Kitarat: kitarakamat ›

Tervehdys..
 
Päätinpä ottaa asiaksi kirjoitella tarinaa Gibsonin Les Paul-mallisista skitoista (pois lukien Les Paul SG). Nähtävästi laudalla mielipiteet jakautuvat useampaan kuin moneen osaan ja niinpä ajattelin herättää keskustelua, tulikiven katkuista sellaista.
 
Lähdetään liikenteeseen siitä, että aika monelle Gibson Les Paul on 100% itsestäänselvyys. Kun lavassa lukee Gibson ja hintalapussa nelinumeroinen summa, on kyseessä loistava kitara. Ehkä näin, ehkä ei.. tässäpä siitä asiaa.
 
Kaunis kesäpäivä, minä.. Gibson Les Paul Classic '60 vuosimallia 2004 testissä paikallisessa musiikkiliikkeessä. Ensimmäiseksi tietysti tutkailin kitaran päällisin puolin. Ei suurempia moitteita, bindaukset ok, lakka ok.. vaikuttaa ihan hyvältä. Voi voi kuinka ensivaikutelma pettää, sillä kitaran sointi akustisena oli vallan luokaton, plugattuna mitäänsanomaton. Hyvältä näyttää mutta pasheelta kuulostaa.
En tiedä johtuiko mikeistä, puista vai siitä että minä olen näin monen soittovuoden jälkeen menettänyt otteeni.. se siitä "halpis-Gibasta". Rupes hävettämään..
 
Paria viikkoa myöhemmin samaiseen liikkeeseen saapui vm.2004 Gibson LP Standard.. Desert Sun Burst, tehdasasetukset, suoraan paketista repästynä.. aivan eri meininki kuin Classicin kanssa. Unplugged toimii, plugged toimii, näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä, mutta sama "vika" kuin omassa '92 Stanussa. Rungon bindaus on tehty hätiköiden tai sitten vain automaatti-jyrsin on jyrsinyt liian syvän uran siihen mihin bindaus tulee.. sormella kokeillen huomaa heti ettei bindaus ole samassa tasossa bodyn kanssa vaan siinä on sellainen pieni kynnys. Yli 2000e skitassa mielestäni tuollaisetkin pitäisi olla jo kohdallaan. Muuten tuo 2004 Standard vaikutti ihan asialliselta soittimelta.
 
Tapaus 3.. pääsinpä kokeilemaan vuoden '69 Les Paul Deluxea joka oli ns. tietä/elämää nähnyt ja paiskottu menemään. Kaula poikki ja korjailtu pariin kertaan, bodyssä isoja kolhuja, modattu humbuckereille jne jne.. Väri vaikutti joltain tobacco sunburstilta (kulahtaneelta sellaiselta). Paino oli aivan eri luokkaa kuin noissa uusissa Lessuissa. Kitaran sointia, saundia tai soitettavuutta ei voinut edes verrata näihin uudempiin Gibsonin Les Paul-malleihin. Tämä kyseinen vanhus on ehdottomasti parasta Gibsonia mitä olen koskaan päässyt näpelöimään. Ymmärrän suuresti henkilöitä jotka fanaattisesti palvovat pre-70's Gibsoneita.
 
Sitten päästäänkin näihin omiin soittopeleihin. Omistan siis kaksi Gibsonin Les Paulia, toinen '85 Custom ja toinen '92 Standard. Customin ostin jenkkilästä kun sain halvalla (-Sulo Vilén).. se kävi niin kivuttomasti että astelin liikkeeseen, näin kulahtaneen, jo kellertävän valkoisen Gibson LP Customin jonka otelaudasta puuttuivat nauhat. Se oli jollain studio-kaverilla ollut useita vuosia ja hänen oli pitänyt nauhat vaihtaa mutta päättikin vaihtaa koko kitaran samantien. Minä nappasin kitaran seinältä, tutkin sen lavasta hihnanuppiin asti. Bodyssä oli lakka lohkeillut mutta se ilmeisesti on Les Paulin lakan ominaisuus eikä virhe =). Kaula tuntui hyvältä kouraan heti alusta pitäen, Customin bindaukset oli viimeisen päälle hyvin tehty, elektroniikka toimi.. ajattelin että "what the hell.. it's only 1000 bucks" ja lähdin kitara kainalossa pois. Suomessa sitten laitatin nauhat, hienosäädin ja fiksasin sen 100% timmiin kuntoon. Sain siis loistavan kitaran halvalla ja pienellä fiksaamisella.. Gibson ei tällä kertaa pettänyt vaikka ostin kitaran vähän kuin "sika säkissä" =)
 
Standardin hankin joskus 90-luvun lopussa paikallisesta musaliikkeestä. Minulla oli silloin vaihtopelinä Ibanez RG570 siitä 90-luvun alkupuolelta. Tämä Standardi oli minun ensimmäinen kosketus oikeaan Gibsoniin ja se palvelikin aluksi todella moitteettomasti, missä ikinä oltiinkaan.. mutta sitten alkoi ilmentyä pikkuvikoja. Ensiksi pari viritinkoneistoa (D ja G-kielten) sanoivat sopimuksensa irti. Se metallinen prässätty "suojakuori" missä lukee deluxe, lähti prässeistään irti ja koneisto lakkasi pitämästä virettään. Parasta vielä että sitä kuorta ei saanut siihen enää kiinni vaan pääsin tilaamaan KOKO virityskoneiston (koska Gibson ei myy alkup. virittimiään yksittäin). Halusinhan minä silloin että se vastaa alkuperäistä, nykyään en kyllä ostaisi enää Gibsonin varaosia vaan ihan jotain muuta. No sitten kerran kauniina päivänä riffittelin kotosalla ja bendailin .010-setillä jostain 7-9 nauhan paikkeilta E ja A-kieleltä. Kunnes kuuluu "ding" ja E-kieli läsähtää nauhoja vasten kiinni. Ilmeisesti satula ei ollutkaan luuta vaan jotain halpaa muoviseosta joka oli haurastunut. Lohkesi palanen ja se meni sitten uusiksi. Tämän jälkeen vaihdoin samalla .011-settiin ja rupesin huomaamaan kuinka kielet olivat vuosien aikana kuluttaneet tallapaloja niin että lovet olivat täysin kulahtaneet ja osa siitä Gibsonin kuuluisasta sustainista oli kadonnut. Ilmeisen pehmeää seosta tosiaan. Yhtäkään näistä pikkuvioista ei ole tullut vastaan melkein 10 vuotta vanhemman Customin kanssa.. Tosin, nyt tuo '92 Standardi on hyvä peli kun sain virityskoneiston, satulan ja tallan pelittämään. Olen muutenkin pitänyt sitä sellaisena all-around skebana jota voi modailla jos mieli tekee. Custom säilyy "orkkiksena"..
 
Että sellasta se on Gibsonilla.. kannattaa todellakin pitää silmät ja korvat auki Gibsonia hankkiessa. Se ei missään nimessä ole 100% varmaa että saa "parasta mitä rahalla saa".
Itse tosin pidän Gibsonia hyvänä merkkinä koska sieltä tulee ulos paljon hyvää tavaraa, mutta mielestäni sen tason firman ei pitäisi päästää ollenkaan pihalle tuollasia mitä itse olen "joutunut" toteamaan. Ei muuta kuin teidän kokemuksia pöytään. Haluan kuulla mitä muut ovat todenneet ja mikä on "final conclusion" Gibsonin suhteen.

Plussaa + napsahtaa. Noinhan ne asiat kieltämättä on. Gibatkin ovat yksilöitä, ja esim. kaverin studio on helkutin hyvä ja kun liikkessä soitin standardilla niin jopas tuntui huonolta. Kun les paul oli pakko saada, niin ostin sitten Tokain. Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen.
 
EDIT: katos vaan tosiaan samalla sekunnilla!

Oikein hyvä kirjootus. Miulla on enimmäkseen nihkeitä kokemuksia, kun parhaillaan samassa yksilössä pleksi on kiero, nauhat tökkii rankasti käteen ja rungon maalauksessa näkyy maalipensselin viiruja, ja hintaa on yli 10 000mk. Kai niitä hyviäkin on pakko olla, ei minkään merkin statusasema voisi kestää pelkästään tuollaista laatua.
 
Ehkä olen testannut vain liian halpoja Gibsoneita. Alle 3000e siis. :)

Kaunis kesäpäivä, minä.. Gibson Les Paul Classic '60 vuosimallia 2004 testissä paikallisessa musiikkiliikkeessä. Ensimmäiseksi tietysti tutkailin kitaran päällisin puolin. Ei suurempia moitteita, bindaukset ok, lakka ok.. vaikuttaa ihan hyvältä. Voi voi kuinka ensivaikutelma pettää, sillä kitaran sointi akustisena oli vallan luokaton, plugattuna mitäänsanomaton. Hyvältä näyttää mutta pasheelta kuulostaa.
En tiedä johtuiko mikeistä, puista vai siitä että minä olen näin monen soittovuoden jälkeen menettänyt otteeni.. se siitä "halpis-Gibasta". Rupes hävettämään..
 
Ja kielethän oli uudet tai ainakin ollu 2 vuotta sitten.. ;)
Turhapa tähän thriidiin on mitään kirjoitella. Jos jotain kehuu, niin todetaan että jaaha, se on se voksi niin kovin niitten Gibojen kannalla edelleen, varmasti joku "virman" mies.
Paskaa suoltaa markkinoille Nashvillen tehdas, rahastaa vaan. Ihme että niitä senkin verran noilla ammattimiehillä näkee, luulis että olis niitä paremmin tehtyjä ja laadukkaampia kopioita heillä. Turhaa, kaikki turhaa!

Että sellasta se on Gibsonilla.. kannattaa todellakin pitää silmät ja korvat auki Gibsonia hankkiessa. Se ei missään nimessä ole 100% varmaa että saa "parasta mitä rahalla saa".
 
Ihan hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan.
 
Kuitenkin, eikös se ole vähän niin, että oli merkki mikä hyvänsä, kannattaa pitää silmät ja korvat auki kun on ostopuuhissa?
100% varmaa ei millään merkillä ole, että saisi "parasta mitä rahalla saa".
 
Terv. nimim. "Montaa Stratoa testannut ja kelvottomaksi todennut"

Ihan hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan.
 
Kuitenkin, eikös se ole vähän niin, että oli merkki mikä hyvänsä, kannattaa pitää silmät ja korvat auki kun on ostopuuhissa?
100% varmaa ei millään merkillä ole, että saisi "parasta mitä rahalla saa".
 
Terv. nimim. "Montaa Stratoa testannut ja kelvottomaksi todennut"
 
Näinhän se on. Kokeilin taannoin varmaankin 30 erilaista LP:ta, kunnes omani löysin, joukkoon sopi kyllä huonoa ja loistavaa. Loistavimman ostin pois :)
 
Eräs '74 Custom oli kyllä ala-arvoinen, mutta enemmän siinä sakissa oli hyviä soittimia kuin huonoja. Uusista en tykkää muutenkaan, mutta esim. 2003 vuoden Classicit olivat lähes poikkeuksetta mielestäni hyviä. Makuasioitakin, kuivan ilman runtelema otelauta ja tahmatassujen tukkoon lääppimät kielet ovat kyllä suuri tekijä kaupoissa testaillessa nekin...

Oikein hyvä kirjootus. Miulla on enimmäkseen nihkeitä kokemuksia, kun parhaillaan samassa yksilössä pleksi on kiero, nauhat tökkii rankasti käteen ja rungon maalauksessa näkyy maalipensselin viiruja, ja hintaa on yli 10 000mk. Kai niitä hyviäkin on pakko olla, ei minkään merkin statusasema voisi kestää pelkästään tuollaista laatua.
 
Ehkä olen testannut vain liian halpoja Gibsoneita. Alle 3000e siis. :)
 
Tuu koeta Customia. Hyvä on.

Hyviä osa, huonoja osa. Ei ainakaan omissa ole mitään moitittavaa, mutta toisaalta olen soittanut erittäin huonoillakin Gibsoneilla. Vaikka oma SG:ni on ns. halppismalli, on se mielestäni todella hyväsoundinen ja -soittoinen. Standard taas on kaikin puolin laatupeli, toisaalta niinkuin aloitusviestissä sanottiin, minunkin Stankussa on bindaus vähän eri tasossa, mutta eipä ole siitä ollut vielä haittaa.
 
Ostaessa kannattaa olla kriittinen, mutta toisaalta yhtä kriittinen kannattaa olla vaikka esim. Tokaitakin ostaessa.

Ja kielethän oli uudet tai ainakin ollu 2 vuotta sitten.. ;)
Turhapa tähän thriidiin on mitään kirjoitella. Jos jotain kehuu, niin todetaan että jaaha, se on se voksi niin kovin niitten Gibojen kannalla edelleen, varmasti joku "virman" mies.
 
Höpö höpö... itse pidän Gibsonin tuotteista kanssa. Ja tuskin tässä kumpikaan on "firman" miehiä.
 
Ja tottahan tuo on että jokaisella valmistajalla laatu vaihtelee, mutta nyt on kysymyksessä parin tonnin soittimet, tehtaalta joka on ollut alalla pitkään, tukeutuu "brändiin" jne jne. En tiedä olenko ollut onnekas vai onko se vain totta, että esim. Ibanezin rg prestige sarjalaisia on voinut sanoa hyviksi soittimiksi lähes järjestäin. Esimerkiksi RG2550EX:n saa alle 1000e ja niitä on tullut kokeiltua ainakin 5-6 eri vehjettä... ja olivat hyvin viimeisteltyjä, kuulosti hyvältä jne. Ostaisin itse mielummin Ibanezin halvemman Artistin kuin Gibsonin LP Classicin =)

.
 
Tapaus 3.. pääsinpä kokeilemaan vuoden '69 Les Paul Deluxea joka oli ns. tietä/elämää nähnyt ja paiskottu menemään. Kaula poikki ja korjailtu pariin kertaan, bodyssä isoja kolhuja, modattu humbuckereille jne jne.. Väri vaikutti joltain tobacco sunburstilta (kulahtaneelta sellaiselta). Paino oli aivan eri luokkaa kuin noissa uusissa Lessuissa. Kitaran sointia, saundia tai soitettavuutta ei voinut edes verrata näihin uudempiin Gibsonin Les Paul-malleihin. Tämä kyseinen vanhus on ehdottomasti parasta Gibsonia mitä olen koskaan päässyt näpelöimään. Ymmärrän suuresti henkilöitä jotka fanaattisesti palvovat pre-70's Gibsoneita.
 

 

 

 

 
mulla on vuoden-70 les paul deluxe(tai sarjanumeron mukaan 69-72,mutta sain sen tarkennettua vuoteen-70)tosin tämä on tosi säästynyt..ei kaulavikaa lommoja tai mitään.ja kyllä soi upeasti..tämä on ainut ´les paul mikä on jäänyt,muut on saaneet uuden omistajan..esin -57 custom shop reissue,-95 ja -96 vuoden standardit ja tokai les pauleja useampia.ja kyllä tämä soi parhaiten näistä..mutta todettakoon että tokai on tokai ja gibson on gibson..kovasti parjataan gibsonia täällä,mutta miten saataisiin tuo tokain paremmuus vielä perille esim näille tietämättömille:slash,neal schon,jimmy page,gary moore,zakk wylde,john fogerty..ym tietämättömät jotka eivät vielä tiedä että tokai soi paljon paremmin..no joo

mutta miten saataisiin tuo tokain paremmuus vielä perille esim näille tietämättömille:slash,neal schon,jimmy page,gary moore,zakk wylde,john fogerty..ym tietämättömät jotka ei vät vielä tiedä että tokai soi paljon paremmin..no joo
 
Samalla tavalla kuin heille todistettiin Gibsoninkin paremmuus, suurella rahalla. Kyllähän esim. Slash ja Jimmy Page ovat todenneet haastatteluissa että eivät kelpuuta uusia Gibsoneja soittimikseen, molemmat miehet soittelevat edelleen niillä vuosikymmeniä vanhoilla lessuillaan.

Plussaa bonecrusherille. Gibsonin kitaraa en uskaltaisi kyllä ostaa kokeilematta, toisaalta en kyllä mielelläni monen tonnin kitaraa muutenkaan sika säkissä meiningillä ostaisi.
 
Ihan tuossa pari viikkoa sitten testasin paria Helsingin F-Musiikissa roikkunutta uutta LP Standardia. Kolmantena siellä taisi olla Classic. Kumpikaan Stankku ei herättänyt mitään suuria tuntemuksia akustisesti tai vahvarin kanssa soitettuna. Sellaisia ihan asiallisia, mutta parin tonnin skebalta kyllä odottaisi enemmän. Kaikissa kolmessa Gibsonissa oli kuitenkin sama vika: kaulakulma tehty vähän sinne päin. Kyllähän se kitara toimii, mutta tarvii kaikenlaista wraparound kielitystä sun muuta virittelyä, jotta kestää vuosien käytön ilman, että talla menee mutkalle. Inlaytkaan eivät olleet joka kohdassa ihan eksaktisti istuvaa kamaa.
 
Gibsonin Historicit ovat varmasti hyvää kamaa, mutta vähän mietityttää tuo "pistä tuhat dollaria lisää niin saat LP Standardin kunnolla tehtynä ja taatusti hyvällä soundilla" meininki. Täällä Euroopassahan hintaero onkin sitten usein parin tonnin luokkaa...
 
Löytyyhän sitä tietysti muiltakin valmistajilta susia ja vähemmän hyvin viimeisteltyä kamaa. Kyllä meikäläisenkin kaikista kepukoista jotain huomautettavaa löytyy, mutta kosmeettisia seikkoja nuo enimmäkseen ovat.
 
Itse ainakin tuolla rahalla kääntyisin soitinrakentajan puoleen. Okei, se ei ole sitten Gibson, mutta en minä ole ainakaan vielä törmännyt kitaraan, joka kuulostaa paremmalta, jos lapaan lätkäisee tietyn merkin...
 
PS. Eikös Slashilla ollut pitkään käytössä joku amerikkalaisen soitinrakentajan kyhäämä LP-kopio, jossa Gibson-logo ja kaikki?

Ihan hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan.
 
Kuitenkin, eikös se ole vähän niin, että oli merkki mikä hyvänsä, kannattaa pitää silmät ja korvat auki kun on ostopuuhissa?
100% varmaa ei millään merkillä ole, että saisi "parasta mitä rahalla saa".
 
Terv. nimim. "Montaa Stratoa testannut ja kelvottomaksi todennut"
 
Näinhän se on tosiaan.
 
Terv. nimim. "Montaa Fenderin Stratoa testannut, joka osti Tokain kopion."

Ihan tuossa pari viikkoa sitten testasin paria Helsingin F-Musiikissa roikkunutta uutta LP Standardia.
 
Minäkin testailin pari kuukautta takaperin siellä roikkunutta stankkua, on varmaan jompikumpi noista.
 
parin tonnin skebalta kyllä odottaisi enemmän. Kaikissa kolmessa Gibsonissa oli kuitenkin sama vika: kaulakulma tehty vähän sinne päin.
 
Tuon ostan ihan täysin. Kaulakulmassa oli munkin mielestä jotain outoa. Muuten stankku oli todella hyvä mun kouraan ja saundasi hyvältä, epäilen että se oli ihan hetki sitten lyöty hyllyyn koska kieletkin vaikuttivat suht hyviltä.
 
Se onkin toinen Les paul maailmassa tähän mennessä jonka saundista ja soitettavuudesta olen pitänyt. Melkein ostin herätteenä vaikka olinkin vahvistimia testimässä. Ylihinnoiteltu se oli, melkein 3000€.

Kerrassaan mainiota tekstiä luunmurskaajalta! Näinhän se juuri on, eli kokeilu ja vertailu ei ole koskaan turhaa, vaan nimen omaa se on aina kotio päin. Kuvitelkaapas nyt sitten tilannetta kun jengi tilaa Saksan postimyynnistä Gibsoneita, kun hyvää saa halvalla ja mitä sitten loppujen lopuksi saavat. Rahoilleen vastinettako? Rohkenen epäillä, tämmönen jääräpää kun olen. LP:stä puheen ollen, niin kyseessä on vieläpä kitara mikä ei välttämättä sovi kaikkien käteen sen paremmin kuin että kaulatkaan olisivat standardeja leveydeltään muista ominaisuuksista ja käyttötarkoitukseen sopivuudesta puhumattakaan. Kouraan sopimaton muuten hyvä kitara voi kuitenkin harmittaa jossain vaiheessa puhumattakaan siitä, että soittimen soundi tai jokin muu seikka pistää risomaan.
 
Ennen oman lepukan ostoa plokkasin myös aikamoisen läjän kepakoita menemään, ennen kuin se minun yksilöni osui kohdalle; tasapainoinen, aivan jumalainen kaula, mieletön sustain, sopivan telecaster-efectinen soundi ;), luotettavan oloinen ja aivan v**un hyvä kitara kerta kaikkiaan. Silloin kun soittopeliin ollaan sijoittamassa sellaisia summia, mitä LP:t nyt keskimäärin maksavat, niin harkintaa kannattaa käyttää. Ja maksaa myös varmasti vaivan käydä vähän kauempaakin katsomassa ennen kuin ostaa heti ensimmäistä vastaan tulevaa, vaikka lavassa lukisi miten vain Gibson Les Paul.

Että sellasta se on Gibsonilla.. kannattaa todellakin pitää silmät ja korvat auki Gibsonia hankkiessa. Se ei missään nimessä ole 100% varmaa että saa "parasta mitä rahalla saa".
 
Se on enemmänkin niin, että on 100% varmaa, ettei saa parasta mitä rahalla saa. Ainakin jos nyt sarjatuotantokitaroista puhutaan, ja ihan minkä tahansa merkkisistä.

PS. Eikös Slashilla ollut pitkään käytössä joku amerikkalaisen soitinrakentajan kyhäämä LP-kopio, jossa Gibson-logo ja kaikki?
 
"Who really built Slash's "Appetite for Destruction" Les Paul Copy?
If you said Max, you would be incorrect. The builder of that famous guitar was the late Chris Derrig. He made a couple dozen very high quality '59 LP copies.
Chris passed away in 1986."
 
Tuo oli/on Slashin numpero #1 LP ja tuolla on äänitetty kokonaan mm. Appetite.
http://cosmos.oninetspeed.pt/slashguitarpage/Articles/1959lespaul.jpg
 
Nykyisinhän esim. Dunkkanin Alnico II Pro:ta pidetään ja markkinoidaan jotenkin erityisenä Slash-mikkinä, mutta senkin tarina juontaa yksinkertaisesti siihen että ko. mikit oli asennettu tähän Derrigin kopioon ennen kuin Slash kitaran sai. Kun mies skitan soundiin ihastui halusi hän muihinkin käyttämiinsä Les Pauleihin samat mikit. Duncanilla ollaan varmaan mielissään tällaisista sattumista... :o)
 
Miehellä enemmänkin näitä '59 replicoita
http://slashsnakepit.chez.tiscali.fr/materiel/guitares/guitares06.jpg
 
...Jos kohta oli ainakin aikanaan palajon kitaroita yleensäkin. Ymmärtääkseni aika iso osa on kuitenkin myyty?
http://slashsnakepit.chez.tiscali.fr/materiel/guitares/guitares00.jpg
 
November rainin videossa mies soitteleepi Aerosmithin Joe Perryn taannoin omistamalla '59 Paulilla, jonka Slash joskus osti. Nykyisistä omistussuhteista en tiedä, muistan lukeneeni että Slash olisi lahjoittanut kitaran takaisin Perrylle?
http://brianromero.com/guitar/NR/NR_03.jpg
http://brianromero.com/guitar/NR/NR_05.jpg
http://brianromero.com/guitar/NR/NR_15.jpg

En ole seurannut tätä foorumia niin ajatuksella, ettäolisin huomannut, että onko Gibsonistien suhtautuminen Tokai-porukkaan mitenkään nenänvarttapitkin katsova
 
Aiemmin, silloin kun tuli noita remontteja enemmän tehtyä, suhtauduin ainakin omasta mielestäni suht. tasapuolisesti kaikkiin, en tiiä sitten olinko väärässä, kun seuraa viime aikojen keskustelukehitystä. Mitä hurjempi vahvistamaton juoru tahansa kelpaa, vaikka sitten ns. "kilpailijan" foorumilta napattu, alkuperäismalli häviää 10-0 joka osa-alueella, ja viallisia tai muuten kelvottomia laitteita löytyy hetkessä enemmän kuin koko free-lance kitaranfiksaajan uralla sen yhden merkin tuotteista. Plussaa ropisee kun vaan sanoo maagisen mantran "Gibson on ylihinnoiteltu paska ja aivan kelvoton soittimena" aivan kuin olis tuo parin vuoden takainen USA:ssa voimallinen dissausaalto vasta nyt tänne koko voimalla ehtinyt. Ehdottomasti arvostelijoiden eliitissä ovat sellaset, joitten kokemus on soitinkaupassa huonosti hienosäädettyyn ja kaks vuotta vanhoilla kielillä varustettuun yksilöön 3 minuutin soittosession vetoon pohjautuva. "Eikö ookkin ihan paska?" - No jopas onkin!
Täytyyköhän sitä itsekin oikeen ruveta tarkkailemaan huolella noita mahdollisia ongelmakohtia jonkun muun merkkisissä tuotteissa??
Ei varmaan sentään, ja ehken jatkossakin kosken myös muunmerkkisiin sinänsä aivan kelvollisiin massatuotantosoittimiin, joissa niissäkin on, kaikesta maahantuojan käynnistämästä hypetyksestä huolimatta, löydettävissä oikeen viimeisen päälle katastrofaalisia yksilöitä. Jopa sellaisia että ihmetyttää, kuinka ovat päässeet lopputarkastuksesta läpi. No, toinen tehdas tekee 300 kitaraa kuussa, toinen yhdessä tehtaassa saman verran päivässä.. Jompikumpi on kalliimpi. Mitä tulee tuohon Les Paul- hintaluokkaan jonka Askomiko otti esille, omani on kaikki olleet reippaasti alle tuon 2 kiloeuroa.. mutta olen kyllä ihan muutamaa kalliimpaakin käpistellyt. Totuuden nimessä on kyllä todettava, että nuo aivan parin vuoden takaiset on jääneet kokonaan testailematta... joskohan sitten olisi tuo laatu romahtanut.
 
Alkuperäinen lainaus oli tuossa Behringer-triidissä, mutta ajattelin tuoda sen tänne.

Joo. Itselläni on ollut kaksi Gibsonia, SG ja Les paul standard.
Kyllä laatu tökkii pahasti hinnan kanssa. Sanokaa mitä sanokaa.
 
Erittelen tässä vähän Les paulin vikoja tai "ominaisuuksia" mitä minun kitarassani oli.
 
- Kaulassa selviä uria nauhojen vieressä. ( Nauhan myötäisesti.)
- Etumikki todella tunkkainen. Keskimikki ärsyttävän honottava.
takamikki liian kireä. Ei hyvää saundia sitten milllään.
 
- G-kieli katkeili vähän väliä. Joo viilattu on soitinrakentajalla, mutta silti.
 
- Ergonomisesti huono soittaa varsinkin seisaaltaan.
 
- Tone säätöpyörä oli mutkalla ostettaessa. Vaihdettiin kyllä takuuseen.
 
Kitara oli vasurimalli ja valmistettu muistaakseni 1996.
 
Ei yli kahden tuhanne euron kitarassa saa olla tuommoisia
vikoja.
 
No miksi sitten ostin Les paulin. Siksi että se oli vasurimalli ja minulla olikova usko/ luottamus merkkiin. Lisäksi sain sen osamksulla heh heh...