Aihe: t.bone SC1100 1 | |
---|---|
![]() 18.02.2005 22:45:42 | |
Onkos kellään kokemuksia näistä studiomikeistä mallia SC1100? Haulla ei ainakaan löytynyt tietoa. Mutta ei tarvitse vittuilla siitä t.bonesta tyyliin "ei tee mitää". Jos et ole kokeillut älä kerro omia tunteitasi T-kaupan tuotteita kohtaan. Jos tunnet omistavasi liikaa musiikkitarvikkeita, lahjoita ne minulle. Myös ylimääräisistä Odsmobilen moottoreista saapi kertoa | |
![]() 15.03.2005 08:51:38 | |
Minulla yksi tuommoinen on. Speksit mikistä varmaan löytyy jostakin, joten niitä tuskin olet vailla. Kertoilenpa vähän muista kokemuksista sitten. Ensimmäinen asia, jonka mikin tultua huomasin, oli että mukana tullut shockmount on vähän lelu. Mikrofoni itsessään on osoittautunut kotistudio-käyttöön varsin kelvoksi ja onpa sitä tullut käytettyä yhden ihan oikeankin levyn äänityksissä. Laulun ja akustisen kitaran mikki on napannut mielestäni varsin mukavasti, eritoten putkietuasteeseen kytkettynä: soundissa on mukavasti lämpöä enkä ole havainnut mitään olennaista jääneen pois tai vähälle "huomiolle". Suuntakuvioista olen käytelly lähinnä vain herttaa. Pallotestit ovat enimmäkseen osoittaneet äänitystilan puutteet eikä kasille ole ollut mitään tarkoituksenmukaista käyttöä. Mutta kuten sanottua, itselläni mikki on ollut kotistudiokäytössä. Vakaasta aikomuksesta huolimatta en ole vielä päässyt (= viitsinyt) asettamaan sitä vierekkäin minkään pro-mikin kanssa. Yleisesti mikissä on hieman halpis-tuntuma, mutta soundissa se ei niin mielestäni kuulu. Toisin sanoen varsin kelpo peli se on ollut ainakin kaltaiselleni amatöörille. Toki, jos hankinnoissa ei pitäisi aina ottaa huomioon tiukkaa budjettikuria, valitsisin "ihan oikean" vastaavan. Toisaalta nyt kun tämä T-Bone kerran löytyy, niin enpä aio lähiaikoina toista laajakalvoista hankkia sitä korvaamaan. Hinta/laatu hyvä, jos pieni fyysinen halpistuntuma ei häiritse. Kertoilen kyllä tarkemminkin, jos tarvitset spesifimpää tietoa jostakin tietystä ominaisuudesta tms. | |
![]() 15.03.2005 11:32:49 | |
Minulla yksi tuommoinen on. Speksit mikistä varmaan löytyy jostakin, joten niitä tuskin olet vailla. Kertoilenpa vähän muista kokemuksista sitten. Ensimmäinen asia, jonka mikin tultua huomasin, oli että mukana tullut shockmount on vähän lelu. Mikrofoni itsessään on osoittautunut kotistudio-käyttöön varsin kelvoksi ja onpa sitä tullut käytettyä yhden ihan oikeankin levyn äänityksissä. Laulun ja akustisen kitaran mikki on napannut mielestäni varsin mukavasti, eritoten putkietuasteeseen kytkettynä: soundissa on mukavasti lämpöä enkä ole havainnut mitään olennaista jääneen pois tai vähälle "huomiolle". Suuntakuvioista olen käytelly lähinnä vain herttaa. Pallotestit ovat enimmäkseen osoittaneet äänitystilan puutteet eikä kasille ole ollut mitään tarkoituksenmukaista käyttöä. Mutta kuten sanottua, itselläni mikki on ollut kotistudiokäytössä. Vakaasta aikomuksesta huolimatta en ole vielä päässyt (= viitsinyt) asettamaan sitä vierekkäin minkään pro-mikin kanssa. Yleisesti mikissä on hieman halpis-tuntuma, mutta soundissa se ei niin mielestäni kuulu. Toisin sanoen varsin kelpo peli se on ollut ainakin kaltaiselleni amatöörille. Toki, jos hankinnoissa ei pitäisi aina ottaa huomioon tiukkaa budjettikuria, valitsisin "ihan oikean" vastaavan. Toisaalta nyt kun tämä T-Bone kerran löytyy, niin enpä aio lähiaikoina toista laajakalvoista hankkia sitä korvaamaan. Hinta/laatu hyvä, jos pieni fyysinen halpistuntuma ei häiritse. Kertoilen kyllä tarkemminkin, jos tarvitset spesifimpää tietoa jostakin tietystä ominaisuudesta tms. No joo, tulihan tuossa peruskokemusta. En nyt oikein suoraan osaa mitään erityistä kysyä, kun varsinaisesti mikkiä en itse ole ostamassa vaan kaveri. Mutta ei siis mikään huonokaan laite, kun hintaluokka huomioidaan. Todennäköisesti tuolla kommetilla pääsee lähiaikoina itsekin tutustumaan tuohon laitteeseen, luulisin. Jos tunnet omistavasi liikaa musiikkitarvikkeita, lahjoita ne minulle. Myös ylimääräisistä Odsmobilen moottoreista saapi kertoa | |
![]() 02.04.2005 16:07:16 | |
No eilen pikkaisen kuulin tuota härveliä ja aika luonnollisen kuuloinen oli studiomonitorin kautta. Ei erottanut, että kuuluuko puhe kaapista vai tuleeko normaalisti. Nauhottelemaan lähtivät heti paketit purettua täytyy kohta kysellä miten toimi tositilanteessa. Jos tunnet omistavasi ylimääräisiä Odsmobilen moottoreita, saapi kertoa. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)