Musiikkibisnes ›

Typerä otsikko, mutta totta ainakin mun kohdalla. Tai oikeastaan kyse ei ole musiikkimausta, vaan suhtautumisesta erilaisiin musiikin lajeihin.
 
Töissä esimerkiksi joutuu kuuntelemaan väkisilläkin radiota, ja sitten kun siellä soi se Eminemin uusin sinkku tehosoitossa ja kuulet sen tarpeeksi monta kertaa.. Et jaksa välittää enää siitä että et kyseisestä genrestä tykkää, vaan alat kuunnella sitä kohta kohdalta läpi ja lopuksi jo pystyt analysoimaan sen biisin, eikä se enää ärsytä yhtään.
Tietenkin se seuraava vastaava sinkku vielä ärsyttää, mutta ei enää niin paljon kuin ennen. Näin ainakin mun kohdalla, en silti koskaan ala digata kyseisestä genrestä, mutta en jaksa enää maristakaan "kuinka paskaa räppi on". Itse asiassa Eminem on sanoittajana ihan nero jätkä, kun nyt oon kuunnellut niitä sanoituksia tarkemmin.
 
Kohta olet jo siinä tilanteessa, että vain harvat biisit kykenevät ärsyttämään sinua, kun ennen lähes kaikki radion biisit ärsyttivät hemmetisti. Näin on käynyt mulle..
 
Ja Mnetillä on oma osansa asiaan, tämä foorumi on erilaisen suhtautumisen sulatusuuni, ja tottakai se vaikuttaa kun huomaat että olet jonkun tyypin kanssa samalla aaltopituudella keskustelussa, tsekkaat hänen profiilinsa ja huomaat että se kuuntelee reggae, okee, ja räbää.. mietit, pitäisikö itsekin testata miltä se tuntuu..?
 
Silti, edelleen mulla polttaa kuumana päässä se ajatus: "Miksi radiossa ei koskaan soiteta sitä mistä MINÄ tykkään", kuten monella muullakin?? Ehkä juuri siksi, että radio on bisnestä..?
 
Pointtina mulla on nyt se, että jos meikäläinen eli paatunut, alkujaan rajatusti suvaitsematon rokkari, pikkuhiljaa lämpenee siten että mua ei enää ärsytäkään juuri mikään, niin hiukan mua sivistyneempi ihminen on jo siinä pisteessä että se menee ja ostaa sen levyn, mikä alkujaan ärsytti niin pirusti. Mitä mieltä ootte?
 
Olikohan tää taas niin sekavaa juttua, että kukaan ei jaksanut lukea..;)

Naureskelen vain kuinka identtisiä kaikki radiokappaleet ovat. Sitten pistän kuulokkeet päähän ja kuuntelen omaa mp3-CD:tä

Tämä on kyllä ihan totta. Itsekin olin siinä yläasteiässä sitä mieltä että kaikki musiikki missä lauletaa murinaa korkeammalta on sietämätöntä. noh, nykyään menee britneyt ja aguilerat sankarihevien kanssa. Ahdaskatseisuus musiikin suhteen on tyhmää koska kyllä jokaisessa genressä on niitä juttuja mitkä itseään musiikissa viehättää. esim. hyvät lyriikat,laulustemmat, rytmit jne. Meni mullakin aika monta vuotta ennen ku poppiksesta kuuli niitä juttuja

Jos joku toimii, niin mikäs siinä? Eminemhän on helvetin hyvä. En kyllä jaksa usko, että edes tehosoitolla Britney kolahtaisi. No, en kyllä toisaalta kuuntele radiota.

Hähää, sulla on tainnut alkaa pipo löystyä! Ei se ole välttämättä huono asia. Kyllä sulla sen verran tiukat periaatteet on kuitenkin, ettei varmaan ole vaaraa totaalisesta kritiikittömyyteen repsahtamisesta :)
 
Niin ja joo, onhan se ihan tuttu ilmiö että joku ärsyttävä renkutus jää soimaan päähän, ja kohta sitä huomaa jo diggailevansa. On ne kelmejä nuo pisnis-ihimiset. Samahan se on monessa muussakin asiassa. Luodaan tarve jota ei muuten olisi.

Pointtina mulla on nyt se, että jos meikäläinen eli paatunut, alkujaan rajatusti suvaitsematon rokkari, pikkuhiljaa lämpenee siten että mua ei enää ärsytäkään juuri mikään, niin hiukan mua sivistyneempi ihminen on jo siinä pisteessä että se menee ja ostaa sen levyn, mikä alkujaan ärsytti niin pirusti. Mitä mieltä ootte?

Toi on tärkeä pointti...mun mielestä tärkeää musiikillisessa kehittymisessä on juuri se kehitys. Se, että ei jää jumiin siihen mitä on aina kuunnellu. Mun mielestä ihminen on hengissä silloin, kun se pystyy vielä oppimaan uutta ja innostumaan jutuista joita se ei ole aina kuullut. on niin helppoa vajota siihen, että elää mennessä, mutta eihän se ole enää elämää...mä olen aina digannut sellasia juttuja joita en itse välttämättä kykene tekemään...ne vaikuttaa kuitenkin jollain tasolla. Rap ja hip hop on kuitenkin tällä hetkellä eniten hengissä olevaa musaa ja sieltä löytyy ne luovimmat tyypit...kunnes tulee jotain muuta.

Jos joku toimii, niin mikäs siinä? Eminemhän on helvetin hyvä. En kyllä jaksa usko, että edes tehosoitolla Britney kolahtaisi. No, en kyllä toisaalta kuuntele radiota.
 
Joo, eminem on ihan samperin hyvä. Pitäisköhän ostaa sen nuottikirja :-----------D

Pointtina mulla on nyt se, että jos meikäläinen eli paatunut, alkujaan rajatusti suvaitsematon rokkari, pikkuhiljaa lämpenee siten että mua ei enää ärsytäkään juuri mikään, niin hiukan mua sivistyneempi ihminen on jo siinä pisteessä että se menee ja ostaa sen levyn, mikä alkujaan ärsytti niin pirusti. Mitä mieltä ootte?
 
Joo ja ei. Mä olen itsessäni huomannut, että mun oma musiikkimaku, ja toisaalta se, mitä musiikkia kuuntelen, on eriytynyt jossain määrin. Eli mulla on edelleen omat lempilevyt, ja jokin musiikin laji on minulle tunnetasolla ominta, mutta ostan, kuuntelen ja arvostan sellaisiakin artisteja, levyjä, bändejä, joista oikeastaan en edes pidä. Tavallaan se, pidänkö mä jostain musiikista vai enkö, on täysin toissijaista sen rinnalla, onko ko. musiikki oikeasti hyvää lajissaan.
 
Tietysti on hieman skitsofreenista diggailla bändejä joita ei voi sietää, mutta niinhän se käy. Kyllä mä nostan sitten kädet näkyvästi pystyyn, jos mennään sellaiselle alueelle jota en oikeasti voi käsittää, esimerkiksi metalli- tai örinäbändien keskinäiseen hierarkiaan tai arvomaailmaan, niiden kohdalla mun kykyni keskustella älykkäästi rajoittuu siihen, että voin arvioida kappaleen rakennetta ja pop-sensibiliteettiä, kiinnostaako se minun mielestäni kuulijaa tai onko siinä jokin ilmeinen puute. Alan vakiintuneista käytännöistä mä en mitään tiedä, enkä oikeasti niin tahdokaan.
 
Itse asiassa, mä luulen, että yhtenä syynä on se, että olen aina kuunnellut eri musiikkia kuin soittanut. Siitä seuraa se huvittava tilanne, että keskiverto rillipää hörökorvapoika yleisössä todennäköisesti tietää paremmin tai ainakin selkeämmin, mitä genreä ja virtausta kulloinkin soittamani matsku luokitusten mukaan on, kuin minä, ja osaa myös lukea niitä viitteitä aivan toisella tasolla, nykytasolla. Itse kaivaudun samaan aikaan vain taaksepäin musiikissa, koko ajan lähemmäs juuria seuraten.

Musiikkimaun kehitys voi olla myös toisenlaista, eli kevyemmästä rankempaan. Yläasteella tuli lähinnä kuunneltua Metallicaa, Megadethia, Iron Maidenia ja muita sellaisia tunnettuja hevibändejä, missä vokaalit olivat suht "puhtaat". Sit kaveri lainas In Flamesin Whoraclea, niin aluks kuulosti ne vokaalit ihan hirveitä, mut pikkuhiljaa niihinkin alkoi tottumaan. Nykyään menee brutaali death-metallikin, mikä muutama vuosi sitten kuulosti hirveältä.
 
Eli ilmeisesti totuttelemalla ja iän myötä se musiikkimaku kehittyy sekä rankempaan, että löysempään suuntaan. Muilla samantyylisiä kokemuksia?

Juu no itellä menee musamaun kehitys sunnilleen näin:
 
Eno toi punk levyjä (ratsia jne.) -->skedepunk-->rap/hiphop-->reggae
-->rock/grunge-->HC--->proge-->hardrock/heavy-->metalli-->mättömetal
--->örinä-->Doom/Stonerrock
 
Eli aika lailla kevyemmästä raskaasen, joskin mitään en oo jättäny pois kuuntelusta.
 
EDIT: meni vähä off topikkia mutta eniveis.

Eli ilmeisesti totuttelemalla ja iän myötä se musiikkimaku kehittyy sekä rankempaan, että löysempään suuntaan. Muilla samantyylisiä kokemuksia?
 
Juuh, jos muistelen niin näin on kehitys mennyt:
 
~6-8v (90-luvun alku):
 
tekno
kevyt-industrial
MTV (silloin sieltä tuli vielä laadukasta musiikkia)
Metallica (äiti tehokuunteli Blackiä autossa)
 
10v ('94)
 
Black Sabbath (äiti tehokuunteli Cross Purposes-kasettia autossa)
lisää teknoa ja pieniä lapsuuden "bändi"projekteja nykyisen rumpalin kanssa.
 
13-14v ('97 loppu - '98 alku)
 
Löysin täysin uuden jutun kun asensin Carmageddonin ja intromusiikki (Fear Factory - Zero Signal) iski kuin tuhat volttia ("TÄMÄ!"), biisi oli instrumental-versio, joten laulusta en vielä tiennyt mitään, mutta itse kappale yhdisti lapsuudensuosikkejani (tekno & industrial) hevin kanssa ja vielä tuplabasarien kera (toinen uusi juttu pikkunatiaselle).
 
Seuraavana päivänä sitten tarttui Demanufacture mukaan levykaupasta.
 
Samoihin aikoihin "löytyi" Ozzyn soolomusiikki äidin avustuksella, sekä Faith No Moren kasetti King for a Day, Fool for a Lifetime, jota sitten popitin joka päivä.
 
Ööh, kokous, jatkan myöhemmin
 
EDIT:
Jahas, unohtui kokonaan. No:
 
15-16v ('99 - '00)
 
Peruskoulun loppu ja tehokuunneltiin koko luokan kesken omia kokoelmia, joissa yhdisti Ozzy, Sabbath, Fear Factory, Rammstein, Helloween ja semmoiset.
 
Lukion ajan ('00 - '02) kuuntelin Soilworkia, Fear Factoryä edelleen sekä aloin laajentamaan skaalaa huomattavasti. Bändejä löytyi kymmeniä kuukauden aikana ja aina löytyi uutta. Aivan liian monta listata yksitellen, joten genrepohjaisesti vain löytyi Jazz, Black Metal, muita Industrial Metal poppoita, Blues, klassinen, Hard Rock, Avantgarde, Ambient, Death Metal jne.
 
Nyt viime aikoina on taas laajentunut näkemykset yhä vain, enkä pidä muuta rajaa kuin kuinka hyviä biisejä on. Kuuntelen myös levykokonaisuutta enemmän kuin yksittäisiä biisejä. Jos levyltä löytyy joitain ässäbiisejä ja muutamia hyviä sieltä täältä, mutta levy on kokonaisuutena kökkö niin ei paljoa kuuntelussa pysy. Uusia bändejä löytyy edelleen kymmeniä kuukaudessa ja soittolista vain kasvaa (14686 tällä hetkellä).

Tyylille ihan sama, jos biisi on hyvä...Muusiikin tulisi liikuttaa kuulijaa jollain tapaa.
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos biisejä ihan liikaa.

Pöh..
Ei Antti Tuisku sun muut Pritnit ja Eminemit kuulosta hyvältä tai edes siedettävältä intensiivisen tehokuuntelunkaan jälkeen.

Pöh..
Ei Antti Tuisku sun muut Pritnit ja Eminemit kuulosta hyvältä tai edes siedettävältä intensiivisen tehokuuntelunkaan jälkeen.
 
Tuiskun/Britneyn ja Eminemin välillä on aika iso ero.
 
Joo ja ei. Mä olen itsessäni huomannut, että mun oma musiikkimaku, ja toisaalta se, mitä musiikkia kuuntelen, on eriytynyt jossain määrin. Eli mulla on edelleen omat lempilevyt, ja jokin musiikin laji on minulle tunnetasolla ominta, mutta ostan, kuuntelen ja arvostan sellaisiakin artisteja, levyjä, bändejä, joista oikeastaan en edes pidä. Tavallaan se, pidänkö mä jostain musiikista vai enkö, on täysin toissijaista sen rinnalla, onko ko. musiikki oikeasti hyvää lajissaan.
 
Mä taas olen huolissani siitä, että en ehdi kuunnella edes suunnilleen sitä ominta musiikinlajiani (oikeastaan lajeja) vaan siitäkin vaan suunnilleen parhaat päältä. Vaikka huonojakin levyjä kuulen kyllä ihan tarpeeksi.
 
Olen kyllä pitänyt yllä jonkinlaista yleissivistystä lainaamalla kirjastosta levyjä ja havaitsemalla jo ties monennen kerran että metalli, CMX jne. eivät meitsille toimi.

Musiikkimaun kehitys voi olla myös toisenlaista, eli kevyemmästä rankempaan. Yläasteella tuli lähinnä kuunneltua Metallicaa, Megadethia, Iron Maidenia ja muita sellaisia tunnettuja hevibändejä, missä vokaalit olivat suht "puhtaat". Sit kaveri lainas In Flamesin Whoraclea, niin aluks kuulosti ne vokaalit ihan hirveitä, mut pikkuhiljaa niihinkin alkoi tottumaan. Nykyään menee brutaali death-metallikin, mikä muutama vuosi sitten kuulosti hirveältä.
 
Eli ilmeisesti totuttelemalla ja iän myötä se musiikkimaku kehittyy sekä rankempaan, että löysempään suuntaan. Muilla samantyylisiä kokemuksia?
 
Ihan sama juttu, paitsi että se levy oli Jester Race.
 
Kyllähän sitä on itsekin alkanut kuuntelemaan mainstream -biisejä ihan eri korvalla sen jälkeen, kun on alkanut kiinnostaa musiikin soittaminen, säveltäminen ja äänitys. Joistakin biiseistä voi löytyä yksittäisiä hyviä juttuja, mutta ei ne MTV-NRJ -räpellykset vaan iske noin niinkuin kuuntelullisella tasolla.
 
Vaikka paatunein heviäijäkin voi radion korruptoivasta vaikutuksesta alkaa fanittaan indXiä (kärjistys), niin tuntuu että se musiikkimaun laajeneminen menee vain yhteen suuntaan. Tuntuu hieman epätodennäköiseltä, että nämä teiniprinsessat(ja -prinssit) yhtäkkiä innostuisi jostain grindcoresta tai fuusiojazzista. Syykin on selvä: Koska sitä ei tule radiosta/MTV:ltä, niin ei tule tätä 'kyllästämisvaikutusta'.

Onpas tasan väärässä aihealueessa tämä ketju, mutta kommentoinpahan silti:
 
En ole ikinä ymmärtänyt kapeakatseisuutta musiikinkuuntelussa.
En ole halunnut minkään genre- tyyli- tai soundirajoituksen pilata iloani diggailla musiikkia. Iskelmästä popin kautta metalliin, proge, klasari ja jazz, kuoromusa ja konepumputus.
 
On toki he***tin monta eri musatyyliä, joita en ymmärrä pätkääkään, mut ehkä sit jonain päivänä intoudun opettelemaan.
 
Jotenkin tuntuu, ettei ihmiset nuorena luokaan identiteettiään sen mukaan, mitä kuuntelee, vaan sen mukaan, mitä ei kuuntele. Eli yhteisö muodostetaan ja oikeutetaan sillä, mikä kuuluu sen ulkopuolelle.
 
Se joka sanoo, ettei sama tyyppi voi oikeasti digata Taiskaa, Rasmusta, Panteraa ja Debussya, saa olla sitä mieltä.
Ei haittaa, ei sit himpun vertaa.

Lux:
En ole ikinä ymmärtänyt kapeakatseisuutta musiikinkuuntelussa.
 
Allekirjoitan
 
En ole halunnut minkään genre- tyyli- tai soundirajoituksen pilata iloani diggailla musiikkia.
 
Allekirjoitan
 
On toki he***tin monta eri musatyyliä, joita en ymmärrä pätkääkään, mut ehkä sit jonain päivänä intoudun opettelemaan.
 
Allekirjoitan
 
Jotenkin tuntuu, ettei ihmiset nuorena luokaan identiteettiään sen mukaan, mitä kuuntelee, vaan sen mukaan, mitä ei kuuntele. Eli yhteisö muodostetaan ja oikeutetaan sillä, mikä kuuluu sen ulkopuolelle.
 
Jos se on noin, niin sitä on syytä hävetä eikä kailottaa ääneen. Joka ikisessä artistissa on jokin pointti josta voi oppia, jokaisessa musiikinlajissa on jotain hyvää.
 
Mä luulen kyllä että omassa lapsuudessa se tiesmistä räkäpunkista vaahtoaminen oli lähinnä ylpeilyä siitä, että tämänKIN laisesta musiikista ymmärtää ne arvot. Ois ollu aika surkeaa jos olis ollu toisinpäin:-(

Mä luulen kyllä että omassa lapsuudessa se tiesmistä räkäpunkista vaahtoaminen oli lähinnä ylpeilyä siitä, että tämänKIN laisesta musiikista ymmärtää ne arvot. Ois ollu aika surkeaa jos olis ollu toisinpäin:-(
 
Niin, en tiedä.
 
Muistelen, kuinka Kerkko Koskinen jossain haastiksessa puhui siitä, kuinka popmusiikissa syntyy väkisin vastakkainasetteluja ja että paras musa on sellaista, jota rakastetaan ja vihataan.
Tavallaan sekin on totta, yhdentekevä musa on usein yhdentekevää. Yhtä yhdentekevää kuin tuo edellinen lause...
 
Mutta "v***umä mitää hiphoppia kuuntelen!" kertoo toki siitä, ettei ko. tyyppi halua samastua kyseiseen alakulttuuriin, vaikka se musiikillisesti voisi sisältää miten kiinostavia juttuja.
Veikkaan.
 
Kolmen pennin keittiötsykologi.

Onpas tasan väärässä aihealueessa tämä ketju, mutta kommentoinpahan silti:
 
En ole ikinä ymmärtänyt kapeakatseisuutta musiikinkuuntelussa.
En ole halunnut minkään genre- tyyli- tai soundirajoituksen pilata iloani diggailla musiikkia. Iskelmästä popin kautta metalliin, proge, klasari ja jazz, kuoromusa ja konepumputus.
 
On toki he***tin monta eri musatyyliä, joita en ymmärrä pätkääkään, mut ehkä sit jonain päivänä intoudun opettelemaan.
 
Jotenkin tuntuu, ettei ihmiset nuorena luokaan identiteettiään sen mukaan, mitä kuuntelee, vaan sen mukaan, mitä ei kuuntele. Eli yhteisö muodostetaan ja oikeutetaan sillä, mikä kuuluu sen ulkopuolelle.
 
Se joka sanoo, ettei sama tyyppi voi oikeasti digata Taiskaa, Rasmusta, Panteraa ja Debussya, saa olla sitä mieltä.
Ei haittaa, ei sit himpun vertaa.
 
Periaatteessa aivan samaa mieltä, mutta kuitenkaan ei. Minusta ei kaikesta tarvitse löytää jotain diggaamisen arvoista vain sen vuoksi, ettei sen kokee velvollisuudeksi. Kun ei jostain tykkää (kohtuullisen yrityksen jälkeen), niin ei tykkää. Pidän itseäni kohtuullisen laaja-alaisena musiikinkuuntelijana, mutta viimeistään tässä foorumissa huomaa, että on hyvinkin paljon musiikkia, josta en ole koskaan oppinut pitämään enkä tunne siihen mitään varsinaista tarvetta. Eikä tämä sinänsä ole mikään ongelma, hyvää musiikkia riittää valitsemassani karsinassa ihan tarpeeksi. Ja ilolla tervehdin kaikkia, joilla on vielä laajempi maku kuin itselläni. Kyllä ihmeessä voi tykätä samalla lailla Taiskasta ja Debussystä.
 
Vielä pitää tilittää, että pidän soittohommia ja musiikinkuuntelua eri asioina. Soittamielessä voi oppia kälyisimmästäkin nuorisotalobändistä tai hanuripartiosta, mutta niiden musiikista ei välttämättä tarvitse pitää.