Kitarat: kitarakamat ›

Reikiä täyteen porattu "kevennetty" LP ei ole enää mikään LP, koska puolet rungon sustainista lojuu puruna puuvertaan lattialla.
 
Njaah.. Emmä kyllä tuota ihan suoralta kädeltä allekirjoita. Kevennyshän saattaa tuoda kitaran juuri sopivasta massa+tilavuus+puunlaatu -yhtälön sille alueella jossa puu alkaa soimaan just passelista.
 
Enpä kyllä itse muista koskaan soittaneeni tai edes kuulleeni LP:a jossa olisi sustaini loppunut kesken.
 
Taannoin kyseltiin soitinrakentajalta miten kammiot ja kolot kitaran rungossa vaikuttavat sointiin. Puolitotinen vastaus "mitä enemmän uskaltaa poistaa sitä paremmin soi" sisälsi kuitenkin varmaan jonnin verran kokemustakin asiasta. Tosin kyse ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kevennysporauksista vaan ehkä enemmän näistä "tone chambereista", mikskä niitä nyt suomeksi voisi kutsuakaan...

Tähän taas ehkä voi heittää tarinan, kuinka kyseisellä merkillä (ja varmasti muillakin jenkkilän tehtailla) homma pyörii, alustukseksi toki se fakta, että Suomi ei, kaikesta huolimatta, ole sanotaan nyt vaikka Gibsonin, päämarkkina-alue. Vaikka joskus siltä tuntuu.. =)
 
No niin, tehtaalta on lähdössä tuo 100 kpl satsi LP- merkkisiä kitaroita.. Lähtevistä on korjattu talteen viitisen, jotka menevät "omille artisteille", valinnan on tehneet tuotantolinjan ammattilaiset. Samalla on katsottu sellaisia vähän parempia, jotka sitten jaetaan kotimarkkinoille. Oletetaan, että tuosta satsista tulee Euroopan markkinoille tällä kertaa 8-10, no, merikontissa tulevat satamaan, ja sieltä keskusvarastolle. Keski-Euroopan liikkeitten sisäänostajilla on lyhyt matka poiketa, kun samalla on muutakin katsottavaa. "Me otetaan nuo" sanoo Fritz ja kas, jäljellä onkin enää pari, jotka on tilattu Suomeen. Lurtmannin kautta menee. Varmasti on ns. "parhaat päältä" lähteny jo muutaman kerran, että tällä tavalla. Enkä jaksa uskoa että muuttunut olis systeemi, saati että joku muu tehdas toimisi toisella tavalla..
 
Olen pitkään vähän tälläistä aavistellutkin. Vierailu Japanissa avarsi maailmaa aika monella tapaa. Osakassa kävin Ishibashin liikkeessä ja siellä oli tusinan verran Gibson LP:ta, perusmalleja ja Historiceja. Historiceja en testannut, ne kun oli piilotettu lasivitriiniin muiden high end jenkkikeppien kanssa. Joka tapauksessa noista ei-Historic malleista käpistelin paria yksilöä ja tuntui, että ne olivat selkeästi parempia kuin Suomessa kokeilemani. Loimukannetkin olivat komeampia, ja hinnat halvempia, itseasiassa samaa luokkaa kuin jenkeissä. Japanissa ei kai sitten ole samalla lailla ALV:t riesana kuin Euroopassa tai jotain...
 
Unohtuivat tosin Gibsonit aika nopeasti kun sattui silmään ESP/Edwards LP-kopsut. Hinta-laatusuhde on helkkarin hyvä noissa, selvästi parempia kuin esim. Tokait. Parin yksilön testailun jälkeen alkoi käsi harittaa kovasti lompakon suuntaan..onneksi (valitettavasti?) järki sanoi, että ei nyt ole oikein varaa kun jo yksi kitara tuli ostettua.
 
Mitä tuohon paino=sustain yhtälöön tulee, mielestäni se ei pidä oikein paikkaansa. Allekirjoittaneen kaksikaulainen kepukka painaa jotain 7 kilon luokkaa, mutta sustain on samaa luokkaa kuin 4,5 kg:n LP-kopsussa tai 4 kilon puoliakustisessa. Ovathan nuo porausreiät tietysti hieman kyseenalainen rakennusmetodi, mutta Gibson on siinä mielessä vaikeassa tilanteessa, että pahimmat Gibson-fanit valittavat, jos laitetaan esim. rungon takaosa kahdesta kevyemmästä mahonkipalasta yhden painavemman sijaan.

Ovathan nuo porausreiät tietysti hieman kyseenalainen rakennusmetodi
 
Jep, ja miksi maksaa reistä kun samalla rahalla voi saada puuta :)

Jep, ja miksi maksaa reistä kun samalla rahalla voi saada puuta :)
 
Miksi maksaa puumötikästä, kun samalla rahalla voi saada hyvin mitoitettuja ja soivia äänikammioita kannen alle? ;)

Oksaton puu ei soi ;-)
 
Mitä tuohon paino=sustain yhtälöön tulee, mielestäni se ei pidä oikein paikkaansa.
 
Koska se ei pidä paikkaansa. Painolla ei suoranaisesti ole mitään tekemistä sustainin kanssa. Välillisesti kyllä, sillä usein paino korreloi jossain suhteessa rakenteen jäykkyyden kanssa. Sustain on kuitenkin kiinni ainoastaan rakenteen jäykkyydestä.
 
Mitä tulee kevennysreikiin, niin en mä niitä minään pyhäinhäväistyksenä pitäisi. Yhteen saarniteleen jyrsin taustapuolelle "kauniin koverruksen", kun karahka oli muutoin niin painava. Eikä se oikeasti ole edes pahannäköinen: keskikohta (eli se mistä löytyy toiselta puolen kitaraa kielet) ja reunat ovat jyrsimättömiä, mutta keskikohdan ja reunojen väliltä kitara on kivasti kovera. Muistaakseni noin 600-700 grammaa tippui painosta. Toisaalta oli varaa ottaakin, kun rungon ainevahvuus oli, ja on vieläkin niistä paksuista kohdista 48 milliä normaalin 45 millin sijaan. Nyte o' hyvä.

Näinhän tämä minustakin menee, itsestäänselvyys Gibsonin laatu ei ole. Olen testannut monia hyviä gibsoneita, mutta vielä useampia hintaansa nähden luokattomia. Vastaavaa ongelmaa ei ole ikinä näkynyt esimerkiksi Tokain kopioissa. Mutta jos sen pitää olla "real thing" niin eikun kokeilemaan / arpomaan.

Painolla ei suoranaisesti ole mitään tekemistä sustainin kanssa. Välillisesti kyllä, sillä usein paino korreloi jossain suhteessa rakenteen jäykkyyden kanssa. Sustain on kuitenkin kiinni ainoastaan rakenteen jäykkyydestä.
 
Juu, ei se pelkkä paino. Tuossa 70-80 lukujen vaihteessa herra Jeff Hasselberger Ibanezilla teki kokeen, otettiin Artist 2622 EQ Steve Miller-model, ja koska oli silloin "muotia" noita messinkiosia kitaroihin laitella, ajatteli Jeff, että jospa koko kitara messingistä. Ultimate sustain? No ei, vaan nelisenkymmentä kiloa painava Artist joka kyllä soi, mutta ei mitenkään erityis-sustainakkaasti.. aikalaiset mainitsivat soundin kirkkaaksi ja ylä-äänipainotteiseksi mutta kovin ohueksi. Ja oli paha soittaa, istualtaan haittasi jalkojen verenkiertoa ja seisaaltaan ei kestänyt hihnat. Oli tuo kitara NAMMissa esillä, ja sitten USA:n kiertueella, eräästä soitinkaupasta ajatteli nuori hintelä kaveri ottavansa "kultaisen kitaran" ns. juoksulla, tarttui kaulaan mutta paino yllätti. Kaveri selälleen.
Itse asiaan, onhan se hyvä sitten jos Tokain laatu on niin tasaista. Onkohan niissä kaikissa sellainen kaulaliitos sitten kun joskus laitoin sitä kuvaa...on varmaan..

Mutta jos sen pitää olla "real thing" niin eikun kokeilemaan / arpomaan.
 
Tottakai sen pitää olla "real thing". Samoin kun pedaalien pitää olla Bossia eikä Behringeriä. Ainii, mut Tokai oli eri juttu ku se on niinku 100X parempi ku Gibson.

Löytyykös tälle jotain referenssiä?
Kitarapajalla nimittäin ovat sitä mieltä, että tuota tekniikkaa ei nykyisissä Stankuissa enää harrasteta, vaikka muutama vuosi sitten vielä sitä käytettiinkin. Kumpi on oikeassa?
 
Kysyin asiasta LP-vöörymillä, tällainen kommentti tuli...
 
"Where did you hear this from? The weight relief holes are still there, and I doubt they are going away."

Näinhän tämä minustakin menee, itsestäänselvyys Gibsonin laatu ei ole. Olen testannut monia hyviä gibsoneita, mutta vielä useampia hintaansa nähden luokattomia. Vastaavaa ongelmaa ei ole ikinä näkynyt esimerkiksi Tokain kopioissa. Mutta jos sen pitää olla "real thing" niin eikun kokeilemaan / arpomaan.
 
Nojuu, täytyypä laittaa tännekin. Ainoa Tokain kitara jonka kanssa olen ollut tekemisissä oli taannoin uusi "Les Paul" malli jonka hieman taiteellinen kaverini oli ostanut itselleen (uutena, se oli silloin siis juuri kaupasta tullut). Talla oli tässä yksilössä asennettu niin vinoon, että tune-o-maticista loppui säätövara kesken. Sitä ei siis saanut hienovireeseen. Muistikuvan mukaan tallan yläosa oli ylhäältä noin 3-4mm lähempänä otelautaa kuin alaosa. Tallan asennusholkkien reunoista paistoi käsittelemätön puu. Reiät oli porattu vinoon. Ja tämä oli se Tokain kallein malli.
 
Mutta ei muuta kuin kokeilemaan / arpomaan. Uskon toki vakaasti tarkkaan syynäämiseen ja testaamiseen ennen ostoa. Oli soitin kuin soitin (paitsi huuliharppu). Tämä samainen kaveri meni ostamaan akustisen kitaran eikä vaivautunut edes avaamaan pahvilaatikkoa kaupassa. Selvähän se, että susihan se.

Oonkohan tulossa vanhaksi? Itseäni Fender vs. Squier threadissa soittaminen-palstalta lainaten:
 
Kaikki kitarat on ihan huonoja.

Mitä tulee kevennysreikiin, niin en mä niitä minään pyhäinhäväistyksenä pitäisi.

Tjooh näin. Kyllä tässä itselläkin on käyny mielessä niiden teko. Eip niissä mitään vikaa ole. Saapahan keveämmän soittimen!
 
Tämä ei tietenkään ole mikään uutinen tällä palstalla, mutta Thin Line Telecasterin ideana oli juuri kitaran keventäminen kun kevyttä saarnea ei enää käyttännössä ollut saatavilla ja Telen body pitää olla saarnea. Olen soitellut muutaman kerran '68 TL Telellä ja se on aivan mahtava kitara. Ei tuosta kevennyksestä mitään haittaa ole. Minusta kitara on jopa parempi kuin perinteinen Tele.

Tjooh näin. Kyllä tässä itselläkin on käyny mielessä niiden teko. Eip niissä mitään vikaa ole. Saapahan keveämmän soittimen!
 
Gibson les paul studio double cut: Ontto perä tallan takaa, ontto ylettyy sivuilla tallamikistä ohi.
 
Epiphone Wildcat: Ontto lankku, mutta puuta on tallasta taaksepäin, bigsbysysteemin alla.
 
Kaksi kitaraa, jotka ovat melkein onttoja. Kummassakin hyvä sustain, ja giban humpuukkerit tuo sen vielä paremmin esiin. Sama löikö kieliä hiljaa vai kovaa, samanlainen (yhtä kova) ääni tulee aina.

Gibson les paul studio double cut: Ontto perä tallan takaa, ontto ylettyy sivuilla tallamikistä ohi.
 
Samoin tuo LP Std DoubleCut, silläpä painoa on 3 kg 50 grammaa. Kuitenkin kaikki olennainen on kiinni täyspuussa, mahongissa on vähän d-kirjaimen muotoinen koiverrus..

Sellainen asia pisti silmään, kun ketjussa joku valitteli LP:n huonoa akustista sointia, että Gibsonit testataan aina sähköllä, kuten niiden sukulaisetkin, Hamereista Tokaihin. Ne kun ei oikeasti kuulosta ilman sähköä juuri miltään, se soundi syttyy vasta vahvistimessa.
 
Tää on varmaan monelle Straton tai muun kampikitaran soittajalle yllätys, Fenderit ja sensukuisethan soundaavat sähkön kanssa ihan samalle kuin ilman. No, Gibsonit ei.
 
Toki sointi saattaa muuten olla hyvä, mä olen mielelläni rämpytellut 335:ttä ja 175:ttä ilman sähköäkin. Mutta se sointi ei oo kumminkaan sama kuin vahvistimen kanssa.
 
Toinen silmään osunut juttu oli nauhanpäiden viimeistely. Mulla on sellainen kutina, että jos Suomeen tuodaan muualta kitara, sen nauhanpäät huutavat viilaa ihan kohta, jos ei se luuttu sitten oo tehty Anchoragessa, Alaskassa. Maailman pohjoisin pääkaupunki ei oo titteli, joka tulisi veroitta.
 
Kun näitä kämmenraspeja ei kuitenkaan kaupoissa koko ajan ole, se tarkoittaa mun silmissäni sitä, että monet muut kaupat hoitavat vastuunsa alkuhuollosta paremmin kuin Levytukku. Kyllä, mun kokemuksen mukaan hyvässä soitinkaupassa koko kuorma käydään ammattilaisvoimin läpi ja laitetaan säätöihin sekä nauhanpäät viilataan, ennen kuin pelejä tarjotaan asiakkaalle. Jos ikinä ehditään.
 
Ergonomiasta en osaa mitään sanoa. Mä soitin koko myöhäislapsuuteni sellaisella kolholla Telellä, joka painoi varmaan kymmenen kiloa. Kaikkeen tottuu. Sen rinnalla kaikki soittamani LP:t, joita ei oo ihan vähän, on olleet mukavia kuin mitkä. Mun ongelmani on se, että LP:issä tavallinen perinteinen paksumpi kaulan (C?) profiili ei mua innosta. Ihan kaikki LP:t eivät siis oo olleet mieluisia.
 
Myös Studioissa ja Recordingeissa (matalaimpedanssinen Studio) on aina ollut jotain mistä en tykkää. Siihen aikaan kun LesPaulit eivät olleet yhtä huimaavan hintaisia kuin nykyään, vaan lähinnä vain "tavallisen kalliita", niihin ei koskettu pitkällä tikullakaan, kun oli muitakin malleja...
 
Ja jos LP:n koppa on liian paksu, ainahan on Juniorit, Specialit ja Junior Specialit
:-)
 
Niin, ja onhan Gibsonilla paljon muitakin malleja. Mun mielestäni monet jopa hyvinkin parempia. Ei kai sen oo pakko olla LP?
 
Sen sijaan Gibsonin statuksesta merkkinä en tingi, vaikka mulla on monenmerkkisiä kitaroita, ja mielelläni niitä teettäisinkin vaikka ilman merkkiä. Se psykologinen juttu joka Gibsonissa on, on mun mielestäni sen hinnan arvoinen, jos itsestä sille tuntuu. Jos ei tunnu, säästyy rahaa ja voi olla onnellinen, mutta "mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle" - ei saa tyrkyttää omaa valintaansa, vaan pitää antaa jokaisen tehdä ratkaisunsa itse.

Vielä tuosta paino-sustain -vänkäämisestä. Mullon pitkällistä kokemusta parista 70-luvun loppupuolen stratosta, jotka painavat aivan syntisesti, mutta soundi on lähinnä piukean ohut ja sustainiton niin akustisesti kuin sähköllä soitettuna (hyvä soundi omalla tavallaan). Puolta kevyemmissä reissue-stratoissa on noihin verrattuna sitä sustainia (ei nyt tietenkään LP-luokkaa, mutta kuitenkin). Toisaalta noissa 70-luvun stratoissa on 3pulttikaulaliitos ja muovisen oloinen paksu lakka, jotka eivät varmaan sustainia edistä...
 
Kannattaa uskoa ainoastaan korvia siinä mikä kuullostaa oikealta -ihan sama onko siellä kannen alla reikiä vai ei. Ainakin pitkillä 4-5 setin keikoilla soittimen paino ja ergonomia nousee yllättävän tärkeäksi kriteeriksi. Ainakin vanhemmiten.

Itselläni on nyt pari viikkoa ollut tuo Gibsonin Les Paul Studio, ja tyytyväinen olen ollut. Mukava soittaa, hyvä ääni, ja vielä ihan hienon näköinenkin. Ei mitään valittamista. Mutta jatkakaa...

Sellainen asia pisti silmään, kun ketjussa joku valitteli LP:n huonoa akustista sointia, että Gibsonit testataan aina sähköllä, kuten niiden sukulaisetkin, Hamereista Tokaihin. Ne kun ei oikeasti kuulosta ilman sähköä juuri miltään, se soundi syttyy vasta vahvistimessa.
 
Tämä on tärkeä huomio liittyen myös tähän aiheeseen. Kitaran sointi, se, miten se soi akustisesti ja sähköisesti, eli saundi, on melkoisen hämärä asia. Ei sitä tieteellä pysty selittämään!
Olen kyllä kokeillut Gibson les pauleja, joiden saundi kuuluu jo akustisena läpi. Toisaalta: jotkut LP:it (gibsonit) ovat olleet akustisesti lujaäänisiä ja hyvänkuuloisia, mutta sähköisesti ei mitään ihmeellistä. Sitten jotkut ovat olleet akustisesti ihan tusinatavaraa, ei mitään ihmeellistä, mutta sähköisesti ne ovat olleet ihan uskomattomia.
Kun soppaan lisätään vielä se piuha ja vahvistin, jolla keppiä testataan, voidaan todeta, että aikamoista arpomista se kitaran, myös gibsonien, osto on. Ainakin minä tarvitsen vielä paljon kokemusta, ennen kuin voin sanoa olevani hyvä sähkökitaran ostaja.
 
Tää on varmaan monelle Straton tai muun kampikitaran soittajalle yllätys, Fenderit ja sensukuisethan soundaavat sähkön kanssa ihan samalle kuin ilman. No, Gibsonit ei.
 
Jaa-a, voipi olla että gibsonien ominaissaundiin vaikuttaa ne mikit sitten enemmän. Mikä tarkoittaa, että jotta LP kuulostaisi hyvältä, siinä pitää olla sille kitaralle sopivat mikit.
 
Sen sijaan Gibsonin statuksesta merkkinä en tingi, vaikka mulla on monenmerkkisiä kitaroita, ja mielelläni niitä teettäisinkin vaikka ilman merkkiä. Se psykologinen juttu joka Gibsonissa on, on mun mielestäni sen hinnan arvoinen, jos itsestä sille tuntuu.
 
Aivan oikein.

Itse asiaan, onhan se hyvä sitten jos Tokain laatu on niin tasaista. Onkohan niissä kaikissa sellainen kaulaliitos sitten kun joskus laitoin sitä kuvaa...on varmaan..
 
Laittaisitko uudestaan, niin pääsisi vertailemaan :)
 
Omassa 80-luvun puolenvälin LS-50 Love Rockissa oli ihan siistin ja tiukan näköinen liitos kaulamikin taskuun saakka. Minkälainen se Gibsoneissa on? Niistä kun ei omakohtaista kokemusta ole, ainakaan vielä...
 
Illu