Koskettimet ›

Mitä hyvää on siinä, että transponoinnin lopulta oppii, kun sen oppiminen vie niin kauan - verrattuna siihen ettei sitä ei edes tarvitsisi opetella?
 
Se, että käden lisäksi myös ajatuksen pitää siirtyä! :) Suurin osa soittimista on sellaisia, että eri sävellajeissa on eri sormitukset ja toiset sävellajit ovat hankalampia kuin toiset - se kuuluu ikäänkuin soittamisen luonteeseen. Ensin on ajatus, ja sitten soiva sävel, eikä niin, että sormet päästävät ilmoille toinen toistaan nopeampia kromaattisia kulkuja sävellajissa kuin sävellajissa.
 
Kyllä se nyt vain on niin, että pianon koskettimisto on havainnollinen jo aivan aloittelijalle, mutta koskettimet fyysisesti liian kaukana toisistaan pätevimmällekin soittajalle. Kehitys on polkenut kauan paikallaan.
 
Jos jonkin asian muotoutuminen kestää satoja vuosia, niin eikö ole selvää, ettei sitä voida muuttaa yhdessä yössä. Ruotsalaiset vaihtoivat oikeanpuoleiseen liikenteeseen 1967, mutta englantilaisilta se ei olisi onnistunut edes silloin - niin järjetön kuin heillä tuo liikennesysteemi onkin!
 
Jos kromaattinen näppäimistö olisi keksitty sanotaan vaikka 1700-luvulle tultaessa ja se olisi ns. ottanut tulta, niin tilannehan voisi olla nyt aivan toinen. Mutta 1800-luvun loppukin oli liian myöhäinen ajankohta, aika oli jo tehnyt tehtävänsä. Jos nyt alettaisiin valmistaa pianoja uudella koskettimistolla, niin ensin pitäisi olla ihmisiä, jotka opettelisivat, miten sillä soitetaan. He taistelisivat "perinteiselle" pianokoskettimistolle sävelletyn musiikin kanssa sanotaan nyt vaikkapa pari sukupolvea (minkähän takia ja millä motivaatiolla?), ja sitten alkaisi valjeta, onko systeemistä mihinkään vai ei...
 
Olen aivan samaa mieltä, että kosketusherkkyys on tärkeää ja pianolla on lyömäsoittimena ollut erittäin merkittävä asema mm. haitariin nähden, jota itse soitin viimeksi 30 vuotta sitten. Pelkästä kromaattisesta näppäimistöstä puuttuvat myös palkeet, joten ilmaisuvoima kalpenee siltäkin osin.
 
Ilmaisin ajatukseni varmaan puutteellisesti, koska kärki oli siinä, että soitin, jonka soittaminen vaatii jonkin verran voimaa taakseen, ei kenties olekaan parhaiten hallittavissa fyysisesti hyvin pienikokoisilta näppäimiltä. Pianon soittotekniikan olennainen ero haitarin- tai (pilli)urkujen soittotekniikkaan on juuri siinä, että pianonsoitto käytetään hyväksi koko käsivarren liikettä, kun taas haitarin- ja urkujensoitossa sormet tekevät pääasiallisen työn käden pysyessä muuten verrattain liikkumattomana.
 
Jokatapauksessa on mielestäni täysin selvää, ettei nykyinen pianon koskettimien ryhmittely ole lähelläkään optimia. Uusilla, elektronisilla soittimilla puute vain korostuu, minkä vuoksi aloitin tämän aiheen.
 
Kun syntetoijaa alettiin käyttää musiikki-instrumenttina 1970-luvulle tultaessa, käytiin myös jonkin verran keskustelua siitä, että koska on keksitty tällainen mullistava laite, niin sen soittamisesta ei saa tulla pianistien ja urkureiden etuoikeus, vaan siihen on kehitettävä uusi, kaikille soittajille "tasapuolinen" käyttöliittymä. Vaan kuinkas kävikään... :)
 
Kohta pääsen oman 174-näppäimisen lyömäsoittimeni ääreen. On jännittävää nähdä tuoko se ajan kanssa soittoon enemmän iloa vaiko murhetta. Ehkä palaan aiheeseen sitten joskus uudelleen.
 
Näin tehdään.