Nimismies 28.02.2005 18:00:06 (muokattu 28.02.2005 18:01:54) | |
---|
Tähän threadiin olisi tarkoitus kerätä tietoa ei niinkään tunnetuista Hollywood -kauhuista, vaan vähemmälle huomiolle jääneistä hyvistä kauhuleffoista. Mitään itsestäänselvyyksiä Evil Deadin kaipaan ei välttämättä kaivata. Itse katsastin eilen erinomaisen leffan nimeltä Dead End(2003). Ray Wisen pääosittama, kunnolla ahdistava pätkä tuntui loputtoman pitkältä lyhyestä(1 h 19 min) kestostaan huolimatta(siis, ahdistavan sisältönsä eikä tylsyytensä ansiosta). Elokuva kertoo joulunviettoon matkaavasta perheestä, joka suistuu päätieltä sivutielle isän nukahdettua rattiin. Loputtomalta tuntuvalla tiellä alkaa nopeasti sattua outoja, ja kauhu repeää valloilleen melkoisen nopeasti. Enpä muista aikoihin nähneeni näin perinteistä mutta silti toimivaa kauhuleffaa. Koko ajan päällä on piinaava tunnelma, eikä se oikeastaan päästä irti missään vaiheessa. Ote on vahvan psykologinen eikä koko pätkässä ole väkivaltaa juuri ollenkaan. Muutenkin toteutetaan paljon off-screeninä, joten katsoja joutuu itse päättelemään asioiden kulun. Muutenkin leffan arkipäiväinen miljöö(öinen tie) pitää otteessaan tehokkaasti. Itsekin on usein tullut mietityksi iltapimeällä ajellessa, että entä jos jotain aavemaista alkaisi tapahtua. Tämän jälkeen ilta-ajelulla käyminen voi olla hieman ahdistavampi kokemus. Mutta suosittelen kyllä kovasti. "Komeita maalit eivät ole olleet, mutta tärkeitä siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi." - Bubi Wallenius |
Dead End oli kyllä hyvä pikkuleffa. Itse suosittelisin ranskalaista Haute Tensionia (2003) http://www.imdb.com/title/tt0338095/ . Tarinassa kaksi nuorta naista menee viettämään viikonloppua toisen vanhempien luokse maaseudulle. Heti ensimmäisenä yönä tuntematon vieras saapuu taloon ja varsinainen show alkaa. Intensiivinen tunnelma ja erittäin hyvin tehdyt gore-kohdat (tästä syystä kannattaakin katsastaa varmuudella leikkaamaton versio) pitävät otteessaan, joskin leffassa on varmasti pari kohtaa mitkä tulevat jakamaan katsojat. Ohjaaja Alexandre Ajalla on erityisesti visuaalinen puoli hallussa sekä naispääosissa on hyvät valinnat. Brittilainen The Bunker (2001) http://www.imdb.com/title/tt0252963/ oli myös aivan mielenkiintoinen tapaus, joskin puutteitakin löytyy. Brittinäyttelijät esittävät toisen maailmansodan aikaan saksalaisia, jotka joutuvat perääntymään hylättyyn bunkkeriin. Bunkkerin tunneleissa on kuitenkin jotain salaperäistä ja pian tapahtumat alkavat menemään huonompaan suuntaan. Enemmän hitaampaa tunnelman luontia ja psykologista hommaa kuin verta tai isoja shokkeja. On a long enough timeline, the survival rate for everyone drops to zero. |
Arkka 28.02.2005 23:38:20 | |
---|
Oon vasta viimeaikoina perehtyny kauhuun (tai enemminkin splättereihin), joten mulla ei kauheasti ole vertailukohtia. No joka tapauksessa Haute Tension on aika hyvä munkin mielestä. Muutamaa kohtaa kun siitä muokkais niin se olis loistava. Lasketaanko Audition kauhuksi? No eniveis se on aika jees. Yleensäkin japanilaiset kauhuleffat on yleensä aika hyviä. Tai vähintäänkin häiriintyneitä. Johtuu tosin ehkä siitä, että huonot leffat ei rantaudu tänne kovin helposti. Cabin Fever on aika hyvä mökkiteinileffa. Onkohan sekään nyt varsinaisesti kauhua sit. Story of Ricky on loistava, mutta menee ehkä enemmän komedian kuin kauhun puolelle samoin kun esim. Terror Firmer, Undead ja Re-Animator, joka on kyllä aika tunnettukin. Tai jos tykkää oikein huonosta ni vaix toi Redneck Zombies saattais viihdyttää. Braindeadia ja Bad Tasteä on kai turha edes mainita. hups. oikeestaan mikään näistä ei oo kovin pelottava, joten tais mennä offtoplessiksi hieman. sori. tai riippuu tietenkin ihan siitä, että mitä pelkää =) Ne vain yrittävät saada minut näyttämään vainoharhaiselta. |
vexu 01.03.2005 07:47:34 (muokattu 01.03.2005 07:48:03) | |
---|
Kieltämättä aussi Undead (2003) http://www.imdb.com/title/tt0339840/ , minkä Spierigin veljekset tekivät pikkurahalla renderöiden efektit omilla kotikoneillaan, on aika hassu leffa. Meteoriitin osia alkaa tippumaan pieneen aussikylään muuttaen kuolleet verenhimoisiksi zombeiksi. Tarina keskittyy tämän jälkeen joukkoon yhteen törmääviä hahmoja, jotka yrittävät epätoivoisesti selviytyä. Koko tapahtuman ympärillä on kuitenkin myös jotain muuta salaperäistä, mikä saattaa selittää koko ilmiön tai olla vielä pahempi uhka. Lähtökohdat huomioon ottaen lopputulos on kyllä hieno ja tarinakin lopulta aika kunnianhimoinen tai ehkä myös hieman liiankin. Jampoilla on kuitenkin vielä paljon opittavaa henkilöhahmojen kirjoittamisessa ja näiden ohjauksessa, sillä osa henkilöistä on suorastaan rasittavia eikä elokuvan tahti ole aina aivan tasapainossa. On a long enough timeline, the survival rate for everyone drops to zero. |
Mechanizm 01.03.2005 09:51:12 | |
---|
Kitaristit! Saksalaiset laatu stringit osoitteesta www.string-emil.de |
Deg 01.03.2005 15:11:32 | |
---|
Sen kun selvitätte että missä leffassa tapahtuu seuraavaa: Ollaan jossain päin Yhdysvaltoja, päähenkilöt ovat koululaisia (high school tai sen suuntaista), ja yksi päättää sitten tappaa kaverinsa. Istuttaa yhden sirkkeliin, toisen käskee mennä sellaseen isohkoon jätemyllyyn. Muuta en muista, joskus 100 vuotta sitten tämän leffan näin. Sexual Chocolate, Baby!! IHKK #11 |
VarastoN 01.03.2005 19:36:37 | |
---|
Sen kun selvitätte että missä leffassa tapahtuu seuraavaa: Ollaan jossain päin Yhdysvaltoja.... tämä kuullosti mielenkiintoiselta. Kaverilla on tapana keräillä B-luokan leffoja joissa juoni saattaa olla esim. tällainen, en muista tämämn leffan nimeä.. . "Vaarallista vankia viedään laitoksesta toiseen panssaroidulla poliisiautolla kovassa lumimyrskyssä. Yht'äkkiä edellä oleva kemiallisia aineita kuljettava rekka luisuu tieltä, ja poliisiajoneuvo luikastelee perässä törmäten rekkaan. Törmäyksen seurauksena rekka alkaa vuotamaan, ja hullu vanki lojuu oudossa vaarallisessa nesteessä lumimyrskyssä.. näin ollen. hänestä syntyy.. Mutantti-lumiukko, joka alkaa järjestelmällisesti tappamaan ihmisiä, jotka hoitivat hänet vankilaan! Kosto! Hirviö! Youre such a pigfaker! Fuck dö shit! |
Hotakainen 01.03.2005 19:46:13 | |
---|
Session 9 oli loistava pikku leffa http://www.elitisti.com/review.php?id=10155&page=1 Tämä on todellakin aivan loistava. Jotenkin se pelkkä tapahtumapaikkana toimiva vanha mielisairaala aikaansaa semmoisen ahdistuksen, ettei siihen moni muu elokuva pysty. |
vexu 01.03.2005 22:21:10 | |
---|
Kaverilla on tapana keräillä B-luokan leffoja joissa juoni saattaa olla esim. tällainen, en muista tämämn leffan nimeä.. Jack Frost vuodelta -97 ja kyseinen tekele sai myös muutamaa vuotta myöhemmin jatko-osankin. On a long enough timeline, the survival rate for everyone drops to zero. |
VarastoN 02.03.2005 11:23:32 | |
---|
Jack Frost vuodelta -97 ja kyseinen tekele sai myös muutamaa vuotta myöhemmin jatko-osankin. Joo se se on. Kaveri meinas ensin ostaa Kolme kuningasta DVD:n, mutta löysi tuon niin piti vaihtaa kun kuullostikin jo niin saisselta. Krapulahuumorileffoja nuo. Youre such a pigfaker! Fuck dö shit! |
Alpha 02.03.2005 22:50:40 | |
---|
Kauhun Kilometrit(Duel): http://www.imdb.com/title/tt0067023/ Mitä tää nyt on? Kauhua? Jännitystä? Häiriintynyt rekkakuski isolla, vanhalla, rähjäisellä ja PELOTTAVALLA rekalla tekemäsä henkilöauton kuljettajan matkasta helvetin... |
Henko 03.03.2005 13:14:05 | |
---|
Jäikin harmittamaan ku näin Dead Endistä vaan alun, eikä sitä vielä oo kovin Suomessa tullu vastaan. enpä oo kyllä ettinytkään. Haute Tension oli hyvä, mutta loppuratkaisusta en tykänny tuntuu olevan jonkinlainen buumi. Silti tosin tykkäsin Session 9:stä. Ootteko ruotsalaisen Tuntemattoman Kauhun (Okända) nähny? Loistava mielestäni, tosi hämärä fiilis, eikä siinäkään hirveesti näytetä mitään/valmiita vastauksia anneta. Hermostuttaa vaan koko ajan. "Jos eläimiä ei olisi tarkoitettu syötäväsi, niin miksi ne on tehty ruoasta"?
- Homer Simpson. |
-Johtaja- 05.03.2005 20:44:27 (muokattu 05.03.2005 20:45:22) | |
---|
Tietääkö kukaan erästä leffaa jota on hieman verrattu silent hilliin? Muistaaksee mitä siit oon kuullu ni siin o jotaa sotilait mitkä alkaa näkee jotaa outoi juttui jossaa lääkäris... Olisko siin nyt ollu joku kokeilu meneillää ja niil sotilail alkaa vintti pimenee tai jotaa sellast... 28 Päivää myöhemmin-elokuva oli mun mielest aika hyvä brittikauhuks. Varsinki se oli hassua ku hokasin et siin oli toinen loppu mikä tulee lopputekstien jälkee, ni katoin toisen kerran ton leffan. Oottelin siin et se loppuu ja just ennen ku se leffan ensimmäin loppu loppuu siin lentää joku suihkari ja se lentäjä kutsuu suomeks "tuokaas se helikopteri tänne" tai jotaa tollast... Seurasin sitä loppuu vaa toisella silmällä ja korvalla ni ihmettelin et mist helvettii toi tuli ja aattelin et joku radio oli auki mut sit hokasinki et se tuli siit leffast... Niin ja eräs leffa "They" oli aika hyvä myös jos olette nähneet.... Kuka käski olla läski?? |
L.C.F 05.03.2005 20:51:42 | |
---|
Japsi leffa nimeltänsä The eye! Se on loistava, en osaa oikee kunnolla kuvailla, mutta se on kuitenki elokuva jota voin suositella jos tykkää kauhuleffoista. Ratiritiralla kutsuu valhalla! Pastilli? |
-Johtaja- 05.03.2005 20:58:39 | |
---|
Japsi leffa nimeltänsä The eye! Se on loistava, en osaa oikee kunnolla kuvailla, mutta se on kuitenki elokuva jota voin suositella jos tykkää kauhuleffoista. Kerran vuokrasin kyseisen elokuvan ja iha katottava oli, mutta lainatkaa/ostakaa tuo leffa jos pidätte juonipainoitteisist elokuvist ku tos o vaa alku ja loppu mis on ne jännittävimmät kohat.... Kuka käski olla läski?? |
Nimismies 05.03.2005 21:08:06 | |
---|
Niin ja eräs leffa "They" oli aika hyvä myös jos olette nähneet.... Hirveää kuraa. Täysin juoneton tekele, jossa ainoa pääpaino on säikyttelyllä. Mitään ei selitetä eikä elokuvassa ole päätä eikä häntää. Eihän kaikkea tarvitse rautalangsta vääntää, mutta kyllä nyt katsojalle vähän pitäisi sanoa mikä on homman nimi. "Komeita maalit eivät ole olleet, mutta tärkeitä siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi." - Bubi Wallenius |
Alpha 05.03.2005 21:37:48 | |
---|
|
-Johtaja- 05.03.2005 21:58:33 | |
---|
Hirveää kuraa. Täysin juoneton tekele, jossa ainoa pääpaino on säikyttelyllä. Mitään ei selitetä eikä elokuvassa ole päätä eikä häntää. Eihän kaikkea tarvitse rautalangsta vääntää, mutta kyllä nyt katsojalle vähän pitäisi sanoa mikä on homman nimi. No olishan se ollu kiva kyl tietää mistä ne örkit tulee ja sillee mut mulle ainaki käy et ne jättää vähä mielikuvitukselle tilaa noihi leffoihi. Dawn of the daedishan ne ei kerro et mistä ne zombit tulee, se vähä hämäs kyl.... Kuka käski olla läski?? |
Nimismies 06.03.2005 01:22:59 | |
---|
No olishan se ollu kiva kyl tietää mistä ne örkit tulee ja sillee mut mulle ainaki käy et ne jättää vähä mielikuvitukselle tilaa noihi leffoihi. Dawn of the daedishan ne ei kerro et mistä ne zombit tulee, se vähä hämäs kyl.... Tai mitä örkit olivat? Tai miksi ne jahtasivat niitä nimenomaisia päähenkilöitä? Miten päässä olleet piikit liittyivät mihinkään? Dawn of the Deadissa zombit aiheuttaa virus. Ainakin siinä uudemmassa. Itse leffassa sitä ei sanota, mutta takakansitekstissä muistaakseni. "Komeita maalit eivät ole olleet, mutta tärkeitä siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi." - Bubi Wallenius |
-Johtaja- 06.03.2005 16:32:13 (muokattu 06.03.2005 16:34:23) | |
---|
Tai mitä örkit olivat? Tai miksi ne jahtasivat niitä nimenomaisia päähenkilöitä? Miten päässä olleet piikit liittyivät mihinkään? Sitä en tiiä mitä ne örkit oli mut ne örkithä merkkas ne ihmiset niil piikeil ku ne oli lapsia. Ja sithä se yks pikku tyttö sano sille päähenkilölle et ne jahtaa ihmisii ku ne aikoo syyä ne.. Dawn of the Deadissa zombit aiheuttaa virus. Ainakin siinä uudemmassa. Itse leffassa sitä ei sanota, mutta takakansitekstissä muistaakseni. Taidat sekottaa ton "28 päivää myöhemmin" leffaa... Siin oli et joku virus pääsee vapaaks... Dawn of the Daedis ei kyl sanota mitää et mistä ne zombit tulee. Ainoo et siin kannesha oli et helvetti on niin täynnä et kuolleet alkaa kävelee maan päällä. Ja hei.. onks sul mitää sivuu mis olis traileri tost Daed Endist?? Kuka käski olla läski?? |