Aihe: Teidän bändiuranne??
1 2 3
WyW
05.03.2003 20:24:25
 
 
Pööp.
NikoWildchild
08.03.2003 13:01:34
 
 
Vuoden 2001 lopulla, kun olin soittanut koskettimia vähän
aikaa, kaksi luokkatoveriani pyysi mua soittamaan niiden bändiin. Se oli sitten täyttä paskaa about vuoden, kunnes mä ja basisti lähdettiin toiseen bändiin...
 
www.strawels.cjb.net
niko uusitalo
maelstrom
08.03.2003 14:52:15
Vuonna 1999 aloimme kokeilla soittelua. Ensin pidimme hauskaa ja väsäilimme innoissamme huonoja biisejä. Sitten aloimme kehittyä ja itsekriittisyys kasvoi ja kasvoi aina siihen pisteeseen, että vuonna 2002 porukka hajosi siihen, että itsekriittisyys oli jo ylittänyt soittotaitojen asettaman rajan.
Nyt armon vuonna 2003 olemme yrittämässä uudelleen, kun "vittutääkaikkiontäyttäpaskaa" -rumpalimme tajusi lähteä (emme kehdanneet uloskaan potkia kun kyseessä on kuitenkin vanha kaveri, joka saattaisi ottaa homman itseensä. Näin päin tämä sujuu mukavasti.) Vaikka nyt onkin hakusessa uusi rumpali, sujuu biisienteko paremmin, kun ei ole ylikriittinen rumpali haukkumassa jokaista ideaa maan rakoon jo ennen sen kokeilua.
Nuorta pessimistiä surullisempi näky on vain vanha optimisti. Kotisivut täällä
juici
08.03.2003 23:51:31
 
 
No ennen joulua pääsin yhteen yhtyeeseen mukaan. Kävin koesoitossa ja se oli nähtävästi selvä että mä kuulun siihen bändiin. Mutta tää nyt tuntuu vähän kuivuvan kasaan kun ikinä ei saada koko bändiä paikalle ja vaikka nytkin oli lomaviikko niin ei saatu järkättyä kuin yhdet treenit ja sieltäkin jäi basisti pois.
 
Tätä ennen soitin 2001 syksyllä yhdessä koulubändissä ensin kitaraa, mutta sitten kun basisti otti loparit niin siirryin bassoa soittamaan ja tehtiin jouluna 2001 neljän kappaleen demo. Sen demon teon jälkeen se bändi kuoli pystyyn. Ennen demon tekoa ei oltu treenattu kuukauteen, mutta ihan parilla läpsoitolla ne nauhalle päätyivät.
 
Tämmöstä mulla. Ei kovin hääppöstä mutta vielä on noin 70 vuotta aikaa tehdä jotain asian hyväksi.
Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä: PASKA ON HYVÄÄ!
Jonas
11.03.2003 20:17:54
 
 
Löysin broidin basso kellarista, haluaisin huvin vuoksi opetella yks bassoriffi. Hiljattain aloitin soittamaan. Basso oli paska, ostin uuden vuoden kuluttua. Sitten bassonsoittaminen tuli hiljattain tylsää :), ostin kitaran. Kitara oli paska, osti uuden vuoden kuluttua. Rumpaliäijä tuli kysymään jos haluan tulla soittamaan bändiin. Saimme kosketinsoittajan. Saaimme basistin. Kosketinsoittaja häipyi. Basisti meni toiseen projektiin. Puhuin paskaa rumpalin kanssa yli puol vuotta kunne löydettiin uus kosketinsoittaja. Aloitimme tehdä biisejä. Sanottiin yhdelle kaverille että jos hän ei ala soittamaan bassoa nyt niin hänestä tulee meidän tuleva roudari. Kaveri alkoi oppia bassonsoittamisen. Löydettiin kaunis naislaulaja. Nyt treenamme joka viikonloppu. Yritämme saada demon valmiiksi.
Örg örg kuolema.
Brian May jr.
12.03.2003 15:34:15
Alko vast, et eipä voi paljoo sanoo....pari biisii oon onnistunu väsäämään ja soveltamiseen mennää pikapuoliin.
KantriKatri
12.03.2003 17:45:44
 
 
Esittäkää nyt pähkinänkuoressa, lyhyesti teidän bänditouhunne..
 
Siinähän sitä ollaan lauleskeltu vähän sitä sun tätä, eka bändi tais olla Järvenpääläinen reggae-yhtye No Explanation..Tehtiin muutamia keikkoja sen kanssa.Sen jälkeen osui napakymppiin yhden bändin kanssa ja kierreltiin ympäri Suomenmaata v.97-99. Nyt on ollut vaihtelevasti duunia,kun puuttuu hittibiisi ja et ole kokoajan lehtien sivuilla niin olet valitettavasti "nobody":-)) Hehe, mutta yritystä on taas kokoajan,"pahus"vaan kun on toi lapsi tullut taloon:-DDD
lkx
13.03.2003 12:13:10
 
 
There is no spoon...
poppamies
13.03.2003 13:25:54
 
 
Olisiko ollut v. 1967 niin perustettiin ensimmäinen bändi "Lena Maate", joka oli/on puhtaasti bluesbändi huuliharppuineen, kaikkineen.Siinä soitin rumpuja joitain vuosia ennen kuin siirryin bassoon.
Lopetin tuossa bändissä 70-luvun puolessavälissä ja siirryin perhehommiin.
Nyt perheasiat on hoidettu ja lapset isoja, nuorempi poika soittaa kahdessakin bändissä,
MINUS SF http://www.minussf.com/
ja CALLISTO http://www27.brinkster.com/callistochaos/
 
90-luvun puolessavälissä palasin ruotuun ja niin perustettiin työpaikan kaveriden kanssa rock'n roll coverbändi PRINTERS & DEALERS (yhtä posteljoonia lukuun ottamatta ollaan samassa lehtitalossa töissä) ja suurinpiirtein samoihin aikoihin perustettiin vanhan bluesbändin kavereiden ja vaimon kanssa akustinen poppi bändi joka soittaa Beatles, Mamas & the Papas, Seekers ja tuollaista vanhempaa kamaa.
"G-strings are for strippers"
jogo3000
13.03.2003 17:31:51
 
 
Lukion toka luokalla muistaakseni perustettiin kaverin kanssa blues- jazz- orkesteri nimeltä big band. Eka treeneissä vaihdoimme thrash metalliin, ja nimen Shriek of Painiin. Siinä sitten soitettiin.
 
Oli hajanaisia projekteja.
 
Armeija katkaisi kaikki.
 
Sitten minua kysyttiin soittamana Eddie and the chickenbangersiin, jossa soitamma faith no more-covereita. Perustimme myös vanhan Shriekin uudelleen nimellä Of Pain. On soitettu Immortal covereita sillä. Nyt vissiin omat biisit tulossa.
 
Vieläpä minut pyydettiin Kajaanilaiseen bändiin kitaristiksi. Etelänrokkia veivataan.
Minä olen paras.
Le Haba
14.03.2003 09:16:05
Mulla ei ole ollut "bänditöntä" hetkeä sitten vuoden 1974. Ilokseni olen siitä lähtien aina voinut sanoa kuuluvani johonkin bändiin (tai bändeihin). Tuo "ura" alkoi Jyväskylässä rokkitriossa ja jatkuu nyt jokapaikan höylänä Hesassa.
 
Jami, huomasin sun ansiolistassa Suikkiksen. Meidän orkka oli Seinäjoella Suikin studiolla levynteossa vuonna -82. Yhdellä raidalla apunamme oli SuikkiBrass. Olitko kuvioissa tuohon aikaan?
laite
14.03.2003 16:30:24
Löysin broidin basso kellarista, haluaisin huvin vuoksi...
 
Bassokellari on yhdyssana.
"My name is lucifer, please take my hand."
Vilhelmus
14.03.2003 21:26:14
 
 

Tuossa viime elokuussa Lapinjärvellä tuli soiteltua muutaman mukavan tyypin kanssa,

 
Ai Kostin järkkäämillä festareilla :)
Metallimusiikki on pelastanut minut jeesukselta.
Aegis
15.03.2003 17:21:34
Kesällä 2000 sain rummut ja alkoi hirveä treenaaminen. Syksyllä uudessa koulussa luokallamme oli eräs kitaristi jonka kanssa sitten ruvettiin vääntämään Iron Maidenia ilman soittotaidon häivääkään. Ensimmäiset biisit olivat Transylvania ja Where Eagles Dare. Pian alettiin tehdä omia biisejä intoa pursuten ja treenikämppäkin saatiin. Sitten yksi kitaristi tuli lisää ja lensi pian myös pihalle.
 
Pitkään soitettiin kahdestaan kunnes keväällä 2002 saatiin mukaan toinen kitaristi ja Varg Vikernesin mieleen tuova laulaja. Seuraavan vuoden aikana soitettiin kaksi keikkaa tällä kokoonpanolla mm. yksi Slayer-tribuutti ja saatin jopa yksi kokonainen biisi valmiiksi. Näihin aikoihin saatiin eka basisti. Sitten tuli riitaa perustaja-jäsen kitaristin kanssa ja tämä päätti sitten lähteä lätkimään.
 
Osallistuttiin paikalliseen taidetapahtumaan jossa soitettiin Slayerin Angel of Death aika hyvin ja yksi oma biisi. Nyt kehitämme eteenpäin bändin syvintä olemusta seuraavana merkittävänä askeleena eteenpäin metallimaailmassa =P
You are the all-singing, all-dancing crap of the world -Aegis-
Tmp
15.03.2003 17:27:41

Bassokellari on yhdyssana.

 
Mnetin huumori on kohta virallinen huumorin alalaji ;D
Jami
16.03.2003 14:43:37
 
 
Yhdellä raidalla apunamme oli SuikkiBrass. Olitko kuvioissa tuohon aikaan?
 
Valitettavasti en.
 
Suikkis hajos joskus 70-luvun puolivälin jälkeen. Suikilla oli erilaisia kokoonpanoja sen jälkeen useitakin. Jotain etnohenkistä muistaakseni. Isoja porukoita joissa oli paljon puhaltajia. Trumpetistihan Suikkikin oli.
 
Muistelen että Suikkis-nimen oikeudet oli jonkun muun kuin Suikin alias Jääskän Eskon. Että Suikki käytti sitten muita nimiä.
 
Mä olin jo siirtynyt ravintolarumpaliksi 70-luvun lopulla. Jotenkin kyllästyin lapsesta asti soittamaani trumpettiin. Kovat keikat, joilla soitettiin kovaa ja korkealta, tappoivat innostuksen. Sinänsä vahinko kun olin aika pitkällä soittotaidoissa.
 
Suikilla oli muistaakseni aika kovatasoinen puhaltajaryhmä 80-luvulla. Osa heistä näkyy vieläkin lähinnä paikallisissa jazz-ympyröissä.
Notefix
17.03.2003 10:53:42 (muokattu 17.03.2003 10:55:31)
 
 
Esittäkää nyt pähkinänkuoressa, lyhyesti teidän bänditouhunne..

Aika vaatimaton bändiura mulla valitettavasti...1979 teinibändi Hollannissa jossa kaksi mustaa & kaksi valkoista tyyppiä.(kyllä mulla on boybänditausta:). Hyvää musaa, soulpoppia vähän kuin jackson 5. Kaksi sinkkua.

Sitten päätin valitettavasti että olen MUUSIKKO ja tein taidetta vanhempien kustantamana...kolme jazzrokprogebändiä. Muutama osamustanne. Ihan jees kuulosta.

Niin ja 80 luvun alussa oli tietysti näitä studiobändejä, jossa soitettiin monia levyjen taustoja...paljon soulia, diskoa yms. Aina samat tyypit. Keskinen eurooppa oli silloin vielä jotain muutakin kuin teknoa. Se oli hienoa aikaa...

Sitten vuoden kestänyt rockprojekti, about 1983. Helvetin hyvä...ei vaan menestynyt kun ei ollut uutta aaltoa.

Takaisin Suomeen ja seuraavaan bändiin 1984. Heti levytyssoppari muistaakseni discophonin kanssa. Pari sinkkua...hirveää Van Halen Jump rip-offia ja vieläkin hirveämpi video takatukkineen...

1985 päätin pitää pari vuotta taukoa bänditouhuista...se vaan on kestänyt 18 vuotta...hmpf!

Niin no, 10 vuotta sitten meillä oli muutaman tyypin kanssa kuukauden kestänyt bändikokeilu, mutta kun ei ollu grungea niin se siitä. Siitä pari biisiä sittemmin muiden artistien levyillä.
FastEddie
18.03.2003 15:17:08
 
 
Esittäkää nyt pähkinänkuoressa, lyhyesti teidän bänditouhunne..
 
-77 ensinmainen bandi, joka soitti Sliippareita, Hurriganesia ja muita ajan suosikeita.
 
Eka keikka omiabiiseja soittavalla kokoonpanolla -78. Olimme vihainen teinipunk-bandi.
 
80-luvun alussa kovereita vaantavassa hard-rock ryhmassa.
 
Noin kahdeksankymmen-luvun puolessavalissa Cult-tyylinen rockryhma. Olimme se vaarinymmarretty maailmanparasbandi.
 
Taman jalkeen vaihdettiin laulajaa ja laulukieli suomeksi. Tyylina raju rock. Kiekkaa pukkasi, Suomi kierrettiin, ja ulkomaillakin kaytiin. Pari singlea.
 
Sit riitti. Keikkailu.
 
Biisien vasailya. Muutaman olen jopa saanut kaupaksi. Oma pikku biisinkirjoitus-studio.
 
Siirryin tiskin toiselle puolelle. Silla tiella vielakin. Asun tallahetkella keski-Euroopassa.
Lisaksi, nykyaankin viela biisien vasailua.
fridgebuzz
18.03.2003 15:28:27
 
 
Ai Kostin järkkäämillä festareilla :)
 
Joo, sielläpä juuri. Heh.
"I am a bomb technician, if you see me running try to keep up."
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)