Aihe: Possessed
1 2
Ben_D
07.02.2005 21:59:17
 
Tulipa tässä mieleeni sellanen asia, että kun täällä on monesti väännetty, mikä olikaan ensimmäinen/ensimmäisiä death metal bändejä niin miksei ikinä olla mainittu Mike Torraon, Mike Susin, Jeff Becerran ja Larry Lalonden muodostamaan Possessed bändiä?
 
Bändihän starttas jo vuonna -83; tosin bändi ei ollut vielä tuolloin siinä miehityksessä, jossa se ensimmäisen levynsä Seven Churches nauhotti. Tämä tapahtui vuonna 1985. Tällöinhän oli jo thrashbändejä kuten Metallica, Slayer, Exodus, Kreator, Destruction jne, mutta mun mielestä toi Seven Churches veti musiikin thrashista selkeemmin kohti death metallia. Toinen levy oli nimeltään Beyond The Gates ja viimeseksi jäänyt äänite EP Eyes Of Horror (jonka tuotti Joe Satriani ;)).
 
Nykyään bändistä taitaa musiikin kanssa olla tekemisissä ainoastaa Larry Lalonde, joka myöhemmin soitti bändissä nimeltään Primus. Muut jäsenet ovat käsittääkseni hankkineet "normaalit" siviiliammatit. Yksi taitaa olla psykologi, tonen opiskeli lakia jne. Bändiin jossain vaiheessa kuuluneilla soittajilla (Walter Ryan, Mike Torrao) oli kait joitain yhteyksiä Machine Headiin 90-luvun alussa.
 
Jos bändi on tuttu niin pistäkää kommentteja.
cfe
07.02.2005 22:04:35
 
Hommasin Possessedin ekan vuonna 1986 kun soundissa mainostettiin: Hirviömetallia. Liekkilogo ja risti väärinpäin teki teiniin vaikutuksen ja musiikki myös, hurja death tyylinen korina ja speed kiljuntaan verrattuna paljon rankempi ulosanti tekivät vaikutuksen... Myöhemmät levyt tuli kanssa hankittua mutta vähitellen bändi jäi ja kuunneltuani levyä tuossa jonkin aikaa sitten huomasin kuinka horjuvaa soitto oli, fiilis tässä oli pääasia ja siinä pojat onnistuivat...
 
Primus olikin sitten ihan eri tasolla ja eri juttu...
http://www.causeforeffect.org
Ben_D
07.02.2005 22:10:01
 
Juu mulle tuli kanssa bändi taas tänään mieleen kun kuuntelin Seven Churches levyn. Onhan se soitto ja tuotanto vähän horjuvaa, mutta kuten sanoit niin fiilistä on. Onhan ne jannut aika kornin näkösiä levyn takakannessa ;) Pikkusen pisti hymyilyttämään rekvisiitat ja kuteet.
thrashmetallisti
07.02.2005 22:29:36
 
Tulipa tässä mieleeni sellanen asia, että kun täällä on monesti väännetty, mikä olikaan ensimmäinen/ensimmäisiä death metal bändejä niin miksei ikinä olla mainittu Mike Torraon, Mike Susin, Jeff Becerran ja Larry Lalonden muodostamaan Possessed bändiä?
 
Bändihän starttas jo vuonna -83; tosin bändi ei ollut vielä tuolloin siinä miehityksessä, jossa se ensimmäisen levynsä Seven Churches nauhotti. Tämä tapahtui vuonna 1985. Tällöinhän oli jo thrashbändejä kuten Metallica, Slayer, Exodus, Kreator, Destruction jne, mutta mun mielestä toi Seven Churches veti musiikin thrashista selkeemmin kohti death metallia. Toinen levy oli nimeltään Beyond The Gates ja viimeseksi jäänyt äänite EP Eyes Of Horror (jonka tuotti Joe Satriani ;)).
 
Nykyään bändistä taitaa musiikin kanssa olla tekemisissä ainoastaa Larry Lalonde, joka myöhemmin soitti bändissä nimeltään Primus. Muut jäsenet ovat käsittääkseni hankkineet "normaalit" siviiliammatit. Yksi taitaa olla psykologi, tonen opiskeli lakia jne. Bändiin jossain vaiheessa kuuluneilla soittajilla (Walter Ryan, Mike Torrao) oli kait joitain yhteyksiä Machine Headiin 90-luvun alussa.
 
Jos bändi on tuttu niin pistäkää kommentteja.

Ihan asiallista vääntöä tuo, eipä ehkä parhaalla tuotannolla ja soittotaidolla, mutta kuitenkin. Yksi death metallin isistä kuitenkin. Se kappaleen "death metal" alkufilli on kyllä legenda, varsinkin ne tomisoundit. Brutal! Larry ei nykyään hirveästi mainosta tuota että hän oli aikanaan possessedissa, häpeääköhän vai mitä?
Thrash till death!
Tauvo
07.02.2005 22:35:04 (muokattu 07.02.2005 22:36:41)
Larry ei nykyään hirveästi mainosta tuota että hän oli aikanaan possessedissa, häpeääköhän vai mitä?
 
Muutamassa haastattelussa Lalonde on jopa kieltänyt soittaneensa Possessedissa.
 
e: Fenriz oli pyytänyt lupaa laittaa bändin musiikkia black metallin alkuaikoja käsittelevälle kokoelmalle, mutta tähän ei Mr. Lalonde suostunut.
vexu
07.02.2005 22:55:47
 
Seven Churches ja Eyes Of Horror tuli joskus älppynä hommattuna, mutta eipä ole kyllä vuosiin tullut niitä kuunneltua. Tuota ekaa levyä tullut jokusen kerran pyöriteltyä käsissä ja naureskeltua juuri sille imagolle. Voisi varmaan jossain välissä kuunnella ne läpi taas.
On a long enough timeline, the survival rate for everyone drops to zero.
Lönnrot
08.02.2005 09:56:34
 
Jeah! Fudii ja kovaa! Ehdottomasti extremen-rimannostaja, ja Death Metal - termin eka levyttänyt käyttäjä (Onslaught saattoi ehtiä pikkusen aiemmin Power From Hellillään, mutta ei pärjää biisivertailussa)
 
Tuorein tieto alaraajahalvaantuneesta-Jeff Becerrasta taitaa olla viime vuoden Sadistic Intentin keikalta, jossa mies lauloi the Exorcistin, tunteella.
 
Ja uusi virallinen Dark Angelin kimpparundilla nauhoitettu livelevy Agony In Paradise on täyttä laatua, jossa tokankin levyn kappaleet saavat oikeat raamit.
 
www.voicesfromthedarkside.de löytyy pari todella kattavaa haastista, mm. Torraolta ja muilta.
Hello Kettle, my name is Pot.
Valdemar
08.02.2005 13:26:13
Seven churhes ihan ok
One fuckin well dressed man !
Deeku
08.02.2005 16:17:03
Legendahan on kyseessä. Seven Churches on dm:n avaajia.
 
Bändihän yritti ilmeisesti 1990 - luvulla vielä comebackia, mutta ilman Lalondea, Becerraa (jokahan tosiaan sai halvaannuttavan luodin itseensä) ja Susia.
 
Jossakin vaiheessa oli puhetta jossain, että Sus olisi palannut koulun penkille ja sen jälkeen tiedot hatarampia olinpaikasta.
Bartender, more beer! Make it fast or I´m outta here!
Ben_D
08.02.2005 16:32:06
 
Ihmettelen suuresti, että Possessed ei ole ollut esillä kun "asiantuntijat" ovat täällä luetelleet death metal pioneereja.
Tauvo
08.02.2005 17:03:02
Ihmettelen suuresti, että Possessed ei ole ollut esillä kun "asiantuntijat" ovat täällä luetelleet death metal pioneereja.
 
Ainahan joku on sen maininnut? Asiantuntijat tietää kaiken.
Ben_D
08.02.2005 17:05:03 (muokattu 08.02.2005 17:10:22)
 
Ainahan joku on sen maininnut? Asiantuntijat tietää kaiken.
 
Kaskun en ole huomannut. Tähänkin ketjuun on ollut aika hiljasta noiden kirjotusten kanssa. Asiantuntiiiijjja. Jos kyse olis esmes Death:sta tai Cannibal Corpsesta niin täällä olis 100 vaahtosuussa ja munissa kirjoitettua tekstiä hetkessä.
Tauvo
08.02.2005 17:09:26
Kaskun en ole huomannut. Tähänkin ketjuun on ollut aika hiljasta noiden kirjotusten kanssa. Asiantuntiiiijjja.
 
Aikuisten oikeesti?
Ben_D
08.02.2005 17:11:07
 
Aikuisten oikeesti?
 
Niin oliko sulla jotain lisättävää aiheeseen? Näemmä ei joten kiitos ja näkemiin.
Tauvo
08.02.2005 17:22:00
Niin oliko sulla jotain lisättävää aiheeseen? Näemmä ei joten kiitos ja näkemiin.
 
okei
 
näkemiin
 
saatan tulla vielä takaisin
Mrezzye
08.02.2005 17:46:19
 
Never Heard!
Se on KUULOSTAA, ei KUULLOSTAA !!! -terveisin nimim. Ei niin hoono soomi
Deeku
08.02.2005 19:12:09
Tästähän on käyty monet mehevät väännöt live-elämässä. Puolet kaveripiiristä on sitä mieltä, että Possessed on deathmetallia, puolet on taas sitä mieltä, että Possessed ei ole deathmetallia. Mä en tuosta bändistä vaan saa deathmetallia mitenkään
 
Mitä merkitystä? Onko väliä onko death metallia vai ei? Possessed oli/on silti tärkeä vaikuttaja tämän ns. rankemman musiikin lajille.
 
Jotkut pitävät Pleasure To Kill - levyä tai Beneath The Remainsia death metallina ja toiset thrashina. Ikuisia kiistoja.
Bartender, more beer! Make it fast or I´m outta here!
Ben_D
08.02.2005 19:13:43 (muokattu 08.02.2005 19:13:59)
 
Mitä merkitystä? Onko väliä onko death metallia vai ei? Possessed oli/on silti tärkeä vaikuttaja tämän ns. rankemman musiikin lajille.
 
Jotkut pitävät Pleasure To Kill - levyä tai Beneath The Remainsia death metallina ja toiset thrashina. Ikuisia kiistoja.

Niin on. En osaa sanoa, onko Possessed thrashia vai dödöö, mutta niinkun sanottu, veti touhun astetta rankemmalle tasolle ja oli suunnannäyttäjä monelle dödöbändille.
Lappis
09.02.2005 11:18:25
 
Eipä sillä nyt mitään merkitystä olekkaan, Kunhan vaan mainitsin. Ikuisia vääntöjä todellakin
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)