Laitetaanpa nyt yksi oma teksti kokeeksi tänne. Tää on jo jokusen vuoden vanha, eli ehkä nyt ilmaisisin jotkin asiat hieman toisin, mutta menköön nyt tällaisena kuin se on alunperin ollut ja jopa sävellettykin. Wanha "jokaisella pilvellä on hopeareunus" juttu toisenlaisessa kuosissa. Kliseitä löytyy jokunen, myönnetään, mutten tähän päivään mennessä ole keksinyt vivahteikkaampaa ilmaisua niihin kohtiin. Ehdottakaa te, jos keksitte.
Oli maailma jälleen mua pitänyt pilkkanaan
käynyt tuskan vasaralla sisintäni kolhimaan
mun huone oli kylmä, ystävät pois kaikonneet
lääkettä en enää löytänyt sieluni murheeseen
Syystuuli ikkunasta toi kylmän henkäyksen
joka mukanaan huoneeseen kuljetti mustan perhosen
sen siivet oli rikkinäiset, vanhuuttaan repeillen
vaan vielä nähdä saattoi ympärillään kultaisen reunuksen
Kuin musta perhonen on joskus jokainen
hauraana surun viittaan itsensä verhoten
vaan ympäriltä viitan jokaisen löytää kultareunuksen
se muistuttaa ettei tänään ole päivä viimeinen
Syystuuli ikkunasta toi..
Perhonen ikkunalleni jäi hetkeks istumaan
sitä katsoin, hiljaa mietin sen tuomaa sanomaa
vaikka haurasta ja synkkää joskus ihmiselo on
voi mustimmankin pilven takaa nähdä auringon
Syystuuli.. Allekirjoitus. |
Tästä saisi ihanan sellaisen hiljaisen, mietityttävän fiilisbiisin vaikka pelkällä kitarasäestyksellä. Ihana. "Pottu vieköön, pitkätukka-heebo! Ja meidän likan kimpussa! Seurustelua? Mitä hattua!"-fox. MAU. |
Tapio79
ganesha
seitikki