En osaa auttaa, mutta toivon ettei tuollaisia dokumentteja ole enempää.
Tuo "Kadonneen kung-fun metsästys" on nimittäin aivan järjetöntä sensaatiohakuista huuhaa-tuubaa. En tajua miksi kahden suomalaisen nakkikeitto-juntin pitää lähteä kertomaan asiosta joista eivät tiedä mitään. Koko dokumentti perustuu siihen oletukseen että "kung-fu mestarit" olisivat "kadonneet" jonnekin, vaikka sehän ei pidä lähellekkään paikkaansa. Nämä Nisse ja Nasse olisivat voineet Kiinan sijaan napata 7-ratikan Kaapelitehtaalle ja ihastella "aitoa" kung-fu sifua siellä. Muutenkin dokumentin suuri oivallus tuntuu olevan se että taistelulajit opettavat taistelemaan.
Tuolla->
http://www.yle.fi/d-projekti/arkisto/2004/kandonnen_kungfu.html ohjaaja toteaa että: "
Kuvittelin pitkään, että maineikkaassa Shaolin kung fussa ja muissa itämaisissa taisteluperinteissä ei olisi ensisijaisesti kysymys väkivaltaisesta kamppailusta, vaan oman itsensä kehittämisestä ja vastuuntuntoisesta suhtautumisesta maailmaan - ei toisten ihmisten brutaalista alistamisesta. Jouduin kuitenkin kohtaamaan totuuden toisen, pelottavamman ja pimeämmän puolen." Tilllin-tallin-taa. Tulee mieleen se muinainen MOT-dokkari. Kuolin siihen naurukohtaukseen joka seurasi kun toinen näistä totuudentorvista totesi: "tässä kohtaa minua alkoi pelottaa". Nyt olen kuollut ja leijun henkenä tässä näppäimien päällä. Siitä kirjoitusvirheet.