Antti1 26.02.2005 19:27:41 | |
---|
Tämänkertaisena ongelmana on siis sen "lopullisen" soundin löytäminen. Kamoja on ruuvattu, järjestystä vaihdettu, koitettu ilman, ostettu uusia, myyty vanhoja yms, mutta ei vaan onnistu. Kamalista löytyy kuvauksesta, joten en sitä tähän sen kummemmin listaa. Soundi on periaatteessa siis ihan älyttömän hyvän kuuloinen, mutta pari asiaa pistää harmittamaan: aavistuksen laiha bassopuoli (ei olla kuitenkaan mitään pomppuhevi/rectomössöä hakemassa, vaan tiukkaa ja täyteläistä potkua), yläpäässä hiukan ylimääräistä sirinää (vähän samaan tapaan kuin G12T-75 elementeillä, mutta ei yhtä paha) ja ns. murinaa ei löydy tarpeeksi. Jos väännän bassoa lisää, tulee esiin myös epämiellyttävää kuminaa ja tiukkuus kärsii. Erillisellä, tarkalla eq:lla saattaisi ehkä kuminoiden poistaminen (sieltä 200Hz tuntumasta ja alle 100 Hz) onnistua, mutta nykyisellä Boss GE7:lla ei onnistu. Mitä tulee tuohon murinaan, niin sitä tiedän vahvistimestani kyllä löytyvän (Screamer), mutta jostain syystä ei vain onnistu. Ongelmia kenties kaappivalinnan (Behringer BG412S) kanssa? Liiasta gainista ei ole kyse, koska säröä en käytä kovinkaan paljoa. Kitarat ja mikit ovat kanssa aivan kunnossa, eikä soittotatsissakaan ole mielestäni hirveän suuria puutteita. On koitettu erillisillä säröpurkeillakin, mutta ei niin ei.. Onko nyt edessä uusien kamahankintojen aika? Kaappi sekä EQ mäkeen ja parempaa vastaavaa tilalle? Miten te homman hoitaisitte? Laitteita on tässä nyt miltei vuoden tullut säädettyä, joten kokemusta kyseisten nappien vääntelystä kyllä löytyy. Onko olemassa edullista, kohtuu kevyttä, melko pientä (käytännössä 2x12"), pehmeäsointista (pehmeä siis yläpäästä, tiukka alapää ja reilusti keskiääntä) mutta kirkasta kaappia, joka sopisi hyvin kaikkeen metallin ja perinteisemmän progeilun väliltä? Mitä EQ:ta suosittelisitte kitarakäyttöön? Ehkäpä joku kolmialueinen parametrinen ja tarvittaessa lisäksi vielä vaikka 31-alueinen graafinen? EQ:t pitäisi olla räkkikamoja, koska en jaksa noita erillisiä purkkeja ja piuhaviidakkoja enää. Pahoittelut hiukan epäselvästä tekstistä, olemattomasta jäsentelystä ja epämääräisestä kielenkäytöstä. Ei jaksa aina panostaa. Salon seudulta laulajaa metallibändiin? Ottakaa yhteyttä pikaviestillä. |
Niskamies 26.02.2005 19:33:02 | |
---|
Itse hommaisin uuden kaapin. Avatar voisi olla hyvä valinta, hinnat ovat suht edullisia ja saat kaapin niillä elementeillä millä haluat. Tsekkaa www.avatarspeakers.com.Meitsi on meshissä. |
LaXu 26.02.2005 19:44:34 | |
---|
Avatar ei muistaakseni myy Eurooppaan? Minäkin lähtisin uudesta kaapista hakemaan soundiongelmiin lääkettä. Pari kappaletta G12H-30 elementtejä voisi olla sopiva tuon Screamerin kaveriksi. |
Focke Wulf 26.02.2005 19:47:26 | |
---|
Veikkaisin kanssa ongelman olevan kaapissa |
Antti1 26.02.2005 19:51:22 | |
---|
Pari kappaletta G12H-30 elementtejä voisi olla sopiva tuon Screamerin kaveriksi. Mitäpä mieltä kaapista joka sisältää yhden kappaleen moisia ja yhden V30:n? Saisi monipuolisempaa soundia. Kaapin varmaan rakentaisin itse jonkun jo olemassaolevan mittojen mukaan. Tuo V30 löytyy hyllystä, niin ei kovin suuria kustannuksia olisi enää luvassa ja saisi vähän räplätä puutöidenkin merkeissä. Taidanpa kysyä Kankaanpään Mikolta elementin saatavuutta. Salon seudulta laulajaa metallibändiin? Ottakaa yhteyttä pikaviestillä. |
Niskamies 27.02.2005 19:34:32 | |
---|
Avatar ei muistaakseni myy Eurooppaan? Kyllä myy. Sivut eivät ole päivittyneet, mutta kyllä lähettävät eurooppaan. Meitsi on meshissä. |
LaXu 27.02.2005 19:55:27 | |
---|
Kyllä myy. Sivut eivät ole päivittyneet, mutta kyllä lähettävät eurooppaan. Jahas, tuohan on hyvä tieto. Meinaan aika edullisia ja kuulemma asiallisiakin skobeja ovat. G12H/V30 yhdistelmä on varmaan myöskin hyvä. Kannattaa muistaa, että kaiuttimia joutuu ajamaan sisään jonkin aikaa. Tuppaavat uutena olemaan vähän karumpisoundisia kunnes löystyvät tai jotain. |
kulmahiomakone 28.02.2005 00:13:43 | |
---|
G12H/V30 yhdistelmä on varmaan myöskin hyvä... G12H lähes tulkoon minkä tahansa muun elementin parina on hyvä yhdistelmä. Kun maailman foorumeita selaa, niin helposti päätyy tulokseen, jonka mukaan g12h on käytetyin elementti sekapareissa. |
spellbound 28.02.2005 07:23:41 | |
---|
Oho, eipä oo pahan hintaisia...Mitäköhän jäis euroissa maksamaan jos tilais...Tollanen suljettu 2x12 dual v30...Mitkä on muuten ne aivan oleellisimmat erot suljetussa ja avonaisessa kaapissa? Ei muuta kun lisää paskaa housuun vaan! |
Deranged 28.02.2005 09:11:21 | |
---|
Onko nyt edessä uusien kamahankintojen aika? Kaappi sekä EQ mäkeen ja parempaa vastaavaa tilalle? Miten te homman hoitaisitte? GE-7 vahvistimen eteen buustaamaan alakeskitaajuuksia, 31-kaistainen ekvalisaattori luuppiin ja mahdollisesti joku laadukas gate poistamaan turhat hurinat ja sirinät. Jos ei potku vieläkään riitä, laita BBE Sonic Maximizer luuppiin Eq:n ja gaten jälkeen. Potkii kuin hirvi. |
Niskamies 28.02.2005 13:26:45 | |
---|
Oho, eipä oo pahan hintaisia...Mitäköhän jäis euroissa maksamaan jos tilais...Tollanen suljettu 2x12 dual v30...Mitkä on muuten ne aivan oleellisimmat erot suljetussa ja avonaisessa kaapissa? Postituskulut ovat arviolta 150-200 dollaria 2x12" kaapille, joten hinta nousee jonkinverran. Meitsi on meshissä. |
Fortune 28.02.2005 13:30:26 | |
---|
Postituskulut ovat arviolta 150-200 dollaria 2x12" kaapille, joten hinta nousee jonkinverran. Eli lähes tuplaantuu. Menee kyllä niille rajoille, kannattaako edes harkita. "Look behind you, a three-necked guitar!"
Marvel |
askomiko 28.02.2005 13:35:01 (muokattu 28.02.2005 13:36:09) | |
---|
Kaapit on siitä ärsyttäviä että niitä on niin nihkeästi missään testattavaksi, ja pitäisi testata lujaa ja kaikkee. Ja soundierot kaapin vaihdosta on valtavia. Kun tuo Behringer vähäsen epäilyttää. Kokeilemisen arvoinen on toki parametrinen eq luupissa. Kolmialueisella täysparametrisella saanee homman kuosiin yhtä hyvin tai paremmin kuin graafisella. Hm. Tuolla olisi yksi melkein joutava hieno graafinen equ jossa on valtaisan hieno graafinen ledinäyttö sisääntulevalle tavaralle, analysaattorin tapaan. Semmoinen ja oskilloskooppi jos ois kitararäkissä niin oispahan hieno. |
Niskamies 28.02.2005 13:38:13 | |
---|
Eli lähes tuplaantuu. Menee kyllä niille rajoille, kannattaako edes harkita. Niin menee, mutta mikäs siiinä jos osoittautuukin että kaappi on loistava. Mä en tiedä mitään muuta merkkiä jolta saisi kaapin haluamillaan elementeillä. Tämä ei tarkoita ettei niitä olisi, mutta jos on niin kertokaa niitä. Ei hirveästi näy ns. sekaelementtikaappeja markkinoilla. Meitsi on meshissä. |
Fortune 28.02.2005 13:43:13 | |
---|
Niin menee, mutta mikäs siiinä jos osoittautuukin että kaappi on loistava. Mä en tiedä mitään muuta merkkiä jolta saisi kaapin haluamillaan elementeillä. Tämä ei tarkoita ettei niitä olisi, mutta jos on niin kertokaa niitä. Ei hirveästi näy ns. sekaelementtikaappeja markkinoilla. No, makunsa kullakin, mutta puulaatikko on puulaatikko, elementtejä voi vaihtaa. Jos ostaa halvan 2x12" -kaapin pariin sataan ja vaihtaa elementit siihen, pääsee silti halvemmalla. "Look behind you, a three-necked guitar!"
Marvel |
askomiko 28.02.2005 13:45:34 (muokattu 28.02.2005 13:46:19) | |
---|
Ei Fortune, Merkkipuulaatikko on Merkkipuulaatikko. Katso vaikka Lundia-hyllyjä. :) Avatar ois siitä mukava että sais juurikin haluamansa elementit kohtuuhintaan, mutta kun ovat maantieteellisesti rajoittuneita niin olkoon sitten. |
Fortune 28.02.2005 13:47:45 | |
---|
Ei Fortune, Merkkipuulaatikko on Merkkipuulaatikko. Katso vaikka Lundia-hyllyjä. :) Niin no, Lundia on huono esimerkki, kun ne ovat puuta, kun ei-merkkihyllyt ovat lastulevyä eivätkä kestä. Mutta en kyllä tajua, miten vaikkapa Bognerin kaiutinkaappi on tuhat euroa parempaa puuta kuin Marshallin vastaava, samoilla elementeillä varustettu :) "Look behind you, a three-necked guitar!"
Marvel |
askomiko 28.02.2005 13:49:09 (muokattu 28.02.2005 13:50:03) | |
---|
Nii joo, tulee mieleen se yksi kuva jostain Sotkatyyppisestä lastulevy-televisiohyllystä. Kyllä kannatti säästää kun 36"-telkkari mäjähtää ruutu edellä kivetykseen... Edit: Tuo ei siis tarkoita sitä että kannattaisi ostaa Bognerin puulaatikko... :) |
No, makunsa kullakin, mutta puulaatikko on puulaatikko, elementtejä voi vaihtaa. Jos ostaa halvan 2x12" -kaapin pariin sataan ja vaihtaa elementit siihen, pääsee silti halvemmalla. Näin on. Ei kannata lähteä tilaamaan valtameren takaa. Ja kai kaapin teettäminen onnistuisi Suomessakin. |
askomiko 28.02.2005 13:57:52 | |
---|
Onnistuu toki, riesaksi nousee kalliit elementit. |