Bassot ›

Tää on aika he-le-ve-tin ruma:
http://www.extremeguitarsandbasses.com/ExtremeBasses30.jpg
 
No ei nyt ihan "helevetin ruma" kuitenkaan... Mä ainakin panisin...! ;)

Mä ajattelen soittimen estetiikkaa lähinnä vaatenäkövinkkelistä. Eli jos näytän rokkaavalta paskiaiselta joku tietty basso kaulassa, niin sitten estetiikka on kohdallaan.
 
Hirveältä näyttää monet loimukannelliset soittimet (näyttää rihkamalta), hevikepit (näyttää naurettavalta) ja monet futuristisesti muotoillut soittimet, kuten ibanezin jotkut luthitetikut.
 
Kuitenkaan, kauheinta bassoa ei voi nimetä. Jonkun überhevarin kaulassa saattaa hevikepukka olla kovin hieno.
 
Toi on kyllä ihan totta. Tietynlainen muotoilu sopii tietynlaiseen musaan.

Tämähän aihe on taas selvää kauraa.
 
Eka haukutaan monikielihärpättimet(periaatteella leveämpi kaula = pahempi), sitten mitä fiineimmät kahvipöytätuotokset. Sen jälkeen haukutaan loput joka vähänkään eroaa perinteisestä Fender-tyylistä, esim. Warwickit ja varsinkin kaikki hevikirveet kuten Ibanezit ja ESPit. Homma kulminoituu siihen että aletaan nostamaan järkyttäviä kasarituotannon helmiä esiin.
 
Nyt onkin enään luvassa hevimiesten vastaisku jossa yököstellään varsinkin '51-malliset presarit ja vähän muitakin perinnesieviä fenkkuja ja sukulaisiaan.
 
Kuvaavaa aiheelle on että tästä ei ole kenellekään mitään hyötyä, kun periaate on vain että pistetään linkki ja sana "hyi" tai "ruma" tai "hirveä" perään. Keskustelua ei juurikaan pääse syntymään, paitsi periaatteella "ite oot".

Prowleri, tein tuolla ekalla sivulla jo tuon "hevimiesten vastaiskun" ottamalla kantaa sunburst-värityksellisiin presareihin ja jazzeihin.
Pidän näitä perinteisiä Fenderin tuotoksia vanhoollisina ja en pidä niistä ehkä juuri sen takia, että olen itse moderniin koulukuntaan kuuluva basisti. Toisin sanoen soitan 5-kielisellä hifi-Warwickilla en-niinkään-hifiä-musiikkia.
 
http://www.fender.com/products/show.php?partno=0271902
Tästä ei paljon vintage-muotoilu vintagemmaksi muutu. Karmea lapa, karmea pickguard, karmea mikin asettelu. Ällöttävä kokonaisuus.
 
http://www.fender.com/products/show.php?partno=0136200
Kun joku sanoo sanan "basso" niin varmasti vähintään 50 prosentille kuulijoista tulee mieleen tällainen Fender.
Tavallinen, turvallinen, huomiota herättämätön, mitäänsanomaton, yksinkertainen. Kamala.
 
Kummassakin yllä olevassa bassossa on paljon hyviä ja kauniita ominaisuuksia, mutta kummankin (tai oikeastaan enemmän tuon jazzin) kokonaisuuden ovat basistit kuluttaneet loppuun ns. ylikäytöllä ja valtavalla suosiolla.
 
Taas tuli paljon melua tyhjästä tai tyhjää melua. Ihan miten vaan.

Näitä ulkonäkökeskusteluja ei pidä ottaa liian vakavasti. Itse tykkään rohkeasta muotoilusta ja yritän muutenkin pitää mieleni avoimena uusilla ideoille. Minusta esimerkiksi Ritterin bassot ovat todella upeita, ottaisin heti jos eivät maksaisi yhtä paljon kuin asuntoni vessa ja puolet eteisestä.
 
Mutta ymmärrän kyllä muitakin näkökantoja. Kyse on kuitenkin musiikista, korvan taiteesta. Kaikki eivät halua että soittimen ulkonäkö hyppii silmille ja kenties vie huomiota pois itse asiasta. Näille muusikoille perus-Fenderit ja niiden johdannaiset ovat luonteva ratkaisu, sikäli kun puhutaan pelkästä ulkonäöstä.
 
Ja se kauhein basso? En sano mitään, kaikille on paikkansa. Oikeassa ympäristössä oikeastaan mikä vaan näyttää hyvältä. Nuo ESPit ja Vampyret voivat yksinään tuntua korneilta, mutta mättöbändin lavashowŽssa ne kummasti sulautuvat yleiseen lookiin. Siellä telecaster-basso hyppisi silmille - mitä minä en henk. koht. pitäisi huonona asiana, mutta kukaan tuskin kuuntelee tyylivinkkejä mieheltä, jolla on lehmäkuvioinen basso...

Mä rakastan henk.koht kaikkia bassoja, tuokaa vaan tänne testiin! No oikeestaan mikään ei oo oikein tempassut silmään muutakuin Satyriconin keikalla Tavastialla basisti veti päättömällä beissillä mikä näytti vähän hassulta. (vaikkaikin headless sopii noin muuten niinku black-meininkiin) Mutta kun hyvin veti niin mitä mä oon sanoo.

http://www.fender.com/products/show.php?partno=0271902
 
Tuli mieleen tuosta bassosta sana tekopenetraatio. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Ei ainakaan mitään kaunista...

Sitten on vielä muistettava kaikkien ulkopuolisten asioiden vaikutus kauneuden kokemiseen. Silmä tottuu kummallisimpiinkin asioihin ja myös muut assosiaatiot vaikuttavat visuaaliseen vaikutelmaan.
 
Kaikkein vannoutuneimpienkin Fender-fanien on pakko myöntää että passon ja jasson kunniakkaalla historialla on iso ansio niiden koetussa kauneudessa. Tuskin silloin 50-luvulla kukaan sanoi Mr. Fenderille:"Ohoh, Leo, sinä olet ensimmäisenä ihmisenä maailmanhistoriassa suunnitellut absoluuttisen täydellisen esineen. Kyllä asia on niin että kukaan ei tule koskaan suunnittelemaan parempaa tai kauniimpaa bassoa kuin sinä!". Epäilemättä Leon luomukset saivat aikoinaan konservatiiviselta enemmistöltä ihan yhtä tylyn tuomion kuin jotkut Ritterit tänään.
 
Mutta sitten kun tarpeeksi moni kova kundi pisti haisemaan Fenderin tuotteilla ja vielä esiintyi hienoissa keikkakuvissa niiden kanssa, niin kummasti alkoi tuntua että kylläpä onkin upea basso, mulle kans! Sama juttu varmasti myös Rickenbackerin kanssa: jos sitä ei olisi muutama iso stara valinnut kirveekseen, olisi koko vehkeen valmistus lopetettu muutamassa vuodessa. Sitten sille otaisiin vuosikymmenien päästä naureskeltu jollain nettiforumilla tyyliin:"CŽmon, what were the boys at Rickenbacker smoking when they came up with THAT? LOL!". Soitinkauppa on hyvin vahvasti tähtivetoista: parhaiksi (ja samalla kauneimmiksi) soittimiksi koetaan ne joita parhaat käyttävät. Jos Jimppa olisi aikoinaan Montereyssa sytyttänyt nuotion vaikka Danelectrolla, olisi rockestetiikka nykyisin aika erinäköistä.
 
Eikä siinä mitään pahaa, kaikki me olemme sisältämme pikkulapsia ja haluamme epätoivoisesti päästä hengamaan kovimpien jätkien jengiin. Jos ei muuten niin edes käyttämällä samoja työkaluja.
 
Mutta henkilökohtaisesti minusta on vähän sääli, että yhden insinöörin puoli vuosisataa sitten rustaamat muodot dominoivat bassomaailmaa niin kovasti. Maailma on pullollaan lahjakkaita nuoria soitirakentajia ja suunnittelijoita, joilla varmasti olisi kaikenlaisia hyviä ideoita. Mutta kun ei, pitää olla jasso tai passo, mikään muu ei kelpaa.

Mutta kun ei, pitää olla jasso, mieluusti vielä lehmäkuvioinen, mikään muu ei kelpaa.
 
Hmm, aika hyvää pohdintaa sulla Ylläri, ihan jopa plussan arvoista. Onhan tuo kylä ihan niin että mitään rumaa ei oikeasti ole olemassakaan, koko rumuuskysymyshän ei edes ole mitenkään muuten kuin subjektiivisesti tarkasteltavissa. Jos sanon että Esp:n kirveet on rumia, niin onko ne niitä? Ei todellakaan, ne eivät ole vain minun makuuni. Sinänsä koko keskustelu soittimien rumuudesta on täysin turha, sillä rumuus ei ole mitenkään tieteellisesti mitattavissa tai tutkittavissa.
 
Ovatko Ritterit sitten rumia? Periaatteessa varmaan kyllä, riippuu keneltä kysytään. Useimmiten on kuitenkin niin, että kaikki mikä on aikaansa edellä tuomitaan aina vähän turhan suoralta kädeltä. Voi ihan hyvin olla niinkin, että 30 vuoden päästä Ritter on se "the bass", ihan niinkuin Fender oli muutaman vuosikymmenen. Ei ollut mitenkään sattumaa että sähköbassoa pitkään kutsuttiinkin nimellä "Fender bass". Ihan niinkuin Yllärikin tuossa totesi, tuomittiin Fenderkin aikanaan pakanuudesta soitinpuolella. Sähköt soittimessa? Ennenkuulumatonta! Tai oikeastaan se oli kyllä niin, että Fenderin laitettua bassoon sähköt (Fenderhän ei keksinyt sähköisiä soittimia, siis), oli Fender-basso se ainoa silmää miellyttävä sähköinen basso silloin. Se oli sopivan neutraali vielä siinä vaiheessa kun ei semmoisiin oltu totuttu. Siltikin noinkin konservatiivinen ja yltiöperinteinen muotoilu herätti närää joissakin ihmisissä. Ihan niinkuin Ritter nykyään. Sillä erotuksella että Ritter on nykyään aikaansa edellä muotoilussa, aivan tarkoituksellakin. Voi olla että jokainen meistä vetää kymmenen vuoden päästä Ritterillä kun siitä on tullut se muotoiluihanne jossa asemassa Fender on nykyään, tosin viime aikoina on alkanut pikkuhiljaa menettämään otettaan kun on tullut uusi basistipolvi joka alkaa katsoa entistä enemmän tulevaisuutta kohti kaikessa - ei menneisyyttä.

Tuossa joku jo huomauttikin, että bassoja tai soittimia ylipäätään ei kannata ilman soittajaa paljoa tuijotella. B.C. Richit ovat mielestäni aivan kauheita kaupan seinällä tai casessa, mutta annas olla, kun vaikkapa Max Cavalera nostaa soittimen kaulaansa; TOIMII.
 
Homma on siis vähän kuin vaatteiden kanssa, kaikki ei sovi kaikille, mutta aivan varmasti jollekin.

Voi olla että jokainen meistä vetää kymmenen vuoden päästä Ritterillä kun siitä on tullut se muotoiluihanne jossa asemassa Fender on nykyään, tosin viime aikoina on alkanut pikkuhiljaa menettämään otettaan kun on tullut uusi basistipolvi joka alkaa katsoa entistä enemmän tulevaisuutta kohti kaikessa - ei menneisyyttä.
 
Melkoinen kärjistys, täytyy sanoa. Itse uskon että Fenderin bassoja myydään suhtessa muihin aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Firma kun on älynnyt tehdä soittimia kaikkiin hinta- ja laatuluokkiin.
 
Leo Fender keksi sähköbasson ja ainakin mun mielestä Leon ideoimat bassot ovat kestäneet hyvin ajan hammasta, eli ovat klassikoita. Näitähän ovat
- Fenderit
- Musarit
- G&L:t, tosin näissä on joitakin tosi karmeita muotoiluvirityksiä
 
Tässä keskustelussa on ollut hillittömiä bassotekeleitä, hienoja ja rumia, siis mun mielestä. Aika näyttää mitkä noista jäävät elämään.

Melkoinen kärjistys, täytyy sanoa. Itse uskon että Fenderin bassoja myydään suhtessa muihin aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Firma kun on älynnyt tehdä soittimia kaikkiin hinta- ja laatuluokkiin.
 
Leo Fender keksi sähköbasson ja ainakin mun mielestä Leon ideoimat bassot ovat kestäneet hyvin ajan hammasta, eli ovat klassikoita. Näitähän ovat
- Fenderit
- Musarit
- G&L:t, tosin näissä on joitakin tosi karmeita muotoiluvirityksiä
 
Tässä keskustelussa on ollut hillittömiä bassotekeleitä, hienoja ja rumia, siis mun mielestä. Aika näyttää mitkä noista jäävät elämään.
 
Leo ei tosin ollut ensimmäinen, joka keksi sähköbasson. Mutta aivan nerokkaana teollisena muotoilijana häntä kyllä pidän. Siis ihan tällä puusepän taustalla asiaa tarkastellen, on jasso ja passo kauniita nimenomaan funktionaalisuudessaan ja rakenteellisen nerokkuuden ansiosta. Ikäänkuin rakentamisen ekonomiaa, miten yksinkertaisilla teknisillä ratkaisuilla saadaan muotoilua aikaan.
 
Mutta kauhein basso taas... Ehkä ne sateenkaaribassot, jotka on tehty miljoonasta suikaleesta vie voiton. Siinä kun tietää jo etukäteen, että minkään yksittäisen puun soundi ei pääse esille.

kun kerran bassoista puhutaan niin ruma on kaunista. mun mielestä esim bee bassot on törkeen hienoja.. just sen takia, että ne on niin kauheita.
 
http://www.beebasses.com/

Mutta kauhein basso taas... Ehkä ne sateenkaaribassot, jotka on tehty miljoonasta suikaleesta vie voiton. Siinä kun tietää jo etukäteen, että minkään yksittäisen puun soundi ei pääse esille.
 
Wessmanin basso (6-kielinen nauhaton) jonka "Parta-Sami" on hänelle tehnyt, toimii ja soundaa loistavasti.
 
Tuossa kuvia
 
http://www.napoleonmbrock.com/images/photos/UMEA2/UMEA2004.htm

Wessmanin basso (6-kielinen nauhaton) jonka "Parta-Sami" on hänelle tehnyt, toimii ja soundaa loistavasti.
 
Tuossa kuvia
 
http://www.napoleonmbrock.com/images/photos/UMEA2/UMEA2004.htm
 
Juu varmasti toimii ja soundaa, mutta ei minkään yksittäisen puun osalta. Tuo on juuri se desing, josta Carl Thompson puhui sanoessaan, että kun hänen pakeilleen tulee soimanni kysymään Les Claypoolin soundin salaisuutta, niin hänpä lykkää EMG mikit käteen. Eli tarkoituskin on dempata noiden yksittäisten puitten ominaissoundi. En varsinaisesti tykkää siitä desing suunnasta. Ja kun en pidä siitä perusideasta, se saa valmiin soittimenkin näyttämään rumalta.

Voi olla että jokainen meistä vetää kymmenen vuoden päästä Ritterillä kun siitä on tullut se muotoiluihanne jossa asemassa Fender on nykyään, tosin viime aikoina on alkanut pikkuhiljaa menettämään otettaan kun on tullut uusi basistipolvi joka alkaa katsoa entistä enemmän tulevaisuutta kohti kaikessa - ei menneisyyttä.
 
Jaa-a... ainakin täällä kotimaassa Fenderin ote tuntuu koko ajan vain vahvistuvan. Keikoilla, telkkarissa ja kuvissa basistit soittelevat lähes poikkeuksetta Fenderillä, erityisesti suosiossa näyttävät olevan 70-luvun jassot (aidot tai reissuet) block-otelautamerkeillä. Muutama Musarikin sekaan mahtuu. Oikeastaan vain hevimiehet Warreineen ja ESPeineen poikkeavat joukosta.
 
Tästä voisi vetää kaikenlaisia teorioita ihan koko musiikin kehityksestä. Pessimisti toteaisi, ettei länsimainen, sähköakustisilla soittimilla soitettu popmusiikki ole enää punkin jälkeen ollut edistyksellinen, uutta luova voima. Vain kitaran voimakkaimmin dominoimassa genressä eli heavyssa on säilynyt ripaus progressiivisuutta. Muuten edelläkävijän viitan ovat ottaneet konemusiikki ja hiphop. Ja koska kitara-basso-rummut-bändit ovat keskittyneet menneisyydestä ammentamiseen. myös soittimista haetaan samaa klassisuutta. Tavallaan bändit ovat nykyisin periodiorkestereita, jotka määrittävät itsensä jäljittelemänsä vuosikymmenen mukaan.
 
Mutta kuten sanottua, tuo oli vain pessimistisin skenario. Ehkä trendien allonharja on nyt vain Fenderin kohdalla, mutta muutamien vuosien päästä alkaa taas hifi-ritsojen tai joidenkin ihan uuden tyylisten soittimen valtakausi.
 
Yksi vaihtoehto on sekin, että sähkökitara ja -basso vakiintuvat klassisten soittimien, kuten viulun, tavoin. Ehkä viidenkymmenen vuoden päästä on olemassa vain yksi bassomalli (todennäköisesti passo tai jasso tai joku niiden hybridi) jota kaikki valmistajat tuottavat. Kaikki muut mallit jäävät historiankirjoihin kokeiluina, etappeina matkalla kohti lopullista muotoa. Ja ehkäpä ne vielä elää kituuttavat viola da gamban kaltaisina periodisoittimina. Voin kuvitella lehti-ilmoituksen (tai mikä nyt onkin sen ajan kommunikaatiomuoto onkin):
 
"tiistai 6.2.2055 Tänään tapahtuu: Nahasejaamatepilam Virtanen soittaa kuusikielistä bassoa Sibelius-akatemian juhlasalissa. Ohjelmistossa John Patitucciin, Anthony Jacksonin ja Arvan kappaleita. Soittimena Lloyds-vakuutusyhtiön omistama, yhdysvaltalaisen soitinrakentajan Ken Smithin valmistama bassokitara 1900-luvun lopulta. Vapaa pääsy."

Leo ei tosin ollut ensimmäinen, joka keksi sähköbasson. Mutta aivan nerokkaana teollisena muotoilijana häntä kyllä pidän. Siis ihan tällä puusepän taustalla asiaa tarkastellen, on jasso ja passo kauniita nimenomaan funktionaalisuudessaan ja rakenteellisen nerokkuuden ansiosta. Ikäänkuin rakentamisen ekonomiaa, miten yksinkertaisilla teknisillä ratkaisuilla saadaan muotoilua aikaan.
 
Komppaan. Funktionaalisuus on tässä avainsana, Fender Precision on mielestäni täydellisen kaunis ja klassinen design juuri sen funktionaalisuuden takia, siinä ei ole mitään turhaa, kaikki sen osat ja ergonominen muotoilu palvelevat tarkoitustaan. Ja Precisionin design on osoittanut kestävyytensä jo siinä että yleisimmässä muodossaan sitä on valmistettu vuodesta 1957 eli jo 48 vuotta.
 
Kauneus on tietenkin katsojan silmässä, eli näissä on kyse henkilökohtaisista mieltymyksistä, mutta itse en tiedä kauniimpaa näkyä kuin tyylikkäästi patinoitunut vanha precision. Onneksi on olemassa netti että voi kuolata kauniiden bassojen kuvia, kuten vaikka tätä, nam!
http://www.gbase.com/gearlist/guitar_picture.asp?guitar=515652

Hyi helevetti! :P
 
Samaa mieltä. Hyi helvetti minkä näköinen rumilus.

Sinänsä koko keskustelu soittimien rumuudesta on täysin turha, sillä rumuus ei ole mitenkään tieteellisesti mitattavissa tai tutkittavissa.
 
Eiku, eiku täähän on ihan loistavaa! Älytöntä tappelua vaan... Mutta totuushan on, et kaikki bassot mitkä ei roiku MUN kaulassa on ihan kauheita.