Aihe: Pieni keikkatarina - Stella-Star jyräsi
1 2 3 4 5 6 7
Reddie
03.02.2005 13:36:46 (muokattu 03.02.2005 22:46:54)
Näin pikainen avautuminen pakko suorittaa. Eilen oli sitten meillä Formedilla "keikka" Stella-Starissa. Koko tarina alkoi kun joskus marras-joulukuussa lähdin Collarbonen Matin ja Jannen kanssa hankkimaan meille yhteisiä keikkoja. Ajeltiin Helsingin paikkoja läpi ja tottakai päädyttiin sitten Stella-Stariinkin. Löydettiin keikkajärkkääjä Johnny (jolle olin vielä aikaisemminkin lähettänyt demon) ja juteltiin sitten siinä. Johnny otti molempien bändien levyt ja sano että soitellaan myöhemmin.
 
No meikähän soitti ja kyllähän sieltä keikka luvattiin. Varmistin vielä että Johnny oli tajunnut KAHDESTA meidän saatekirjeestä mitä sillä nyt meiltä oli, että meidän bändissä on kaksi alaikäistä soittajaa. Johnny sano että OK, ei haittaa. Johnny sano että jos yhden bändin vielä sinne saisi meidän puolesta niin olisi kiva. Collarbonen pojat hommas sitten sinne semmoisen orkan ku April ja Johnny hommas vielä neljännenkin eli Afloatin.
 
No ennen keikkaa sitten ku soittelin Johnnyn kanssa useaan otteeseen niin varmistelin vielä tätä alaikäis-asiaa. Jossain välissä Johnny sitten ilmoittikin että "jos on alaikäinen bändissä niin ei voi soittaa". Tähän meikäläinen sitten vähän hämmästellen että "sehän oli jo sovittu että se käy ja että eikö se mene ihan lainkin mukaan niin että soittamaan saa kyllä tulla, vaikka on alaikäinen" johon Johnny totes suunnilleen että "OK sitten ei oo ongelmaa". Ton asian varmistelin vielä ainakin kerran, että saahan ne nyt tulla ja se sano että OK.
 
No koitti keskiviikko 2.2.2005 ja hyvillä fiiliksillä oltiin. Keikkaa oltiin mainostettu ja Collarbonen kanssa on aina kiva vetää, ja Aprilistäkin oltiin kuultu paljon hyvää. Kamat saadaan paikan päälle 30min myöhässä ruuhkan ja muiden ongelmien takia. Ok, ei siinä mitään, muutkin bändit on vähän myöhässä. Oltiin sovittu että yhteisellä backlinella vedetään ja meidän nakiksi tuli kitarakamojen roudaus. Saatiin kamat pystyyn nopeasti ja kätevästi, lava oli hyvässä järjestyksessä.
 
En nyt muista että tapahtuiko tämä ennen vai jälkeen soundchekin, mutta meikäläisen muisti väittää että ennen: Lähdettiin nopeasti käymään jossain ulkona ja tultiin samantien takas, jolloin järjestysmies Pena rupesi tivaamaan papereita meidän junioreilta. Sanoin että ne on soittamaan tulossa mutta silti se niitä tivas, mutta sitten jotenkin asia jäi ja pojat sai tulla sisään.
 
Soundchekki vedettiin kaikkien bändien osalta ihan OK ja rupes olemaan kunnon keikkafiilistä. Soundcheckki loppui klo 2100 ja soitto alkaisi Afloatilla 2200. Meidän soittovuoro oli tokana eli noin 2245. Ajateltiin että tässä välissä vois syödä, kun ei sitä olla ennätetty tehdä. Lähdettiin siis Pasilan asian Hesburgeriin. Söin savujuustopekoni aterian ja se oli hyvä.
 
Takaisin tullessa Pena rupesi taas papereita tivaamaan. Sanoin että "tässähän on nää samat artistipojat". Vastaus oli että jos ne on alaikäisiä niin ne ei tule sisään. Tässä sitten selviteltiin ja vedin muistini kätköistä jonkun kommentin minkä olin joskus kuullut että backstage ja lava ei olisi anniskelualuetta, että siellä ne saisi olla lain mukaan. Tähän Pena vaan totesi että hän on päivätöissä kyttä, ja tietää kyllä miten homma menee.
 
No meikäläiselle (ja aikamonelle muulle) nousi tässä vaiheessa kylmä hiki päälle. Soitin kytille (ihan päivystysnumeroon), että voisko ne tehdä jotain asialle. Sieltä se suhteellisen ymmärtäväinen poliisisetä sanoi, että ne ei voi asialle tässä vaiheessa enää mitään, että se on järkkäreiden asia. Se kuitenkin suostui kirjaamaan meikäläisen nimen ja alaikäisten soittajien nimet ja meidän asiamme sinne tilanneraporttiin, että jos jotain jälkipyykkiä tulisi.
 
Soitin myös tottakai Johnnylle. Kerroin tilanteen ja Johnny sano että soittaa järkkäreille ja sitten takaisin. Johnny soitti takaisin ja sanoi "Joo ei voi tulla soittamaan". Otsaani tullut tatti rupesi kasvamaan. Menin Penalle vielä kertomaan että soitin kytille, ja että olin antanu niille meidän tiedot, ja että sieltä oltiin erittäin myötämielisiä meidän asialle. "Ei mitään väliä. Alaikäiset ei tänne tule." Otettiin vielä ässä hihasta ja soitettiin tutulle KRP:n tutkijalle ja vielä eräälle poliisin sisäiselle tutkijalle. Molemmat sano että ei voi tässä vaiheessa enää tehdä mitään, että se menee jälkipyykiksi joka tapauksessa.
 
No, ei me sitten siitä Penan vierestä päästy, ja yleisö oli aika hiilenä ja Pena oli kaikkien illan suosikki. Kävin vielä jossain välissä vähän juttelemassa että "jos se on kerta lain vastaista, niin kuinkas Tavastialla käy alaikäiset bändit?". Vastaus oli että "Ei muuten varmana käy". Siihen totesin että "tänään viimeksi kävi" nimittäin Smakki oli Tavastialla ja Collarbonen vokalisti oli siellä käynyt feattaamassa. Pena sano että soittaa heti maanantaina Tavastialle ja kyselee asiasta. Joopajoo..
 
Tässä vaiheessa ajattelin että kun en alkomahoolia juo, niin saiskohan meille luvatuilla juomalipuilla (4/jäsen) limua baarista. "Ette saa juomalippuja, koska ette esiinny".
 
Illan viimeinen oli kun sitten muiden soitettua ruvettiin roudaamaan tavaroita ulos ja kysyttiin Penalta että voisko tosta takaovesta viedä tavarat (takaovesta pääsisi suoraan ulos, etuovelle oli kohtalaiset portaat). "Ei voi, siellä on hälärit päällä". Ok, ei voi mitään, ruvettiin viemään etuovesta. Ai mitäkö tossa tapahtuu? No siinähän ne muut bändit Penan vieressä roudas sieltä takakautta.
 
Eli ihan kiva ilta oli. Turhia kilometrejä ajettiin kahdella autolla yhteensä PALJON. Treenikämppämme on Nuuksiossa, joten kilsat nousee helposti 100km kieppeille. Oskulla ja Odella (alaikäisemme) oli oikein kivaa ja heillä menee tänään varmaan kokeet koulussa hyvin. Hehän ois vaikka voinu lukea niihin, mutta asialleen omistautuneet pojat halus tulla soittamaan. Itse mä rupeen nyt ottaa puhelinta kouraan ja selvittää että kuka teki ja mitä väärin.
 
EDIT: Pahoittelen epäselvää, tärisevää ja hysteeristä kirjoitusta. Mun tatti ei oo yön aikana kadonnut, ja kiire töihin
"Tilanne on traagisuudessaan koominen"
Formed - Nu-metallia Espoosta
Adam & Santtu
Ylläri
03.02.2005 13:47:17
Tylsä juttu. Toivottavasti selvittävät faktansa ja sisäisen tiedotuksensa kuntoon siellä Stellassa, ihan noin muita bändejä ajatellen. Mitään selityksiä tai anteeksipyyntöjä tuommoisilta Penoilta lienee turha odottaa, väärässähän ne eivät ikinä myönnä olleensa. Mutta jos nyt edes vahingosta viisastuvat.
Jano! -Pave Maijanen
kivi
03.02.2005 14:03:51 (muokattu 03.02.2005 14:05:39)
Voi voi kun olis ollu ihan muutama perusasia sovittu kirjallisesti etukäteen... mutta ihme sohlaamista kyllä.
 
Jep. Stella Starin politiikka on ainakin ennen ollut, että soittajille jaetaan kulkuluvat, ja jos niitä ei ole, tulee ongelmia, olipa naama kuinka tuttu ja ikää kuinka paljon tahansa. Sielläpäin kaupunkia on niin monenlaista menijää, ettei mitään järkeä.
 
Tietysti tässä on toinenkin puoli, minkä voi pistää nuorten soittajien kokemattomuuden piikkiin. Eli vastaisen varalle: keikkapaikasta poistuessa tarkistetaan aina, miten pääsee takaisin, varmistetaan, että kaikki (lipunmyyjät, portsarit, ravintolapäällikkö) tietää että nämä henkilöt ovat olleet sisällä jo kerran hyväksytysti luvan kanssa, ja jos ongelmia on vähänkin ilmassa, ei kuljeta pääoven kautta ollenkaan vaan joko pysytään takahuoneessa, tai jos pakko liikkua, kuljetaan takaoven kautta (kuitenkin niin, ettei se jää auki).
 
Poliisille nuo ikäasiat eivät kuulu, ja turha poliiseja ja äitejä on apuun pyytääkään, eikä tuollaisen asian päättäminen ole myöskään tilaisuuden järjestäjän vastuulla, vaan asiasta päättää ravintolapäällikkö, tai hänen poissaollessaan vastaava vuoropäällikkö. On sitten ravintolapäällikön vastuulla hoitaa asia niin, että alaikäiset soittajat eivät oleskele anniskelualueella, vaan pysyttelevät takahuoneessa ja siirtyvät sieltä suoraan lavalle ja takaisin.
 
Teidän on muistettava, että alaikäinen ravintolassa on aina iso riski ravintolalle. Jos tarkastaja äkkää alaikäisiä anniskelualueelta, ravintolalta menee luvat nopeasti.
 
Ymmärrän, että risoo. Portsarien kanssa ei kannata neuvotella ollenkaan, vaan apuun pyydetään välittömästi ravintolapäällikkö. Portsarien eräs valintakriteeri on, ettei heidän päätään selityksillä käännetä.
 
Ikävä tarina kumminkin. Mutta koska keikka oli sovittu järjestäjän ollessa täysin tietoisena ikäongelmasta, teidän kuuluu saada tilaisuuden järjestäjältä liksanne, matkakulut, ne kaljalaput joko rahana tai muuten. Vahingonkorvausta tms. ei sentään kannata pyytää. Järjestäjän vastuulla on, että hän on sopinut hommat ravintolan kanssa.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Kirjoitus virhe
03.02.2005 14:08:18
Aika nihkeetä kyllä. Kuukausi tai kaksi sitten kaverin bändi soitti stellassa ja ainakin mun kaveri oli ala-ikäinen. Ei mitään ongelmaa.
Kautta Super Marion tulikukan
Pallisti
03.02.2005 14:38:01
Joo-o. poke on keila. jos se oikeesti on kyttä, niin se ei saa toimia minään vitun pokena sivuduunina. Jos se taas ei ole kyttä, niin ihme homo, kun rupee leijuu.. päihin tollasia. Kysyttävää?
"Vaadimme Pallistin pallit kehiin!!" -kid ego www.collarbone.tk
Johnny Buzz
03.02.2005 14:47:03
 
 
Ikävä juttuhan tuo on. Se Stellan meininki on muutenkin vähän niin ja näin. Meillä oli Johnny tehny esiintymispäivälle tuplabuukkauksen, joka saatiin onneks selville pari viikkoa ennen keikkaa. No olipahan sitten neljä bändiä sille illalle ja yks ite sovittu bändi jouduttiin jättämään pois, koska viis bändiä ois ollu jo liikaa.
 
Vinkkinä vielä, että olisittehan te saanu sen alaikäisen jannun sieltä takaoven kautta sisään. Siinä ei ois ollu mitään ongelmaa.
www.soulstab.com
Soulstab live @ Operaatio:Live, Down Town, Turku 18.2.2005 w/ Rozzy Randall and the Roller Bastards
Kirjoitus virhe
03.02.2005 14:59:18
Joo-o. poke on keila. jos se oikeesti on kyttä, niin se ei saa toimia minään vitun pokena sivuduunina. Jos se taas ei ole kyttä, niin ihme homo, kun rupee leijuu.. päihin tollasia. Kysyttävää?
 
Viimeiset kuuluistat sanat: Vitun kalju portsari.
Kautta Super Marion tulikukan
welociraptor
03.02.2005 16:46:55
Ikävä juttuhan tuo on. Se Stellan meininki on muutenkin vähän niin ja näin. Meillä oli Johnny tehny esiintymispäivälle tuplabuukkauksen, joka saatiin onneks selville pari viikkoa ennen keikkaa.
 
Joo, näin kävi meillekin, ja on ilmeisesti käynyt monille muillekin bändeille. Johnnyn kannattaisi ehkä hankkia kalenteri, kun ei kerran keikkapäivät tunnu muistissa muuten pysyvän.
Soittotaidon puute kompensoidaan volyymillä - vireen puute säröllä.
fifehole
03.02.2005 16:58:42
 
 
Paska homma, tais olla Penalla huono päivä tai vuosi. Hui, pelottavan paljon poliiseja teiän piireissä!
Head for an eye
hoffe
03.02.2005 18:16:46
Johnnyn kannattaisi ehkä hankkia kalenteri
 
Tai bändien miettiä sinne menemistä lainkaan. En ainakaan itse näiden tarinoiden jälkeen mene kovin odotuksin vaikka ikää on jo kahden teinin verran...
"Musta on paras väri, kunnes löytyy jotain tummempaa."
Deathrace King
03.02.2005 18:32:08
 
 
Huh, mitä meininkiä! Polttopullo vaan kylmästi ikkunan läpi sisään. Kannattaa muuten olla vaan vastaisuudessa hiljaa, eikä mainita mistään alaikäisyydestä etukäteen. Ei ne yleensä papereita kysele, jos bändin liideri sanoo että kaikki on täysi-ikäisiä.
 
Itse järkkäsin viime keväänä metalli-illan Lappeenrannan Iltatähteen. Yhden bändin kitaristi oli sitten alaikäinen, ja se selvisi meille ja henkilökunnalle vasta paikan päällä. Ne jannut oli muutenkin tosi nuoren näköisiä, että papereita alettiin tivaamaan. Kyseinen kitaristi odotteli sit ulkona pakkasessa pari tuntia ennen soittovuoroaan, keikalle pääs vetämään ja sit heti takas pihalle. Että ei ollut kovin reilua käytöstä henkilökunnalta tässäkään tilanteessa.
Haetaan (soolo)kitaristia thrash metal bändiin (Lpr).
Tietäjä
03.02.2005 18:46:12
Kyseinen kitaristi odotteli sit ulkona pakkasessa pari tuntia ennen soittovuoroaan, keikalle pääs vetämään ja sit heti takas pihalle. Että ei ollut kovin reilua käytöstä henkilökunnalta tässäkään tilanteessa.
 
No ainakin sai vetää setin. SIllä Formed joutui perumaan koko keikkansa, koska minkäänlaista ratkaisua ei löytynyt..
Reddie
03.02.2005 22:45:59
Nonih nyt on taas asiaan tullut paljon enemmän valoa. Kiitos vaan kaikille sympatioista, mutta päivän voittajaksi nousi Muusikoiden Liiton asianajaja Lottaliina Lehtinen. Yks nopee puolen tunnin puhelu neidille ja mä jo rakastuin siihen. Se lateli faktat mulle pöytään niin iloisesti asiakaspalvelu meiningillä et olin naama messingillä seuraavat pari tuntia helposti, ja tattikin laski ihan kohtalaisesti.
 
Eli seuraavat asiat tuli selvitettyä:
 
-Keikkaa käsitellään työsuhteena, koska meille oli luvattu työstä vastinen (4 juomalippua/täysikäinen jäsen)
-Työsuhde rikottiin laittomasti, koska se olisi ollut keikkapaikan vastuu järjestää asia sillä tavalla, että alaikäiset voi siellä työskennellä (=päästä soittamaan). Tää asia on vielä semmoinen että se pitäisi olla automaatio näin, eikä sillä tavalla että meidän täytyisi tätä kehottaa, kunhan ollaan tiedotettu että alaikäisiä on.
-Meille kuulemma kuuluu juomalippujen hinta rahana, km-korvaukset kahden auton käytöstä ja joku lakisääteinen minimipalkka keikasta
 
Jotain muitakin pykäliä sieltä tuli mitä Stella oli tässä rikkonut, mutta ei nyt tahdo muistaa mitä. Ja kaikki tää tieto, vaikka ei olla edes liiton jäseniä. Mutta se on kyllä aivan varma että lauantaina kun nään taas koko bändin niin vien kaikille pojille liittoon liittymis lappuset. :D
 
Ja se mitä tossa aikaisemminkin jotkut sanoikin että pitäis olla paperilla asiat niin ei voi muuta sanoa kuin että niinpä.. Onneks nyt tässä asiassa saadaan ilm. omat takas ilmankin, mut ku ei se oikein paljoa lohduta tota menetettyä keikkaa. Perkeles, ku rupee taas hikoo ku ajatteleekin...
 
Jos tässä haluaa ruveta jälkiviisaaksi niin nyt itseasiassa ihmetyttää että ei näkynyt ravintolapäällikkö missään vaiheessa, enkä älynnyt etsiä sitä käsiini ku jotenkin olettelin että Johnny olisi "päävastuussa". Mut nytpähän tajuaa senkin etsiä ensi kerralla.
"Tilanne on traagisuudessaan koominen"
Formed - Nu-metallia Espoosta
Adam & Santtu
Cathi777
03.02.2005 22:52:58 (muokattu 03.02.2005 22:54:05)
 
 
Joo, meillä kävi kanssa niin, että oli sovittu keikka . Mutta sitten ihmeteltiin, että miks siellä listassa ei lue meidän nimeä. No soiteltiin sitten Johnnyille ja se sanoi, että muka joku meidän bändistä oli soittanut sinne ja perunut keikan. Tuollaista ei tietenkään ollut tapahtunut. No saatiin sitten kuitenkin uus keikka kuukauden päästä tästä. Ois nyt voinut suoraan myöntää, että on mokannut eikä käy jotain tuollaisia älyttömyyksiä lässyttämään.
Only pop music can break my heart...
mr_b
03.02.2005 23:48:27 (muokattu 03.02.2005 23:49:00)
 
 
-Meille kuulemma kuuluu juomalippujen hinta rahana, km-korvaukset kahden auton käytöstä ja joku lakisääteinen minimipalkka keikasta
 
Minä olen varmaan vaan tehnyt tätä liian kauan ja muuttunut kyyniseksi, mutta sanapari "lakisääteinen minimipalkka" sai aikaan pienen huvittuneen naurunpurskahduksen...
Rat King! Rat King!
kivi
04.02.2005 02:52:20
Minä olen varmaan vaan tehnyt tätä liian kauan ja muuttunut kyyniseksi, mutta sanapari "lakisääteinen minimipalkka" sai aikaan pienen huvittuneen naurunpurskahduksen...
 
Se onkin nyt sitten Muusikkojen liiton minimipalkka.
:-)
 
"Sataviiskymppii käteen ja mä en roudaa."
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
PL
04.02.2005 08:45:17 (muokattu 04.02.2005 08:45:32)
Muistakaa "yöleivät"
 
ja oikeasti tehkää sovituista keikoista edes jonkinlainen sopimus niin on jotakin mihin perustaa oma puollustuksensa kun asiat menevät ketuilleen.
ten
04.02.2005 09:39:45
Kyllä kiva, että asiat järjestyi! Tuli oikein hyvä mieli! Keikkajärjestäjät voi välillä olla ihan caca!
Plussa on miinuksen negatiivinen puoli.
Pallisti
04.02.2005 11:09:00
Paska homma, tais olla Penalla huono päivä tai vuosi. Hui, pelottavan paljon poliiseja teiän piireissä!
 
Älä stressaa ne on noi muut ja CB on runkkubändi ;)
"Vaadimme Pallistin pallit kehiin!!" -kid ego www.collarbone.tk
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5 6 7
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)