Ainakin löysemmälle kuin lyöntikalvo. Eikös tuossa tapauksessa tule pitch-drop (mikä nyt suomeksi onkaan) efekti? Eli siis se sävelkorkeus laskee lyönnin jälkeen siinä soundissa. Olipa taas upeasti selitetty... Mielestäni muhkean soundin saavuttamiseksi pitäisi laittaa ensinnäkin 2 kerroksinen lyöntikalvo ja se pitäisi virittää matalimpaan mahdolliseen vireeseen (eikös muhkea ole myöskin matala?). Sitten pitäisi yrittää löytää siitä yläkalvosta se sävel, jossa se soi, jonka jälkeen pitäisi alakalvo yrittää virittää mahdollisimman samaan vireeseen. Sitten, jos ei halua rummun soivan niin paljoa, lisää vain demppausta johonkin kulmaan (itse en suosittele demppauksen käyttöä - antakaa rumpunne SOIDA!). Oletko jo tuotteistettu? |
Suora lainaus Kumun viritysohjeista: Tomin alakalvo ei tule kovin kireälle, paras lähtökohta on suurinpiirtein tässä: kun löysät on poistettu ja rypyt oiottu, kiristetään jokaista ruuvia puoli kierrosta. Sitten tehdään hienoviritys, eli kalvo soimaan puhtaasti ja tasaisesti. Tässä vaiheessa pitää rummun olla sellaisessa asennossa, että lyöntikalvo ei soi. Rumpua voi pidellä vaikka sylissä tai rumputuolilla. Painellaan vielä kalvoa ja tarkistetaan virityksen tasaisuus. Kun alakalvo on kunnossa, tehdään jälleen samat vaiheet lyöntikalvolle. Mikäli kyseessä on saman paksuiset kalvot, kannattaa nyt etsiä molemmille sama viretaso. Se edellyttää rummun kääntelyä ja kykyä muistaa kalvon äänenkorkeus. Harjoitus tekee mestarin. Elikkäs tässä neuvotaan samanpaksuiset kalvot virittämään samaan vireeseen, mutta erilaisten kalvojen kohdalla tämä ei ole välttämätöntä. Tällaista tänään, huomenna jotain muuta.
[Kuva setistä profiilissa] |