Aihe: epiphone kopiot
1 2
Mia
10.03.2003 12:13:29
"Money, money, money..." Niinpä.
 
Kiitoksia vaan paljon avusta. Mä rasitan keskiviikkona kaikki maholliset skittamyyjät kysymyksilläni, lähen kiertämään liikkeitä. Eiköhän sieltä sitten lopulta jossain vaiheessa ihan hyvä paketti kotiinkin saada kannettua. Vielä pitää vähän duuneja tehdä, että rahaa kertyy.
In the world where you can be anything-be yourself.
Juzzu
10.03.2003 12:13:40
Ja kun kyse on edullisesta mahonkisesta kitarasta on kaiken lisäksi soitettava vielä sitä yksilöä, jonka aikoo ostaa, eikä kaverin kaverin melkein samanlaista vehettä.
 
Kyllä näin on, oma 90-luvun Epini painaa monen monta kiloa enemmän, kuin kaverin muutaman vuoden wanha. Tiedä sitten mistä ero johtuu, mutta eivät ihan samasta muotista ole aina nuo kitarat. Eli keppi kouraan ja testit, miten toimii. Akustinen soundi kertoo jo het jotain.
Tonttoroi! Ponkkolaala piu! Tiruliru löts!
Juzzu
10.03.2003 12:16:01
Eiköhän sieltä sitten lopulta jossain vaiheessa ihan hyvä paketti kotiinkin saada kannettua.
 
Epejä, Tokaita ja muitakin asiallisia LP-kopioita (Esim. Fenix olnee sellainen) liikkuu ihan hyvin käytettynäkin, joten tuollaistakin opportuniteettiä kannattanee harkita. Ks. vaikka tämän muusikoiden.netin tori.
Tonttoroi! Ponkkolaala piu! Tiruliru löts!
Mia
10.03.2003 12:27:06
Epejä, Tokaita ja muitakin asiallisia LP-kopioita (Esim. Fenix olnee sellainen) liikkuu ihan hyvin käytettynäkin, joten tuollaistakin opportuniteettiä kannattanee harkita. Ks. vaikka tämän muusikoiden.netin tori.
 
Tähän asti kaikki mun kitarat on ollu enemmän tai vähemmän käytettyjä. Nyt kerran kun oon taas yhtä hankkimassa niin olis ihan nastaa nyt kerran ainakin ostaa sit kaupasta ihan uus. Kun kuitenkin oon budjettia laskenu silleen, että rahat siihen riittää. Se on vaan joku tämmönen periaate-homma...
In the world where you can be anything-be yourself.
Dumb
10.03.2003 12:39:11
 
 
Ymmärrän hyvin tuon halun ostaa uutena kitara. Muita laitteita voi ihan hyvin ostella käytettyinä, mutta kitarat on jotenkin sellaisia, että minäkin ostan kyllä mieluummin uuden kuin käytetyn ellei kyseessä sitten ole esim. vain vähän käytetty (ja ulkonäkö on moitteeton) tai joku spesiaalitapaus (esim. et joku myisi halvalla Ibanez K-7:kaa tai jotain).
Juzzu
10.03.2003 13:24:23
esim. et joku myisi halvalla Ibanez K-7:kaa tai jotain.
 
No olipas yllättävä esimerkki Dumbilta, heh...
Niin, kyllähän se uusi on aina uusi.
Tonttoroi! Ponkkolaala piu! Tiruliru löts!
Dumb
10.03.2003 13:29:19
 
 
No olipas yllättävä esimerkki Dumbilta, heh...
 
Eikös ollutkin? 8-)
Kossu
10.03.2003 13:49:59
Ei tuo mikkien vaihto ole mikään välttämättömyys mielestäni sekä Epillä että Tokailla on vaan hiukan huonommat mikit kuin kitaroiden muu laatu edellyttäisi.
 
Mainitsin sen vain lähinnä siksi että jos jompikumpi miellyttää tatsiltaan ja olemukseltaan muuten, mutta häviää vahvistimen kautta soitettuna, voi puute parantua mikkien vaihdolla, (mikin vaihdolla, suurin osahan kuitenkin soittaa lähes koko ajan vain takamikillä). Jos budjetti on kireällä niin anna alkuperäisten mikkien olla ja vaihda joskus myöhemmin jos tuntuu että jotain tarvitsisi lisää.
 
Eräs tuttuni soitti aikanaan levyllisen katurokkia Tokain alkuperäismikitetyllä Lepalla, vaikka studiossa oli käytössä kaksikin aitoa ja arvostettua Gibsonia ja tämä tapahtui kultakorvaisen (kuuluisan) tuottajan nimenomaisesta määräyksestä.
ChuckJimiJeffThundersJohnyBoHooker
fox
10.03.2003 14:49:20 (muokattu 10.03.2003 14:53:22)
 
 
Ei tuo mikkien vaihto ole mikään välttämättömyys mielestäni sekä Epillä että Tokailla on vaan hiukan huonommat mikit kuin kitaroiden muu laatu edellyttäisi.
 
Kossun kanssa =) jälleen samoilla linjoilla. Tulkitsen vielä sillain että ylläolevassa lainauksessa painotus on sanoilla "vaan hiukan", elikkäs kyllä ne on käypäiset mikit. Jotku mallit tuppaavat vaan olemaan hiukan kiertoherkkiä. Ei siitä mikinvaihdosta mitään "taivas aukeaa" -efektiä tule. Se on vaan semmoista hienosäätöä vaihtaa hyviä mikkejä vielä parempiin, kuten kaikki ymmärtävät. Toki kannatettavaa, itsekin olen "suolarahoja" tienannu mikkien vaihdolla ja kitaroiden sähköjen customoinnilla, joten en missään nimessä tuomitse... =)
 
edit: Juzzulle: tuo mahongin paino vaihtelee vallan p-sti koska kasvaessaan mahonki tiettävästi imaisee maaperästä suoloja yms. Eri puutavaraerissä saattaa olla todella ratkaiseviakin painoeroja. Seuraus- eri valmistuserät esim. Gibsoneissa voivat olla huomattavastikin eri painoisia. Siis LesP:t
Hannu H.
10.03.2003 15:24:44
 
 
Gibson - Epiphone yhteyden voisi aatella silleen et Gibson on Fiat ja Epiphone Ferrari :-) (siis Gibson omistaa Epiphonen)
HS
10.03.2003 17:10:26
Eräs tuttuni soitti aikanaan levyllisen katurokkia Tokain alkuperäismikitetyllä Lepalla, vaikka studiossa oli käytössä kaksikin aitoa ja arvostettua Gibsonia ja tämä tapahtui kultakorvaisen (kuuluisan) tuottajan nimenomaisesta määräyksestä.
 
Terve
Niin, tiedä sitten onko niitä huonoja ja hyviä mikkejä ollenkaan. On vain tarkoitukseen sopivia - ja epäsopivia mikkejä :)
Dumb
10.03.2003 17:20:15
 
 
Apulannan Kolme-levyllä kuulee ainakin hyvin, että Toni on soitellut siinä Tokai Les Paulillaan kun joissain kohdissa tulee sellaista, noille Epin ja Tokain vakiomikeille ominaista, kiertoa.
reksa
10.03.2003 17:42:32
 
 
Epillä tämä sama kansi on kuitenkin tehty sitten lepästä, ja tämän päälle on liimattu n. 2 millinen vaahteraviilu, joten kakku on vain siten "päältä kaunis".
 
Harrastetaan nyt vähän pilkun viilaamista. €piphonen vaahtera"viilu" ei ole edes mikään varsinainen viilu, pinnoitteeksi sitä voisi kutsua,niinkuin monissa esitteissä onkin mainittu.
Pinnassa oleva "viilu" on arviolta noin 1/10 - 1/5 millin paksuinen, ainakin omassa standard mallissani oli =)
 
Ainoa mikä omassa €piphone standard kitarassa oli melko ala-arvoista olivat virittimet, muutamassa vuodessa puolet niistä heiluivat luvattoman paljon ja olivat muutenkin huonoja pitämään virettä.
 
Toisena miinuksena olivat kehnohkot mikit, varsinkin kaulamikki joka rupesi kiertämään parin vuoden käytön jälkeen, ja oli muutenkin soundiltaan erittäin epä-erotteleva ja puuroinen.
 
Kitarasta saisi varmasti hyvän vaihtamalla virittimet ja mikit.
fox
10.03.2003 20:13:16
 
 
Kitarasta saisi varmasti hyvän vaihtamalla virittimet ja mikit.
 
Ja juuri tässä nimenomaisessa järjestyksessä tulee IMHO vaihto suorittaa. Kielisoitin tykkää, että se on vireessä, huonoilla virittimillä, vaikka mikit olis mitkä superhyperx-tra vintage powerit, kitara kuulostaa epävireiseltä p-skalta. Syy miksi sitten laitetaan joitain huonoja virittimiä/mikkejä kitaroihin löytyy siitä hintalapusta. Herra paratkoon eihän valmistajan intresseissä ole laittaa 300:n eskobaarin keppiin 300 e mikkejä ja 150e virittimiä kun runkokin maksaa x ja työt päälle. Kevät taitaa olla tulossa kun mikeistä ym. sälästä kysymykset sinkoilee. Niin vuodatuksen ydin on tämä: jos kitara huonolta tuntuu yllämainituista syistä, niin ensin virityskoneet vaihtoon ja sitten jos siltä tuntuu niin mikit. Eikä ole olemassa sellaista 300-500 euron keppiä joka on töineen,osineen yhtä kuin 4 kertaa kalliimpi. Olkoonkin että saattaa omaan käyttöön olla paljon "käteensopivampi" ja siten ylivertainen. :)
Hanu
10.03.2003 21:14:07
Heikohkot on kyllä noi Epin vakiovirittimet. Gotohin vintagesetti alle 50€ ei tosiaankaan ole paha sijoitus. Käypi vielä kiinni suoraan ilman turhia modailuja.
 
H
H
Juzzu
11.03.2003 07:26:50
Harrastetaan nyt vähän pilkun viilaamista. €piphonen vaahtera"viilu" ei ole edes mikään varsinainen viilu, pinnoitteeksi sitä voisi kutsua,niinkuin monissa esitteissä onkin mainittu.
Pinnassa oleva "viilu" on arviolta noin 1/10 - 1/5 millin paksuinen, ainakin omassa standard mallissani oli

 
No korjataan tätä viilun viilaamista, nimittäin minun 90-luvun alun pelissä on kyllä useita millejä paksu viilu. Ellei sitten sen viilun alla ole _vielä_ pari millinen viilu jotain puuta, ennen kuin on jotain puuta, ennen kuin on mahonkia... ;o)
Tonttoroi! Ponkkolaala piu! Tiruliru löts!
Kossu
11.03.2003 09:11:56
Ostin tuossa Riffi 1/2003 ja siinä sattui olemaan Epin ja sekä kolmen Gibsonin Lepan testi. Riffi on yleensä hyvä ja luotettava tietolähde ja kehuivat Epin mikkien parantuneen.
ChuckJimiJeffThundersJohnyBoHooker
MarkoA
11.03.2003 09:46:58
Terve,
 
Tähän keskusteluun on jo hieman vaikea lisätä mitään uutta, mutta koitetaan nyt vielä omaltakin osaltani.
Eli kokemuksia löytyy Epi, Tokain, Gibsonin Les Pauleista.
Oikein säädettynä ois sokkotesteissä kova pala mennä laittamaan niitä järjestykseen pelkän äänen perusteella (varsinkin akustisena, siis ilman vahvistusta).
Epi soi hienosti, alkuperäiset mikit toimii hyvin, ainakin jos ei hirveitä säröjä käytä.
Gibson on oma juttu sinänsä. Eihän semmoista omistava voi myöntää, jos siinä on jotain moitteen sijaa. Aika lailla ovat myöskin yksilöitä.´70 luvulta paljon huonoja, kaiken maailman virityksiä tehty puun säästöön yms.Yksi surullinen esimerkki riippuu paikallisen liikkeen seinällä ties monettako vuotta...Menee rankasti tunne puolelle ko. kitaroiden arviot.
Tokait, pelkästään positiivisia kokemuksia. Olen täällä aiemminkin hehkuttanut vanhempaa ´80 luvun LP.täni jossa alkuperäiset mikit omaavat niin hienon ja persoonallisen soundin että oksat pois (valitettavasti tästä kepistä meni kaula poikki eikä enää koskaan ole saanut entisen veroiseksi :o( . Tarkalla silmällä työn jäljessä on sanomista. Mutta vain kosmeettista siis, jälleen se sokkotesti vois yllättää...
Suosittelen siis kaikkia em kitaroita, valinta oman mielen ja lompakon mukaan. Jos ei oma tuntemus riitä niin joku "asiantuntija" mukaan
Ja puuvalinnoista vielä. Laminoitu ns halpis jutska sietää lämpötilan/kosteuden vaihteluita umpipuu ei.
 
Kuuntele omalla korvalla mikä miellyttää oli se sitten vaikka pajusta tehty !! ;o)
--- Well - The house is a rockin' don't bother knockin' ---
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)