Konsertit, keikat, tapahtumat ›

Ja tässä Tallinnan settilistaa. Itseasiassa yllättävänkin paljon muutoksia on settilistoissa tapahtunut ko. kiertueen aikana.
 
set: Get Up / Departure / So Fast, So Numb / Electrolite / Imitation Of Life / Boy In The Well / Animal / Turn You Inside-Out / High Speed Train / Everybody Hurts / Electron Blue / Seven Chinese Brothers / Leaving New York / I Wanted To Be Wrong / Final Straw / The One I Love / Walk Unafraid / Losing My Religion
 
encore: What's The Frequency, Kenneth? / The Great Beyond / I've Been High / Drive / I'm Gonna DJ / Man On The Moon

MIELETÖN KEIKKA!
 
Olin oikeasti yllättynyt kuinka hyvin Michael pystyi vetämään livenä! Se äijä osaa oikeasti laulaa! Varmaa on, että kun R.E.M. tulee Suomeen olen siellä. Keikalla oli aivan mieletön tunnelma, vaikka takana muutama "lievästi" humaltunut mies haukkuikin bändin settiä, koska End of the World jäi soittamatta..
Oikeastaan itse jäin vain kaipaamaan Bad Day biisiä, joka olisi tehnyt keikasta täydellisen.

eli tuossa stadin setlist:
 
Finest Worksong
Get Up
Departure
Animal
Boy in the Well
Great Beyond
Leaving New York
Inside Out
Hi Speed Train
Everybody Hurts
Electron Blue
Orange Crush
Wanted To Be Wrong
Final Straw
Imitation of Life
The One I Love
Walk Unafraid
Religion
 
ENCORE
 
Kenneth
Drive
Aftermath
Country Feedback
Star 69
D.J.
Man on the Moon
 
Helsinki 1.29.2005

Olipas perseestä.
 
Lippu maksoi 51 euroa, ja paikka oli lavan vastapäisessä päädyssä hallia, ihan ylhäällä. Lavalla näkyi puolisenttisiä tikku-ukkoja, kun oikein silmiään siristi. Edes screeni ei helpottanut yhtään, kun sitä ei tuolle paikalle näkynyt. Hallin keskellä oleva tulostaulu nimittäin peitti sen aivan sataprosenttisesti.
 
Vitutti niin paljon, että olin noin 3-4 biisin ajan kalja-alueella. Koko reissun hinnaksi tuli noin 100 euroa, enkä saanut juuri mitään vastineeksi. Enemmän tunnelmaa olisi ollut jos olisi katsonut keikkaa kotona telkkarista.
 
Ja vielä enemmän vitutti, kun kalja-alue oli täynnä yrityslippu-vip-ihmisiä joita ei olisi bändi voinut vähempää kiinnostaa. Joilla olisi varmaankin ollut täydelliset paikat mutta eivät vain viitsineet mennä sinne.

Huh.
 
Keikan ensimmäiset pari biisiä menivät ihmetellessä, mitä oikeasti on meneillään. R.E.M.:n näkeminen livenä tuntui aluksi niin epätodelliselta, vaikka Stipe ja kumppanit lavalla pomppivatkin. Istumapaikat latistivat aluksi tunnelmaa, koska porukka istui kuin hautajaisissa muutaman ensimmäisen biisin ajan. Onneksi tunnelma nousi katsomossa tuntuvasti biisi biisiltä, ja lopulta kaikkien oli noustava seisomaan. Loppua kohden riemu olikin jo rajaton ympäri hallia.
 
Setissä oli joitain keskinkertaisempia biisejä, mutta bändi pystyi luomaan livenä myös niihin aivan erityistä fiilistä. Levynä keskinkertaisen Around The Sunin biisitkin toimivat oikein hyvin. Etenkin Electron Blue ja encoressa kuultu loistava Aftermath loistivat. Harmi, että uuden levyn paras biisi The Outsiders jäi tällä kertaa kuulematta. Sen sijaan Country Feedback oli iloinen yllätys encore-biisinä. Kaiken kaikkiaan ei voi olla kuin tyytyväinen. Bändin lavaenergia on edelleen huipussaan, ja varsinkin Stipen esiintyminen on huikean karsimaattista. Sain eilen täsmälleen sitä, mitä lähdin keikalta hakemaan.

Whoah, yksinkertaisesta mahtavaa. Ei muuta voi sanoa. Melkeinpä kaikki hyvät biisit soitettiin (Kenneth!!) ja tunnelma oli katossa koko ajan.
 
Ja saimme kaverin kanssa hyvät paikat: olimme ihan lavan edessä REMuamassa.

Harmittavasti jonotessani lippuja mies edessäni osti viimeiset kenttäliput mutta paikkalippuni oli aivan mahtava. Lava suoraan edessäni, 7 rivi, aivan keskellä, hieno näkyvyys.
 
Biisilistaan oli tietysti ängetty uusia biisejä täyteen ja useimmatkin toimivat hyvin livenä. Olisin kuitenkin jättänyt ehkäpä Final Strawn pois ja vaihtanut sen esim. The Outsiderssiin, joka niin monen mielestä on uuden levyn parhaita biisejä. Ja se I'm Gonna DJ!!! mielestäni luokaton!
 
Muutamaa omaa suosikkiani jäin kaipaamaan, olisi ollut kiva kuulla mm. At My Most Beautiful, So. Central Rain, Low, Daysleeper, I'll Take The Rain ja ehdottomasti keikan lopussa It´s The End Of The World, ymmärrän kyllä että bändi jättää sen pois. Itse Helsingin biisilistasta olisi voinnut jättää myös pois esim. kolme ensimmäistä biisiä, jotka eivät oikein saanneet yleisöä mukaansa.
 
Kaiken kaikkiaan loistava keikka ja ehkäpä kuullaan taas Roskilde 2005 festarilla!?
 
...ja hyvin ehti vielä Tavastialle The Thrillssin keikalle.

olimme ihan lavan edessä REMuamassa
 
Siinä lavan edessä oli perseestä se kameramies, jolla oli siinä kameratelineessä keikan settilista aivan selvästi näkyvillä.
 
Ihan ok keikka - ei mikään hirvittävän upea, muttei myöskään huono. Brainstormilta tunnistin pari biisiä ja aika paljon bändi Muselta kuulostaa - basisti tais soittaa koko keikan lapuista :) Fiilis keikoilla oli yllättävän vaisu, vaikka lauantai-ilta olikin.

Joose Berglundin keikka-arvio tämän päivän Iltalehdestä, olkaa hyvät:
 
Viisitoista vuotta sitten juuri suuren läpimurron partaalla ollut R.E.M. esiintyi Provinssirockissa kotiin lähtöä tekevälle festivaalikansalle. Sen jälkeen bändiä ei ole Suomessa nähty. Niinpä monen odotukset olivat korkealla lauantai-iltana Hartwall Areenalla Helsingissä.
 
Kukaan tuskin odotti eksentriseksi tunnetulta bändiltä puhdasta hittikavalkadia, eikä sitä saatukaan.
 
Alkuun keikan tunnelma oli suorastaan hitaan odottava. Ensimmäisenä soitettu Document-albumin avausraita Finest Worksong oli tosin hieno muistuma R.E.M:n kultakautena pidetystä 80-luvun lopusta.
 
Sen jälkeen yhtye esitti useamman biisin laimeahkon vastaanoton saaneelta uutuusalbumiltaan Around The Sun, joista ihmeemmin jaksoi säväyttää vain avausraita Leaving New York.
 
Vihreällä kasvomaalilla komistautunut Michael Stipe tunnusti setin puolen välin paikkeilla, että hänen jalkansa ovat hellinä Helsingin katujen tamppaamisesta ja pää yhä kipeänä edellisiltaisesta baarisessiosta.
 
– Meille juotettiin Nightwish-olutta. Mitä ihmettä on Nightwish?, Stipe kyseli liki täydeltä (11 500) Areenalta.
 
Ilmeisesti Suomen ykkösbändin maine ei ole vielä kaikunut Athensiin asti. Sen sijaan Helsingin yöelämä on ilmeisesti maineikasta, sillä sitä kosteahkon bändin maineen omaava R.E.M. ehti testata innolla.
 
Perjantain seikkailuihin kuului mm. pistäytyminen Radio Helsingin bileissä, ja lauantaina osa bändistä kiirehti vielä oman settinsä jälkeen Tavastialle katsomaan irlantilaista The Thrillsiä.
 
Oppipoikiensa The Thrillsin energiantäyteinen setti saattoi olla hyvä muistutus R.E.M -herroillekin siitä, kuinka elävän rockin perusarvot ovat yksinkertaisia. Hyvillä biiseillä ja innolla esittää niitä pääsee jo pitkälle.
 
Epätasainen ilta
Niitä biisejä R.E.M:lläkin kyllä piisaa – eikä aina tarvitse mainita imelää Everybody Hurtsia tai kulunutta The One I Lovea. Areenan encoreissa kuullut What’s The Frequency, Kenneth? ja suorastaan maaginen Man On The Moon olivat noita lauantai-illan valiota.
 
Paljon kuultiin kuitenkin myös pikkusievää ja jopa puuduttavaa materiaalia. R.E.M:in levytysuraa vaivannut epätasaisuus tuntuu elementtinä hiipineen myös yhtyeen keikoille.
 
Suomesta Tallinnaan tai Riikaan R.E.M:iä viikolla katsastamaan matkustaneet ainakin vakuuttelivat bändin olleen timmimmässä vireessä molemmilla Baltian-keikoilla.
 
Se ei tietysti paljon lohduta Suomen-keikkaa vuosia odottaneita. Tosin R.E.M. -uskovaisten olisi ehkä syytä katsoa peiliin.
 
Heidän suosikkiyhtyeensä ei ehkä sittenkään ole se maailman paras bändi, jota titteliä sen harteille takavuosina soviteltiin.
 
Ihan kiva yhtye kylläkin, mutta ei sen enempää.
 
JOOSE BERGLUND

Ihan kiva yhtye kylläkin, mutta ei sen enempää.
 
Osuvasti sanottu.

Ihmettelen tuota kitinää Iltalehdessä. Helsingin Sanomissa oli myönteinen ja oikea arvio mielestäni. Keikka todellakin yllätti myönteisesti. Lähdin sinne mielialalla ”pakko nähdä vanha suosikkini elävänä.” Jo ensimmäinen biisi oli korskean raju yllätys. Koko keikka oli minulle silkkaa juhlaa. Rem on yhä tuore bändi, joka jaksaa riemastua itsekin soittamisestaan.
Kitisijä ei koskaan osta lippua Hartwall-areenan tuolille. Olen kerran seurannut minäkin tikku-ukkoa lavalla hetken aikaa; Bob Dylan ja sitten osannut hakeutua lähemmäksi lavaa. Nyt siihen ei ollut ennakkolipun ostaneelle kitisijälle mahdollisuutta.
Ostan aina lipun kentälle ja toivon siellä olevan vain ja ainoastaan seisomapaikkoja, jotta pääsen liki bändiä. Nyt olin noin kymmenen askeleen päässä lavasta ja keikka tuntui läheiseltä, kuin klubikeikalta.
Muuten Final Straw on Lennonin Working class hero…

Ilmeisesti Suomen ykkösbändin maine ei ole vielä kaikunut Athensiin asti. Sen sijaan Helsingin yöelämä on ilmeisesti maineikasta, sillä sitä kosteahkon bändin maineen omaava R.E.M. ehti testata innolla.
 
Tässähän yhtyeellä oli kiertuekokoonpanoon kuuluvassa Ken Stringfellowssa asiantunteva opas.

eli tuossa stadin setlist:
 
Finest Worksong
Get Up
Departure
Animal
Boy in the Well
Great Beyond
Leaving New York
Inside Out
Hi Speed Train
Everybody Hurts
Electron Blue
Orange Crush
Wanted To Be Wrong
Final Straw
Imitation of Life
The One I Love
Walk Unafraid
Religion
 
ENCORE
 
Kenneth
Drive
Aftermath
Country Feedback
Star 69
D.J.
Man on the Moon
 
Helsinki 1.29.2005
 
Eivätkö muka vetäneet Losing my religionia?

Eivätkö muka vetäneet Losing my religionia?
 
Kyseessä on varmaankin listaan nimellä "Religion" merkitty biisi.

Bändi pääsi yllättämään. Muiden puheista olen jäänyt siihen käsitykseen, ettei REM ole kovin kummoinen live-esiintyjä. Tällä kertaa setti toimi kuitenkin mainiosti, kunhan yleisö ja yhtye lämpenivät. Pieniä käynnistymisvaikeuksia oli selvästi havaittavissa molemmin puolin. Settiin mahtui paljon vanhoja viisuja ja ne oli herkkua.

Ihan hyvä keikka oli, tosin paikoitellen haukotutti. Finest Worksong oli hieno kuulla heti alkuun... muutama biisi pois setistä niin olisi ollut jopa loistava. Näin edellisen kerran bändin Seattlessa reilu kolme vuotta sitten, heittivät 80 minuuttisen setin Pearl Jamin jälkeen ja jotenkin onnistuivat noinkin epäkiitollisessa paikassa kääntämään tilanteen voiton puolelle (niin ja siellä soittivat kaipaamani End Of The Worldinkin, feat Eddie Vedder taustalaulussa)
 
The Thrills sen sijaan yllätti illalla Tavastialla, hyvä meininki ja toimivia biisejä, huomattavasti parempi kuin pari vuotta sitten Tukholman Accelerator festareilla.

joopa, edelliseen remin suomenkeikkaan nähden oleellisin ero oli siinä, että silloin -89 tunnistin kaikki piisit heti ensitahdeista, nytten jouduin osan lukemaan jälkikäteen netistä. mutta hyvä se oli, ei siinä mittään, parhaimmillaan erinomainen. niin, mike mills voisi olemuksensa puolesta vallan hyvin tuurata tommy tabermania uutisvuodossa.

Meille juotettiin Nightwish-olutta. Mitä ihmettä on Nightwish?, Stipe kyseli liki täydeltä (11 500) Areenalta. Ilmeisesti Suomen ykkösbändin maine ei ole vielä kaikunut Athensiin asti.
 
Peter Buck (Remin kitaristi) pitää kuulemma aika paljonkin Nightwishistä. Jostain haastattelusta luin. Yritti pojat vaan saada yleisön huutaan. Ei oikein onnistunut siinä.

Bändi pääsi yllättämään. Muiden puheista olen jäänyt siihen käsitykseen, ettei REM ole kovin kummoinen live-esiintyjä.
 
Siis kenen mielestä? Senhän nyt ainakin pitäisi olla yleisessä tiedossa, että Stipe on showmies parhaasta päästä.
 
Uuden levyn huonoimmasta biisistä tulee sinkku, jolla on myös video Helsingin keikalta:
http://www.remhq.com/flash/news/news.html?news_id=1340 Nopeaa toimintaa pojilta.
 
Mutta toisaalta juuri Electron Blue parantui keikalla levyversiosta eniten. Makea bassokuvio Millsillä läpi biisin...
 
JA kaikki Tavastialla olleet havaitsivat Millsin, Stringfellown ja McCaugheyn pistäytymisen?