Aihe: Huonolaatuiset soitinrakennustarvikkeet.
1 2
m6mm
08.02.2005 16:28:12
lucifer:
JOsta tuli mieleen: olisiko sellaisessa threadissa mitään järkeä, jossa voisi arvostella ostamiaan kitaranosia? Sivuunkirjoittaneella olisi paljon sanottavaa spelektroniikan raudasta ja soitinrakentajatAMF:n puista. Molemmista sekä hyvää että huonoa, mutta jos niistä täällä huutelisi, niin muut voisivat välttyä virheostoksilta..
 
Lucifer tuolla tallaketjussa ehdotti tätä ja ajattelin, että on todellakin oiva aihe muiden sekaan. Virheistä oppii, joten miksi pitää virheet omana tietona vain sen takia, että muut joutuvat tekemään samat virheet oppiakseen. Joten kertokaa mitkä osat kannattaa jättää ostamatta. Perustelut ovat tietenkin hyvä laittaa.
 
Kuten jo lucifer sanoi, sp-elektroniikan vintage-tallasta ja amfin puista, täytyy todeta, että molemmat ovat sattuneet myös omalle kohdalleni: Tilasin puut ensimmäiseen teleen amf:lta. Ajattelin, että yli sata euroa maksaneet puut olisivat laadukkaita. Noh, leppäinen bodi-aihio oli oksaisempi kuin olisi kuvitellut 40 eurolla saavan. No Kyllähän siitä kitara tuli. Ruusupuuotelauta-aihio oli ainakin sentin liian lyhyt. Toki siitä kaulan sai tehtyä, mutta piti soveltaa mittoja sopivampiin. Ja toimitus kesti yli viikon pitempään kuin lupasivat.
 
Sp-elektroniikan talla on todellakin ohutta ylijäämäpeltiä, kuten lucifer sanoi. Ja tallansuojus, joita myös myydän sp-elektroniikalla ei ole yhteensopiva siellä myytävien vintage-tallojen kanssa. Ainakaan en vielä ole keksinyt miten sen saa pysymään tallan päällä ellei kitara ole vaakatasossa.
 
Tässäpä alkuun joitain esimerkkejä virheostoksista. jos mieleeni juolahtaa muuta, kerron lisää.
Oho,wau!
Juzzu
08.02.2005 16:32:02 (muokattu 09.02.2005 15:22:17)
Moon aina välillä sitä mieltä että huonolaatuisen rakentajan vaihtaisin, mutta minkäs teet.... Pitää vaan yrittää :o)
 
Muuten ei kyllä mitään ihmeellisät tule mieleen, AMF:n puutkin ovat olleet käypäisiä ja hyviä, tiedä sitten onko ollut vaikutusta sillä että olen tilannut ne paikallisen soitinrakentajan kautta jolloin toisesta päästä ei varmaan mitään just järvestä nostetusta uppotukista sahattuja oksia lähetetä.
 
Gotohin rautoja on tullut lähinnä ostettuja, niiden kanssa on kyllä vaikea pettyä.
 
Pieleen meni kun tässä ketjussa piti haukkua rakennustarvikkeita. En vain osaa - tätäkään! :o)
Yritys on ensimmäinen askel epäonnistumiseen
askomiko
08.02.2005 16:35:57
Ostin Leppävirran Soitinrakentajilta lankun, ja se oli ihan oksanen kuppaläjä. Harmitti. Lattialankuksi ihan jees, kitaraan aika göö.
"Helevetin nopia kairata, ku on näin ohut jiä!" RÖYTÖ!!1
Kitarakamakaavio -inspired by AFIL :)
tonicaster
08.02.2005 17:10:08
Noita Amf:n puita on itekkin tullut hämmästeltyä.. ostin taannoin pari otelauta aihiota ja toisessa oli kaksi suhteellisen pitkää pituussuuntaista halkeamaa.. sain kyllä alennusta seuraavan tilauksen yhteydessä, tehdessäni pientä reklamaatiota, mutta silti... otelaudan korjausliimaus sujui ihan mallikelpoisesti tällä injektioruisku periaatteella.
Sitten seuraavaan.. kaverini tilasi samasta firmasta teleen puut (runko leppä), ja taas tämä aiemmin mainittu onkelma eli tosi oksasta...
Trebla
08.02.2005 18:34:17
En tiedä tarvikkeista, mutta työkaluista:
 
Ostin Millbrookista nauhaviilan, taitaa olla merkiltään Hosco. Ei voi kyllä laatua kehua. Työstö lähempänä raapimista kuin viilaamista.
 
Jos etu-Hikiän kolmivuotiselta viilanvalmistajalinjalta lähtee oppilas ensimmäisen luokan jälkeen opettajaksi taka-Hikiän vastaavalle linjalle, niin siellä ekaluokkalaiset valmistaa ensimmäisenä päivänä parempia viiloja kuin tuo.
"Before you play two notes learn how to play one note - and don't play one note unless you've got a reason to play it." - Mark Hollis (1998)
LaXu
08.02.2005 19:58:08
Ostin Millbrookista nauhaviilan, taitaa olla merkiltään Hosco. Ei voi kyllä laatua kehua. Työstö lähempänä raapimista kuin viilaamista.
 
Hyvä tietää. Harkitsin noita yhdessä vaiheessa, kun hintaakin on vähemmän kuin Stewmacin vastaavilla. Perkeleen kalliita silti.
Trebla
08.02.2005 20:28:28
Tiedä sitten onko sitten tuon kyseisen yksilön ongelma. En tiedä viilanvalmistuksesta mitään, niin vaikea sanoa onko tuo parasta saatavilla olevaa laatua. Taidan olla vain Viialan ja Sandvikin tuotteiden pilallehemmottelema.
 
Semmoinen stevmäkin timanttiviila kyllä himottaisi.
"Before you play two notes learn how to play one note - and don't play one note unless you've got a reason to play it." - Mark Hollis (1998)
blöö
08.02.2005 21:08:57
 
 
Hmm. SoitinrakentajatAMF:ältä tilasin kerran 4 kaulankiinnitysholkkia ruuveineen. Mainitsin sähköpostissa että sellaiset mitä Ibanezeissäkin tapaa, noh sieltä tuli 4 ramparuuvia ja 4 niihin sopivaa koneruuvia, että sillee.
Samassa tilauksessa oli eben otelauta-aihio 24 uralla.
Sähköpostiviestejä vaihdettiin yhteensä kolme kertaa ennen toimitusta mutta kertaakaan ei maininnut että 21 urainen on tulossa. Noh eihän se nyt kova homma olisi niitä kolmea uraa sahata jos olis sopiva saha mutta olisi ollut ihan kiva edes kuulla että on tulossa vaan 21 urainen niin ois voinnu jo etukäteen sitä sahaa hommaamaan. Että sillee.
R.I.P Dimebag Darrell
justus5
08.02.2005 21:16:24
Osallistutaan keräykseen ja liitytään tuohon "Tilasin Amfilta leppälankun - oli oksainen kuin *erkele" -kuoroon.
Remember to rebel against authorities, kids!
takape
08.02.2005 22:29:02
tarkoituksena oli alkaa rakentamaa kitaraa ja tilasin soitinrakentajalta Tampereelta puut. Lupauksista huolimatta niitä ei ole vieläkään saapunut. Ensin odoteltiin otelautoja ja sitten muutaman kerran luvattiin, että alkuviikosta ne ovat matkahuollossa. Kuukauden soittelujen jälkeen annoin asian olla. Säästyipä siinä sitten rahatkin... ja tuli muuta tekemistä.
vrajala
09.02.2005 00:17:59
Mua oikeastaan hiukan harmittaa tuo AMF:n heikko laatu. Harmittaa siksi, että olisi mukavaa jos voisi ostaa täältä kotosuomesta laatutavaraa eikä tarttis lähteä ulkomailta tilailemaan. Itse en ole muuta puutavaraa kuin ebenotelautoja heiltä hankkinut mutta laatuongelmia on ollut niissäkin. Yksi (ensimmäinen) oli kauttaaltaan niin kovera että se piti höyryttää suoraksi. Seuraavassa eivät olleet nauhaurat läheskään suorassa kulmassa. Kolmas taisi olla ihan ok.
 
Taidan silti jatkossa koettaa hommata ebenpuutakin jonkinlaisena pölkkynä. Viilukeskuksesta sai ainakin vuosi sitten. Vois toteuttaa sen ebenpuu-vaahterabasson. Tai pintakäsittelemättömän eben-bubinga pölkyn.
 
Osista ei paljon haukuttavaa löydy kun olen käyttänyt Gotohia ja Schalleria. Joskin yksi Gotohin läpivientiholkki oli jättänyt yhden työvaiheen väliin ennen pinnoitusta: ulkoreunan viiste puuttui. Onkohan toi keräilyharvinaisuus?
Juu, varmast näi, mää kysyi?
kulmahiomakone
09.02.2005 00:26:33 (muokattu 09.02.2005 00:27:10)
...Joskin yksi Gotohin läpivientiholkki oli jättänyt yhden työvaiheen väliin ennen pinnoitusta: ulkoreunan viiste puuttui. Onkohan toi keräilyharvinaisuus?
 
Mulla on samanlainen, joten tuskin on kovin harvinaista tuon viisteen puuttuminen...
 
Pitää katsoa, josko huomenna jaksaisi näistä osista ja puista enemmän kirjoittaa. Olisi kyllä paljon positiivistakin sanottavaa, mutta ne jutut eivät oikein tämän otsikon alle mahdu.
 
Sp-elektroniikan palikoita voi pitää mielestäni kauttaaltaan hyvinä - lukuunottamatta sitä vintagetallaa. Useimmat palikat yllättävät laadullaan positiivisesti ja loputkin ovat halvan hintansa arvoisia. DIT: tai sitten olen vain sattunut tilaamaan oikeita osia...
Juzzu
09.02.2005 11:19:56
Aika yllättävää tuo AMF:n laatu! Mä (ja monet muut tutut) ovat saaneet aina hyviä puita, kun ollaan soitinrakentajan kautta tilattu. Uskaltaako tästä vetää johtopäätöksen että "tavallinen kuluttaja" saa sitten niitä jämäpuita... Huh...
 
Nykyisinä interneetsi-aikoina huono mainos leviää kuin kulovalkea, huonu juttu AMF:lle...
Yritys on ensimmäinen askel epäonnistumiseen
PPG
09.02.2005 11:23:41
 
 
Haukun tilalle laitetaan hieman kehua, olen itse viime aikoin ostanut otelaudat ja satula-aihiot Liikanen Instrumentsiltä Helsingistä, tavara on ollut hyvää ja hinnaltaankin huokeampaa kuin AMF:n matskut. Liimatkin on tullut Liikaselta ostettua, litra titebondia kun maksaa 17 euroa ja AMF.llä kilo samaa 27 euroa. En tosin ole ihan varma tuosta painosuhteesta, onko kilo kuinka paljon enemmän kuin litra?? Pitäis varmaan punnita.
Yleensä kuitenkin kai riippuu tuotteesta onko halpis käypäistä, esim otenauha, onko suuria eroja, tai reunalista, ruuvit tms. Virittimet ja tallat kannattaa joka tapauksessa hankkia Schalleria tai Gotohia, turha pilata muuten onnistunutta soitinta viritysongelmiin.
jarmos
09.02.2005 11:34:19
Aika yllättävää tuo AMF:n laatu! Mä (ja monet muut tutut) ovat saaneet aina hyviä puita, kun ollaan soitinrakentajan kautta tilattu. Uskaltaako tästä vetää johtopäätöksen että "tavallinen kuluttaja" saa sitten niitä jämäpuita... Huh...
 
Nykyisinä interneetsi-aikoina huono mainos leviää kuin kulovalkea, huonu juttu AMF:lle...

 
Kyllä minä ainakin 5vuoden aikana olen saanut AMF:stä hyvälaatuisia puita, ei valittamista. (katson itseni tavalliseksi kuluttajaksi). Tuo huononlaatuisen puun saanti on kyllä huonoa tsäkää.
Huomispäivän murehtiminen ei poista huomisen murhetta, mutta se poistaa ilon tästä päivästä.
askomiko
09.02.2005 14:39:37
Tuo huononlaatuisen puun saanti on kyllä huonoa tsäkää.
 
Jos myydään huomattavasti lattialankkua kalliimpaan hintaan puuta, jota sanotaan soitinpuuksi, pitääkö kauppaan kuulua vielä nopanheitto oksien määrästä? Minusta ei.
"Helevetin nopia kairata, ku on näin ohut jiä!" RÖYTÖ!!1
Kitarakamakaavio -inspired by AFIL :)
jarmos
09.02.2005 14:57:32
Jos myydään huomattavasti lattialankkua kalliimpaan hintaan puuta, jota sanotaan soitinpuuksi, pitääkö kauppaan kuulua vielä nopanheitto oksien määrästä? Minusta ei.
 
No eipä tietenkään, ehkä hetkellinen sokeus on iskenyt?
Itse olen hyväksynyt yhden oksaisen lankkulähetyksen, mutta olimme keskustelleet asiasta, että ei väliä kun tulee maali päälle, ehkä se puhelin on kuitenkin parempi kommunikointiväline kuin sähköposti, saa ainakin tarpeensa ilmaistua paremmin ja hinnastakin voi keskustella jos ei ihan priimaa ole saatavilla?
Huomispäivän murehtiminen ei poista huomisen murhetta, mutta se poistaa ilon tästä päivästä.
justus5
09.02.2005 18:13:29
puhelin on kuitenkin parempi kommunikointiväline kuin sähköposti
 
Näinhän se yleensä tuppaa olemaan, mutta sähköpostissa on se hyvä puoli että viesti pysyy samanlaisena niin lähettäjällä, kuin vastaanottajallakin. Puhelimella tapahtuvalla kommunikoinnilla saattapi tulkinta olla toisessa päässä erilainen kuin on tarkoitettu. Tahallisesti, tai vahingossa - eikä ole sitten jälkeenpäin mitään dokumenttia.
 
IMHO jos myyjä on sähköpostin ottanut käyttöön kaupanteossa, on se myös myyjän vastuulla huolehtia että kauppaa tehdään samoilla pelisäännöillä kuin puhelimessa, tai tiskin takana.
 
.. hinnastakin voi keskustella jos ei ihan priimaa ole saatavilla?
 
Kuten jo aikaisemmissa viesteissä on mainittukin, niin mikäli tilaa oletettavalta ammattiliikkeeltä verrattain kallista soitinpuutavaraa, on täysi oikeus olettaa että se on automaattisesti parempilaatuista kuin paikalliselta sahalta haettu. Tarkoittaen kuivaa, virheetönä (ml. oksatonta) tavaraa - huolimatta siitä oletko yksityinen ensikertalainen vai vanha tuttu.
 
Jos käytäntö on se että "puhelimessa voidaan neuvotella ja kertoa, mikäli priimaa ei ole saatavilla mutta sähköpostilaisille pistetään sitä mitä löytyy" niin olisi myyjän korkea aika katsoa peiliin.
 
Tämä ei ollut suoraan kohdistettu Amf:lle, vaan yleensä tähän aiheeseen liittyen.
Remember to rebel against authorities, kids!
kulmahiomakone
09.02.2005 18:19:35 (muokattu 09.02.2005 18:25:55)
Mä en ole tilannut amf:ltä kuin kerran ja se jäänee viimeiseksi.
 
Noista puhelinkeskusteluista vielä...
 
Tuon ensimmäisen sähköpostitse tehdyn tilauksen tiimoilta soittivat sieltä soitinrakentajilta. Eihän minulle itselle tullut edes mieleen pyytää mitään ekstrasuperhyperhyviä puita, vaan minulta kysyttiin, että minkälaista viimeistelyä olen kitaraan suunnitellut. Ymmärsin yksän ja selitin, että vain lakkaa tulee pintaan, jotta puut sen mukaan. No lähettivät sitten lattialankun. Suurimman oksan ja toisen pienemmän sain junailtua pois, yhden pienemmän kaljamahaviistekohtaan ja yhden pleksin alle. Nurjalle puolelle jäi melkoinen oksa, ja etupuolelle yksi osittain tallalevyn alle. Mulla meni yksi lähestulkoon yksi opistokerta siihen, kun mietin miten nuo oksat sijoittaisin...
 
DIT: ja noita jotta sain noita oksia pelattua pois, joudun liimaamaan palikat yhteen vääräoppisesti, siten että syyt kulkivat molemmissa palikoissa samaan suuntaan. Olisihan tuosta voinut valittaa, mutta kun oli pakko syksyllä pakko päästä rakentamaan. Maksaahan tuo kurssikin ja kaiken muun hyvän lisäksi eivät siellä amf:llä alunperinkään pitäneet mitään kiirettä tilaukseni kanssa. Joten annoin olla.
 
Eivätkä nuo amf:n vaahteralankutkaan järin kuivia olleet. Yksi yhdenpalan vaahterakaula mulla on ollut muotoon veistelyn jälkeen jo kuukauden telakalla. En ole nauhoja viitsinyt iskeä kiinni, kun otelautapuolta saa kerran viikossa oikoa. Voisi tietysti rauhoittua, jos vetäisi lakan päälle, mutta kun ei ole kiirus, niin käy tuo odottelu ja oikominenkin.
 
Amf:n ruusupuiset otelauta-aihiot ovat mielestäni olleet hyviä. Siistejä puita ja riittävästi ylimääräistä.
 
Varmaan tulee jatkossa viilukeskuksesta tilattua ne puut, mitä en täältä saa. Siitä lafkasta on ainoastaan hyviä kokemuksia.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)