Rummut: rumpukamat ›

Tervehdys kaikille, muutama selventävä asia koskien sekä meidän uutta SF-virityspesäämme, että puulajeista ja koivun / vaahteran eroista käytyä keskustelua.
 
Uuden virityspesän käyttöönottoon liittyy myös pieni muutos Kumujen rungoissa, eli olemme vielä hiukan ohentaneet niitä. Koska vanhat pesät omaavat pienen "foot printin" eli kosketuspinnan, muodostuisi niitä käyttämällä runkoon tarpeettoman suuri stressi varsinkin tiukoissa virityksissä ja tällä olisi jo vaikutusta myös soundiin.
Uusi SF-pesä on tavallaan optimaalinen vaihtoehto käytettäväksi erittäin ohuissa rungoissa, jos ei haluta käyttää tube lugeja tai perinteisiä yksittäisiä pesiä. Tällaisella mallilla virityksen veto ja stressi rummun runkoon on kaikkein vähäisin ja seurauksena on mahdollisimman puhtaasti soiva rumpu.
Tietääkseni samanlaista ideaa (HiTension pesä, joka ei koske koko pituudeltaan runkoon) ei ole aiemmin ollut.
 
Makuasioistahan ei tunnetusti parane kiistellä, kauneus on katsojan silmissä. Virityspesien kohdallakin on taiteiltava kestävyyden, käytännöllisyyden ja luotettavuuden kanssa. Livenä uudet SF-pesät ovat kyllä vakuuttavan näköiset, vaikka itse sanonkin.
 
Uusi virityspesä on yhdessä entisestään ohentuneen rungon kanssa suuri edistysaskel ja uniikki ratkaisu rumpujen maailmassa tällä hetkellä.
 
Koivusta, vaahterasta ja yleensäkin puusta: on olemassa yleisiä "totuuksia", mutta siltikin puu jaksaa aina yllättää: yleisesti tunnetut asiat voivat olla päinvastoin. Ei taida kannattaa sanoa, että koivu on kovempaa kuin vaahtera. Eikä että vaahtera on kovempaa kuin koivu. Sillä molemmat ovat mahdollisia. Pitää ottaa huomioon, missäpäin maailman pituus- ja leveysasteita kyseinen puu on kasvanut, millainen on maaperä, minkä ikäinen puu, mikä on puun tarkka laji, koska se on kaadettu ja kuinka kuivattu jne.
Olen toiminut soitinrakentajana 80-luvun alusta ja korkealuokkaista, soitinpuuksi tarkoitettua vaahteraa, mahonkia, leppää, saarnea, ruusupuuta, ebenpuuta ja koivua on tullut koputeltua. Siksi puu on niin kiehtova materiaali, koska kahta samanlaista kalikkaa ei ole. Tiedetään, että pohjoisesta Lapista voi löytyä koivua, joka on merkittävästi kanadalaista vaahteraa tiukempaa...
 
Koivurumpujen markkinointisloganeissa maailmalla on ollut aika hauskoja, joskus päinvastaisia lausahduksia. Olen viime vuosina tullut johtopäätökseen, että yhtä tärkeää kuin mistä materiaalista rumpu on tehty, on MITEN se on tehty.
Jos puhuttaisiinkin aina esim. tomeista, joiden seinämäpaksuus olisi vaikka 7 mm ja viilukerroksia olisi 6 (6 ply) ja sitten määriteltäisiin tarkka puulaji: silloin voitaisiin tehdä vertailevat johtopäätökset ja sanoa että vaahterarumpu on esimerkiksi lämmin ja soiva, koivurumpu on kova ja vähemmän soiva. Mutta eiväthän ne ole kaikki rummut samanlaisia.
Siksi varonkin itse enää yleistämästä tässä asiassa, sillä kokemus on opettanut. Rummun soundin syntymiseen on aika monta osatekijää.
 
Kumujen soundi on saanut monet epäilemään niiden valmistusmateriaalia. Ja "salaisuus" on juuri tuo erittäin ohut runko 100% koivua, nykyisin n. 3,6 mm ja 4 ply. Ohut runko tuo sen lämpimyyden ja matalan soinnin, jota ei yleensä koivurummuissa ole ollut. Mutta tällaisella runkorakenteella ei kukaan muu rumpuja olekaan tehnyt. Ja tarpeellinen atakki ja sopiva soinnin pituus on myös koivun ansiota.
 
Kumuihin on löytynyt todella toimiva konsepti ja uusi, vieläkin ohuempi runkorakenne yhdessä SF-virityspesien kanssa vie suomalaisia käsintehtyjä rumpuja pienin askelin maailmalle, seuraavan kerran Frankfurtin MusikMesseille 6. - 9- 4. 2005.
 
Ystävällisin terveisin,
 
Kumu-Pekka