MrGuitarist 28.03.2003 13:44:34 | |
---|
Tänään pääsin kokeilemaan ensi kertaa tuota digikeppiä ja ensivaikutelma oli "hei, tämähän näyttää ja tuntuu ihan oikealta kitaralta". Korean pojat oli trimmanneet kitaran hyvin soittokuntoon, tatsi oli oikein hyvä hintaluokassaan, kielten intonaatio ja korkeus kohdallaan, eikä nauhatkaan pilkottaneet ulos otelaudasta, mainiota! Nauhamateriaali tosin ei täysin vakuuttanut, hieman pehmeltä metalli tuntui jotenkin, varsinkin bendeissä. Ehkä loppuviilauksen olisi voinut hoitaa huolellisemmin tai jotain.. Akustisesti kitara soi nätisti, runkokin resonoi, johtuen ilmeisesti paljolti kielet läpi rungon - menetelmästä. Kytkin kitaran Peaveyn Classic 30 - putkikomboon ja aloin selailla soundeja, joista löytyi kaikkea telecasterista sitariin. Perinteisemmät "mallinnukset", eli jazzbox- , les paul- ja juuri telecaster-soundit vakuuttivat eniten. Ilman manuaaleja useat näistä malleista tunnisti ihan soundin perusteella. Olin yllättynyt ettei näistä perinteisemmistä malleista paistanut digitaalisuus läpi, ainakaan minun korvaan, erittäin toimivia perussoundeja joka lähtöön. Mielenkiintoista. Vaikka perussoundit oli ok, niin jotain tietyn kitaran ominaisuuksia tuskin saadaan mallinnettua, esim. telen tallan tuomaa klangia, saati sitten ison jazz-kitaran kokoa ja tuntumaa sylissä. Akustisen malleista löytyi 2 hyvää soundia (yhteensä 5?). Toinen oli lähinnä piezomikin suora soundi ja toinen mikitettyä kitaraa simuloiva "moodi". Hyvää käyttökamaa, varsinkin livetilanteessa menee täydestä. 12-kielinen kuulosti lähinnä naurettavalta, kuten myös sitar- ja dobro-soundit. Varsinkin 12-kielisen mallinnuksessa latency kuuluu jo pienenä viiveenä ja koko malli perustuukin lähinnä perussoundin nostaminen oktaavia korkeammalle. Sitar toimi siedettävästi yhden kielen melodioissa, mutta käyttäytyi soittotatsiin jotenkin kummallisesti. Vaikka ennakkoluulot oli kovat, löytyi laitteesta kuitenkin kovin paljon käyttökelposia soundeja. Varsinkin kitarasta irtoavat 335-, tele- ja les paul tyyliset soundit olisi ainakin minulle ihan täyttä käyttökamaa. Ei laite omalle ostoslistalleni päädy, eikä siinä todellakaan ole esikuviensa "vibaa", mutta oikein mielenkiintoinen "laite" sinänsä. Käykäähän kokeilemassa lähikaupassanne itse enemmän. |
Dumb 28.03.2003 13:54:10 | |
---|
Plussan sait. Hyvä kirjoitus. |
PIM 28.03.2003 14:04:13 | |
---|
Soititko ne akustiset myös sen C30:n läpi? Right now I'm fucking busy, or vice versa.. |
LaXu 28.03.2003 14:17:02 | |
---|
Hyvä kirjoitus. Vahvistaa vain sitä kuvaa, jonka olen saanut Variaxista, eli selvästi, kuten Line6:sen muutkin tuotteet, se on kompromissi monipuolisuuden ja soundin välillä. Toisaalta niin on moni muukin vempele. Pitänee kokeilla jos vastaan sattuu..ostoskoriin tuskin menee kuitenkaan. |
ForSakeN 28.03.2003 14:41:21 | |
---|
Paljonkohan tuollasella vempeleellä on hintaa? Se on siellä missä tuntuu...ja SYVÄLLÄ!
(siis se plugi) :o |
lxi 28.03.2003 14:51:09 | |
---|
Paljonkohan tuollasella vempeleellä on hintaa? 1195€, sanoo maahantuoja Luthmanin kuvasto. Ei se kamalasti ole, jos edes muutama soundeista on hyviä. |
booster 28.03.2003 14:55:24 | |
---|
Olisiko tästä laitearvioksi? "If I'm gonna get my balls blown off for a word, my word is 'poontang'."
Kitarakamakaavio |
MrGuitarist 28.03.2003 16:05:33 | |
---|
Soititko ne akustiset myös sen C30:n läpi? Soitin. Yllättävän hyvin toimi ihan kombon läpi verrattuna muihin kokeilemiini piezotalloihin. Mukanahan tulee jalkakytkin, jonka kautta kitara kulkee joko vahvistimeen, tai xlr:n kautta mikseriin tms. Jalkakytkimellä saa sitten valittua kumpaan menee, eli piezosignaalin saa myös helposti sitä kautta eri paikkaan. |
Kore 28.03.2003 16:21:59 | |
---|
Miten kitaraa käytännössä käytettiin? Eli miten soundit (ja kai mikitkin) valitaan? Tallennetaanko ne POD-tyylisesti johonkin pankkeihin? Miten niitä vaihdetaan soiton aikana? Follow your instinct - it usually takes you home... |
Fortune 28.03.2003 16:46:43 | |
---|
Miten kitaraa käytännössä käytettiin? Eli miten soundit (ja kai mikitkin) valitaan? Tallennetaanko ne POD-tyylisesti johonkin pankkeihin? Miten niitä vaihdetaan soiton aikana? Eikös siinä ole jokin ihan peruspotikan näköinen switch? |
Guitarfreak 28.03.2003 19:31:49 (muokattu 28.03.2003 19:33:02) | |
---|
Eikös siinä ole jokin ihan peruspotikan näköinen switch? Jepulis. Siinä on vola, tone, 5-suuntanen kytkin ja sitten se "kitaranvaihto" potikka. Soundit oli hyvät. Paljon paremmat kuin odotin... :) Itse en pitänyt Variaxin kaulasta. Tuli liikaa mieleen Ibanezin halpamallit. ja tuntuma oli kokonaisuudessaan todella outo (johtuen tuosta kaulasta). Otelaudan reunat oli kulmikkaat ja kaulan profiili oli aivan kummallinen. Minulle liian laakea pallo. En osta. Muille voi sopia paremmin. Ja varmasti jonkun räpylään sopiikin.
Kaikki on turhaa. Kaikki mitä ihminen yrittää on vain katoavaa turhuutta ajan virrassa. Kamat |
MrGuitarist 28.03.2003 19:33:11 | |
---|
Miten kitaraa käytännössä käytettiin? Eli miten soundit (ja kai mikitkin) valitaan? Tallennetaanko ne POD-tyylisesti johonkin pankkeihin? Miten niitä vaihdetaan soiton aikana? Yhdellä potikalla valitaan haluttu malli. Tuosta tallennusjutusta en ole kyllä varma, line6:n kotisivuilta löytynee -> http://www.line6.com |
lare 29.03.2003 01:23:51 | |
---|
argh...missä kaupoissa tuota variaxia on näkynyt? Sähkörummut on kivat lelut |
Fortune 29.03.2003 01:24:36 | |
---|
argh...missä kaupoissa tuota variaxia on näkynyt? En tiedä missä vaikutat, mutta DLX musicissa Malmilla (Hgissä) on nyt kuulemma testattavana. |
Keppi 29.03.2003 09:50:19 | |
---|
Itse en pitänyt Variaxin kaulasta. Tuli liikaa mieleen Ibanezin halpamallit. ja tuntuma oli kokonaisuudessaan todella outo (johtuen tuosta kaulasta). Otelaudan reunat oli kulmikkaat ja kaulan profiili oli aivan kummallinen. Minulle liian laakea pallo. En osta. Muille voi sopia paremmin. Ja varmasti jonkun räpylään sopiikin. Se kieltämättä näyttää hieman halpikselta. Siis toi kaula. En oo tosin kokeillu, mutt jotenkin noista kuvista semmonen olo jäikin. Juuup! |
MacGyver 29.03.2003 11:06:32 | |
---|
En tiedä missä vaikutat, mutta DLX musicissa Malmilla (Hgissä) on nyt kuulemma testattavana. Minäpäs kävelen sinne vaikka nyt =) -MacGyver
|
Minäpäs kävelen sinne vaikka nyt =) -MacGyver Kerrohan sitten mitä kävi.
www.whoax.tk
"they knew all the right people, they took all the right pills" |
hemmo 29.03.2003 12:09:16 | |
---|
F-musassa Hgissä oli sunburst-värinen, jota lyhyesti testasin. Pääosin samaa totesin kuin Mr-skitta. Ehkä parasta oli ne akustismallinteet ja yllättäen Jazzboz. Sillä 5-asentoisella kytkimellä valitaan ne esivalitut saundit, esim: 1. LePa 2. 12-kielinen 3. Jazz 4. sitar 5. Tele Ihan hauska laite se oli. Ehkä parhaimmillaan jossain himastudiossa demoja vääntäessä ja mahdollisesti myös keikalla. Studiossa ei. Hinta liian kallis. Ostan sitten joskus kun maksaa alle 400 euroa. Kamalistani ei mahdu tähän. |
Keppi 29.03.2003 13:33:24 | |
---|
Hinta liian kallis. Ostan sitten joskus kun maksaa alle 400 euroa. Onhan se kuiteskin sitt ehkä turhan kallis, varsinkin jos siitä ei nyt tollaiseksi ykköskepiksi ole. Kertokaas ketkä on testannu, ett millaset srato soundit siinä oli? Juuup! |
askomiko 29.03.2003 13:45:20 | |
---|
"No joo"-vaikutelma. Minusta se ei ole edes ruma. Ainakaan sunburstina. Jos ryöstäisi siitä sisälmykset ja laittaisi oikeaan skitaraan... :) Kyllä sen akustiksit paremmalta kuulostaa kuin piezot sähkiksessä. Ei ihan turha, vaan en ostaisi. Kaula oli sinänsä positiivinen yllätys että se oli IbanezJäksön-luokkaa paksumpi. Aika Squier-meiningiltä se muuten tuntui. "Paskasta ei saa konvehtia" - Leila P. Makkonen |