

Miettikääpä vaikka maalaustaidetta. Taiteilijalla on visio tulevasta maalauksesta, jonkinlainen kuva päässään. Varmasti monet hahmottelevat ja kokeilevat ennen kuin aloittavat lopullisen maalauksen maalamisen. Ja sekään ei ala vasemman yläkulman yksityiskohdista.
 
Värit ja yksityiskohdat varmasti hioutuvat kohdilleen prosessin edetessä. Kokemus varmasti auttaa, ettei kaikkea tarvitse aina uudelleen keksiä.
 
En voi kuvitella, että kenelläkään on aivan tarkka kuva tulevasta päässään ja sitten se vain KOPIOIDAAN tarkasti "paperille". Onko se sitten luomista vai oman vision apinoimista. Mistä se tarkka kuva sitäpaitsi on muualta tullut kuin alitajunnasta (tai tajunnan muilta eri tasoilta). Se on kyllä enemmän tai vähemmän kirkas, koska se on enemmän tai vähemmän TIEDOSTETTU, tietynlainen kiteytymä. Mutta miksi tällaista kiteytymää pitäisi arvostaa enemmän kuin dynaamista luomisprosessia?!
 
Kenen pään sisällä on muuten tuollainen täysin satunnaisuuteen kykenevä prosessori? Säveltäjän pään sisältäkö löytyy satunnaisuus? Satunnaisuutta on hyvin vaikeaa löytää muutenkin. Kuinka satunaisuutta luodaan? Jos joku on oikeasti kykenevä "luomaan" vaikka täysin satunnaisia sävelkulkuja, niin se on kaukana ihmisestä, jopa kaikesta luonnollisesta.
 
Ei pidä olla mustavalkoinen oman päänsä suhteen eikä ainakaan stressata sen suhteen mistäpäin aivoja tuokin nuotti TAJUNTAAN tuli... Silloinhan juuri menettää sen "aidon itseilmaisun"... Vaikkei minun mielestäni epäaitoa tai aitoa itseilmaisua ole olemassakaan. Tai ne ovat käsitteellisesti täysin absurdeja.
 
Joten antaa palaa. Hauskaa kaiken olla pittää!
 
:)

Kyllähän kaikkein lahjakkaimmat säveltäjät saavat niitä melodioita vaikka kävelylenkillä. Niin että päässä vain rupeaa soimaan joku kappale, ehkäpä koko orkesterin soittamana.
 
Mutta kuvailemasi sävellysmetodi on minullekkin tuttu: kokeilee ja saa inspiksen siinä lähinnä improvisoidessa.
 
Jos ei ole huippulahjakas säveltäjä niin sitten ei vaan sitä ole.

.
Periaatteessa jo se että pakottaa oman itseilmaisun jonkun muun keksimän järjestelmän alaisuuteen (esim. länsimainen viritysjärjestelmä) tekee ilmaisusta epäaitoa.
 
Ongelmanahan ei tässä tapauksessa ole ilmaisun epäaitous, vaan se, että on pakottanut itsensä johonkin.
 
Mikä estää käyttämästä muuta viritysjärjestelmää -tekeehän niin moni muukin.

Tässä jotenkin on vähän samanlaista vaatimusta, kuin oletetaan että kirjailijan ollakseen todella ilmaisuvoimainen pitäisi keksiä uusi kieli ja uudet sanat, jotka eivät ole missään suhteessa nykyisiin sanoihin.
 
Tämä tarkoittaisi vain sitä, että tätä kirjaa ei oikeasti ymmärtäisi kukaan.
 
fiksu vertaus

Kyllähän kaikkein lahjakkaimmat säveltäjät saavat niitä melodioita vaikka kävelylenkillä. Niin että päässä vain rupeaa soimaan joku kappale, ehkäpä koko orkesterin soittamana.
 
Mutta kuvailemasi sävellysmetodi on minullekkin tuttu: kokeilee ja saa inspiksen siinä lähinnä improvisoidessa.
 
Jos ei ole huippulahjakas säveltäjä niin sitten ei vaan sitä ole.
 
No kyllä ne "lahjakkaat säveltäjätkin" hiovat sitä melodiaa ja pohtivat orkestrointia ja ties mitä kauan, ennen kuin teos on valmis.