Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Muutama asia tuosta opuksesta, jotka herättivät kysymyksiä.
 
1. Nelisoinnut ovat harmonian perusta? Tuosta tekstistä sai sellaisen kuvan, että kolmisoinnut ovat vain vajaita sointuja. Klasaripuolellahan taas kolmisoinnut ovat se peruselementti. Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?
 
2. Tuossa kirjassa lähestytään musiikkia sointujen kautta, kun itse olen aina ajatellut sointujen rakentuvan asteikoille. Ensin tässä opastetaan mitä moninaisimpiin sointuihin ja melodia suhteutetaan sitten sointuun. Näinkö se homma improvisoinnissa etenee? Eikö sitä melodiaa rakennetakaan sen tutun ja turvallisen duuri/molliasteikon päälle ja sitä muunnellen?

Muutama asia tuosta opuksesta, jotka herättivät kysymyksiä.
 
1. Nelisoinnut ovat harmonian perusta? Tuosta tekstistä sai sellaisen kuvan, että kolmisoinnut ovat vain vajaita sointuja. Klasaripuolellahan taas kolmisoinnut ovat se peruselementti. Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?
 
Tässä viitataan siihen, että soinnun todellinen luonne selviää parhaiten nelisoinnuin. Vertaapas C-duurissa C-duuria (1. aste), F-duuria (4. aste) ja G-duuria (5. aste) keskenään. Kolmisoinnuin näyttää siltä että sama meininki, mutta nelisoinnut Cmaj7, Fmaj7, G7(!) paljastavat että viidenneltä asteelta löytyy eri tyyppinen sointu kuin ekalta ja neljänneltä. Samoin, kolmisoinnuin seitsemännelle asteelle muodostuu vähennetty kolmisointu, mutta nelisointuna voi todeta että kyseinen aste on itse asiassa molliseptimiryhmään kuuluva sointu. Ettei tilanne menisi vähennetyn nelisoinnun kanssa sekaisin - useimmiten kun Bdim tai B(pallo)-merkinnällä viitataan sointumerkkien osalta kuitenkin vähennettyyn nelisointuun. Tätä ajattelutapaa jossa nelisoinnut ajatellaan harmonisena perustana käytetään siksi, että neljä eri sointutyyppiä (1 - perusduurit, 2 - perusmollit, 3 - molliseptimit ja 4 - dominanttiseptimit) pystytään helposti ja varmasti tunnistamaan.
 
Vaikka käytettäisiin kolmisointuja, "neljäs" sävel on siellä jossain kummittelemassa kuitenkin. Vaikka biisissä olisi pelkkä melodia ja basso, silti kuulokuvasta voi hahmottaa koko harmonisen tilanteen.
 
2. Tuossa kirjassa lähestytään musiikkia sointujen kautta, kun itse olen aina ajatellut sointujen rakentuvan asteikoille. Ensin tässä opastetaan mitä moninaisimpiin sointuihin ja melodia suhteutetaan sitten sointuun. Näinkö se homma improvisoinnissa etenee? Eikö sitä melodiaa rakennetakaan sen tutun ja turvallisen duuri/molliasteikon päälle ja sitä muunnellen?
 
Niin kauan kuin biisissä on vain niitä sointuja jotka rakentuvat kyseisen sävellajin omista sävelistä, yksinkertaistaen voi improvisoida vain sävellajin omia säveliä käyttäen pahemmin huolehtimatta siitä mitä säveliä kuhunkin sointuun kuuluu. Mutta sitten kun pistetään sekaan sointu jossa on yksi tai useampi sävellajiin kuulumaton sävel, tietoisuus soinnuista auttaa kovasti kyseiseen tilanteeseen kuuluvan asteikkovärin löytämisessä.
 
Improvisointiin on kamalan monta lähestymistapaa - tuossa kirjassa on raapaistu useampaa eri lähestymistapaa. Harmonia on musiikin elementeistä työläin oppia kuulemaan ja ymmärtämään, rohkeutta veljet ja siskot!! ;)

Tässä viitataan siihen, että soinnun todellinen luonne selviää parhaiten nelisoinnuin.
 
Näin siis, kun asiaa katsotaan pop/jazz -teoria kannalta, jossa nelisoinnut voivat esiintyä itsenäisinä vaatimatta purkausta. Perinteisessä klasariteoriassa taas ajatellaan niin, että nelisoinnussa oleva septimi on dissonanssi, siis jännite, joka vaatii purkauksen johonkin.

. Harmonia on musiikin elementeistä työläin oppia kuulemaan ja ymmärtämään, rohkeutta veljet ja siskot!! ;)
 
Juuri näin! Tämä on huomattu tanssimusiikkia soitettaessa niissä esiintyvien eri sointutyyppien käytössä. Joillakin tuntemistani soittajista on aivan uskomaton harmoniakorva ja osalla ilman minkäänlaista opistotaustaa, saati nuotinlukutaitoa.
Ei se nyt niin yleistä ole, mutta kumminkin.
 
Toinen ääripää on sitten nämä musiikkia opiskelleetkin "puukorvat", joilla kärjistetysti sanottuna ei Ukko Nooakaan taitu ilman nuotteja- tai sitten taittuu lapuista mikä vaan.

Juuri näin! Tämä on huomattu tanssimusiikkia soitettaessa niissä esiintyvien eri sointutyyppien käytössä. Joillakin tuntemistani soittajista on aivan uskomaton harmoniakorva ja osalla ilman minkäänlaista opistotaustaa, saati nuotinlukutaitoa.
Ei se nyt niin yleistä ole, mutta kumminkin.
 
Toinen ääripää on sitten nämä musiikkia opiskelleetkin "puukorvat", joilla kärjistetysti sanottuna ei Ukko Nooakaan taitu ilman nuotteja- tai sitten taittuu lapuista mikä vaan.
 
Serzo hyvä,siinä välissä on myös sellaisia ihmisiä joilla on uskomattoman ja puukorvan välistä oleva korva. Itselläni itseasiassa lienee tuollainen "uskomaton" mutta ymmärrän hyvin niitä joita esimerkiksi ilman nuotteja ,hatusta vedellen,soitetun tanssimusiikin soitto riipii. Vaikka itse kuulisikin "ralleja" helposti lennossa ,saattavat jotkut toisten soittamat äänenkuljetukset aiheuttaa väristyksiä.
Siksi on "hemmoja" jotka mieluummin soittavat lapusta kuin ilman.
Nuotinnos toisaalta ei pelasta mautonta sovitusta vaikka sen ois tehnyt mikä Sibiksen mukalainen.

Näin siis, kun asiaa katsotaan pop/jazz -teoria kannalta, jossa nelisoinnut voivat esiintyä itsenäisinä vaatimatta purkausta. Perinteisessä klasariteoriassa taas ajatellaan niin, että nelisoinnussa oleva septimi on dissonanssi, siis jännite, joka vaatii purkauksen johonkin.
 
Meneekö tämä muuten niin, että vakaaksi soinnuksi ei voi laskea mitään sellaista jossa esiintyy pieni tai suuri sekunti suhteessa mihinkään nuottiin?

Meneekö tämä muuten niin, että vakaaksi soinnuksi ei voi laskea mitään sellaista jossa esiintyy pieni tai suuri sekunti suhteessa mihinkään nuottiin?
 
Riippuu taas estetiikasta. Esim. add9-tilanteet vaativat purkausta perinteisimmissä estetiikoissa, myöhemmissä voivat jäädä purkamatta etc.