Yleistä keskustelua musiikista ›

Reznorin versiossa on tunnetta. Cashin versiossa on tunnetta.
 
Erilaista vain molemmissa, molemmat toimivat.
 
Mielestäni asia on niin, että jos biisi toimii ja jokin sisällä liikahtaa sitä kuunnellessa, on yksi v***n hailee, onko se tehty dollarinkuvat silmissä vai ei.
 
Ei ole olennaista tietää laulajan taustoista ja ulkomusiikillisista seikoista yhtään mitään, jos sellaiseen on tarvetta eikä kappale sinällään toimi, on jotakin tehty väärin.
 
Cashin coverit ovat mielestäni suurimmalta osalta olleet näillä American-sarjan levyillä aika relevanttia tavaraa, mies on yleensä tuonut omalla tulkinnallaan niihin jotain uutta.
 
Toki pikku antikapitalistia itkettää ja kiukuttaa, kun setä Cash tienaa toisten kappaleilla miljoonia, mutta minä voin kyllä ne pennit hänelle suodakin, sen verran hyvää tavaraa hänen musiikkinsa on.
 
Eikä se tee NIN:in versiosta yhtään huonompaa, jos ko. kappaleesta on toinenkin, koskettava versio.

Kyllä trent laulullansa päihittää cashin kuppasen rätinän.
Ja muutenkin, Johnnyn versio on liian clean,
 
Miten voi olla samaan aikaan "kuppasta rätinää" ja "liian clean"?
 
Johnny Cash tuskin tietää yhtään mitään siitä maailmasta josta reznorin Hurt on peräisin. Hurt kertoo hyvin rumista asioista ja hieman ulkomusiikkia (henkilö/bändihistoriaa etc) tutkailevat tietävät kyllä.
 
Pojat aina luulee, että isät ei tiedä, mitä pojat tekee. Mutta kyllä ne kato tietää, kun ne on ite tehneet tasan samat jutut.
 
Mä luulen, että oikeastaan ainoa kiire, mikä Cashilla on, on kiire saada tämä Rick Rubinin kanssa alotettu monivuotinen taideprojekti "amerikkalainen mies" valmiiksi ennen kuin kuolema vie.
 
Joku vertasi Cashin tulkintoja Taipaleen luikauttamaan Kent -biisiin. Se on vähän dorkaa, koska suomalaisilla on kumminkin kyse vain halvasta humppahitin hausta.
 
Reznor sinänsä on hyvä jamppa. Saisi vain tehdä vähän suorempia tekstejä.

Reznor sinänsä on hyvä jamppa. Saisi vain tehdä vähän suorempia tekstejä.
 
Ehm.. miten Reznorin teksteistä voi enää vetää suorempia.
 
"God is dead and no one cares", "I wanna fuck you like an animal", "Crown of shit"..
 
puolestani äijä voisi alkaa tekemään ihan vaan instrumentaalimusiikkia.

Ehm.. miten Reznorin teksteistä voi enää vetää suorempia.
 
"I wanna fuck you like an animal"
 
Esimerkiksi jättämällä uhoomisen, mikä peittää tunteet. Tää uhoominen on aina toudella paljon helpompaa kuin suoraan sanominen. Tai kuten "Hurtissa", jättämällä turhat koristelut ja sanomalla, mitä ajattelee.
 
Siinä muuten mun mielestäni on myös jonkun hyvän coverzydeemin (tässä tapauksessa Johnny Cashin) pointti. Voi riisua alkuperäisen siitä hötöstä, minkä alkuperäisen esittäjä on siihen häveliäisyyttään tai arkuuttaan jättänyt.
 
Sitten vain toivotaan, että vastaanottajalla on antennit herkillä.

Miten voi olla samaan aikaan "kuppasta rätinää" ja "liian clean"?
 
Tiedätsä? taustat ja kaikki muu on niin tarkkaan ja huolella tehtyä,
Trent veti ne fiilis pohjaiseti. Mun mielipide ja sillain sen mun pääkopassa kolahtaa.
Vanhan äijän laulu on muuten vaan kuppasta rätinää. En sano että Cashilla ei olisi yhtään tunnetta pelissä mutta loppupeleissä Hän häviäisi Reznorille.
 
Biisi on aina hyvä. Esitti sen sitten möykkäel jäksön taikka reijo taipale.

 
Trent veti ne fiilis pohjaiseti. Mun mielipide ja sillain sen mun pääkopassa kolahtaa.
 
Ja sen "fiilispohjaisuuden" takaamiseksi albumia oli Reznorin lisäksi äänitys-, miksaus- ja tuotantopuolella duunaamassa toistakymmentä muuta jannua?
 
Ja siis mun mielestäni NIN on hieno produktio. Mutta nimenomaan sen takia, että se on tehty niin perkeleen huolellisesti.
 
Vähän samaan tapaan kuin Neil Youngilla "Four Strong Winds" -biisissä, missä rämpäyttää 12 akustista kitaristia ja yksi niistä on J.J Cale sen takia, että tämä on aina hiukan myöhässä. Kuulostaa fiilispohjaiselta (mitä se tietty onkin) ja vähän sattumanvaraiselta, mitä se taas ei ole.

Cashin kolmesta aiemmasta "American Recording":ista olen tykännyt, tämä uusin on vielä kuulematta. Ainakin aiemmilla levyillä coverit on pääosin hyvin onnistuneita ja etenkin onnistuneesti valittuja. Eihän Cashin äänellä ja taidoilla mitään laulu-akrobatiaa pysty suorittamaan. Liekö sitten elämänkokemuksen tuomaa ymmärrystä vai mitä, mutta koskettavia tulkintoja mies tekee. Sydän ja sielu on mukana. Mielestäni levyjen usein riisutut ja yksinkertaiset sovitukset paljastavat kappaleista jonkin uuden ulottuvuuden; näyttävät ne uudessa valossa ja antavat tilaa Cashin tulkinnoille. Toimii, kun kyseessä on Cash.