Kitarat: soittaminen ›

Kyllähän ne jutut soitettu on ennenkin mutta pyrin improvisoimaan tässä hetkessä ja nyt, en miettimään jotain valmiita likkejä.

Soittokavereiden ja keikkapalautteen perusteella soittoni kuulostaa omaperäiseltä. Oikeasti se johtuu siitä, että minulla ei ole sävelkorvaa. Niinpä kun yritän matkia sankareitani (esim. Bloomfield, Hendrix, Robertson, Verlaine, Lloyd, Quine, Dave) homma menee sen verran vierestä, että se kuulostaa joltain muulta kuin alkuperäinen.

Ehkä n. 1 %. Vuoden päästä toivon pääseväni 2 prosenttiin.

Kaikki on omaa tai tiedostamatta pöllittyä.

Kyllähän ne jutut soitettu on ennenkin mutta pyrin improvisoimaan tässä hetkessä ja nyt, en miettimään jotain valmiita likkejä.
 
Voisin sanoa samoin - paitsi että en pyri tuohon, vaan päinvastoin jos pitäisi käyttää jotain valmiita likkejä olis siinä paljon enemmän pyrkimistä. Helpomminhan sitä vetää jotain hatusta kun liimaa jonkun valmiin likin soittoonsa jolloin ympäristöä pitää/pitäisi tuunata sopivaksi jne?

Eipä ole juurikaan omaa. Sen sijaan yritän yhdistellä enemmän tain vähemmän hyvällä menestyksellä muiden kitarasankarien edesottamuksia. Kyllä soittoni kuitenkin erottaa muista ja kuulostan siis ihan itseltäni.

Mää seison käsillä ja soitan jaloilla.

Kyllähän ne jutut soitettu on ennenkin mutta pyrin improvisoimaan tässä hetkessä ja nyt, en miettimään jotain valmiita likkejä.
 
Hyvin sanottu. Tuohon pitäisi itsekin pyrkiä. Se on mukava tunne kun siinä improvisoidessa ikään kuin lennosta heittää jonkun hienon lickin.

Sikäli kun soitan ihan samoja nuotteja kuin kaikki muutkin minua ennen soittaneet, soitossani ei ole kerrassaan mitään omaa. Muutenkin tuon oman/lainatun määritteleminen on todella hankalaa: jos soitan 3 nuottia jonkun muun riffistä tai melodiasta, onko se vielä omaa? 4 nuottia? 5 nuottia?
 
Missä menee luovan yhdistelyn ja "itse keksimisen" raja? Entä missä törkeän plagioinnin ja luovan yhdistelyn?

Omaa omaa

Paha sanoa kun alitajunta sen sävellystyön yleensä tekee. Eli ei sitä huomaa itsekkään kuinka paljon ottaa vaikutteita muiden soitosta. Yleensä syntyy samankaltaisia kappaleita mitä sinä aikana on paljon ollut kuuntelussa. Sooloissani pyrin omaperäisyyteen ja selvään melodiaan, en kopioituihin lickeihin.

Sikäli kun soitan ihan samoja nuotteja kuin kaikki muutkin minua ennen soittaneet, soitossani ei ole kerrassaan mitään omaa. Muutenkin tuon oman/lainatun määritteleminen on todella hankalaa: jos soitan 3 nuottia jonkun muun riffistä tai melodiasta, onko se vielä omaa? 4 nuottia? 5 nuottia?
 
Missä menee luovan yhdistelyn ja "itse keksimisen" raja? Entä missä törkeän plagioinnin ja luovan yhdistelyn?
 
Naulan kantaan. Tätä minäkin hain takaa. Ja onko ylipäänsä mielekästä ruveta miettimään tällaista?

Naulan kantaan. Tätä minäkin hain takaa. Ja onko ylipäänsä mielekästä ruveta miettimään tällaista?
 
Ei kai tästä asiasta pidä kehittää omaa uutta kitaransoiton ontologiaa? Eikös kyse ollut lähinnä suunnitellusta muiden soittajien lickien käytöstä?
 
Tottakai jokainen käyttää toisten ideoita kokoajan, kun lähtökohdatkin (esim. käytettävissä olevat 12 säveltä) ovat sinällään jo wanhoja.

Sikäli kun soitan ihan samoja nuotteja kuin kaikki muutkin minua ennen soittaneet, soitossani ei ole kerrassaan mitään omaa.
 
Jepjep. Kaikki oli jo sillä hetkellä kirjoitettu, kun aakkoset keksittiin.
edit. Niin varmaan. tosson toi hymiöki vielä perään --> :).

Jaa että täysin uutta ja ennen keksimätöntö? Ei yhtään. Kaikki lainailtu muilta kitaristeilta. Uskoisin monen kuuluisankin kitaristinkin tyylin rakentuneen näin.

Emmätiiä. Kyllä mä itteltäni kuulostan, mutta enemmänkin se on eri soittajilta lainattua sekametelisoppaa tai jotain. En tiiä.

Aika jalostunutta tavaraa lähte sormista.

En tahallaan ajattele koskaan kopioivani ketään, tai tahallisesti yritä toistaa mitään tietämääni riffiä/biisiä, mutta tahattomasti sitä tekee lähes kokoajan. Alitajunnassa on aina jokin tunne siitä miten riffin kuuluisi jatkua, ja mimmoiset soundit olisivat tuohon hyvät, ja kyllähän sieltä välillä tuttuja kuvioita monestakin biisistä tulee.
 
Ainahan se vähän kyrsii kun väsää kunnon biisin, ja huomaakin jälkeenpäin käyttäneensä 95% samanlaista tavaraa kun mitä viimeviikolla kuunteli levysoittimessa 8 tuntia repeatilla.
Jos liikaa on yhtäläisiä elementtejä niin romukoppaan, jos ei, niin antaa mennä vaan. Rokki on rokkia eikä meikäläisestä mitään pioneeria tule, jos kenestäkään enää.
 
Omaa on sikäli aika hyvin, että jostain syystä en ole jaksanut soitella lempiartistieni biisejä viime vuosina, enemmänkin omia rämpytyksiä. Kaippa sekin vaikuttaa, etten ole koskaan soitossa opetusta saanut - on sitten kehittynyt aikalailla oma tyyli, vaikka kömpelö onkin. Vaistolla vaan nääs.
 
ps. pitää silti välillä vähän Nirvana-lisää heitellä riffeihin ettei totuus unohdu.

Varmaan 90% on omilta idoleilta "lainattua".