Media ja viihde ›

Nyt pääsi viimein ja vihdoin katsomaan tätäkin leffaa. Sinänsä jännitystä ei ollut, kun tapahtumat tiesi jo etukäteen, mutta vangitseva kokemus elokuva oli. Gantz vetää kyllä ilmiömäisen roolin hermoromahduksen saaneena diktaattorina, joka pystyy kohtaamaan todellisuuden vain hetkittäin.
 
Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät saa tästä mitään irti ja se voi tuntua puuduttavalta. 2,5 tuntia synkässä bunkkerissa on ahdistavaa katsojallekin. Tosin elokuvassa ollaan yllättävän paljon bunkkerin ulkopuolella Berliinin kaduilla. Usein on mainostettu elokuvan kuvaavan Hitlerin viimeisiä päiviä, mutta päähenkilö on Hitlerin sihteeri. Leffa kestää vielä noin tunnin senkin jälkeen kun Aatu on kuollut.
 
Elokuva pyrkii pysyttelemään historian faktoissa jopa elokuvallisten seikkojen kustannuksella. Mielestäni se on elokuvan vahvuus ja heikkous mielipiteestä riippuen.
 
Vaikka juoni olikin tuttu, niin vahvan dokumentaarinen ote loistavilla näyttelijäsuorituksilla ryyditettynä tekee elokuvasta katsomisen arvoisien.
 
Elokuvaa on syytetty Hitlerin inhimmillistämisestä. Mielestäni oli jo aikakin kuvata Hitleriä ihmisenä, pellen ja antikristus karikatyyrien sijaan. Joillekkin tuntuu olevan liikaa, jos Hitlerin pahuutta ei demonisoida, kuvata maanpäällisenä antikristuksena. Eihän Hitler voi silittää koiraa, eihän? Se, että Hitler oli ihminen, mielipuoli, joka sai niin monet uskomaan itseään voi olla traumaattista. Se, että me emme välttämättä tunnista pahuutta, jos sitä ei kuvata sarvipäisenä, pukinsorkkaisena ja hiilihanko kädessä olevana paholaisena, on pelottavaa. Pelottavaa, koska pahuus näyttäytyy silloin liian ihmismäisenä. Sehän voisi tarkoittaa sitä, että naapurin mukavanoloinen setäkin voi väärissä olosuhteissa muuttua pedofiilimurhaajaksi.
 
Ahdistava elokuva, mainio elokuva aiheesta kiinnostuneille.