Aihe: Pitääkää aikataulut keikoilla! Oikeasti!
1
mr_b
18.03.2005 11:42:45
 
 
Vain pieni reunahuomatus eilisen häijyn kokemuksen jälkeen:
 
Kun olette keikoilla 3 tai useamman yhtyeen kattauksessa niin PITÄKÄÄ KIINNI SOITTOAIKATAULUISTA. Mikään ei ole vittumaisempaa kuin yhtye, joka soittaa keikkaputken alkupuolella ylipitkän keikan. Se on amatöörivirhe nro 1 ja saattaa sotkea kaikkien muiden yhtyeiden elämän todella häijysti. Ei siinä auta vaikka kuinka on treenikämpällä mitannut setin pituutta, sitä kelloa on tarpeen vaatiessa sitten vilkuiltava myös siellä lavalla ja siihen on myös mahdollisesti reagoitava setissä. Tiputetaan joku biisi pois tai jotain. Pienet heitot eivät haittaa, mutta siinä tapauksessa kun keikka esim. neljän yhtyeen kattauksessa on toisen yhtyeen aloittaessa 45 min myöhässä aikataulusta niin aletaan olla pulassa. Varsinkin jos vaihdot eivät mene nopeasti.
 
Muutenkaan koko osaamaansa ohjelmistoa ei välttämättä kannata vetää, yleensä 7-8 biisiä riittää, sen jälkeen hyväkin tuntematon yhtye ei jaksa yleensä kiinnostaa yleisöä niin runsaasti. Kyllä sen huomaa kun väki alkaa harveta ja keskustelun volyymitaso nousta.
The man-machine, semi-human being.
Jani The Rock
18.03.2005 11:56:02
 
 
Aamen tälle. Ja plussa.
The road never ends for me, kid.
Atommic
18.03.2005 12:56:49
Muutenkaan koko osaamaansa ohjelmistoa ei välttämättä kannata vetää, yleensä 7-8 biisiä riittää, sen jälkeen hyväkin tuntematon yhtye ei jaksa yleensä kiinnostaa yleisöä niin runsaasti. Kyllä sen huomaa kun väki alkaa harveta ja keskustelun volyymitaso nousta.
 
No näin juuri! Mielummin alta 30min kuin se 45 mineettiä biisejä joita kukaan ei ole koskaan kuullut.
 
Ja useamman bändin kattauksissa on ihan kohteliasta kaivaa ne lavalla tarvittavat rojut esiin ennen kuin edellinen bändi on lopettanut. Saa vaihtoihin vähän nopeutta.
Ambition makes you look pretty ugly
efunkelist
18.03.2005 13:44:40
 
 
Asiaa. Ja kun itse poistutaan lavalta ennen seuraavaa porukkaa niin omat rojut pois lavalta ja sassiin. Sekin on "turhauttavampaa kuin mikään" että seuraava bändi on valmis aloittamaan kun edellinen vielä kelaa jotain piuhaa stagella.
 
Ainakin yleisön ja talon, muiden bändien ja jopa itsensä kannalta olisi parasta jos keikka hoidetaan kuin viimeisen päälle treenattu sissiryhmä: nopeasti ja tehokkaasti.
 
Sekin on hyvä ymmärtää aikatauluissa että jos bändille luvataan aikaa esim 30 min niin se yleensä sisältää myös roudaukset ennen ja jälkeen soitannan - ei välttämättä sitä että saa soittaa 30min ja sen päälle tulee sitten roudaukset ja löpinät jonka seurauksena nopeasti ollaan se 45min myöhässä aikataulusta.
 
Välillä tämä aihe pistää vihaksi ihan >;)
 
Yksi ärsyttävä asia on myös se ettei bändissä aina välttämättä puhalleta yhteen hiileen. Ne joilla on vähemmän roudattavaa (esim. laulaja, basisti...) voisi auttaa rumpalia joilla yleensä kestää eniten hieroa lavalla paikkaansa.
 
Soundcheckissä voisi myös olla aina HILJAA ja tehdä sitä omaa ääntänsä vain silloin kun miksaaja pyytää. Se helpottaa miksaajan työtä ja lievittää stressiä. Mua ainakin risoo kaikenlainen häsläkkä ennen keikkaa.
 
Ärh purh, voisin vuodattaa tänne kyllä asiaa naama punaisena mutta nyt on parempaakin tekemistä. Sitäpaitsi kiihtyneenä on vaikeaa olla rakentava :)
efunkelist
18.03.2005 13:46:16
 
 
Ehkä hyvistä keikkakäytöstavoista pitäisi tehdä tänne (tadaa) FAQ? Voitaisiin ensin tähän keskusteluun koota hyväksi todettuja käytäntöjä keikalta SEKÄ ärsyttäviä huonoja kokemuksia joista oppia.
 
Sitten lopuksi siivotaan asiat fakiksi?
sirdickyj
18.03.2005 14:02:01
Kovempi linja Amerikan malliin vaan noilla yhteiskeikoilla; sähköt pois jos aika ylittyy, tai pehmennetään; jos ajan ylityttyä alkaa vielä uus biisi.
 
Iso kello vaan seinälle tai johonkin mistä bändi sen näkee, ja siitä esim. 45min aikalasku 45:stä taaksepäin, näin olis koko ajan jäljellä oleva aika tiedossa., ei jää mussutettavaa kellekkään. Ai tää ois epä-rock´n roll? No niin on vittu sekin ettei muut saa hoitaa hommiaan rauhassa!
WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED
Sir Attila
18.03.2005 18:45:51
Asiallista tekstiä edelläkirjoittaneilla. Amatöörimäisten bändien lisäksi haluan kuitenkin nostaa syytettyjan listalle myös amatöörimäiset keikkajärjestäjät. Lukuunottamatta suurimpia festareita tässä maassa tuntuu "stage manager" ja "stage management" olevan täysin tuntemattomia käsitteitä.
Enkä tarkoita sitä että siellä tarvii joku kravattipelle olla kellon kanssa koko ajan vahtimassa, mutta että olisi edes joku joka tietäisi perusasiat ja koordinoisi tekemistä jos tilaisuudessa esiintyy enemmän kuin kaksi kokoonpanoa.
 
Olen liian usein joutunut miksauspöydän takaa todistamaan tilannetta jossa varsinkin soundcheck-vaiheessa paikalla parveilee joukko muusikoita ja tekniikka, mutta ei ensimmäistäkään järjestävän tahon edustajaa. Välillä on suurinpiirtein keikkajulisteen bändinimien fonttikoosta päätelty missä järjestyksessä vedetään. Ja sitten miksaaja saa laatia parhaan kykynsä mukaan soundcheck-aikataulut, potkia bändejä perseelle että edes se itse laadittu aikataulu-arvaus pitää, arpoa mitä kamoja kukakin saa käyttää jne. Myöhemmin sitten tullaan sanomaan että "meillä piti olla tunti ja noilla ekoilla vaan puoli tuntia...ja joku on soittanut mun kamoilla.." Huh!
 
Eikä siinä mitään, kyllä mä voin sen perseellepotkijan roolin ottaa miksausduunin lomaan (homman toisinaan vaatima pieni vittumaisuus käy multa luonnostaan) mutta siinä tapauksessa järjestäjän on syytä toimittaa etukäteen lista bändeistä, esiintymisjärjestys, kontaktitiedot jne että homman oikeasti pystyy hoitamaan.
 
Ammattibändien kanssa on toki helpompaa, sen lisäksi että bändi hoitaa hommansa tehokkaasti, ovat ammattijätkät useinmiten kaikin puolin joustavia kun asiat esittää perustellusti. On opittu että tietynasteinen egoilu kuuluu toki esiintymiseen, mutta roudaaminen vaatii nöyryyttä.
mr_b
18.03.2005 23:05:17
 
 
Vaikkei varsinainen syypää ole tällaiseen kukaan muu kuin kusipäinen bändi, joka ajan ylittää, niin myös ammattitaitoinen järjestäjä pitää huolta aikataulujen pitämisestä
 
Pakko sanoa vielä että kohtalaisen kirpeän kirjoituksen kirvottaneessa tapauksessa syynä ei ollut kusipäisyys vaan ihan puhdas kokemattomuus. Itse asiassa yhtye oli todella upea ja sitä oli ilo kuunnella ja yleisö nautti, mutta kellon kulkiessa tuskanhiki alkoi virrata... Hankala tilanne kun piti keikan jälkeen samalla kertaa ylistää ja haukkua :-)
 
Ja tällä kertaa paljon parjattu Stellan tekniikka oli mielestäni ammattitaitoista ja mukavaa, ei mitään ongelmaa sillä akselilla. Ongelma oli enemmän ns. "project management"-tyylinen, ei sovittu tarkasti soittoaikoja ja pidetty niistä kiinni.
 
Tehkääpä ihmiset tälläinen lista 3+ -yhtyeiden keikoilla, jos ei ole mitään järjestäjää/isäntää. (Ja jos ei ole mitään järjestäjää/isäntää niin kokeneimmat voivat vähän koettaa ottaa ohjia käsiinsä ja auttaa muita):
 
XX:00-XX:40 Yhtye 1
XX:40-XX:55 Roudaus
XX:00-XX:40 Yhtye 2
XX:40-XX:55 Roudaus
jne. jne.
 
Soitto- ja roudausajat vapaavalintaisia. Roudausajat kasvavat, mitä vähemmän on säätämisestä kokemuksia.
 
BTW, eikös täällä ollut joskus todella hyvä 'Keikkavinkkejä'-topicci?
The man-machine, semi-human being.
SSilver
19.03.2005 01:12:14 (muokattu 19.03.2005 12:21:16)
Tuolla Helsingin ikärajattomalla operaatiolla ystäväni _eräästä toisesta bändistä_ onnistuivat keikan aikana muunmuassa sohlaamaan kitaransa jotenkin rikki ja muutenkin oli tainnut treeneissä kello vähän jättää. No, eipä tuo mitään, ymmärrettävää on, että jos soittimet hajoilevat käsiin, niin settihän siinä viivästyy. Mutta kun ei ole aikataulukaan niiiin joustava, että 4 myöhemmin tulevaa bändiä voisi kiltisti odotella itsekin myöhässä aloittaneen bändin settiä, niin voisivat pojat ehkä hiukan lyhennellä tarpeen vaatiessa, kuten tuolloin olisivat voineet.
 
Noh, eipä tuo mitään, kelpo setin soittivat kuitenkin, tuskin se ketään raivoihinsa saattoi.
 
Sitten taas Ääni & Vimmassa viikko sitten sama rakas bändi päätti osoittaa ylivertaisuuttaan soittamalla määrätyn 10 minuutin sijasta 15 minuuttia ja vieläpä aivan illan alkupuolella, jolloin n. 10 bändin keikan alku viivästyi. Ei se mitään, rock n' roll.
 
Älkää sitten pojat ottako itseenne, kaikkea sattuu.
SerialKiller
19.03.2005 10:58:35
 
 
Olen samaa mieltä aikataulujen pitämisestä. Sitten eräs asia joka askarruttaa ja ottaa kupoliin. Kun lähdetään demo bändinä ulkopaikkakunnalle keikalle ja keikan on järjestänyt jokin paikallinen orkesteri niin tällöin sen paikallisen bändin olisi syytä olla sovittuun aikaan paikalla, eikä 1,5 tuntia myöhässä.
 
Sitten vielä sekin asia mikä itseäni ärsyttää on tekniikasta tietämättömyys. Kiva lähtä keikalle kun ei ole mitään hajua millainen PA, valot ja backline paikalla on. Sitten kun yrittää tiedustella niin todetaan että on siellä! Kertoo todella paljon. Ainakin oman bändin kohdalla kun käytetään jo ulkopuolista työvoimaa(miksaaja) niin on hyvä tietää mitä siellä on ja mitä ei. Sen verran jokaisessa bändissä pitäisi löytyä tekniikan tuntemusta että osaa sanoa mitä sinne tulee tai jos ei löydy niin suomi on pullollaan äänentoisto firmoja jotka kyllä korvausta vastaan jelppaavat asiassa.
Tämä helpottaa kaikkien työtä jo ennen kuin kukaan on poistunut kotipaikkakunnaltaan.
 
Sitten itse keikka. Oman bändin kanssa tehdään kyllä niin että otamme aikaa setin pituudesta treeniksellä. Meillä homma toimii koska tiedämme että jos kello näyttää treeniksellä 40min niin se on keikalla about 35min. koska soitamme jostain kumman syystä biisit nopeammalla tempolla keikalla.
Järjestävän tahon olisi syytä miettiä monelta eka orkesteri menee lauteille ja suunnilleen tietää kauan kukin soittaa, en suosi totaalista kelloon tuijottamista, mutta ennemmin ali kuin yli sovitun soittoajan. Hommat sujuvat mukavammin.
Sitten vielä ne kitaristien piuhat ja efektit. Kun tehdään kunnollinen soundcheck ja kaikki bändit käyvät lavalla soittamassa ja katsomassa että homma pelaa, niin tämän jälkeen jos ei soiteta ekaksi niin omat piuhat ja pedaalit pois lavalta. Mikään i ole ärsyttävämpää kun katsoa nenän edessä 2multiefekti lautaa 10 stompboxia ja 50m piuhaa siinä seassa. Arvaa nyt siinä missä omat piuhat ja pedaalit sitten menevät.
Ei maksa vaivaa ottaa niitä omia piuhoja veks siksi aikaa kunnes oma vuoro tulee... Helpottaa ongelma tilanteissa kun asiat näkee selvästi missä kaikki menee.
Violence Is always an option, Death is Always the solution!
gravehill
19.03.2005 15:55:53
 
 
Täällä keski-Euroopassa homma toimii niin että soitto- ja roudausajat sovitaan aina etukäteen ja jos joku lämppärin lämppäri innostuu venyttämään settiään, niin venyttää sitten ilman sähköjä. Ja näin jopa täällä Berliinissä jossa klubien aukioloaikoja ei ole säädelty.
 
Samoin soundchekissä: joka bändille on varattu soundcheckaika jota ei ylitetä. Ainoastaan pääesiintyjä voi vähän mennä yli mutta se on sitten muilta bändeiltä pois.
 
Tuntuu myös että täällä on tuo kuilu pääesiintyjien ja lämppärien välillä muutenkin paljon isompi kuin Suomessa. Esim jos keikkapaikalla on vain yksi backstage, se kuuluu automaattisesti yksin pääesiintyjälle ja ilman pääesiintyjän lupaa sinne ei ole lämppäreillä asiaa. Mielestäni varsin kannatettava ajatus.
http://chaos-research.cjb.net
Fortune
19.03.2005 18:51:13

Tuntuu myös että täällä on tuo kuilu pääesiintyjien ja lämppärien välillä muutenkin paljon isompi kuin Suomessa. Esim jos keikkapaikalla on vain yksi backstage, se kuuluu automaattisesti yksin pääesiintyjälle ja ilman pääesiintyjän lupaa sinne ei ole lämppäreillä asiaa. Mielestäni varsin kannatettava ajatus.

 
Ehkä jos tuo raja pääartistin ja lämppäreiden välillä on selkeä (tyyliin lämppärinä Marvel ja pääaktina Rolling Stones), mutta kimppakeikoilla yms. tuommoinen olisi sulaa idiotismia. Meinaatko, että se "pääartisti" rysöttäisi bäkkärillä ja "vähempiarvoiset" lämppärit tappaisivat aikaansa yleisön seassa ja palautuisivat keikasta naistenvessassa?
 
Kyllähän niitä aina löytyy, jotka ovat mielestään suuria tähtiä ja koettavat bäkkäriä itselleen varata, mutta se nyt on yleensä tarkoitettu keikkaan valmistautumista ja siitä palautumista varten. Eli jos on ahdasta, niin sitten laitetaan säännöt, että kukin bändi saa bäkkärin käyttöönsä esim. 30 minuutin ajaksi ennen ja jälkeen keikan, sitten vaihtuu käyttövuoro. Tai jotain.
"Look behind you, a three-necked guitar!"
Marvel
LHU
20.03.2005 00:01:42 (muokattu 20.03.2005 00:01:56)
Ehkä hyvistä keikkakäytöstavoista pitäisi tehdä tänne (tadaa) FAQ? Voitaisiin ensin tähän keskusteluun koota hyväksi todettuja käytäntöjä keikalta SEKÄ ärsyttäviä huonoja kokemuksia joista oppia.
Sitten lopuksi siivotaan asiat fakiksi?

 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=12&t=67501
Ei vuodet, vaan kilometrit...
gravehill
20.03.2005 20:04:46
 
 
Kyllähän niitä aina löytyy, jotka ovat mielestään suuria tähtiä ja koettavat bäkkäriä itselleen varata, mutta se nyt on yleensä tarkoitettu keikkaan valmistautumista ja siitä palautumista varten. Eli jos on ahdasta, niin sitten laitetaan säännöt, että kukin bändi saa bäkkärin käyttöönsä esim. 30 minuutin ajaksi ennen ja jälkeen keikan, sitten vaihtuu käyttövuoro. Tai jotain.
 
Kimppakeikoilla tottakai. Idea onkin se, että koska pääesiintyjät tulevat useimmiten jostain kauempaa, on bäkkäri heille usein keskellä kiertuetta se ainoa rentoutumispaikka. Lämppärit taas ovat useimmiten ns paikallisia kykyjä jotka eivät sitä bäkkäriä samalla tavalla tarvitse.
 
Toki asiassa on myös turvallisuusnäkökohtia. Ulkomaisen pääesiintyjän passit, rahat ja muu kiertueella tarvittava maallinen omaisuus on houkutteleva kohde kaikenlaisille pitkäkyntisille.
 
Käytännössä esim itse olemme aina päästäneet lämppärit samalle bäkkärille jos sitä on meiltä kysytty. Mutta mikään automaatio tuo käytäntö ei ole. Automaatio on se, että lämppäri vaihtaa kuteensa käytävässä tai vessassa. Oikeasti.
 
Tiedän että Suomessa homma toimii eri tavalla. Tämä siis lähinnä triviapointtina siitä miten homma toimii keski-Euroopassa.
http://chaos-research.cjb.net
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)