NHR 12.05.2004 23:59:15 | |
---|
Ajattelin tämän nyt nostaa, kun tuo Memento tuli justiinsa sub-tv:ltä, samaan aikaan kun True Lies neloselta... Ajattelin siis, että pysyvät oikeita elokuvia käsittelevät jutut oikeissa ketjuissaan, mutta taisi olla myöhästynyt idea, kun tätäkin ketjua lukee... no, olkoon. Täytyy sanoa, että minä tosiaan tykkään tällaisista leffoista, joita joutuu oikein seuraamalla seuraamaan pysyäkseen kärryillä. Mementostakin jäi semmoinen fiilis, että se pitäisi nähdä heti perään uudelleen, jotta voisi tarkistaa ohi menneitä juttuja. Harmi vaan, ettei tullut saman tien tallennettua tuota videolle. Kaikki käyvät kakalla, paitsi meidän auto. -J |
Bee-äf 13.05.2004 08:44:44 | |
---|
Kyllähän tuo Mulholland parin perättäisen katselukerran ja ankaran pohtimisen jälkeen pääpirteittäin on itselle ainakin kohtalaisen selkeänä avautunut. Pari pientä asiaa kuitenkin häiritsee niin maan perkuleesti, mutta mukavampi ehkä seuraavien katselujen kannalta että on vielä pähkäiltävää (vaikka mietiskellessä tietäisikin lyövänsä turhaan päätä seinään). no, nyt tulee sitten puhuttua Mulholland Drivestäkin jälkikäteen: Eli mun mielestä Lynchin elokuvat ei ole niinkään mitään älypelejä, vaan surrealistisia taideteoksia - sama asia kun näet jotain unta: henkilöt ja paikat voivat kekenkaiken täysin sattumanvaraisesti muuttua aivan toisiksi, mutta silti tietynlainen tapahtumien etenemisen tuntu sinun päässäsi on, vaikka et juuri käsitä missä mennään... |
bedlam 13.05.2004 09:08:50 (muokattu 13.05.2004 09:09:31) | |
---|
no, nyt tulee sitten puhuttua Mulholland Drivestäkin jälkikäteen: Eli mun mielestä Lynchin elokuvat ei ole niinkään mitään älypelejä, vaan surrealistisia taideteoksia - sama asia kun näet jotain unta: henkilöt ja paikat voivat kekenkaiken täysin sattumanvaraisesti muuttua aivan toisiksi, mutta silti tietynlainen tapahtumien etenemisen tuntu sinun päässäsi on, vaikka et juuri käsitä missä mennään... Mutta Mulhollandin tapauksessa esim. päähenkilöiden nimivaihdokselle leffan lopussa löytyy kyllä aivan looginen selitys kun hetken funtsailee. http://www.mikseri.net/kiasma |
Bee-äf 13.05.2004 14:48:42 | |
---|
Mutta Mulhollandin tapauksessa esim. päähenkilöiden nimivaihdokselle leffan lopussa löytyy kyllä aivan looginen selitys kun hetken funtsailee. Niin, mutta ei siitä mun mielestä juuri sen "loogisempaa" kokonaisuutta tule niin kuin Mementossa, jossa _kaikki_ loksahtaa paikoilleen. Kyllä Lynch minun mielestä silti ajattelee enemmän kokonaistunnelmaa kuin sitä, että onko tämä täysin aukoton tarina jossa kaikella on syynsä ja seurauksensa. |
Xebeche 13.05.2004 15:41:30 | |
---|
Niin, mutta ei siitä mun mielestä juuri sen "loogisempaa" kokonaisuutta tule niin kuin Mementossa, jossa _kaikki_ loksahtaa paikoilleen. Kyllä Lynch minun mielestä silti ajattelee enemmän kokonaistunnelmaa kuin sitä, että onko tämä täysin aukoton tarina jossa kaikella on syynsä ja seurauksensa. Tämä on erittäin totta useiden hänen elokuviensa suhteen. Tokihan esim. Eraserheadille ja Lost Highwaylle voi löytää psykologiset tulkinnat, pätevätkin sellaiset, mutta aukoton logiikka ja johdonmukaisuus ei tunnu olevan niissä pääasia. (Muistan Lynchin itsensäkin korostaneen tätä näkökulmaa mm. Lost Highwayn tapauksessa.) Mulholland Drive sen puoleen osoittautuu yllättävänkin loogiseksi, kun ymmärtää asettaa alkupuolen todenmukaisuuden kyseenalaiseksi ja sijoittaa sen tapahtumat aivan alussa sekä lopussa annettuihin viitteisiin. MD:nkään kohdalla se ei kuitenkaan ole tärkeintä; ensimmäisellä katselukerralla olin ns. pihalla, mutta nautin elokuvasta silti. Puhu vertauksin sokeille / Kivin, kepein kopeille / Sanoin suorin sioille / Pienin muodoin suurisuille. |
eleeton 13.05.2004 17:44:20 (muokattu 13.05.2004 17:55:05) | |
---|
Enpä noita muita viestejä ny vielä lukenu ku sanon eka vaa lyhyesti että mulle tää paranee joka katselulla. Kun tässä voi kiinnittää huomiota eri kerroilla eri asioihin. Sinänsä nerokasta ja hatunnoston arvoinen suoritus kun tämä oli indiepätkä ja juoni ei olisi oikein päin kerrottuna mitenkään kiintoista, rakenne vasta tekee siitä jännittävän. Ja se tekee tähän elokuvaan isomman maailman kuin mitä näytetään, ja sitä arvostan. Eli laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Miten kauan Leonard oikein on vaeltanut ja montako "vaimonsa murhaajaa" hän onkaan tappanut? Tai tappaa tämän jälkeen.. Mulholland Drivesta sen verran että katsoin kerran DVD:ltä, ja kyllä, en tajunnu. Ja varmasti vaatisi useamman katselukerran että siihen pääsisi sisälle. Valitettavasti, se ei antanut oikein syitä uudelleenkatseluun. Alun tunnelmat olivat kyllä jännittävät, kun odotteli että mitä ihmeellisyyksiä sieltä tulee. Mutta jossain vaiheessa sitten tajusi ettei sieltä mitään tule. Ja jostain syystä lesbokohtaus pilasi tunnelman. Oli semmonen olo että "jaahas, tässäkö tää nyt oli". En halua valittaa mutta ilmeisesti pidän enemmän esim. mementon tunnelmasta kuin MD:stä. Sori Lynch. |
bedlam 13.05.2004 19:52:02 (muokattu 13.05.2004 19:54:08) | |
---|
Mulholland Drive sen puoleen osoittautuu yllättävänkin loogiseksi, kun ymmärtää asettaa alkupuolen todenmukaisuuden kyseenalaiseksi ja sijoittaa sen tapahtumat aivan alussa sekä lopussa annettuihin viitteisiin. Jep, ja toisella katselukerralla vasta tajusi kuinka suoria vihjeitä juonen ymmärtämiseksi leffasta itsestään löytyykään (esim. Bettyn koe-esiintymistä edeltävät ohjaajan kommentit ym.) http://www.mikseri.net/kiasma |
Velko 13.05.2004 20:17:46 | |
---|
Mutta kuka ihme se Teddy sitten oli? Ja miksi Natalie kusetti Leonardia, että tämä kävisi hakkaamassa Doddin? Vai ymmärsinkös nyt sittenkin tuon jälkimmäisen: Dodd kovisteli Natalielta rahoja, jotka Leonard oli ottanut siltä kuristamaltaan kaverilta? Mutta miksi Natalie halusi että Dodd hakataan? Mitä hän hyötyi? Ja edelleen: kuka se Teddy oli todellisuudessa? Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa. |
alKOaine 14.05.2004 15:55:03 | |
---|
Mutta kuka ihme se Teddy sitten oli? Eikös Teddy siis ollut se poliisi joka alunperin tutki sitä Leonardin vaimon raiskausta? Hän sitten auttoi Leonardia löytämään syyllisen, yhä uudestaan ja uudestaan, ja sitten keksi johdattaa Leonardin sen huumediilerin perään jotta hän voisi viedä tältä rahat? Ja olikos se nyt niin että Leonard itse tappoi vaimonsa, mutta keksi jotenkin sen murhatarinan, että hänellä itsellään olisi jokin syy elää? Pitäisi kyllä katsoa uudestaan tuo Memento, voisi selventää asioita, ja muutenkin mahtava leffa. It ain't me, I'm no fortunate one.. |
Juugeli 14.05.2004 15:59:45 | |
---|
Ja olikos se nyt niin että Leonard itse tappoi vaimonsa, mutta keksi jotenkin sen murhatarinan, että hänellä itsellään olisi jokin syy elää? Täh? Mistä sä tommosta keksit? Mulla käyny tommonen mielessäkään. Excuse me, while I kiss the sky IHKK #3 |
Lähikauppias 14.05.2004 16:16:13 | |
---|
Täh? Mistä sä tommosta keksit? Mulla käyny tommonen mielessäkään. Leonardillahan oli kädessään se tatuointi, "Remember Sammy Jankis", vai mikä se oli. Kumminkin se mies joka muistihäiriössään antoi vaimolle useita insuliiniannoksia. Lopussahan muistaakseni Ted kertoo Lennylle, että "mitään Sammy Jankisia olekaan, se olit sä". "No one ever plans to sleep out in the gutter / Sometimes thats just the most comfortable place." |
bedlam 14.05.2004 16:19:30 | |
---|
Ja olikos se nyt niin että Leonard itse tappoi vaimonsa Kyllä minäkin sen näin käsitin. Tosin katsomisesta on vuosia aikaa, pitäisi ottaa uusintaan. http://www.mikseri.net/kiasma |
Juugeli 14.05.2004 16:20:00 | |
---|
Leonardillahan oli kädessään se tatuointi, "Remember Sammy Jankis", vai mikä se oli. Kumminkin se mies joka muistihäiriössään antoi vaimolle useita insuliiniannoksia. Lopussahan muistaakseni Ted kertoo Lennylle, että "mitään Sammy Jankisia olekaan, se olit sä". Hmm, pitää ilmeisesti katsoa taas kerran tuo leffa :) Ei mutta helvetti, sehän on lainasssa. Excuse me, while I kiss the sky IHKK #3 |
aleksi 15.05.2004 00:26:45 | |
---|
Nähty on. Hämmentävä kokemus ekalla kerralla. Totta. Mulholland Drive se vasta sekava onkin. Neljä tuntia sitten katsoin ja vieläkin ihan pihalla. Lepsokohtaukset oli tosin ihan kivoja. Hoho. Totta tämäkin. Kaikista parhaat on ne Lynchin "vinkit" tyyliin: "seuraa punaista hanskaa" tms. Olen neljästi katsonut ja täytyy myöntää, ettei se ole vieläkään täysin auennut, vaikka tiedänkin mistä leffassa on kyse. "open hands to the wind" |
Juugeli 15.05.2004 09:02:17 | |
---|
Olen neljästi katsonut ja täytyy myöntää, ettei se ole vieläkään täysin auennut, vaikka tiedänkin mistä leffassa on kyse. En tiedä miten muille on käynyt, mutta kun minulle aukesi Mulholland Drive, niin elokuva huononi rutkasti. Kaikki tuntui niin itsetarkoitukselliselta vihjailulta ja tarina jäi vähän varjoon. Ensimmäisen tunnin jälkeen elokuva muuttui todella tylsäksi. Excuse me, while I kiss the sky IHKK #3 |
reijoteppo 05.02.2005 15:48:21 (muokattu 05.02.2005 18:13:40) | |
---|
Voi iesus kun oli uuno pätkä tämä Memento. Koko ajan odotin siihen jotain uutta koukkua, mutta sitä ei koskaan sitten tullutkaan. Ennalta arvattavaa tuubaa koko roska. |
paranoid android 05.02.2005 16:19:11 | |
---|
Memento oli pettymys. Aika hyvä silti. Nahkaliivit paukkuu. |
Kampela77 06.02.2005 05:56:15 (muokattu 06.02.2005 07:40:32) | |
---|
Voi iesus kun oli uuno pätkä tämä Memento. Koko ajan odotin siihen jotain uutta koukkua, mutta sitä ei koskaan sitten tullutkaan. Ennalta arvattavaa tuubaa koko roska. M. Night Shyamalanin-kirous. Elokuva ei voi olla hyvä ilman juonta ylösalaisin kääntävää koukkua. Vakavemmin puhuen Memento oli kyllä ihan hyvä leffa. Kerrontatyyli toimi mielestäni todella hyvin, kun katsoja pystyi jokaisessa kohtauksessa samaistumaan hahmoon, kun ei tiennyt(muistanut) mitä aikaisemmin oli tapahtunut. |
ozz3 06.02.2005 11:27:00 | |
---|
Memento kuuluu kyllä suosikkeihin, suosittelen kaikille. Tätä elokuvaahan on paha lähteä selittämään kellekkään, koska jokainen kokee ja katsoo sen eri tavalla, mutta kenenkään ei pidä hämääntyä tästä "oudosta kerronta tavasta", sillä sehän on kuin palapeli: lopulta kuva on selvä kuin pläkki. Nerokas elokuva. What do You think of the house
and the silvery moon?
Päivittäin vaihtuva video: Täällä |
M. Night Shyamalanin-kirous. Elokuva ei voi olla hyvä ilman juonta ylösalaisin kääntävää koukkua. Vakavemmin puhuen Memento oli kyllä ihan hyvä leffa. Kerrontatyyli toimi mielestäni todella hyvin, kun katsoja pystyi jokaisessa kohtauksessa samaistumaan hahmoon, kun ei tiennyt(muistanut) mitä aikaisemmin oli tapahtunut. Se jamppa siinä ei muistanut, en minä. M.Symalunahna. |