Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Sointujen muodostamisen periaatteet
 
Kuten MacGyverin FAQista kävi jo ilmi, perinteisissä duuri- ja molliasteikoissa on 7 eri säveltä oktaavin sisällä.
 
Samoin perinteisistä duuri- ja mollisävellajeista puhuttaessa asteikon jokaiselle sävelelle voi rakentaa kolmisoinnun tai useamman kuin kolme säveltä sisältävän soinnun, tyypillisessä soinnutuksessa viisisävelistä sointua voi kuitenkin pitää ylärajana. Näin ollen sävellajiin mahtuu 7 eri sointuastetta (jokaiselle asteikon sävelelle). Sointuasteet merkitään roomalaisilla numeroilla I-VII.
 
Jotta jotain sävelyhdistelmää voisi kutsua soinnuksi, tulee sen sisältää vähintään kolme säveltä, koska kaksi eri säveltä on vain yksi intervalli. Nyrkkisääntönä voi pitää, että soinnussa tulee olla perussävel, ja sen päälle terssi- ja kvinttisävelet, esim. C-duurisointu: C (perussävel), E (terssisävel) G (kvinttisävel). Periaate on, että sointuun lisätään säveliä AINA terssin päähän soinnun edellisestä sävelestä, silloin kun sointu on perusmuodossaan.
 
Tärkeintä on, että soinnusta löytyy perussävel ja terssisävel, koska terssisävel juuri määrää sen, onko sointu duuri- vai mollimuotoinen. Perinteisessä soinnutuksessa kvinttisävelen voi korvata esim. perussävelen oktaavikaksinnuksella (esim. C-E-C). Kvintin merkitys soinnun sävelenä korostuu vain ylinousevissa ja vähennetyissä soinnuissa, duuri- ja mollisoinnuissa on enemmän makuasia, käyttääkö sitä vai ei.
 
Kolmisointujen laadut soinnun perusmuodossa
 
Kolmisointuja on 4 erilaista laatua: duuri-, molli-, ylinouseva ja vähennetty sointu. Sointujen laadun määrää seuraavanlainen kaava silloin, kun sointu on perusmuodossaan.
 
Duurisointu: esim. C-E-G. Soinnun perus- ja terssisävelen välinen intervalli on suuri terssi, ja terssi- ja kvinttisävelen välinen intervalli on pieni terssi.
 
Mollisointu: esim. C-ES-G. Soinnun perus- ja terssisävelen välinen intervalli on pieni terssi, ja terssi- ja kvinttisävelen välinen intervalli on suuri terssi.
 
Ylinouseva sointu: esim. C-E-GIS. Sekä soinnun perus- ja terssisävelen että terssi- ja kvinttisävelen väliset intervallit ovat molemmat suuria terssejä.
 
Vähennetty sointu: esim. C-ES-GES. Sekä soinnun perus- ja terssisävelen että terssi- ja kvinttisävelen väliset intervallit ovat molemmat pieniä terssejä.
 
Perusmuotoiset kolmisoinnut voidaan rakentaa suoraan asteikon sävelien päälle lisäämällä jokaisen sävelen päälle terssi- ja kvinttisävel.
 
Kolmisointujen laadut duurissa
 
Esim. C-duurissa:
 
I aste C-E-G (duurisointu)
II aste D-F-A (mollisointu)
III aste E-G-H (mollisointu)
IV aste F-A-C (duurisointu)
V aste G-H-D (duurisointu)
VI aste A-C-E (mollisointu)
VII aste H-D-F (vähennetty sointu)
 
Näin ollen kaikissa duurisävellajeissa I, IV ja V asteen soinnut ovat duurimuotoisia, II, III ja VI asteen soinnut ovat mollimuotoisia ja VII asteen sointu on vähennetty.
 
Kolmisointujen laadut HARMONISESSA mollissa
 
Esim. harmonisessa c-mollissa:
 
I aste C-ES-G (mollisointu)
II aste D-F-AS (vähennetty sointu)
III aste ES-G-H (ylinouseva sointu)
IV aste F-AS-C (mollisointu)
V aste G-H-D (duurisointu)
VI aste AS-C-ES (duurisointu)
VII aste H-D-F (vähennetty sointu)
 
Kaikissa harmonisissa molleissa I ja IV asteen soinnut ovat mollimuotoisia, V ja VI asteen soinnut ovat duurimuotoisia, II ja VII asteen soinnut ovat vähennettyjä ja III asteen sointu on ylinouseva.
 
Varsinkin perinteisessä vakavassa musiikissa mollisävellajeissa soinnutetaan pääasiassa harmonisen mollin mukaan.
 
Kolmisointujen laadut LUONNOLLISESSA mollissa
 
Esim. luonnollisessa c-mollissa:
 
I aste C-ES-G (mollisointu)
II aste D-F-AS (vähennetty sointu)
III aste ES-G-B (duurisointu)
IV aste F-AS-C (mollisointu)
V aste G-B-D (mollisointu)
VI aste AS-C-ES (duurisointu)
VII aste B-D-F (duurisointu)
 
Kaikissa luonnollisissa molleissa I, IV ja V asteen soinnut ovat mollimuotoisia, III, VI ja VII asteen soinnut ovat duurimuotoisia ja II asteen sointu on vähennetty.
 
Kevyellä puolella on melko tyypillistä soinnuttaa mollia luonnollisen mollin mukaan, kuitenkin niin, että V asteen sointu lainataan harmonisesta mollista (eli V asteelle saadaan duurisointu, luonnollisessa mollissa V asteella on mollisointu).
 
Melodinen molli
 
Melodinen molliasteikko on erilainen ylös- ja alaspäin mentäessä, joten sille en kirjoita tähän asteiden laatuja, aiemman pohjalta jokainen osaa varmaan päätellä ne itse. Sointujen muodostamisen periaatehan on tuo jo yllä mainitsemani "asteikon sävelien päälle voi rakentaa soinnut". Ylöspäin mentäessä melodinen molli on lähes kuin duuri, ainoastaan terssisävel on ½ sävelaskelta duuria alempana, ja alaspäin tultaessa asteikko on samanlainen kuin luonnollisessa mollissa.
 
Neli- ja viisisointujen muodostaminen
 
Periaate on yksinkertainen: tehdään ensin kolmisointu, ja sen jälkeen lisätään 4. ja toisinaan myös 5. sävel sointuun.
 
Esim. nelisoinnun muodostaminen:
 
Tehdään vaikkapa duurisointu C-E-G. Tämän jälkeen lisätään sointuun septimisävel suhteessa perussäveleen (C). Periaate on, että kaikki soinnun sävelet kuuluuvat asteikon säveliin. Tässä tapauksessa H-sävel on septimisävelenä C:lle. Saadaan siis sointu C-E-G-H.
 
Viisisoinnun muodostaminen.
 
Taas sama periaate, ja nyt ollaan päästy sointuun C-E-G-H, lisätään siis noonisävel suhteessa perussäveleen, tässä tapauksessa D, eli saadaan sointu C-E-G-H-D. Viisisoinnussa on varsin yleistä, että kvinttisävel jää pois, jolloin soinnussa soi vain neljä säveltä, mutta viisisoinnun tuntuma säilyy selvänä: C-E-H-D.
 
SOINTUJEN KÄÄNNÖKSET
 
Käytännön musiikissa soinnut esiintyvät usein perusmuodosta käännettyinä versioina. Käännöksen muodostustapa on hyvin yksinkertainen:
 
Esim. C-E-G, perusmuotoinen duurikolmisointu. Kun sointua halutaan kääntää, tehdään käännös aina nostamalla alimpana soiva sävel oktaavia ylemmäksi.
 
Kolmisointujen käännökset
 
Näin ollen kolmisointu voi esiintyä kolmessa eri muodossa: perusmuotoisena, terssikäännöksenä tai kvinttikäännöksenä.
 
C-E-G (perusmuoto), E-G-C (terssikäännös), G-C-E (kvinttikäännös). Käännosten nimet muodostuvat alimpana soivasta soinnun sävelestä.
 
Nelisointujen käännökset
 
Nelisointu voi esiintyä neljässä eri muodossa:
 
C-E-G-H (perusmuotoisena), E-G-H-C (terssikäännöksenä), G-H-C-E (kvinttikäännöksenä) tai H-C-E-G (septimikäännöksenä).
 
Septimisointu eli nelisointu
 
Septimisoinnusta on olemassa kaksi varsin yleisesti käytettyä muotoa: pienen ja suuren septimin sisältävä sointu.
 
Otetaan esimerkiksi taas C-duuri -sävellaji.
 
I asteen septimisointu on C-E-G-H, ja C:n ja H:n välinen intervalli on suuri septimi. Tämä on nk. Maj-sointu (Silja-Line -sointu ;). Nimi tulee englannin termistä major seventh, joka tarkoittaa suurta septimiä.
 
Samassa sävellajissa V asteelle saadaan seuraava sointu:
 
G-H-D-F, ja G:n ja F:n välinen intervalli on pieni septimi. Duurissa ja molleissa V asteelle muodostuu aina pienen septimin sisältävä sointu, joka purkautuu erittäin hyvin I asteen kolmisoinnulle.
 
Pienen septimin sisältävässä septimisoinnussa septimisävel tulee AINA purkaa alaspäin (I asteen soinnun terssisävelelle), mutta Maj-soinnun suhteen sääntö ei ole niin tarkka, septimi voidaan purkaa joko alas- tai ylöspäin. Sääntöjä ei tietenkään aina tarvitse noudattaa, mutta jokaisen korva varmasti huomaa, että pienen septimin purkaminen muualle kuin alaspäin kuulostaa aika huonolta ja amatöörimäiseltä.
 
Esimerkki pienen septimin purkamisesta, C-duurissa:
 
V asteen perusmuotoinen septimisointu G-H-D-F purkautuu erittäin kauniisti I asteen soinnun kvinttikäännökselle G-C-E.
 
SOINTUJEN MERKINTÄTAPA REAALISOINTU- JA ASTEMERKINNÖIN
 
Yleisesti on käytössä kaksi tapaa merkitä sointuja (nuottikuvan lisäksi). Kevyellä puolella käytetään pääasiassa ns. reaalisointumerkintöjä ja klassisella puolella sekä reaali- että astemerkintää.
 
Reaalisointumerkintä
 
Sointu merkitään kirjaimilla, aina ensimmäiseksi soinnun perussävel ja lisäksi mm. onko sointu duuri-, molli-, vähennetty vai ylinouseva sointu, onko kyseessä kolmi- vai laajempi sointu jne..
 
Duurisoinnun ollessa kyseessä merkitään vain perussävel, esim. C-duuri soinnussa (C-E-G) merkintä on C. Jos soinnun perussävel ei ole alin soiva sävel (sointu on käännetty), merkitään lisäksi alimpana soiva sävel, esim. E-G-C merkitään C/E.
 
Jos kyseessä on nelisointu, merkitään perussävelen oikeaan yläkulmaan numero 7, esim. C7, C7/E jne.. Tämä merkintätapa koskee nelisointuja, joissa on pieni septimi. Suuren septimin sisältävä Maj-sointu merkitään esim. Cmaj7, Cmaj7/E jne..
 
Jos kyseessä on mollisointu, lisätään perussävelen viereen kirjain m, esim. C-mollisointu (C-ES-G) = Cm, käännöksenä esim. Cm/Eb (ES-G-C). Nelisointumerkintä tehdään samaan tapaan kuin duurisoinnuissa.
 
Vähennetty sointu merkitään perussävelen oikeaan yläkulmaan ns. astemerkillä (vrt. Celcius-merkki), esim. C-vähennetty (C-ES-GES) = C (ja astemerkki, en tiedä mistä se saadaa näppäimistöltä ;) Nelisoinnut merkitään jälleen samaan tapaan.
 
Ylinouseva sointu merkitään perussävelen oikeaan yläkulmaan plus-merkillä, esim. C-ylinouseva (C-E-GIS) = C+. Niin ikään nelisoinnut merkitään samaan tapaan.
 
Astemerkintä
 
Sointu merkitään roomalaisin numeroin (I-VII), roomalainen numero määräytyy soinnun perussävelen mukaan. Esimerkki C-duurissa:
 
C-E-G = I
 
F-A-C = IV jne..
 
Nelisointu merkitään numerolla 7, esim. C-E-G-H = I7 (numero kirjoitetaan astemerkinnän oikeaan yläkulmaan). Astemerkinnöissä ei eritellä pientä ja suurta septimiä silloin, kun septimisävel kuuluu asteikon säveliin.
 
Käännökset merkitään seuraavasti:
 
E-G-C = I6 (numero kirjoitetaan astemerkinnän oikeaan yläkulmaan)
 
G-C-E = I64 (numerot kirjoitetaan allekkain astemerkinnän oikeaan yläkulmaan)
 
E-G-H-C = I65 (taas numerot allekain)
 
G-H-C-E = I43 (ja sama)
 
H-C-E-G = I2 (oikeaan yläkulmaan).
 
Sointuasteiden nimet
 
Sointuasteista käytetään eri nimiä, joilla musiikin teoriassa mm. kuvaillaan eri sointuasteiden sovittelua peräkkäin, joka käytännössä siis tarkoittaa soinnuttamista ja äänenkuljetusta.
 
Näistä nimistä kuulee usein käytettävän myös ilmaisua nimi+"teho". Nimiä on neljä erilaista: toonika, mediantti, subdominantti ja dominantti, mutta kaikki 7 sointuastetta voidaan sijoittaa näiden neljän nimen alle. Tällöin käy selville myös eri sointuasteiden "sukulaisuussuhteet".
 
I aste = toonikasointu / toonikateho (sävellajin perussointu)
 
IV aste = subdominanttisointu / subdominanttiteho.
IV asteen lisäksi varsinkin II aste ja toisinaan myös VI aste toimivat subdominanttisina sointuina, ts. subdominanttitehoina. Tästä johtuen esim. soinnutuksessa IV asteen soinnun voi hyvin korvata II asteen soinnulla ja päinvastoin. Korvaaminen VI asteella on harvinaisempaa, mutta ei tavatonta.
 
V aste = dominanttisointu / dominanttiteho.
V asteen lisäksi VII aste toimii dominanttisointuna, ts. dominanttitehona. On enemmän makuasia, kumpaa sointua käyttää dominanttina, V aste yleensä antaa tukevamman dominanttitunteen ja VII aste hataramman ja vähän heikomman, mutta kuitenkin selvän dominanttitunteen.
 
III aste = medianttisointu / medianttiteho
 
Sointujen käytöstä, yhdistelystä ja kuljetuksesta = soinnuttamisesta
 
Aiheena tämä on jo niin laaja, että se vaatii oman FAQin, mutta tässä muutamia ohjeita ja varsin perinteisiä tapoja käyttää erilaisia sointukulkuja.
 
Hyvin monentyyppiselle musiikille klassisesta kevyeen on tyypillistä seuraavanlainen sointukulku: toonika --> subdominantti --> dominantti --> toonika. Tätä perussointukulkua voi ja kannattaa tietenkin muunnella ja koristella, mutta pääosa kaikesta länsimaisesta musiikista n. 1600-luvulta eteenpäin on perustunut näille sointufunktioille.
 
Toonika on sävellajin perusteho, josta yleensä aloitetaan kappale ja sille se myös tavallisesti lopetetaan. Subdominantti yleisimmin purkautuu joko dominantille tai toonikaan. Subdominantista käytetään myös nimitystä lepoteho, koska esim. IV asteen sointu tuntuu "lepäävän", ja siitä voidaan edetä joko sävellajin perusteholle tai huipputeholle, dominanttiin. Dominantti puretaan joko toonikaan tai ns. harhalopukkeessa VI asteen subdominantille. Tämä harhalopuke on muuten huomattavasti kauniimman kuuloinen mollissa kuin duurissa! Kevyessä musiikissa kuulee myös V asteen dominanttia purettavan esim. IV asteen subdominantille, mutta klassisen musiikin soinnutuksessa tämä on yksi pahimpia kardinaalimokia mitä voi tehdä. Yleensä ottaen V-IV -sointukulku kuulostaakin vähän banaalilta.
 
Tietenkin oma maku määrää melko pitkälle sen, minkälaisia sointujaksoja tekee. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että sointuja kannattaa käännellä paljon, pelkästään perusmuotoisten sointujen peräkkäiset yhdistelmät ovat erittäin kömpelön kuuloisia.
 
Otetaan esimerkki C-duurissa varsin perinteisestä sointukulusta (soinnut astemerkintöinä):
 
I-IV-II-V-I.
 
Soittakaapa tuo vaikka pianolla, jokainen sointu perusmuotoisena. Kuulostaa hirveältä.
 
Esim. seuraavalla tavalla käännöksiä ja perusmuotoja yhdistelemällä saadaan äänenkuljetus huomattavasti luontevammaksi ja paremman kuuloiseksi:
 
I6-IV-II6-V-I6. Eikö kuulostakin paremmalta? :)
 
Tämän pohjalta voi alkaa omia korviaan ja näitä teoriatietoja apuna käyttäen soinnuttaa. Melodiaan voi miettiä sointuja mm. tuolla "sointu sävelen päälle" - tekniikalla, mutta selvää on tietenkin se, että kaikissa tapauksissa tuo sääntö ei toimi. Varsinkin nopeissa juoksutuksissa voi taustalla pitää yhtä sointua jne..
 
Mutta tämä soinnuttaminen on niin laaja käsite, että edes oma FAQ ei riitä sille :)
 
Toivottavasti tästä on jotain hyötyä, ja pari tuntia tähän meni, joten plussaa, kiitos, jos viitsitte :)
 
EDIT: 24.3.2003 - Lisätty sointuasteiden nimet + tietoa perinteisimmistä sointukuluista ja eri sointuasteiden funktioista sekä "sukulaisuussuhteista".
 
EDIT: 14.11.2008 - Korjasin luonnollisen mollin Es-F-B -virheen, oikea muoto on tosiaan Es-G-B, niinkuin tässä ketjussa jo huomautettiinkin.
 
Ajattelin samalla kertoa että en ole enää aikoihin käynyt täällä kuin pari-kolme kertaa vuodessa, joten pikaviesteihin vastaaminen ym. on jäänyt, ikävä kyllä. On vaan niin paljon muita hommia nyt että aika ja jaksaminen mnetin kanssa on päässyt lopahtamaan oikeastaan kokonaan.