Aihe: Sinun tähtesi: Lennonin jukeboksi
1
kingdom
25.03.2005 12:01:16
Sinun tähtesi: Lennonin jukeboksi
TV1 Pe 25.03.2005 klo 23:30
 
John Lennon kantoi 1960-luvulla mukanaan matkalevysoitinta, johon hän oli koonnut lempimusiikkiaan. 40 rock-, R&B- ja soul-singlelevyn kokoelma inspiroi Lennonia ja vaikutti mm. Beatlesien musiikkiin.
 
Perjantai-illan päätteeksi TV1:n Sinun tähtesi -sarjassa esitetään dokumentti Lennonin jukeboksi (South Bank Show - John Lennon's Jukebox). Ohjelmassa tutkitaan, mitä boksi sisälsi, miksi, ja miten se vaikutti. Kertojana dokumentissa on Lennon, jonka radiohaastattelujen kautta tarina kuljetetaan.
 
Beatlesien alkuperäinen soundi on saanut paljon vaikutteita. Blues-artisti Bobby Parkerin kitarariffi lainattiin kappaleeseen I Feel Fine. Delbert McClintonin huuliharppu inspiroi Lennonin omaa kappaletta Love Me Do. Donovan puolestaan opetti Lennonille folk-kitaratyyliä Intiassa. Twist and Shoutin kimakka huuto ja muuta kopioitiin yhtyeeltä Isley Brothers.
 
Lennonin jukeboksissa tavataan Little Richard, John Sebastian yhtyeestä The Lovin' Spoonful, Steve Cropper yhtyeestä Booker T & The MG's, legendaariset lauluntekijät Leiber ja Stoller sekä supertähti Sting. Ainoa naisartisti kokoelmassa on Fontella Bass kappaleella Rescue Me.
 
Mukana on myös alkuperäisiä esityksiä seuraavilta: Gene Vincent, Wilson Pickett, Otis Redding, Martha & The Vandellas, ja tietysti itse The Beatles.
 
Ohjelman on tuottanut englantilainen Initial/Channel 4. Sen on ohjannut Christopher Walker ja toimittanut Duncan Western. TT
 
-------------------------------
 
Tämä voisi peräti olla aika jännä dokumentti. Muistakaa katsoa!
ACARDIA ETSII LAULAJAA KUOPIOSTA!
Mr. Mustard
25.03.2005 17:52:56
Katotaan, jos jaksaa valvoa...
"Life is what happens to you while you´re busy making other plans" - John Lennon.
Stain
25.03.2005 20:52:18
Hei, tämä pitää laittaa nauhalle.
Come on people now smile on your brother everybody get together try to love one another right now
Jenka
26.03.2005 00:26:01
 
 
Tulihan katsottua.
Ostinaatio
26.03.2005 00:30:34
Minusta melko laadukkaasti tehty oli.
"Die Grenzen meiner Sprache sind die Grenzen meiner Welt." -- Ludwig Wittgenstein
kingdom
26.03.2005 11:01:02
No joo ihan tyylikäshän tuo oli. Ei nyt mitenkään mullistava. Olisivat voinu näyttää ne loputkin biisit vaikka jonakin listana.
ACARDIA ETSII LAULAJAA KUOPIOSTA!
hetemäki
26.03.2005 12:10:11
Minusta melko laadukkaasti tehty oli.
 
Anteeksi, enkait minä pahallani mutta sinustako se oli tehty?
Mr. Mustard
26.03.2005 20:55:38
Oli ihan ok, mutta kertokaahan mulle miksi Sting oli ohjelmassa mukana?
"Life is what happens to you while you´re busy making other plans" - John Lennon.
Läpistö
29.03.2005 22:45:22
 
 
Oli ihan ok, mutta kertokaahan mulle miksi Sting oli ohjelmassa mukana?
 
Se halus vaa päteä?
"Treenaatteko te paljon" - No ei me oikeestaan koskaan. "Ai onko se niin että lahjattomat harjottelee?" - No joo.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)