Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Onkse tää?
 
Vm-Im
 
Hä?

Aiolinen on sama, kuin molli. Kadenssi eli lopuke on joku sointukulku, joka menee V-asteeseen ja purkautuu I-asteeseen. Kyllä siis luonnollisessa mollissa on V ja I molleja, mutta useimmiten dominantiksi lainataan duuri. I - V - I on kyllä yksinkertaisin kadenssi, mutta noita mollisointuja ei merkata m:llä kuten olit laittanut, sillä luonnollisessa mollissa eli aiolisessa ne nyt ovat jokatapauksessa molleja, ellei toisin ilmoiteta(esim. kun dominantiksi lainataan duuri, tai päätetään mollissa menevä biisi I-asteen duurisoinnulle, eli pikardin terssi).
 
EDIT: Sitten, kun kirjoitetaan klassisesti kadensseja tolppamerkeillä, merkitään niihin myös yleensä käännökset.

Joopsmeö. Tarkoitin sitä, että kun olen joskus tuota kuullut tuolla nimellä kutsuttavan. Siis että jos jätetään se terssi pumppaamatta, niin se ei olis tavallinen mollikadenssi vaan aiolinen sellainen.

Joopsmeö. Tarkoitin sitä, että kun olen joskus tuota kuullut tuolla nimellä kutsuttavan. Siis että jos jätetään se terssi pumppaamatta, niin se ei olis tavallinen mollikadenssi vaan aiolinen sellainen.
 
Aiolinen on sama asia, kuin luonnollinen molli eri nimellä vain ja kadenssitkin ovat aivan samat, kuin luonnollisessa mollissa.

Aiolinen on sama asia, kuin luonnollinen molli eri nimellä vain ja kadenssitkin ovat aivan samat, kuin luonnollisessa mollissa.
 
Kuinkahan monessa säikeessä tästä asiasta on puhuttu... :)
 
Siis: aiolinen ASTEIKKO ja luonnollinen molliASTEIKKO ovat täysin toistensa näköiset. Kuitenkin molli ja duuri ilmiöinä liittyvät nimenomaan soinnullisuuteen eivätkä niinkään asteikkoihin. Mollisävellajille (tai oikeammin sävelsuvulle) on tyypillistä juuri "keinotekoinen" dominanttisointu, joka tehdään ylentämällä 7.asteen sävel. Jos tätä dominanttisointua ei ole, niin kappale ei oikeastaan ole mollissa, vaan se on modaalinen. Kappaleen paljastaa modaaliseksi usein tietysti sen melodiakin, eli jos aiolisen asteikon sävelistöllä liikkuvassa kappaleessa on paljon g-a -lopukekulkuja (siis a-aiolisessa), niin silloin sen soinnuttaminen molliin on hankalaa. Nämä kulut kun voi soinnuttaa oikeastaan vain tällä "aiolisella kadenssilla" Em-Am, tai Em-A, joka oli myös aikanaan varsin tavallinen muuallakin kuin kappaleen lopussa. Tämä ylentämätön 7.sävel oli asia, joka kismitti mm. J.S. Bachia, kuuluisaa modaalisuuden vihaajaa, siinä määrin, että hän muokkasi vanhoja keskiaikaisia modaalisia koraaleja mollisävelmiksi kylmästi melodiaa muuttamalla (esim. Wer nur den lieben Gott lässt walten ja Nun komm, unser Heiden Heiland, suomalaisessa virsikirjassa Ah sielu vallita suo Herran, ja Jeesus Kristus meille nyt). Hupaisaa sinänsä, että esim. jälkimmäisessä Bachia ei yhtään kiusannut näin syntyvä vähennetty kvartti gis-c (siis a-mollissa).
 
Mutta jos olen väärässä ja jollain on asiasta parempaa tietoa, niin kertokoon ihmeessä...

No eiks tää Santanan Black Magic Woman (Dm7, Am7, Gm7) oo just esimerkki aiolisesta?
 
(Tai siis Fleetwood Macin!)

No eiks tää Santanan Black Magic Woman (Dm7, Am7, Gm7) oo just esimerkki aiolisesta?
 
(Tai siis Fleetwood Macin!)
 
No ei ihan paras mahdollinen esimerkki siinä mielessä, että sen melodiahan liikkuu itse asiassa mollipentatonisella asteikolla. Ja mikäli oikein muistan, niin se ihan viimeistä edellinen sointu on duuri (tai seiska). Kaiken lisäksi kappale on luonteeltaan blues (tai kovasti sen tyyppinen), mikä joskus sotkee asioita entisestään... Ja aina, kun vaikutteita tulee monesta suunnasta, niin selkeä luokittelu tietysti vaikeutuu.

Santanaversio ainakin menee pelkillä molliseiskoilla.

Strong cadencing progressions (aiolisessa):
 
bVI-bVII-i
 
bVI-v-i
 
iv-v-i
 
(Kaikissa näissä kuluissa esiintyy tritonus, joka purkautuu viimeisessä soinnussa.)

Strong cadencing progressions (aiolisessa):
 
bVI-bVII-i
 
bVI-v-i
 
iv-v-i
 
(Kaikissa näissä kuluissa esiintyy tritonus, joka purkautuu viimeisessä soinnussa.)
 
Mikäli mennään aiolisen moodin mukaisia sointuja, ainoa paikka mistä löytyy tritonus on toi bVII silloin kun se on nelisointu. Muista ei löydy tritonusta niin kauan kuin aiolisessa ollaan. Eli jos oltais C-mollissa, bVII olis siis Bb7.
 
Ettei tässä nyt vaan sekoiteta voimakkaita peruskuljetuksia (eli siis sointujen perussävelten välisiä liikkeitä) soppaan??

Mikäli mennään aiolisen moodin mukaisia sointuja, ainoa paikka mistä löytyy tritonus on toi bVII silloin kun se on nelisointu.
 
Tritonus löytyy noista kuluista siirryttäessä ensimmäisestä (kolmi)soinnusta seuraavaan
(kolmi)sointuun.

Tritonus löytyy noista kuluista siirryttäessä ensimmäisestä (kolmi)soinnusta seuraavaan
(kolmi)sointuun.
 
Minäkin putosin nyt kärryiltä. Jos mennään c-aiolisessa, niin tarkoitatko as-d -tritonusta, vai mitä?

Minäkin putosin nyt kärryiltä. Jos mennään c-aiolisessa, niin tarkoitatko as-d -tritonusta, vai mitä?
 
Jep, eihän noista muita tritonuksia löydy.

Nyt kun mä vielä ilmoitan olevani kaikista eniten kuutamolla ni siinähän ollaan sit.
Miten nuo tritonukset nyt tähän asiaan oikeestaan liittyy?
Muuten kuin että Rantsulla oli pieni epäilys Bachilla kuitenkin ollen kustannussopimus itse Perkeleen kanssa.

Miten nuo tritonukset nyt tähän asiaan oikeestaan liittyy?
 
Siten että (lontoo ei tuottane vaikeuksia): "any two consecutive triads that contain a tritone form a strong cadencing progression." (Sitaatti Jack Perriconen kirjasta Melody in songwriting.)

Siten että (lontoo ei tuottane vaikeuksia): "any two consecutive triads that contain a tritone form a strong cadencing progression." (Sitaatti Jack Perriconen kirjasta Melody in songwriting.)
Edim-Gdim-Fm?

Siten että (lontoo ei tuottane vaikeuksia): "any two consecutive triads that contain a tritone form a strong cadencing progression." (Sitaatti Jack Perriconen kirjasta Melody in songwriting.)
 
Just joo. Sama juttu selittyy ehkä helpommin voimakkailla peruskuljetuksilla. Silloin ei tartte etsiä tritonusta (peräkkäisten) sointusävelten välistä, vaan riittää että katsoo basson (sointujen perussävelten välistä) liikettä. Lisäksi toi systeemi ei sisällä esim. sävellajin viitosen ja ykkösen välistä liikettä, joka sinänsä on "strong cadencing progression" mitä suurimmissa määrin vaikkakin sointutyyppi vitosella ei ole varsinainen dominantti.
 
Voimakkaat peruskuljetukset ovat siis: (suluissa esimerkki"kadensseja" C-aiolisen mukaan)
 
- Puhdas kvintti alas (Gm - Cm, Fm - Bb)
- Pieni sekunti alas (Ab - Gm)
- Suuri sekunti ylös (Bb - Cm, Eb - Fm, Fm - Gm, Ab - Bb)
- Pieni sekunti ylös (Gm - Ab)
 
- Puhdas kvartti alas (Fm - Cm, Bb - Fm)
- Suuri sekunti alas (Cm - Bb, Bb - Ab, Gm - Fm, Fm - Eb)
 
Tuolla messissä siis sellaisiakin jotka eivät sinänsä sisällä tota Ab - D tritonusta peräkkäisissä soinnuissa mutta johtuen voimakkaasta peruskuljetuksesta kuulostavat kuitenkin eteenpäin vieviltä.
 
Noita voi soveltaa missä tahansa ympäristössä kun hakee soinnutukseen etenemisen vaikutelmaa.
 
Mitä sitten tulee siihen modaalisuuteen, niin varsinaisesti modaalisuus pyrkii välttämään kadensseja jotka muistuttavat tonaalisuudesta ... jos siis puhtaasti modaalista soundia haetaan. Eikös se näin ollut?
 
EDIT: typot

Jaa niin eli hmmm....
 
En nyt ota oppaan kantaa kuin sen verran etta:
 
- Kyllahan nuo renessanssi ja Barokin ajan modaaliset
biisit (paljon esim. doorisia) sisalsivat kadensseja.
Toisaalta monet niista kylla lainailivat vahan muitakin
savelia.
- Tasta nakokulmasta jokaisella moodilla on tietysti
vahan oma tapansa luoda suurin mahdollinen
jannite-purkaussuhde. Esim. Fryygisessa moodissa soinnutellessa kuulisin kylla todennakoisempana vaihtoehtona kliimaksiksi bII tai b7 asteen kuin sen Vm tehon...
- Toisaalta, rytmimusassa koko toi modaalisuus termi jotenkin nahdaan vahan toisessa valossa.
 
Modaalisuus on teorian sovelluksissa suoraan sanoen aika hamara alue mulle. Kun esim. katsoo mita jazz sedat
soittelee modaalisiin kappaleisiin, niin nekin on yleensa lopulta funktionaalisia juttuja.
 
Eli etta aletaan olla niin kaukana kaytannosta, etta
on vaikea sanoa heiluttaako hanta jo koiraa.
Moodit sinansa on kylla hieno juttu musiikin tekoon.
Ilman niita olisin hukassa enka voisi soittaa kuin
bebop biiseja.
 
EDIT:
 
En ole muuten koskaan oikein osannut nahda tota
perusaaniliikkeiden vahvuuksiin perustuvaa musiikin analyysitapaakaan kauhean kattavana.
Jotenkin tuntuu etta se on enempi sellainen kaytannon tason selitys, jota voi kokeilla arkielaman
tiukassa paikassa.
Esim. Juuri tuon phryygisen moodin kohdalla se voisi
kylla olla aika huono harmonisen jannitteen hahmottamiskeino.
 
Kenen keksinto se muuten mahtaa olla noin alunperin?
 
MrS
 
En tiedä kenen keksintö toi alunperin on. Ainakin jatsipuolella 50-luvulta peräisin olevassa Russel Garcian Professional Composer Arranger-kirjan I-osassa noi otetaan esille tuollaisina. En tiedä tältä puolelta varhaisempaa lähdettä.
 
Itse huomaan sen omasta näkökulmastani toimivaksi selitysmalliksi, joka ehkä kertoo vaan enemmän minusta kuin selitysmallista. Ei kai ole mitään systeemiä mikä olisi laajasti kattava, mutta harmonian osalta toi voimakkaat peruskuljetukset ainakin omasta näkökulmastani kuvaa tuota etenemisvaikutelmaa hyvin muutenkin kuin pelkästään duuri-mollitonaalisessa maastossa.
 
Tottahan jatsarit soittaa funktionaalisia juttuja modaalisissa biiseissä, 8:nnen choruksen kohdalla ne moodin 7 säveltä saattaa alkaa tuntua hieman ahtaalta hiekkalaatikolta joten mennään ulos laatikosta ... yritin tarkoittaa lauseellani sitä että modaalisuudessa noinniinkuin teema + soinnutusmielessä vältetään tonaaliseen tapaan purettuja tilanteita. Mulle toi bII - I puoli alas tai bVII - I koko ylös kuvaa hyvin harmonisen jännitteen vaihtelua fryygisessä. Molemmat voimakkaita peruskuljetuksia...

Tottahan jatsarit soittaa funktionaalisia juttuja modaalisissa biiseissä, 8:nnen choruksen kohdalla ne moodin 7 säveltä saattaa alkaa tuntua hieman ahtaalta hiekkalaatikolta joten mennään ulos laatikosta
 
Meinaan etta usein siella modaliikan sisallakin ihmiset tuppaavat soittamaan niita samoja asioita kuin muutenkin soittaisivat, se tottumuksen voima :) Siis funktionaalisia tapahtumia ii-V etc...
 
Mulle toi bII - I puoli alas tai bVII - I koko ylös kuvaa hyvin harmonisen jännitteen vaihtelua fryygisessä. Molemmat voimakkaita peruskuljetuksia...
 
Toi on kylla totta. Mietin etta mika mua hairitsee siina ajattelussa, kyllahan sita tulee itsekin niin toisinaan ajateltua.
Mina ehka mieluummin suhteutan kaiken kuitenkin jonkinlaiseen savellajilliseen kehykseen tai jos ei sellaista ole niin ajattelen musiikkia vain sitten perakkaisina modaalisina tonaalisina keskuksina.
Ehka tota ajattelua voisi enemman itse vahan viljella.
 
Eras asia joka mua siina perusaaniliikkeissa on vahan arsyttanyt, kun joskus analysoin Corean Humpty Dumptyn silla tavoin. Ja yritin pohtia sita alkua
 
Eb-D-Gb-F-A7 siis I-vahvuus, Heikko, I-vahvuus-Heikko
 
Mutta kun ma sita soitan niin ma en paase siita mihinkaan etta ma kuulen sen vain lyhytmodaalisuutena, jossa on melkoisen samantekevaa mitka ovat intervallit sointujen valilla. Ehka kyse on Corean "arkaaismodaalisesta tyylista" jossa han soittaa funktionaalisia sointuvaihdoksiakin ei-perinteisemmin sointuaania alleviivaaviivaamatta ja siita etta nuo alun soinnut ovat kaikki I-asteen sointuja.
Kyllahan se A7-Bb purkaus kuulostaa jo selvemmin silta etta niilla soinnuilla on joku yhteinen nimittaja.
 
Kai se on lopulta kiinni siita omasta paanupista etta miten niita asioita on tottunut pohtimaan ja hahmottamaan.
 
MrS