Muusikoiden.net
20.04.2024
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Ravintolamuusikot
1 2 3 4 59 10 11 12 13
Hiljainen Seiväshyppääjä
29.03.2005 01:10:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pyöritän pienehköä/keskikokoista ravintolaa etelä-Suomessa. Olen siis eräänlaiselta aitiopaikalta saanut seurata ravintolamuusikoita jo pidemmän aikaa enkä voi missään nimessä sanoa että pitäisin näkemästäni. Pitkää päivää raatavana yrittäjänä en voi muuta kuin ihmetellä kyseisen "ammattiryhmän" työntekoa ja moraalia.
Ei kestä yleensä montaakaan minuuttia bändin paikalle saapumisesta kun on jo ensimmäiset alkoholijuomat nenän edessä. Samaan aikaan alkaa se ainainen ilmaisen ruuan kerjääminen. Mitähän esim. tehdastyöläiselle sanottaisiin kun hän heti kellokortin leimaamisen jälkeen avaisi keskikaljapullon pomon nenän edessä ja kysyisi että missä täällä saa syödä jonkun toisen piikkiin? Pikku hiljaa herrat kyhäävät välineensä lavalle, samallahan sitä on mukava hiukan juoda kaljaa. Tämä johtaa siihen että yleensä ennen ensimmäisen setin alkua on jokainen soittoniekka ainakin jonkun verran alkoholin vaikutuksen alainen. Ei kävisi laatuun missään oikeassa työpaikassa! Koko illan jatkuu ilmaisen alkoholin ja syötävän kerjääminen, ja jos erehtyy jotain antamaan saa kuulla kuinka huonot eväät täällä on. Ei minullekaan kukaan ilmaista ruokaa työhin tuo. Illan jo loputtua tai mahdollisesti seuraavana päivänä on vuorossa tuhojen selvittäminen: tupakoita tumpattu mihin sattuu, taukotilat siivottomia ja tavaraa ja alkoholia kateissa. Todellista ammattitaitoa!
Olen sitä mieltä että meidän kaikkien orkestereja hankkivien kannattaisi kääntään katseemme uusiin EU-maihin, esim. Puolaan. Yliopistokoulutettuja, korrekteja todelllisia ammattimuusikoita on sieltä saatavilla helposti. Hintataso on aivan toinen, ota joku itseoppinut Suomalainen juopporemmi illaksi tai hyvä Puolalainen koko viikoksi. Eikä tarvitse pelätä tai vahtia koko ajan, kaverit osaavat hommansa. Toisin kuin Suomalaiset virkaveljensä yleensä.
 
Gypsy
29.03.2005 01:59:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämä johtaa siihen että yleensä ennen ensimmäisen setin alkua on jokainen soittoniekka ainakin jonkun verran alkoholin vaikutuksen alainen. Ei kävisi laatuun missään oikeassa työpaikassa!
 
Väitätkö sä, että mä en ole koskaan ollu oikeessa työpaikassa! Vetäisin tästä semmosen johtopäätöksen, että taidat olla aika kova poika yleistään, ju nou?
Deg
29.03.2005 02:03:24
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Väitätkö sä, että mä en ole koskaan ollu oikeessa työpaikassa! Vetäisin tästä semmosen johtopäätöksen, että taidat olla aika kova poika yleistään, ju nou?
 
Ei tuo nyt aivan niinkään sanonut. Yleisti kyllä sitten sitäkin enemmän.
 
Sexual Chocolate, Baby!! IHKK #11
-ez-
29.03.2005 02:04:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voi paska...
Tästä threadista tulee muuten aika varmasti parhaat naurut aikoihin, kunhan homma lähtee liikkeelle.
Tai sitten vois vetää lukkoa päälle jo heti keulaan.
 
Rakkaudesta painaviin puulaatikoihin (Äijä don't get it)
Hiljainen Seiväshyppääjä
29.03.2005 03:41:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voi paska...
Tästä threadista tulee muuten aika varmasti parhaat naurut aikoihin, kunhan homma lähtee liikkeelle.
Tai sitten vois vetää lukkoa päälle jo heti keulaan.

 
Ei nyt vedetä mitään lukkoja päälle eikä herneitä nenään. Työnantajana ja palkanmaksajana haluan vain kiinnittää huomiota mielestä tärkeään asiaan. Jos maksan muusikoille esiintymisestä ravintolassani, on minulla oikeus vastikkeeksi vaatia heidän olevan keikan ajan selvinpäin. Vapaa-aikana saa kukakin tehdä mitä tahtoo, mutta ihmetyttää vaan useimpien soittajien asenne. Liiallinen alkoholin käyttö on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mainitkaa muita ammatteja jossa saa olla humalassa työaikana?
Mielestäni tuollainen humalassa soittelu ei ole mikään ammatti.
 
jogo3000
29.03.2005 08:01:43
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vapaa-aikana saa kukakin tehdä mitä tahtoo, mutta ihmetyttää vaan useimpien soittajien asenne. Liiallinen alkoholin käyttö on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mainitkaa muita ammatteja jossa saa olla humalassa työaikana?
Mielestäni tuollainen humalassa soittelu ei ole mikään ammatti.

 
Mitäpä tuohon voi muuta sanoa kuin että olet oikeassa. Tosin mielestäni ei voi asiaa yleistää niin että kaikki näin toimisivat, mm. itse en juo yleensä ollenkaan alkoholia ennen enkä jälkeen keikan.
 
Joissain paikoissa törmää myös kaljapiikkiin tiskiltä, joka on erittäin huono ratkaisu. Jos ilmaista kaljaa jaetaan, niin pulloissa keikkapalkkion yhteydessä kiitos.
 
Kuinka montaa bändiä seuranneena muuten olet tullut tuohon tulokseen?
 
"Muut jutteli lepposia soffalla, Jogo tilutti sielä nurkassa synkkiä säveliä..." -Bonham
kivi
29.03.2005 08:01:47 (muokattu 29.03.2005 08:25:00)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei nyt vedetä mitään lukkoja päälle eikä herneitä nenään. Työnantajana ja palkanmaksajana haluan vain kiinnittää huomiota mielestä tärkeään asiaan. Jos maksan muusikoille esiintymisestä ravintolassani, on minulla oikeus vastikkeeksi vaatia heidän olevan keikan ajan selvinpäin. Vapaa-aikana saa kukakin tehdä mitä tahtoo, mutta ihmetyttää vaan useimpien soittajien asenne. Liiallinen alkoholin käyttö on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mainitkaa muita ammatteja jossa saa olla humalassa työaikana?
Mielestäni tuollainen humalassa soittelu ei ole mikään ammatti.

 
Ymmärrän kantasi.
 
Otatko soittajat töihin verokortilla, maksat sotut ja eläkkeet? Sitten voit huomauttaa tuosta asiasta.
 
Mikäli, kuten useimmat, tilaat orkesterit ohjelmatoimistoilta, sun ei auta valittaa, olethan tilannut ohjelmapalvelun hyvine ja huonoine puolineen, eivätkä soittajat ole työsuhteessa sinuun. Mikäli soittajien oma työnantaja (todennäköisesti yhtye itse) sallii työaikana kohtuullisen alkoholin nauttimisen, ei siinä mitään sitten. Ja jos keikkaa sovittaessa on sovittu ruoka ja juoma-asioista, on törkeää ja alentavaa puhua orkesterin 'kerjäämisestä', kun kerran kysymys on siitä, ettet halua omaa osaasi sopimuksesta täyttää.
 
Muistathan sitä puolalaista orkesteria tilatessasi hoitaa paperisodan kuntoon viime prikkua myöten. Mä olen 27 soittovuoteni aikana nähnyt niin monta tuollaista ruikuttajaa, että aivan varmasti käräytän jos mahdollisuus tulee.
 
Muista myös se, että kun sä pistät ovet kiinni ja lähdet nukkumaan, orkesteri aloittaa toisen työpäivän mittaisen matkan kotiinsa. Sun työaikasi ei ole sama kuin orkesterin, ja orkesterin työ ei ala eikä lopu silloin kun he ovat kattosi alla.
 
Päissään olemisesta työaikana olen samaa mieltä kuin sinäkin, se ei ole sopivaa. Sen sijaan se on mun mielestäni asia joka ei kuulu sulle, muuta kuin siinä mielessä, että älä palkkaa uudestaan sellaista orkesteria jonka käytöksestä et tykkää. Kyllä noita pumppuja piisaa. Fiksu äänestää jaloillaan.
 
Jäitä hattuun. On orkesterin edusmiehen homma valaa kuria ja nuhdetta pulttiin, sun hommasi on hoitaa että asiat sujuu juohevasti teidän taholta.
 
Ja vastakysymyksenä - sano joku muu ammatti, jossa on samat työtunnit ja -ajat kuin kapakkamuusikon hommassa, ja jossa pitää ilta illan perään antaa kuulijoille spesiaali ja ainutkertaisen unohtumaton irtiotto arjesta, niin mä kerron sulle ammatin missä juodaan yhtä paljon
:-)
 
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
aarnikotka
29.03.2005 08:32:39
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ymmärrän, toisaalta itsekin yrittäjänä, kirjoittajaa (ei kylläkään ravintola-alan), mutta muusikkona ymmärrän, myös muusikoiden vaatimuksia. Ruokaetuhan on ns. saavutettu etu, ja myös eräs tapa ottaa pieni osa keikkapalkkiosta verottomana. Sopimuksessa voidaan tietysti määritellä, että orkesteri maksaa omat syömisensä, mutta eiköhän silloin myös soittajien palkkio nouse samassa suhteessa.
Syötävä on jokaisen pitkän työpäivän aikana, joka soittajalla voi olla pidempi, kuin sillä ravintolayrittäjällä matkoineen, roudauksineen, ym. Kyllä itse olen tarvittaessa valmis maksamaan syömisistäni, jos se näkyy myös keikkapalkkiossa.
Liiallinen alkoholinkäyttö on toki riesa usein myös muille muusikoille, jos joku bändin jäsenistä ei hallitse rajojaan.
Toisaalta täällä palstoilla on myös ysein kirjoitettu soittajista jotka soittavat kyllästyneen näköisenä ja naama peruslukemilla koko illan. (Tähän tulee syyllistyttyä itsekin) Paukku tai kaksi helpottaa kyllä kieltämättä huomattavasti tilannetta ja silloin on lauteilla helpompi irroitella, niin, että yleisökin lähtee mukaan. Toinen juttu onkin sen fiiliksen passaaminen, niin, että juomisessa, ei mennä liian pitkälle.
Hyvällä ammattitaidolla tietysti sekin onnistuu ilman alkoholia.
Sikominen ja sotkeminen takahuoneessa onkin sitten puhtaasti ammattitaidottomuutta ja tuomittavaa Häpeän ja katselen varpaitani kolleegojen huonon käytöksen johdosta.
 
Sinap
29.03.2005 08:38:50 (muokattu 29.03.2005 08:40:02)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hiljaisen seiväshyppääjän kanssa samoilla linjoilla. Ite soitin bändissä jossa meininki oli tota luokkaa. Olin usein kuskina ja jouduin häpeilemään omien soittokavereiden hölmöilyä. Parisataa tanssikeikkaa riitti mulle. Rahantulo loppui mutta ammattiylpeys nousi.
 
tulinen vai mieto?
aarnikotka
29.03.2005 08:46:10
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ainahan seiväshyppääjä voi lisätä keikkapalkkioon 30e/ soittaja, jotta on sitten varaa käydä itse valitsemassaan ravintolassa syömässä sen 15e hintaisen sapuskan. Useimmilla menee kuitenkin puolet keikkapalkkiosta valtiolle. Sopisi kyllä mulle.
 
aarnikotka
29.03.2005 08:53:43
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toisaalta täällä palstoilla on myös ysein kirjoitettu soittajista jotka soittavat kyllästyneen näköisenä ja naama peruslukemilla koko illan. (Tähän tulee syyllistyttyä itsekin)
 
Lainaanpa vielä itseäni
Olen siis toistaiseksi soittanut kaikki keikkani ilman "nuottipulloa"
 
Gypsy
29.03.2005 08:54:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mainitkaa muita ammatteja jossa saa olla humalassa työaikana?
 
En viitsi mainita mitään tiettyä ammattia, se ei mene niin. Huom. enkä puhu nyt mistään kaatokännistä vaan ainakin jonkin verran alkoholin vaikutuksen alaisena olemisesta.
 
Oletko muuten saanu rysän päältä kiinni varastelevia muusikoita vai oletatko vaan, että muusikot on varastanu? Se, että jotain häviää tiettyinä aikoina kertoo, että jotain häviää tiettyinä aikoina, ei muuta.
 
Jostain ihmeen syystä kiinnostaa kysyä, että onko tuhkakupit saanu talon puolesta?
baron
29.03.2005 08:55:22
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos veto on muutaman tunnin, ja roudaukset ja soundcheckit on tehtävä ajoissa, niin kyllähän siinä ehtii nälkä tulla, vaikka himassa periaatteessa olisikin ruokaa saatavilla.
 
Kait se sitten on tilattava pizzataksi tuomaan safkat ravintolaan, jos ei talosta löydy.
 
The Steinway piano - with its beauty and power - is the perfect medium to express the performers's art, drama and poetry
MrShaft
29.03.2005 09:39:14 (muokattu 29.03.2005 09:40:55)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen kylla Kiven kanssa samoilla linjoilla. Kysynta ja tarjonta kohtaavat.
 
Jos tassa maassa keikan tarjoaja maksaa sotut, tellit lellit, kohtuullisen keikkakorvauksen ja ammattimaiset olosuhteet muusikolle tehda tyotaan, niin on varmasti mahdollista valita yhtyeet jotka eivat juo, ja hoitavat hommansa muutenkin paremmin kuin polakki-kollegansa.
 
Toisaalta, jos hankkii yhtyeet ohjelmatoimiston osto-palveluna, niin sitten on syyta lyoda vastapalloa sinne palvelujen tarjoajan suuntaan. Ohjelmatoimiston kyvyttomyys loytaa ammattimaisesti toimivia bandeja, kertoo karua kieltaan ohjelmatoimiston tasosta ja asioiden hoidosta.
Jos taas ollaan pimeasti liikkeella niin sita saa mita tilaa...
 
MrS
 
Try not to become a man of success but rather try to become a man of value. - Albert Einstein
VÄKIPÄÄ
29.03.2005 09:59:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kivelle +
 
Seiväshypääjälle vinkkinä, että bändiä palkatessa voi sopia asioista! Voi sopia että ravintolassa vietetty aika on työikaa ja että silloin ei juoda tai olla päissään, voi myös sopia kuuluuko soittajille ruoka ja siitä siivoavatko soittajat sosiaalitilat lähtiessään vai eivät. Vielä kun pistät kaikki paperille bändin kanssa ja nimet alle, niin saat varmasti mieleistäsi palvelua maksua vastaan!
 
Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa että tarjoilija on ammatti jossa voi olla humalassa työaikana. Tämä yleensä vain pienissä paikoissa joissa yksin töissä.
 
Dimebag Darrell in memoriam. "I shake my fists at skies above Mad at God"
jenkkamies
29.03.2005 10:08:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ymmärrän kantasi.
 
Otatko soittajat töihin verokortilla, maksat sotut ja eläkkeet? Sitten voit huomauttaa tuosta asiasta.
Voi herranjestas. Vai pimeänä pitäisi vielä keikatkin tehdä???
Mikäli, kuten useimmat, tilaat orkesterit ohjelmatoimistoilta, sun ei auta valittaa, olethan tilannut ohjelmapalvelun hyvine ja huonoine puolineen, eivätkä soittajat ole työsuhteessa sinuun. Mikäli soittajien oma työnantaja (todennäköisesti yhtye itse) sallii työaikana kohtuullisen alkoholin nauttimisen, ei siinä mitään sitten. Tuskin orkesteri voi antaa itselleen lupaa olla julkisessa työssä humalassa!!!Ja jos keikkaa sovittaessa on sovittu ruoka ja juoma-asioista, on törkeää ja alentavaa puhua orkesterin 'kerjäämisestä', kun kerran kysymys on siitä, ettet halua omaa osaasi sopimuksesta täyttää. Ruoka ei silti ole itsestäänselvyys
 
Muistathan sitä puolalaista orkesteria tilatessasi hoitaa paperisodan kuntoon viime prikkua myöten. Mä olen 27 soittovuoteni aikana nähnyt niin monta tuollaista ruikuttajaa, että aivan varmasti käräytän jos mahdollisuus tulee. Etkö tiedä, että Puola on EU-maa? Etkö tosiaan tiedä, että EU:n yksi perusvapauksia on työvoiman vapaa liikkuminen. Mitä lappuja pitäisi täyttää muuta kuin suomalaisten kohdalla. Uskomattoman typerä ja oppimaton kommentti sinulta!!!
 
Muista myös se, että kun sä pistät ovet kiinni ja lähdet nukkumaan, orkesteri aloittaa toisen työpäivän mittaisen matkan kotiinsa. Sun työaikasi ei ole sama kuin orkesterin, ja orkesterin työ ei ala eikä lopu silloin kun he ovat kattosi alla. No voi voi, eikös sitä sanota TYÖMATKAKSI??? Onko se aivan uusi käsite sinulle?? Oisiko perinteinen alan vaihto mitään, jos persus pelkää bussin penkkiä:-)
 
Päissään olemisesta työaikana olen samaa mieltä kuin sinäkin, se ei ole sopivaa. Sen sijaan se on mun mielestäni asia joka ei kuulu sulle, muuta kuin siinä mielessä, että älä palkkaa uudestaan sellaista orkesteria jonka käytöksestä et tykkää. Kyllä noita pumppuja piisaa. Fiksu äänestää jaloillaan. Kyllä kuuluu. Humalaiselle orkesterille ei pidä maksaa senttiäkään. Riittää jos yksikin soittaja on humalassa.
 
Jäitä hattuun. On orkesterin edusmiehen homma valaa kuria ja nuhdetta pulttiin, sun hommasi on hoitaa että asiat sujuu juohevasti teidän taholta.
 
Ja vastakysymyksenä - sano joku muu ammatti, jossa on samat työtunnit ja -ajat kuin kapakkamuusikon hommassa, ja jossa pitää ilta illan perään antaa kuulijoille spesiaali ja ainutkertaisen unohtumaton irtiotto arjesta, niin mä kerron sulle ammatin missä juodaan yhtä paljon
:-)
Tulee mieleen esim. leipurin työ. Työ on pitkälti yötyötä ja tuloksien on tarkoitus myös tarjota irtiottoa ja elämyksiä.
 
Jäärä
29.03.2005 10:14:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hehee! Ihan parasta! Tästä se lähtee! Toivottavasti.
 
Suomen Hiihtoliiton luvalla. Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Laaditun tekstin valmistuksessa ei ole vahingoitettu eläimiä.
aikavaikea
29.03.2005 10:25:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tätä provoa (?) vartenko piti yöllä kirjautua m.nettiin? Mahtaako olla jonkun alter ego?
 
Olen aina oikeassa, aina piirun edellä.
BaariMikko
29.03.2005 10:45:28
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tästä ei puutu enää kuin Jami, kaljakori ja pyhän markkinatalouden ylistys.
 
"There are painters who transform the sun to a yellow spot, but there are others who with the help of their art and their intelligence, transform a yellow spot into the sun." -Pablo Picasso
Ärlä #004
Garri Hunes
29.03.2005 10:47:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ja miksi ei saa humalassa soittaa?
jos homman tekee niinkuin se pitää on ihan sama olla vaikka missä kamoissa.turha kai tuommosesta on stressata.mitä se nyt muka oikeasti haittaa.
 
ja esim.asiakkaankin näkökulmasta on hauska seurata orkesteria vaikka se ois kuinka kännissä jos niillä on sillon hauskaa.kun että semmosta kuivaa virkamiesporukkaa.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 59 10 11 12 13

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «