Demostudio ›

Paha setä arvioi:
 
New You:
 
Alun "haudan takaa" -efekti on maailman kulunein, älkää sitä, älkää :/
 
Jätkät alkavat kuulostaa paikoin riffitelyltään RATM:ilta, mikä ei ole laisinkaan paha asia. Kertsistä tulee heti se mieleen.
 
Kyllä minä tykkään, Extreme-meets-FNM-meets-RATM-meets-Nickelback ;) Tuo viimeinen tulee tästä salonkikelpoisesta ja sliipatusta ulosannista. Räkää peliin jätkät! Tämä on rokkia.
 
Laulaja on edelleen mielestäni todella osaava eikä sillä osastolla ole huomauttamista nytkään. Pattonmaista, pattonmaista, paitsi tummempaa ja vähemmän kirkasta, tyyliskaala on myös normaalia ihmistä lähempänä :)
 
Kertsin lievä säröttyminen toimii hienosti.
 
C-osa on pirun hyvä minusta, todella hyvää tunnelman kasvattamista. Mutta taas en tykkää tuosta äänitysteknisestä kikasta, jolla mennään kertsiin. Tuntuu niin modernilta ja päälleliimatulta, mutta jos itse tykkäätte, niin ok.
 
Soitto ja soundit ovat kyllä kohdallaan, mutta ei tämä biisi nyt sillä tavalla erityisen kovaa kulmakarvoja nostata. Perustavaraa, ei tämä ole se kuningasbiisinne vieläkään. Mutta kyllä se tulee, koska koko ajan menette siihen suuntaan, että kuulostatte itseltänne ja alatte löytää linjaanne.
 
Sillä vaikka monipuolisuus on kai teille tärkeää, niin johonkin pitää keskittyä, että pääsette seuraavalle tasolle. Tiedä sitten, mikä se on. Löytynee ajan mittaan.
 
Sunshine Eventide:
 
Soundit ovat taas ihan eri maailmasta kuin edellisessä, kitaroiden osalta siis. Riffi-jami-funkrockia Extremen tyyliin, ihan jees.
 
Stemmoista tykkään ihan helkkaristi, toimivat todella hyvin.
 
Löytyyhän sieltä Dream Theater -viittauskin, tuossa vähän 2 minuutin jälkeen...
 
Mutta tässäkin nyt vaivaa tämä sama juttu mikä ennenkin Dianin biiseissä, kaikki on periaatteessa kohdallaan, pirun hyvin soitettu, groovaa ja kulkee. Mutta ne koukut. Osia on paljon ja perse varmasti keikoilla heiluu, mutta kokonaisuudesta on vaikea saada kiinni.
Melodiat ovat peruskamaa, hyviä ja loogisia, istuvat biisiin, mutta niitä elämää suurempia juttuja jää kaipaamaan.
 
Jotain sellaista, mikä jää vaivaamaan, ja jonka takia biisi pitää kuunnella uudestaan. Nyt jää vain sellainen FNM-täytebiisi -olo. Valitettavasti.
 
Enkä tarkoita, että pitäisi tehdä Kiss-tyylisiä hoilotuskertsejä, ehen, vaan jotain sellaista, joka naulaa pään seinään ja joka jää päähän pyörimään. Voi se olla vaikeampikin juttu.
 
No, ehkä niitä ajan mittaan tosiaan ilmaantuu. Pääasia että jatkatte vääntämistä samaan malliin, suunta on oikea ja toteutuskykyä löytyy kyllä.
 
Edelleen valitan liian siisteistä soundeista, mutta se nyt on nykymeininkiä. Minusta roso ja suoraviivaisempi soundipolitiikka sopisi parermmin näihin, nyt tulee sellainen "kikkaillen ja kuorruttaen" -fiilis, kun kitarasoundi vaihtuu niin taajaan. Esim. tämän biisin soolon soundi ei toimi minusta yhtään, se on ihan irrallinen.
 
Ehkä kaipaisin teiltä sellaista "kovaa alusta loppuun saakka" -biisiä, noita suvantoja tuppaa aina tulemaan, grunge-tiesmikä-perinteen mukaan. Joskus ne vain eivät istu sinne ja tämäkin biisi on ihan liian pitkä ja venytetty mielestäni.
 
Yleisarvosana se perinteinen 8, tekninen toteutus ei jätä toivomisen varaa ollenkaan mutta biisit eivät ole ihan vielä sitä Diania, jota odotan tulevan ennen pitkää.
 
Jatkakaa, hyvä siitä tulee!