Aihe: Hotelli Ruanda
1
Chrissie
09.03.2005 23:54:39 (muokattu 10.03.2005 00:01:40)
Halusin tehdä tälle oman ketjun, jotta tämä ei vain hukkuisi muiden elokuvien joukkoon..
 
Kävinpä tänään sitten leffateatterissa katsomassa tuon tositarinaan perustuvan Hotelli Ruanda (Hotel Rwanda) teoksen, jota on ylistetty vähän ties missä ja huh.. En muista koskaan, että olisi tuntunut niin pahalta katsoa jotain elokuvaa kuin nyt! Enkä edes tuntenut ainoana niin... monet itkivät ja sulkivat silmiään voidakseen välttyä näkemiseltä.
 
Hotelli Ruanda kertoo ajasta, jolloin Ruandassa alkoi sisällissota, ja hutut tappoivat yli miljoona tutsia. Muu maailma sulki silmänsä kauheuksilta, ja YK vetäytyi maasta. Elokuvan keskipisteessä on hotellipäällikkö, jota nykyisin verrataan Oscar Schindleriin. Paul Rusesabagina oli hutu, mutta hän silti pelasti yli tuhat tutsipakolaista toimillaan.
 
Itse elokuva oli todella vaikuttavaa katsottavaa - oikeastaan inhorealismia, mutta kieltämättä se tosissaan laittoi ajattelemaan omaa napaansa pidemmälle. Yleisesti ottaen ihmisten mieliin jäävät luonnonkatastrofit, mutta entä sitten, kun ihmisten tuntema viha saa aikaan tuhansia, jopa miljoonia ruumiita! Täytyy myös nostaa hattua niille YK:n rauhanturvaajille, jotka toimivat sotatilamaissa.. Anyway, oli todella raikasta nähdä elokuva, joka ei ollut kuvattu valkoisen tai edes amerikkalaisen näkökulmasta. Kaiken kruunaa se, että tämä kaikki on tosiaan joskus tapahtunut...
 
Ensi-iltaviikosta huolimatta leffa oli sijoitettu pieneen saliin ja paikalla oli vain kourallinen ihmisiä. Suuri yleisö ei tätä tule koskaan Suomessa löytämään, mutta he myös menettävät paljon.. Se harmittaa ainakin minua.
 
Inhorealismistaan ja karmeasta tunteesta huolimatta: 9+/10
 
http://uk.imdb.com/title/tt0395169/
Ei musiikkia ilman hiljaisuutta. "Another day, another wish: don't want my life to be like this..." Client - Radio
"But some day we'll look back and wonder how we ever tolerated it - life and death." Apollo 440 - Liquid Cool
J-PPP
10.03.2005 12:14:44
Kyllä, hyvä elokuva on kyseessä. Helppo suositella kenelle vaan.
Varaani
10.03.2005 12:43:13
Pitää mennä katsomaan.
Tuolla suunnalla asuneen nuo hommat tuntuu aika läheisiltä kuitenkin.
juuso a
11.03.2005 23:24:08
 
 
Tämä kyllä tosiaankin pitäisi nähdä. Mielenkiintoinen aihe ja Don Cheadle on kyllä loistava näyttelijä. Kattellaan siis kun mahdollisuus avautuu.
Elämä on kivaa, jippii!!!
jazzy
13.03.2005 22:18:44
Cheadle on mahtava. Pakko nähdä.
"This story's gonna grab people. It's about this guy, he's crazy about this girl, but he likes to wear dresses. Should he tell her? Should he not tell her? He's torn, Georgie. This is drama." -Ed Wood
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)