Bänditoiminta ›

Täällä näyttää olevan paljon aiheita bändin jäseniin liittyen, eli potkuja/niiden antamisia, motivaatiosta ja niin edelleen, joten tehdäänpä yksinkertaistettu kysymys:
 
Mikä on mielestänne toimivan bändin resepti?
 
Omasta mielestäni tärkeimmät asiat tärkeysjärjestyksessä:
 
1. Jäsenten soittomotivaatio
2. Henkilösuhteet ja kemia
3. Yhteensopiva musiikkimaku
4. Soittotaito/lahjakkuus
5. Yhtenevät tavoitteet
6. Maallinen mammona (Soittimet jne)
 
Tämä siis harrastelijamuusikon näkökanta, homman pääasia on siis harrastus ja ajanviete - leipä tienataan muualta.
 
Kommentteja.

Olen kyllä kanssasi oikeastaan samaa mieltä. Bändissä, jossa soitan tällä hetkellä on kaikilla erilainen musamaku, joka itse kullakinvaihtelee aina Coldplaystä Dimmu Borgiriin -kaikkien visio mihin suuntaan musaa pitäisi viedä on todellakin varsin eroavaa. Muut osiot tosin natsaa vähintään kohtalaisesti.

En mitään yleispätevää reseptiä osaa antaa, mutta kommentoisin tuota jäsenien musamakua.
 
Ei välttämättä ole ollenkaan pahitteeksi jos jäsenet kuuntelevat erilaista musiikkia. Jos kaikki kuuntelevat Iron Maidenia ja Iron Maiden (Maiden fanit: Älkää vetäkö hernettä nenään... otin vain esimerkiksi) on se suurin ja mahtavin bändi maailman päällä, niin arvata saattaa miltä tämän bändin oma materiaali tulee kuulostamaan.
Haastavampaa kylläkin on jos bändin jäsenet kuuntelevat eri tyylejä, mutta jos taito ja näkemys riittää eri alueiden yhdistämiseen, on lopputulos todennäköisesti herkkulinen.
Tämäkään ei toimi kaikissa tapauksissa. Arja Korisevaa ja Dimmu Borgiria voi olla hankalaa yhdistää niin, että lopputulos olisi luonteva.
 
Esimerkkinä tämmösestä yhdistämisestä voisin ottaa viimeaikoina kajareissa ääntä pitäneen yhtyeen The Big Casino. Heidän biiseissään yhdistyy hienosti Amerikanmallin rankempi rock ja blues sekä muut perinteisemmät. Tai näin ainakin minun mielestäni...

En mitään yleispätevää reseptiä osaa antaa, mutta kommentoisin tuota jäsenien musamakua.
Ei välttämättä ole ollenkaan pahitteeksi jos jäsenet kuuntelevat erilaista musiikkia.
 
Ymmärrän pointtisi täysin, ja siksi nimenomaan teinkin tuon sanavalinnan tuollaiseksi: Yhteensopivalla en missään nimessä tarkoita samanlaista, vaan sitä, että näissä jokaisen jäsenen mieligenreissä olisi jokin yhdistävä tekijä.
 
Bändissä jossa itse soitan, on musiikkimaku suurella linjauksella sama; tosin siihen se jääkin. Alagenret menevät täysin eri reittiä mikä ei missään tapauksessa ole huono asia - jokainen ammentaa omasta jutustaan parhaimmaksi katsomansa jutut keitokseen, ja kun musiikkimaku on yhteensopiva, on tulos yleensä hyvä. Musamaun erilaisuudessakin on rajansa - esimerkiksi death metal ja suomipop tuskin ovat yhteensopivia.
 
Jos kaikilla bändin jäsenillä on identtinen musiikkimaku, niin tuskinpa bändin tuotokset tarjoaisivat mitään uutta... mutta ei se välttämättä tarkoita sitä että vanhaa juttua voisi tehdä hyvin uudelleenkin.

Mun mielestä noita asioita on aika turhaa yrittää laittaa tärkeysjärjestykseen. Pikemminkin voisi sanoa että jos yksikin noista kriteereistä kusee, niin jossain vaiheessa tulee seinä vastaan. Siis jos puhutaan pändistä jonka olisi tarkoitus menestyä. Sunnuntaisoittelu-kaljankittaus-hengailupändit ovat sitten asia erikseen. Niissä voi kriteereistä joustaa rajattomasti :)

1. Jäsenten soittomotivaatio
2. Henkilösuhteet ja kemia
3. Yhteensopiva musiikkimaku
4. Soittotaito/lahjakkuus
5. Yhtenevät tavoitteet
6. Maallinen mammona (Soittimet jne)
 
Kommentteja.
 
Sen verran muuttaisin järjestystä, että:
 
1. Jäsenten soittomotivaatio
5. Yhtenevät tavoitteet
2. Henkilösuhteet ja kemia
olisivat ne tärkeimmät, ja sitten noilla seuraavalla kolmella ei oikeastaan oo väliä. Niistä kaksi ensimmäistä tulee matkan varrella jos on tullakseen, ja musiikkimaku taas on sellainen asia jolla ei pidemmän päälle oo mitään merkitystä bändin soittaman musiikin kanssa - paitsi tietysti siinä mielessä, että sitä musiikkia mitä bändi soittaa nyt ei ainakaan kuunnella
:-)
eli
4. Soittotaito/lahjakkuus
6. Maallinen mammona (Soittimet jne
ja ei
3. Yhteensopiva musiikkimaku
 
Sen verran vielä pitää tuota musiikkimaun väheksymistä selittää, että pidemmän päälle kaikki musiikki klassisesta industrialiin on ihan sitä samaa ja samalla viivalla, ja erona on vain se, onko jonkun jutun oivaltanut ja/tai arvostaako sitä vai ei, vai onko joku juttu vielä oivaltamatta.
 
Esmes mä olen tuollaisen vapaamman jazzin diggari vain teoriassa, oikeasti mä en jaksa kuunnella kovin freetä jazzia kovin pitkään ilman sopivaa puudutusta. Samoin mulla on nää nykyklassisen säveltäjät vähän hakusessa
...mutta...
kun mä istun jonkun perehtyneen jazz-diggarin kanssa iltaa, mä pystyn yleensä hänen kauttaan hiffaamaan, mikä kulloinkin soivan musiikin koodi ja kieli on, ja se sitä kautta sit avautuu. Ja sama juttu nykyklassisen kanssa. Siten mä voin olla hyvinkin innostunut, ja jopa ruveta luomaan uusia ideoita hirveällä kiireellä ennenkuin vaikutus häviää, koska jos tuota vierasta kieltä ei jatkuvasti ruoki, ei sitä myöskään sujuvasti puhu.
 
Mutta tuo ensimmäinen kolmikko on sellainen, että jos ne ei oo kaikki hanskassa, bändi ei taatusti kiinnosta ketään.

Hienoja nämä "yhtenevät taviteet" ja "henkilökemia"-jutut, mutta ne ovat valitettavasti vähän niinkuin kommunismi; kaunis ajatus, mutta silkkaa utopiaa. Niinpä tuo homma menee mulla näin;
 
1. Joku, jolla on visio siitä, miten homman pitää mennä
 
2. Jotkut muut, joilla on tarpeeksi sosiaalista älyä ja hienotunteisuutta kestää tuon "visionäärin" aivoituksia
 
3. Soittotaitoa ja musiikillista ymmärtämistä tarpeeksi, ettei kenellekkään tule paha mieli jos/kun asioita pitää vääntää rautalangasta, tähän kuuluu myös tekninen tietämys omista soittovehkeistä, jottei vähäinen yhteinen aika kulu rikkinäistä piuhaa ihmetellessä tai soundia ruuvatessa
 
4. Kaikesta tuosta näennäisestä yhden miehen show- jutusta huolimatta tärkeä on tunne, että jokainen on lopputuloksen kannalta tärkeä, se tunne tulee pystyä luomaan tavalla tai toisella edellyttäen että asia näin on. Jos ei ole, kannattaa antaa kenkää k.o. jäsenelle ennenkuin on huokannut x-määrän aikaa päätä seinään lyöden
 
5. Jokainen myös ymmärtäköön sen, että toiset ei oo bändissä sitävarten, että ne tekee käytännön asiat sun puolesta
 
Kaikista näistä teeseistä huolimatta en tod. ole itse onnistunut tuollaisessa bändissä soittamaan, mutta noin se musta pitäis mennä.

1. Jäsenten soittomotivaatio/Henkilösuhteet ja kemia
Noita en osaa eritellä tai paremmuusjärjestykseen laittaa. Jos ei toimi niin ei toimi.
 
2. Yhtenevät tavoitteet/Kamat/Taito
Nämä nyt on vaatimuksena. Ei oteta maailmankiertueelle haluavaa ukkoa soittamaan väliaikaisesti kunnes löytää oikean bändin.
Ei oteta ukkoa jolla on kotisoittoon tarkoitetut kamat.
En mielellään ota soittajakaveriksi semmoista jolle pitää otelaudalta näyttää sormella mihin pitää painaa.
 
3. Musiikkimaku
Aivan sama jos tietää mitä me soitetaan.

Hienoja nämä "yhtenevät taviteet" ja "henkilökemia"-jutut, mutta ne ovat valitettavasti vähän niinkuin kommunismi; kaunis ajatus, mutta silkkaa utopiaa. Niinpä tuo homma menee mulla näin;
 
1. Joku, jolla on visio siitä, miten homman pitää mennä
 
2. Jotkut muut, joilla on tarpeeksi sosiaalista älyä ja hienotunteisuutta kestää tuon "visionäärin" aivoituksia
 
3. Soittotaitoa ja musiikillista ymmärtämistä tarpeeksi, ettei kenellekkään tule paha mieli jos/kun asioita pitää vääntää rautalangasta, tähän kuuluu myös tekninen tietämys omista soittovehkeistä, jottei vähäinen yhteinen aika kulu rikkinäistä piuhaa ihmetellessä tai soundia ruuvatessa
 
4. Kaikesta tuosta näennäisestä yhden miehen show- jutusta huolimatta tärkeä on tunne, että jokainen on lopputuloksen kannalta tärkeä, se tunne tulee pystyä luomaan tavalla tai toisella edellyttäen että asia näin on. Jos ei ole, kannattaa antaa kenkää k.o. jäsenelle ennenkuin on huokannut x-määrän aikaa päätä seinään lyöden
 
5. Jokainen myös ymmärtäköön sen, että toiset ei oo bändissä sitävarten, että ne tekee käytännön asiat sun puolesta
 
Kaikista näistä teeseistä huolimatta en tod. ole itse onnistunut tuollaisessa bändissä soittamaan, mutta noin se musta pitäis mennä.
 
Minä olen vähän aikaa ollut tuollaisessa, mutta tajusin sen jutun arvon vasta kun se oli jo ohi. Valistunut itsevaltius on erittäin mainio tapa johtaa bändiä. Miusta.
 
Sitten kaikkein huonoin on oligarkia. Harvainvalta. Jos pari lähempää kaverusta juonii hommaa eteenpäin, siinä jää aina vähän ulkopuoliseksi bändin sisällä.
 
Niin, mielestäni tärkein pointti on se, että on sovittu etukäteen millä tavalla bändi toimii, ja se on kaikilla selkeänä mielessä ja niin kanssa sitten toimitaan. Piste. Oli se sitten demokratia tai diktatuuri. Jos mainostetaan demokratiaa niin päätökset pitää kanssa tehdä yhdessä. Jos taas diktatuuri niin sen diktaattorin pitää kanssa kantaa vastuu keikkojen hankkimisesta ynnä muusta asiaan kuuluvasta. Eli tärkein juttu on avoimuus. Sitten tuo Sir:in lista miullakin, melko sellaisenaan.

Valistunut itsevaltius on erittäin mainio tapa johtaa bändiä.
 
Jep, esimerkkinä vaikka J.Karjalaisen Electric Sauna; kukaan ei varmaan voi valittaa että siinä olisi jotenkin ikävä soittaa, ja Jii on itsekin tyytyväinen kun on saanut ympärilleen "itseään parempia soittajia" (omien sanojensa mukaan, ja näinhän se onkin). Lisäksi musta tuntuu, että noi ei varmaan liiemmin hihittele sille J:llä selän takana, siksi se tuntuu enemmänkin bändiltä kuin Jiiltä ja taustamuusikoilta.
 
Niin, ja historiahan ei todellisuudessa tunne yhtään menestynyttä bändiä, joka ei olisi enemmän tai vähemmän jonkun jäsenensä lapsi, jota muut sitten persoonallisuudellaan täydentävät. Zeppelin; Jimmy Page tuotti ja jokainen tiesi paikkansa ja oli korvaamaton roolissaan.
 
Van Halen; Eddien visio, jonka toteuttamisessa ja asianmukaisessa presentoinnissa tarvittiin Diamond Davea ja myöhemmin Hagaria (tämäkin bändi muuten muuttui mitättömäksi jäseniään kiinnostamattomaksi rahantekokoneeksi sen pienen hetken ajaksi kun valtasuhteet rupesivat menemään ympäri ja toiset luulivat itseään toisia tärkeämmäksi)
 
Beatles; Paulin ja Johnin show, Kiss; ilman muuta Simmons-Stanley, mutta molemmat nelikot vaativat kukkaan puhjetakseen ne kaksi näennäisen vähäpätöistä jäsentä.
 
Niin, mielestäni tärkein pointti on se, että on sovittu etukäteen millä tavalla bändi toimii, ja se on kaikilla selkeänä mielessä ja niin kanssa sitten toimitaan. Piste. Oli se sitten demokratia tai diktatuuri. Jos mainostetaan demokratiaa niin päätökset pitää kanssa tehdä yhdessä. Jos taas diktatuuri niin sen diktaattorin pitää kanssa kantaa vastuu keikkojen hankkimisesta ynnä muusta asiaan kuuluvasta.
 
Surkuhupaisimpia ovat "diktaattorit" ja "bandleaderit" jotka ei osaa kuin piestä suutaan ja luulevat silti että he ovat juuri se kantava voima.
 
Muuten lukaisin sen HIM:istä kertovan kirjan ja ainakin sen perusteella siinä vaikuttais olevan bändi, joka on aika lähellä tuota meitsin ja Arvan ihannoimaa "demokraattista DICKtatuuria"

Mä uskon demokratiaan, mutta pakkohan se on myöntää, että se on kans paljon haavoittuvampi kuvio bändille. Ja kun se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki työt jaettaisiin aivan tasan, vaan tasaista on vain valitus - keikkojen myynti, biisien tekeminen ja treenauttaminen, kapellimestarin hommat ja logistiikka miten bändi on missäkin ajallaan jäävät aina harvojen huoleksi.
 
Muutamissa "valistuneissa diktatuureissa" on tullut soiteltua rivimiehenä, ja se on kyllä sekä helppoa että hauskaa, kun saa keskittyä siihen soittimeen, biisien hallintaan ja näyttämään hyvältä lavalla ;-) kun kuitenkin tietää, että jos on itsellä jotain olennaisen hyvää annettavana arreihin, tai kenties joku biisi, niin pomo kyllä kuuntelee.
 
Sit kolikon päinvastainen puoli on ne pakkodiktatuurit, joissa joutuu itse ottamaan kapun tontin. Erityisesti haluaisin kiittää kaikkia kärsivällisyydestä eräässä viime kevään yli kaksituntisessa cover-live-maratonsessiossa, missä oli treeniaikaa keikkapäivä, toistakymmentä solistia ja kiinteä taustabändi satunnaisin vierailijoin, missä jouduin sitten äkisti hoitamaan paitsi tilan, tekniikan, logistiikan, biisit, laput, aikataulutukset, treenauksen... myös kitarapultin. Jokainen uskoakseni sai vetää omalla tyylillä ja omassa rauhassa, ja jälkeenpäin ajatellen homma toimi kuin junan vessa takahuoneesta hotelliin ja täyteen myytyyn saliin.

1. Jäsenten soittomotivaatio/Henkilösuhteet ja kemia
Noita en osaa eritellä tai paremmuusjärjestykseen laittaa. Jos ei toimi niin ei toimi.
 
2. Yhtenevät tavoitteet/Kamat/Taito
Nämä nyt on vaatimuksena. Ei oteta maailmankiertueelle haluavaa ukkoa soittamaan väliaikaisesti kunnes löytää oikean bändin.
Ei oteta ukkoa jolla on kotisoittoon tarkoitetut kamat.
En mielellään ota soittajakaveriksi semmoista jolle pitää otelaudalta näyttää sormella mihin pitää painaa.
 
3. Musiikkimaku
Aivan sama jos tietää mitä me soitetaan.
 
Olen samoilla linjoilla with Vasara.

1. Pitää olla vähintään yksi henkilö, jolle musiikki ja soittaminen on pakkomielle ja jolle oman musiikin luominen antaa hitonmoisia fiiliksiä (yleensä laulaja tai kitaristi tai laulaja-kitaristi).
 
2. Soittajat, jotka eivät tee bändissä biisejä, pitää biisintekijän/-tekijöiden kamasta niin paljon, että saa fiiliksiä sen soittamisesta.
 
3. Henkilökemiat toimii ja yhteissoitto kulkee hyvin.
 
Noi nyt ei oo ihan tärkeysjärjestyksessä välttämättä, mutta ainakin noita kaikkia kolmea kohtaa tarvitaan hyvän tai aidon bändin toimimisessa.
 
Mulla on aina omat bändit kaatunut ennemmin tai myöhemmin, ja mä en hitto vie tiedä mikä on syynä. Luulen kuitenkin, että bändi kestää paremmin, jos jokainen soittaja saa oikeasti jotain fiiliksiä siitä musiikista, mitä soitetaan. Sitten kun kaikki haluaa tehdä sitä juttua, niin sitä kautte bändin jäsenten kemiat myös toimii ja motivaatiota löytyy..