Yleistä keskustelua musiikista ›

Mä oon näköjään erikoistunut nykyään näihin traumathreadeihin. Kertonee jotain henkisestä tilasta..
 
Mutta kummemmitta pölinöittä asiaan. Oletko kokenut lapsena/nuorena/muuten vaan pienenä traumoja jostakusta muusikosta? Ja jos näin on päässyt käymään, mistä se johtui? Podetko niitä kenties vieläkin?
 
Mä pelkäsin pienenä Tuomari Nurmiota. Jo pelkkä nimi oli kauhean pelottava, ja lisäksi sillä oli pelottava ääni. Keskenkasvuisiin aivoihini muodostui kuva vanhasta, pistäväkatseisesta, mustaviittaisesta ja leppymättömän vihaisesta miehestä. Lasten mehuhetki -biisi oli ihan hirveä, kun siinä oli musta enkeli, joka vei päivänsankarit ja pölynimurit ja kaikki. Trauma alkoi hellittää, kun isä nauhoitti kasetille Daytonin apinajuttu -biisin. Se oli hauska, ja ajattelin ettei tuollaista tekstiä suustaan päästelevä ukko voi sentään olla ihan täysi hirviö. Ja nykyisinhän Tuomari on suurin suosikkini - pelko on täten poistunut, mutta kunnioitus säilynyt.
 
Toinen kammon kohde oli Pelle Miljoona. Mä pelkäsin jo Pelle Hermanniakin, saati sitten tätä toista Pelleä jonka sukunimi herätti mielikuvan miljoonan pellen muodostamasta kaameasta armeijasta. Myös Pelle Miljoonan ääni oli pelottavaa kähinää. Kun Pelle röhisi tädin luona kuullulta äänilevyltä "aurrinko oon verrenpunaainen", niin hyvä etten pissinyt housuuni. Mutta niin se aika vain vei P. Miljoonankin pelottavuuden ja diggailu astui sen sijaan.

mulla oli penskana helvetin pelottava unkarilainen piano-opettaja, joka puhui huonosti suomea ja hermostui kun en ymmärtänyt mitä se puhui.
 
lopetin sitten pianotunnit siihen.

Toinen kammon kohde oli Pelle Miljoona.
 
Heh, ei ehkä traumoja mutta...
 
Olin kaverin luona yökylässä yläasteella (7-luokka muistaakseni). Aamulla kun mentiin aamupalaa syömään niin Pelle se siellä kökötti kaverin mutsin kanssa keittiössä. Heh, joivat kahvia ja polttivat tupakkia.
 
M.A.Numminen oli pelottava persoona pienenä. On sitä tosin vieläkin omalla tavallaan.

Itsellä oli sama juttu tuon Tuomari Nurmion kanssa. Lasten mehuhetki sai aina pelkäämään. Toinen tais olla kans M.A. Numminen.

Minulla Miljoonasade paransi traumasta. Pelkäsin pienenä poikana kuuta vallan hirveästi, jolloin isäpappa soitteli jotain Miljoonasateen kuubiisiä ja sanoi että tuossa siitä kuusta puhutaan. Aloin tykätä orkesterista ja kuupelko jäi pois.
 
Sen sijaan Salon Heikin tapaaminen nelivuotiaana oli melko traumoja jättävä kokemus: ujostutti ihan hirveästi.

Kun olin pieni, niin tapanani oli katsella yhtä Frederikin levyn kantta. Se oli siinä vampyyriksi pukeutuneena. Joka kerta pelotti aivan saatanasti, mutta silti oli pakko katsoa.

Pienenä poikana pelotti kun Maijasen Pave iski Jano-kappaleen videossa kitaransa rikki. Päässäni meni vain ajatus: "Jos se meni noin hulluksi janosta, niin mitäs jos tommoista tapahtuu jossain käymässä? Joku janoinen tulee ja tappaa!" Niin, kyllähän se nyt naurattaa.
 
Samoin kuin Alice Cooperin videot ja Kissin julisteet pelottivat pienenä. Sitten kun yhdisti Detroit Rock Cityn ja Kissin toisiinsa ja ymmärsi, miten kepoisasta musiikista olikaan kysymys, niin pelottavuus hälveni.
 
Niin, ja olenhan joskus ala-asteella Suosikkia luettuani kommentoinut näinkin: "Aattele et on olemassa sellainen bändi kuin Megadeth, aivan kuin Megakuolema? Tappaakohan ne ihmisiä?"

hevimusiikkia pelkäsin, luulin Nirvanaakin pahojen miesten haudankaato-orkesteriksi. Ymmärsin musiikkia niin hyvin, että annoin aina kutosluokkamme levyraadissa kaikille kappaleille nelosen.

Ymmärsin musiikkia niin hyvin, että annoin aina kutosluokkamme levyraadissa kaikille kappaleille nelosen.
 
Meillä annettiin kaikille kavereille hyvät numerot ja typeryksille & tytöille huonot.

Michael Jacksonia vähän pelkäsin. Ja silloin olin sentään vielä autuaan tietämätön pedofilia-syytöksistä ja muista outouksista.

Mua inhotti aina Miljoonasateen Olkinainen. Tuli aika kalsea fiilis ku tuolla maalla pienempänä käveli illalla jostain kotio ja mietti että siellä se ny riehuu navetan katolla, pää kainalossa...hrrr.. (Itseasiassa ei tuo vieläkään minusta mikään mukava biisi ole)
 
Nii ja vähän off-topic, mutta tiedän yhden hevosen jonka nimi on Megadeth. Paikallisraveissa kuuluttaja äänsi sen "mekadiit". Oli hassua.

Tuomari Nurmiota pelkäsin pienenä ulkonäön ja olemuksen takia.

Heh, ei ehkä traumoja mutta...
 
Olin kaverin luona yökylässä yläasteella (7-luokka muistaakseni). Aamulla kun mentiin aamupalaa syömään niin Pelle se siellä kökötti kaverin mutsin kanssa keittiössä. Heh, joivat kahvia ja polttivat tupakkia.
 
M.A.Numminen oli pelottava persoona pienenä. On sitä tosin vieläkin omalla tavallaan.
 
Komppaan. M.A. on jollain lailla pelottava vieläkin...
Pelotti pienenä lähes yhtä paljon kuin Pelle Hermannin alkutunnari musiikkeineen.

Michael Jacksonia vähän pelkäsin. Ja silloin olin sentään vielä autuaan tietämätön pedofilia-syytöksistä ja muista outouksista.
 
Bad-levyn ilmestymisen aikoihin olin n.5-vuotias, ja veljeni oli liimannut sänkyni päätyyn Suosikista saadun Michael Jackson -tarran. Luulin silloin, että Jackson on nainen. Olihan se muutenkin aika oudon näköinen. Sitä tarraa aina katselin nukkumaan mennessäni. (Huomio, minusta tuli myöhemmin aika kova Jackson-fani... traumasta tuli ihastus.)
 
Traumoja sain lapsena myös jonkun eestiläisen bändin Tere perestroika -biisistä. Perkele. Vieläkin inhottaa biisi kun ajattelenkin.

Osasta Tuomari Nurmion tuotoksista jäi kyllä hyvin rajallisen ymmärryskyvyn omaavalle lapselle helvetin pelottava mielikuva, joka tavallaan vieläkin 'vainoaa' Nurmiota kuunnellessa, ainakin tietynlaisena arvaamattoman päällekäyvänä ankaruutena. Kiitoksia vaan naapuriin, sentään joku musiikki saa vielä tuntemaan jotakin, ja tietenkin saa pohjattoman kunnioitukseni.
 
E: Ei näemmä jää yhteen eikä kahteenkaan tapaukseen.

Metallican Master of Puppets oli samperin pelottava biisi, varsinkin ne naurut siinä lopussa. Luulin Metallicaa saatanalliseksi kulttimusiikiksi varmaan siihen 10-vuotiaaksi asti.
 
Puhumattakaan siitä kun Listassa tms. tuli Dimmu Borgirin Mourning Palacen musavideo. Se se vasta pisti paskat housuun, varsinkin kun se Sgagrharut-mikä-shub-niggurath-lie kaataa VERTA PÄÄLLEEN. Mainitsin siskolleni pelon vallassa että meininki on aika "kabbalistista", olin lukenut tuon sanan jostain Soundista ja luulin sen liittyvän saatananpalvontaan jollain lailla.
 
Noh, sitten oli tietysti tämmöisiä aiheellisiakin pelkoja, kuten Röllin Kummitusten linna. Muutenhan Rölli oli lepposaa kamaa. Pikku 2:n "Varokaa heikkoja jäitä" -tunnarin tekijälle saisi tehdä kyllä kepposia ja muita ilkeyksiä.

Erkki Liikasen vetäisemä "Juokse sinä humma" oli lapsuudenaikani suurimpia ongelmia, se nimittäin pelotti ihan saatanasti. Tuli sellaisia mielikuvia aivoon, että siinä sitä mennään helvetinmoisen hevosen selässä puoliväkisin sidottuna johonkin tulivuoren kraateriin, missä käydään raakaa sotaa puukoilla ja pystykorvilla.
 
Myöhemmin huomasin että Rautavaaran Tapsan laulaessa tuo on vain hyvä laulu, ei tullut ongelmia. Sitten kuulin taas jostain Liikasen poijaan vetäisyn, niin heti tuli pelkotiloja.

Pelkäsin Iron Maidenin kansikuvia.

Mulla on yhä paha trauma kun joutuu kuuntelemaan Jari Kul.... eh siis Sillanpään, Paula Koivuniemen ja vastaavien "tuotoksia". Tulee oksettava olo ja syvä masennus iskee päälle.